Hautaluolia Filippiineillä

[Annastiina Mäkilä]

Mindanao on osa Filippiinien saaristovaltiota.

Filippiineiltä löytyi ehkä ennen tuntematon hautaluola

Lauantaina huhtikuun viides päivä löytyi Filippiineiltä luultavasti tuhansia vuosia vanhoja uurnia sisältävä kalkkikiviluola. Vuonna 1991 lähettyviltä löytyi samantapainen luola, joka kätki sisäänsä tutkijoiden mukaan merkittävän uurnakokoelman. Juuri löydetty luola voi osoittautua vastaavanlaiseksi löydökseksi.

Filippiineillä Mindanaon saarella sijaitsevassa Sarangganin maakunnassa paikalliset kalkkikiveä louhineet ihmiset löysivät yllättäen hyvin vanhan hautaluolan. Kuultuaan löydöksestä kaivoksen omistaja Lingling Jabel meni tutkimaan luolasta löytyneitä esineitä ja tunnisti ne heti samanlaisiksi, joita alueelta oli löydetty 17 vuotta sitten. Tunnistaminen kävi helposti, sillä hän oli tuolloin auttanut Filippiinien kansallismuseon tutkijoita kaivauksissa.

Vuonna 1991 löytyi hautaluola, joka on noin puolen kilometrin päässä ja saman vuoren kyljessä kuin juuri löytynyt luola. Niin kutsutusta Ayub-luolasta (tunnetaan myös nimellä Pinol-luola) löytyi lähemmäs 2 000 vuotta vanhoja saviuurnia. Tuolloin Filippiineillä elettiin rauta- ja pronssikautta. Uurnat esittivät ihmisiä ja niiden kasvot oli tehty erityisellä huolella. Jokainen uurna oli erilainen aivan kuin jokainen esittäisi juuri sitä ihmistä, jonka lepoa vartioimaan se oli tehty. Uurnat oli tarkoitettu eräänlaiseen toiseen kertaan hautaamiseen. Edesmenneen ajateltiin olevan vasta sitten todella haudattu, kun toinen vaihe hautajaisseremonioissa oli toteutettu. Tässä tapauksessa vasta vainajan uurnan sulkeminen luolaan toi hänelle levon.

Juuri löydettyä luolaa epäillään vastaavanlaiseksi hautapaikaksi kuin Ayub-luola. Maan omistaja Jabel tunsi esineiden arvon ja otti samantien yhteyttä paikallisiin viranomaisiin. Luola määrättiinkin heti suljettavaksi ulkopuolisilta kunnes kansallismuseon tutkijat pääsevät paikalle. Luolaa vartioivat niin paikalliset asukkaat kuin ulkopuolisten tarjoamat apujoukot. 13.4. paikalle saapui Filippiinien armeijan joukkoja turvaamaan luolan koskemattomuutta.

Kansallismuseon viisihenkinen tutkimusryhmä saapui paikalle 16. päivä huhtikuuta, mutta osa luolan sisällöstä oli jo ehditty ryöväämään. Muun muassa luolassa sen löytöhetkellä olleet luut olivat kadonneet. Paikalliset asukkaat kertoivat MindaNews-lehden toimittajalle, että luita yritettiin jo kaupata eteenpäin. Mennessään luolaan sisään, tutkijat saivat huomata, että osa rikkoutuneista saviruukuista oli kasattu lähelle sisäänkäyntiä. Paikalle saapunut tutkimusryhmä toivookin nyt, että he löytäisivät luolasta edes joitain koskemattomia esineitä, jotta luotettava arvio luolasta ja sen iästä voitaisiin ylipäätään tehdä.

Tutkijoiden ensivaikutelma luolasta oli hyvin samankaltainen kuin Ayub-luolasta, mutta luonnollisesti mitään varmaa ei vielä tässä vaiheessa voida sanoa. Jos luola osoittautuu aidoksi hautaluolaksi, voi se antaa lisätietoa paikallisten ihmisten tavoista käsitellä kuolemaa muutama tuhat vuotta sitten.



Ayub-luolasta löydettyjä ihmistä muistuttavia uurnia.
Lähde: Archaeology Division

Katso myös aiheeseen liittyvät uutiskuvat:
Sarangani News Stories: Pinol archaeologist, 16.4.2008
Sarangani News Stories: Cave finds, 16.4.2008
Sarangani News Stories: Phil. Army guards cave, 16.4.2008
Sarangani News Stories: Cave finds, 10.4.2008
Sarangani News Stories: Man-shaped jar, 10.4.2008

Lähteet:
MindaNews: National Museum team hopes to find untouched artifacts, 16.4.2008
Sarangani News Stories: New cave find linked to ancient jars, 10.4.2008
Arab News: Ancient Burial Cave Discovered, 11.4.2008
Wikipedia: Maitum Anthropomorphic Potteries
Åsa M. Larsson: Secondary Burial Practices in the Middle Neolithic - Causes and Consequences

[Annastiina Mäkilä]

Hei!

Näihin hautaluoliin, uurniin ja hautausriitteihin liittyen jäi mieltäni askarruttamaan minkälaisia tapoja tuolloin hautaamiseen Filippiineillä noin tarkemmin ottaen kuului? En saanut mistään esimerkiksi selville sitä, että haudattiinko ihmiset tuonne luoliin ja jokaiselle pistettiin viereen tuollainen uurna vahtimaan lepoa (haudassahan oli ollut luita kun se löydettiin) vai poltettiinko kuolleet ja pistettiinkö heidän tuhkansa näihin uurniin? Entä mitä ruumiiden kanssa tehtiin ennen luolaan hautaamista? Lähteissä puhuttiin kaikissa, että kyseessä oli eräänlainen hautausriittien toinen vaihe, eli mitä siinä ensimmäisessä vaiheessa tehtiin?

Varmaan kysymyksistäni huomaa, etten tunne tällaisia asioita oikeastaan ollenkaan ja siksi olisinkin iloinen jos joku osaisi valaista tällaista tietämätöntä.

Yst. terv.
Annastiina

[Jukka Palm]

Hei Annastiina,

Kiitokset kiinnostavasta uutisesta. Toivottavasti saat tästä joitakin vastauksia kysymyksiisi:

Kaakkois-Aasiassa ruukkuhautausten ydinaluetta on Sulumeren ja Celebesinmeren alue, toisin sanoen Etelä-Filippiinien, Itäisen Borneon, Pohjois-Sulawesin (-Celebesin) ja Talaud-saarten rajaama alue. Ajallisesti traditio sijoittuu neoliittisen kivikauden lopusta / varhaismetallikauden alusta (n. 1000-500 eKr.) n. 1000-luvulle jKr. Vanhimmat ajoitukset ovat osin kiistanalaisia. Selvästi suurin osa ruukkuhautauksista ajoittuu 200 eKr. jälkeiseen aikaan.

Syrjäseuduilla perinne jatkui vielä pitkään ja hautaruukkuina käytettiin lasitettuja kiinalaisia tai kaakkoisaasialaisia astioita.

Mainitun alueen ruukkuhautaustraditiota pitää Peter S. Bellwood mielestäni perustellusti omasyntyisenä. Kaakkois-Aasiassa mantereen puolelta ruukkuhautauksia ei juurikaan tunneta lukuun ottamatta Keski- ja Etelä-Vietnamin rannikolla vallinnutta ns. Sa Huynh–kulttuuria, jolla on ollut yhteyksiä Filippiineille. Ruukkuhautaustraditioita on ollut myös mm- Etelä-Intiassa ja Sri Lankassa, Laosissa ja Japanissa.

Osa keramiikasta on hauta-antimia ja osa taas varsinaisia hautausastioita, joiden sisälle vainaja(t) tai osa hänestä on laitettu. Hauta-antimiksi tarkoitetut ruukut voivat olla hautausastioiden sisällä tai ulkopuolella. Hautausastiat voivat olla suuria, liki metrinkin korkuisia, tai pieniä uurnia tai lippaita. Kun puhutaan ruukkuhautauksista (jar burial), yleensä tarkoitetaan juuri tällaisia suuria ruukkuja, mutta sillä voidaan viitata myös pienempiin uurniin (urn) tai lippaisiin (pottery bone box). Vainajan jäännökset voivat olla polttamattomia tai poltettuja. Vainaja voitiin haudata myös ”tavallisesti” maakuoppaan. Kaikissa yllä mainituissa tapauksissa voitiin keramiikka-astioita jättää myös hauta-antimiksi.

Ruukkuhautauksia tehtiin usein luoliin, jolloin hautaruukut jätettiin tavallisesti luolan lattialle. Siksi ne ovat lähes aina aarteenetsijöiden hajottamia. Ruukut on pirstottu ja luut levitelty, jopa jo satoja vuosia sitten tai viimeistään paikallisten toimesta ennen kuin tutkijat ovat ehtineet paikalle. Näin Maitumissakin on (taas) päässyt käymään. Tästä johtuu myös ruukkuhautaustradition ajallisen takarajan hämäryys. Radiohiiliajoitukset pahoin tärvellyistä kohteista ovat epäluotettavia (vaikka ajoitus sinänsä olisi pätevä, ei sitä voida luotettavasti sitoa mihinkään kontekstiin, eikä siten itse hautaustapahtumaan) ja tarkemmin ajoittavat esineet ovat lähteneet ryöstäjien matkaan. Ruukkuhautauksia tehtiin myös luolien ulkopuolelle, jolloin ne haudattiin maahan. Samassa kalmistossa ruukkujen kanssa voi olla myös ruumishautoja.

Läheskään aina ei arkeologisen materiaalin perusteella voida sitovasti sanoa, onko kyseessä primäärinen vai sekundäärinen hautaus. On myös osin tulkintakysymys mikä määritellään sekundääriseksi hautaukseksi. Lienee paikallaan korostaa, että vainajaansa haudannut yhteisö ei ajatellut sen enempää hautajaisten vaiheita kuin mekään ajattelemme läheistemme hautajaisissa. Kyseessä on tutkijoiden luoma käsite.

Laajalti ottaen ajattelumalli pohjautuu alun perin Arnold van Gennepin esittämään siirtymäriittiteoriaan. Lyhyesti sanottuna se lähtee ajatuksesta, että ihmisen sosiaalisen aseman muuttumista yhteisöön nähden ilmaistaan tietyin kullekin yhteisölle ominaisin rituaalein, tai paremminkin rituaalisarjoin. Näillä rituaaleilla ilmaistaan muutoksen eri vaiheita: irtautumista entisestä asemasta, siirtymä- eli liminaalivaihetta ja liittymistä uuteen asemaan.

Robert Hertz tutki tästä näkökulmasta nimenomaan hautausrituaaleja ja käytti käsitettä ”secondary burial”. Tässä mielessä sekundäärisellä hautauksella tarkoitetaan sellaista liminaalivaiheen jälkeistä hautaustapahtumaa, johon kuuluu luiden uudelleen järjestely, puhdistus ja lopulliseen leposijaan hautaaminen. Tätä vaihetta on edeltänyt lihan ja luiden erottaminen toisistaan (ensimmäinen vaihe). Arkeologiassa sekundäärihautauksilla tarkoitetaan myös tiettyyn hautarakenteeseen, esimerkiksi röykkiöön, ensimmäisen vainajan jälkeen tehtyjä hautauksia.

Haluttuun lopputulokseen on voitu päästä monella tavalla. Vainaja on voitu haudata maahan ja kaivaa ylös riittävän ajan kuluttua. Ruumis on voitu mädättää myös taivasalla tai erityisessä rakennuksessa. Endokannibalismia (yhteisön sisäinen hautajaisiin liittyvä kannibalismi) harjoittaneissa yhteisöissä hänet on voitu valmistaa ateriaksi. Vainaja on saatettu myös konkreettisesti pilkkoa ja lihat kaapia luista. Mainitut menetelmät ovat voineet esiintyä myös erilaisina yhdistelminä.

Näistä konkreettisista toimista taas on usein jäänyt jälkiä, jotka voidaan arkeologisesta luumateriaalista havaita. Epäsuorasti voidaan päätellä myös ruukun koosta, onko sinne ollut mahdollista sulloa ehjää vainajaa.

Liminaalivaihe voi kestää viikoista vuosiin. Vainajaa ei katsota lopullisesti haudatuksi (sosiaalisesti kuolleeksi) ennen sekundääristä hautausta. Kun toinen vaihe on viety päätökseen, on vainaja liitetty tuonpuoleiseen. Hän on ikään kuin syntynyt uudestaan, tällä kertaa esi-isäksi esi-isien joukkoon.

Mainitsemassasi artikkelissa Åsa M. Larsson pohtii voiko mädättämisen jälkiä havaita palaneesta luusta ja hän on saanutkin kiinnostavia tuloksia aikaan. Larsson kuitenkin näyttää lähtevän siitä, että mädättämisestä tai lihojen poistosta (ennen kremaatiota) on oltava näyttö, ennen kuin voidaan puhua sekundäärihautauksesta.

Mielestäni mädättämisen todentaminen ei kuitenkaan ole ainoa edellytys sekundäärihautauksen määrittelylle. Roviolla polttaminen voi nimittäin korvata mädättämisen, jolloin sekundääriset toimenpiteet kohdistuvat palaneeseen luuhun. Palaneetkin luut voidaan puhdistaa tai ne voidaan pienentää tasakokoisiksi ennen lopullista hautaamista. Ne voidaan myös jauhaa ja sekoittaa ruuan tai juoman joukkoon. Kyse on lopulta siitä, mikä on vainajaansa hautaavan yhteisön näkökulma.

Mitä sitten tapahtui Filippiineillä? En ole laajemmin perillä siitä millaista luuaineistoa näistä luolista on saatu talteen ja kuinka kattavasti niitä on analysoitu. Luultavasti perusteellisia analyysejä on hyvin vähän ja nekin lienevät julkaisemattomia. Laura Lee Junker mainitsee vainajan pilkkomisen, muttei viittaa luuanalyysiin. Bellwood taas kertoo, että lantion- ja selkäranganluut näyttävät puuttuvan aineistosta (Leang Buidane, Talaud-saaret). Ilman päteviä luuanalyysejä ei voida tarkemmin sanoa miten vainajia käsiteltiin sekundäärihautauksen yhteydessä.

Jukka Palm

Lähteitä:

Bellwood, Peter S. [1985] 1997: Prehistory of the Indo-Malaysian Archipelago. University of Hawaii Press. Honolulu.

Dizon, Eusebio Z. 1996: The Anthropomorphic Pottery from Ayub Cave, Pinol, Maitum, South Cotabato, Mindanao, Philippines. Bulletin of the Indo-Pacific Prehistory Association 14:186-196.

Huntington, R. & P. Metcalf 1979: Celebrations of Death. Cambridge University Press. Cambridge.

Junker, Laura Lee 1999: Raiding, Trading and Feasting. The Political Economy of Philippine Chiefdoms. University of Hawaii Press. Honolulu.

Kaliff, Anders 1997: Grav och kultplats. Aun 24.


Filippiinien kansallismuseon arkeologian osasto:

http://members.tripod.com/philmuseum/archaeo.htm


Filippiinien esihistoriaa tiiviissä muodossa, sis. joitakin kuvia:

http://www.geocities.com/CapitolHill/Se ... ite.html