Jonna
Viestit: 1
Liittynyt: 13.12.09 21:51

Utopiasiirtolaisuutta Brasiliassa

Penedo sijaitsee Brasiliassa, Itatiaian kansallispuistossa, noin 150 km Riosta luoteeseen. Vuonna 1929 pastori Toivo Uusikallio perusti Penedoon kasvissyöntiin, naturalismiin sekä siveelliseen elämään perustuvan ”utopiasiirtokunnan”. Siirtokunta sinnitteli aikansa, mutta aurinko poltti naturalistien ihon, maanviljelys vieraissa olosuhteissa ei onnistunut ja ihmiset näkivät suorastaan nälkää. Jo parinkymmenen vuoden kuluttua Penedon suomalaisasukkaat olivat palanneet takaisin kotimaahan tai sekoittuneet paikallisväestön kanssa ja siirtyneet taloudellisesti tuottavampiin elinkeinoihin sekä maallisempaan elämäntapaan.
Nykyisin Penedossa on edelleen nähtävissä suomalaisvaikutteita, vaikka alkuperäisidea pidättyväisyydestä ja terveellisestä elämästä onkin unohtunut. Kylän keskustassa on suomalaistaustaisen arkkitehti Alva Fagerlundin suunnittelema Pikku-Finlandia, amerikkalaistyyliin tehty ”suomalainen pikkukaupunki”, jossa katujen, kauppojen ja kahviloiden nimet ovat suomeksi ja muovisen poron vieressä hikoilee tumma joulupukki.
Varsinaista suomalaisuutta ja paikan historiaa kuitenkin esittelee Suomi-klubin yhteydessä sijaitseva Museu Finlandia, jonne on kerätty aineistoa siirtokunnasta, etenkin sen alkuajoilta. Samainen Suomi-klubi järjestää joka lauantai tanssit, jotka nyky-Suomesta tulleelle ovat todellinen aikamatka 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle. Musiikki on pääasiassa vanhaa kansanmusiikkia, jota Suomessa harvoin enää kuulee. Sitä tanhuavat paikallisten kanssa avioituneiden suomalaisten usein jo tummaihoinen jälkikasvu, paikallisiin suomalaistyylisiin kansallispukuihin pukeutuneina.
Naapurikaupungin Resenden hautausmaalla sijaitsee paitsi monen suomalaissiirtolaisen hauta, myös heille pystytetty muistomerkki, jossa lukee suomeksi ja portugaliksi:”He tulivat kaukaa ja saivat täällä viimeisen sijansa.”

Palaa sivulle “Matkailua historiaan”