En malta oikein luettuani tarkemmin tuon keskustelun sivujuonteen ennakkopäätöksistä olla huomauttamatta lisäksi vielä seuraavaa:
Muutoksenhaku hovioikeudesta korkeimpaan oikeuteen (muutos 2.2.1979/104) muutettiin niin, että Korkein oikeus (ja hallintolainkäytön piirissä Korkein hallinto-oikeus) on ollut ja on Suomessa muutoksen jälkeen yksiselitteisen selvästi nimenomaan ja myös yksinomaan ennakkopäätöstuomioistuin (vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, jotka lähinnä vahvistavat säännön). Se on ennakkopäätöstuomioistuin ilman pienintäkään epäilystä ja mitä suurimmissa määrin. Tuolloin säädettiin näet, että
Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi taikka jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tahi jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. (OK 30 luku 3 § 1 mom.)
Ennen tätä lainmuutosta KKO oli sekatyyppinen, samalla sekä ylin tuomioistuin että ennakkopäätöstuomioistuin, minkä arvioitiin heikentävän sen arvovaltaa, joka oli osasyynä muutokseen (toinen pääsyy oli jutturuuhka ja käsittelyaikojen venyminen).
Muutoksenhaku hovioikeuksien päätöksiin rajoitettiin 1979 koskemaan käytännössä vain ennakkopäätöksiä, ns. prejudikaattidispanssitilanteita (lainkohdan ensimmäinen lause). Tämän johdosta muun muassa KKO:n vastavalittu presidentti Pauliine Koskelo äskettäin nimityksensä yhteydessä koetti kovasti julkisuudessa toitottaa sitä, mitä kansa ei usein ymmärrä: Korkein oikeus ei ole ”ylin” tuomioistuin, joka, jos muut oikeusasteet eivät ole tuominneet ”oikein” voi, saa ja myös korjaa virheen – tämä tehtävä kuuluu hovioikeuksille, eikä tuomion oleellinenkaan vääryys ole mikään peruste, jonka nojalla KKO edes saisi puuttua asiaan. Sen sijaan KKO otti käsiteltäväkseen asian, jossa intressinä oli pääkaupunkiseudun bussilipun hinta (~2 euroa, eikö?), koska ”lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa oli tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi”. Kysymyksessä oli Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan korvausvaatimus, jossa kuukausilipun väärentäneeltä koululaiselta vaadittiin vahingonkorvauksena koko kuukausilipun hintaa (eikä faktisesti pummilla, väärennetyllä lipulla matkustettujen matkojen hintaa). Se oli ennakkopäätös
– minkä toisaalta ymmärtää, koska noita väärennöksiä tapahtuu kosolti ympäri Suomenmaata
- Eri asia sitten on, että KKO on purkamisen suorittava viranomainen ns. ylimääräisissä muutoksenhakutilanteissa joissa erittäin törkeiden virheiden perusteilla päätös puretaan (poissaoleva on tuomittu, oikeus ei ole ollut tuomionvoipa, tuomari on ottanut lahjuksia ja sen kaltaisissa tapauksissa).
KKO perusteli päätöksessä 1984:I:4 ratkaisuaan eräässä ulosottoyrityksen saatavan vanhentumisen katkaisua koskevassa asiassa seuraavasti:
”Lainsäädännössä tai ulosottomenettelyssä enempää kuin muissakaan seikoissa, joiden perusteella ulosmittausyrityksen oikeusvaikutuksia oli arvioitava, ei vuoden 1963 jälkeen ollut tapahtunut sellaisia muutoksia, että Korkeimmalla oikeudella olisi ollut perusteltua aihetta poiketa tuosta kannasta. Ään.”
Asian taustalla oli, että oikeustieteissä oli ankarasti arvosteltu KKO:n aikaisempaa kannanottoa vuonna 1963 samassa asiassa ja useista professorien antamista asiantuntijalausunnoista paistoi toive että ehkä tuo virheellinen kanta nyt muuttuisi vuonna 1984. Ja kattia kanssa. KKO totesi 1984 olevansa sidottu tuohon 1963 tehtyyn ennakkopäätökseen itsekin - siinä missä mikä tahansa muu tuomioistuin - ja antoi asiallisesti samansisältöisen päätöksen uudelleen vahvistaen aiemman virheen. Perusteluissa lukee selkokielisemmin: "Eihän laki ole muuttunut!" Hiukan ongelmalliseksi muodostuu se, että vaikka KKO ei sitä suoraan sanokaan, ilmenee epäsuorasti että KKO itsekin katsoi että se laintulkinta, jonka se vahvisti, oli virheellinen, mutta KKO joutui tekemään näin, koska KKO on itsekin sidottu ”omiin” (oikeammin: aikaisempiin) ennakkopäätöksiin. -Itse asiaa koskenut epäkohta on sittemmin korjattu lainmuutoksella vuonna 2003.
On siis yksiselitteisen selvää, että Suomessa omaksutussa järjestelmässä KKO on mitä suurimmassa määrin ennakkopäätöstuomioistuin - ja myös kansainvälisessä vertailussa (lukuun ottamatta common law-maita)
Mitä tulkintoihin yleisesti ottaen muutoin tulee, on syytä muistaa, että ennen kuin mikään teksti on tulkittu se (teksti) ilmenee pelkkänä mustejonona tai mustetahrana paperilla – tai, nykyisin, epämääräisenä värien värinänä tietokoneen ruudulla. Tulkinta tekee siitä tekstiä. Jollei osaa suomea ei tämäkään nyt kirjoittamani lause ole ymmärrettävissä. Lukemista ilman tulkintaa ei ole olemassa – silloin on kyse mustetahran tai ruudun värinän katselusta. - Islamista en sitten tiedä mitään, joten tyydyn toivottamaan mielenkiintoista keskustelua teille, joita aihepiiri kiinnostaa.