jussihie
Viestit: 1
Liittynyt: 02.12.09 18:07

Suutelisitko palasta historiaa eli miten tapasin Blarneyn kiven.

Kuva
Kävin vuoden 2008 keväällä Irlannissa vierailemassa ystäväni luona. Saavuin lentokoneella Dubliniin, josta hyppäsin bussiin etelään, Corkiin. Corkissa sain kuulla puheita keskiaikaisesta linnasta, joten historiasta ja linnoista innostuneena halusin ehdottomasti nähdä tämän Blarneyn linnan. Linnassa oli jotain alkuperäisempää kuin esimerkiksi Turun linnassa. Turun linna ohjattuine reitteineen ja lämmityksineen ei kykene luomaan aitoa keskiaikaista tunnelmaa. Blarneyn linna oli täysin sään armoilla ja kovia kokeneen näköinen. Linna oli historiaa nähneen oloinen. Linnaa saikin kierrellä melko vapaasti ja pääsin tutustumaan myös linnan alla olleisiin luolastoihin.

Kuin sokerina pohjalla, tai sanoisinko huipulla, linnan ylimmässä osiossa oli Blarneyn kivi, jonka suuteleminen legendan mukaan antaa kaunopuheisuuden taidon. Historian suurmiehet, esimerkiksi Winston Churchill ja Sir Walter Scott, ovat suudelleet kiveä, joten huuleni kihisivät innosta päästä muiskauttamaan kiveä. Blarneyn linna on kuitenkin suosittu kohde, joten uskon satojen ihmisten suudelleen kiveä, ja kun lähestyin reliikkiä, huomasin sen olevan suukoista aivan märkä. Tässä vaiheessa äitini ääni kaikesta siisteydestä heräsi ja loppujen lopuksi kävelin vain kiven ohi ja säästin huuleni muita tilaisuuksia varten. En siis päässyt osaksi historiaa ja saanut kaunopuheisuuden taitoa, mutta enpä toisaalta saanut lavantautia.

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”