Jukka Palm
Viestit: 16
Liittynyt: 30.12.05 17:18
Paikkakunta: Turku

Jalkarautoja ja hernekeittoa - huutokauppa Kakolanmäellä

Kuva
Kuva: Tapio Onnela

Jalkarautoja ja hernekeittoa - huutokauppa Kakolanmäellä

Kappale suomalaista vankilahistoriaa päättyi myös symbolisesti, kun Kakolana tunnetun Turun keskusvankilan irtaimistoa myytiin huutokaupalla (27.10. 2007). Käytännössä vankeinhoito Kakolanmäellä loppui jo viime syyskuussa, jolloin henkilökunta ja vangit muuttivat Saramäkeen, uuteen Turun vankilaan.

Harmaan sään vallitessa uteliasta väkeä valui mäelle hyvissä ajoin ennen klo 10 alkavaa huutokauppaa. Pääsy vankila-alueelle oli järjestetty Kakolankadulta ja Malminkadulta. Portit aukesivat jo yhdeksältä, jotta tarjontaan pääsisi tutustumaan etukäteen. Monet houkutteli paikalle jo pelkkä mahdollisuus päästä tutustumaan normaalisti suljettuun alueeseen.

Pienemmän tavaran rompetori oli auki välittömästi. Hinnoittelemattomuus aiheutti aluksi lievää hämminkiä, mutta pian paikalla kiemurteli yli 20 m pitkä jono. Löytöjen kanssa jonotettiin ensin hintatietoa ja ruutuvihosta repäistyä, vankilan leimalla varustettua lappua, johon hinta sitten merkittiin. Lapun kanssa aarteet maksettiin toisessa rakennuksessa sijainneella kassalla. Kassan vieressä hämmensivät veteraanit hernekeittoa ja kahviakin oli saatavilla.

Rompetorin hinnat eivät päätä huimanneet. Hittejä olivat järeät teräksiset lämpöastiat (5 €), kauhat (1 €) sekä käsi- ja levypainot (5 €). Vakavammalla mielellä ostoksille tulleiden pakettiautoja oli länsimuurin vieressä pitkä rivi. Jalkaraudat menivät kuin kuumille kiville. Korkein hinta 1800-luvun raudoista oli 400 €. Kaupan oli myös koneita, käsityökaluja, pulpetteja, rautasänkyjä, rakennustarvikkeita, siirtolavoja, autoja ja kuntovälineitä. Omana kokonaisuutenaan myytiin suurtalouskeittiö (4500 €). Kaikkiaan huutokauppa tuotti n. 30 000 €. Saadut varat käytetään uuden Saramäen vankilan menoihin.

Kakolanmäellä on maan laajin historiallinen vankila-alue. Kuuluisin Kakolan vangeista kautta aikain lienee Matti Haapoja. Isossakyrössä 16.9.1845 syntynyt ja Ylistarolla lapsuutensa viettänyt Haapoja oli moneen otteeseen vangittuna Kakolassa. Hän onnistui pakenemaan sieltä neljästi. Kakolassa hän myös hirttäytyi epäonnistuneen pakoyrityksen jälkeen 8.1.1895. Haapojan luuranko oli 1990-luvun puoliväliin asti esillä Rikosmuseossa. Sata vuotta kuolemansa jälkeen Haapoja haudattiin Ylistarolla isänsä viereen. Haudalla on valurautaristi, jonka Haapoja oli itse aikoinaan Kakolassa tehnyt.

Jukka Palm


Kuva
Kuva: Jukka Palm

Rompetorin hittejä olivat lämpöastiat ja painot.


Kuva
Kuva: Jukka Palm

Rompetorin löydöistä jonotettiin lunastuslappua ennen varsinaista huutokauppaa.


Kuva
Kuva: Jukka Palm

Vankilan henkilökunta kantoi huudettavia esineitä ja kirjoitti lunastuslappuja.

Kuva
Kuva: Jukka Palm

Vakavammalla mielellä ostoksille tulleiden pakettiautoja oli länsimuurin vieressä pitkä rivi.
Kuva: Jukka Palm


Uutinen Turun sanomissa:

http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1 ... :0:0:0:0:0:

Kakolan varhaisvaiheita:

http://www.kakola.fi/kakola.asp?viewID=2171

Matti Haapoja:

Jussi Pajuoja: Puukkojunkkareiden kuningas: http://www.rskk.fi/kirjasto/ukh/8621.htm

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”