Vieras

Museoviraston lausuntoja -tiedote 6/2006

2.3.2006

Museoviraston lausuntoja -tiedote 6/2006

* Haukiputaan edustan tuulivoimapuiston suunnittelu voidaan käynnistää
* Nilsiän keskustaajaman historiallinen kerroksellisuus tulisi säilyttää
* Sulkavan Partalansaaren muinaisjäännökset inventoitava ennen kuin kaava voidaan hyväksyä
* Mikkelin vanhan kasarmialueen kengityspaja voidaan muuttaa
ammattikorkeakoulun laboratorioksi

Haukiputaan edustan tuulivoimapuiston suunnittelu voidaan käynnistää

Museovirasto on 21.2.2006 antamassaan lausunnossa todennut, että
arkeologinen kulttuuriperintö ei ole este Haukiputaan edustan
tuulivoimapuiston suunnittelun käynnistämiselle. Tuulivoimapuistolla voi
kuitenkin olla vaikutusta vedenalaisiin muinaisjäännöksiin, koska niiden
sijainneista ei ole kattavia tietoja. Muinaismuistolain mukaan ennen
rakennushankkeiden toteuttamista on otettava hyvissä ajoin selvää siitä,
tuleeko työ koskemaan muinaisjäännöksiä. Kun tuulivoimapuistosuunnitelmat
ovat edenneet ja rakentamisen todennäköisiä sijoituspaikkoja tiedetään, on
oltava hyvissä ajoin yhteydessä Museoviraston meriarkeologian yksikköön.
Yksikkö voi sen jälkeen arvioida mahdollisen vedenalaisinventoinnin tarpeen
ja keinoja inventoinnin toteuttamiseen voimaloiden, niiden perustusten ja
energiansiirtokaapeleiden alueella. Kulttuuriympäristön ja -maiseman
asiantuntija on Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseo.
Lisätietoja: tutkija Maija Matikka, puh. (09) 4050 9056,
maija.matikka@nba.fi

Nilsiän keskustaajaman historiallinen kerroksellisuus tulisi säilyttää

Museovirasto on 21.2.2006 antanut Nilsiän kaupungille lausunnon Nilsiän
keskustaajaman korttelin 85 asemakaavan muutosehdotuksesta. Kaavaehdotus
sallii näkyvällä paikalla sijaitsevan pankin asuin- ja liiketalon
purkamisen. Kiinteistö käsittää kolmikerroksisen tiilirakennuksen
1950-luvulta ja matalan lisäosan 1970-luvulta. Purettavaksi suunnitellun
kiinteistön tilalle on kaavailtu 1950-luvun rakennusta ulkonaisesti
muistuttavaa, mutta kerrosta korkeampaa uudisrakennusta. Tällainen menettely
ottaa vain näennäisesti huomioon tienoon rakentumisen historiallisen
kehityksen eikä se myöskään lievitä muutoksen haitallisia vaikutuksia
ympäristöön. Rakennetun ympäristön arvot ja ominaispiirteet paremmin
huomioon ottavaan tulokseen olisi ehkä päästävissä kiinteistön
uudisrakentamisella siten, että 1950-luvun rakennus säilyisi, mahdollisesti
esim. korotettuna, uuden rakennuskokonaisuuden osana. Museovirasto pitää
perusteltuna, että tämä ja muut keinot tienoon historiallisen kerroksisuuden
säilyttämiseksi vielä tutkittaisiin ennen kaavamuutoksen vahvistamista.
Lisätietoja: tutkija Jarkko Sinisalo, puh. (09) 4050 9479,
jarkko.sinisalo@nba.fi

Sulkavan Partalansaaren muinaisjäännökset inventoitava ennen kuin kaava
voidaan hyväksyä

Museovirasto on 22.2.2006 antanut Sulkavan kunnalle lausunnon Partalansaaren
rantaosayleiskaavasta. Kaavan valmistelutyöhön ei ole sisällytetty
kiinteiden muinaisjäännösten inventointia, vaikka Museovirasto on asiasta
huomauttanut kaavaluonnoksesta heinäkuussa 2005 antamassaan lausunnossa.
Partalansaaren rantaosayleiskaava koskee laajaa aluetta ja sisältää paljon
maankäytön muutoksia. Museovirasto ei puolla rantaosayleiskaavan
hyväksymistä, vaan edellyttää maankäyttö- ja rakennuslain mukaista
kaava-alueen arkeologista selvitystä ennen kaavan hyväksymistä.
Lisätietoja: intendentti Helena Taskinen, puh. (09) 4050 9270,
helena.taskinen@nba.fi

Mikkelin vanhan kasarmialueen kengityspaja voidaan muuttaa
ammattikorkeakoulun laboratorioksi

Museovirasto on 24.2.2006 antamassaan lausunnossa puoltanut huomautuksin
korjaus- ja muutossuunnitelmia, jotka koskevat Mikkelin vanhan kasarmialueen
entisen kengityspajan muuttamista Mikkelin ammattikorkeakoulun
laboratorioksi. Virastolla ei ole huomautettavaa nykyisin varastona toimivan
rakennuksen tilamuutoksiin laboratorion tarpeiden mukaisesti.
Välttämättömiin muutoksiin kuuluva ulkopuolinen varapoistumistiesuunnitelma
on myös mahdollinen. Myös rakennuksen vanhoja ovi- ja ikkuna-aukkoja
koskevat muutokset ovat perusteltuja ja onnistuneesti ratkaistuja.
Kattoikkunoiden ja sisäänkäyntikatoksen muotoilua virasto pitää
ongelmallisena. Pajan vähäeleiset segmenttikattoikkunat eivät anna riittäviä
perusteita voimakkaiden kaarimuotojen käytölle muutossuunnitelmassa.
Pulpettikattoisina uudet kattoikkunat olisivat ehdotettua ratkaisua paremmin
sopusoinnussa historiallisen rakennuksen vaatimattoman arkkitehtuurin
kanssa. Tällaiset kattoikkunat olisivat myös, hieman leveämpinä yksikköinä,
käytön kannalta tarkoituksenmukaisempia. Niin ikään suora katos
sisäänkäynnin kohdalla tuottaisi rauhallisemman yleisilmeen uudelle
laboratoriorakennukselle.
Lisätietoja: yliarkkitehti Erkki Mäkiö, puh. (09) 4050 9462,
erkki.makio@nba.fi



Lea Murto-Orava
Tiedottaja/Communicator
Museovirasto/The National Board of Antiquities PL 913, 00101
Helsinki/P.O.Box 913, FI-00101 Helsinki, Finland, puh. (09) 4050 9293,
050 301 7409 / tel. +358 9 4050 9293, +358 50 301 7409, faksi (09) 4050
9300 / fax +358 9 4050 9300, lea.murto-orava@nba.fi, http://www.nba.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”