Markku Leppanen
Viestit: 66
Liittynyt: 07.02.06 09:19

Lumppuasiakirjojen rekiretki Helsinkiin 1819

@RCHIVUM 11-2006: LUMPPUASIAKIRJOJEN REKIRETKI HELSINKIIN VUONNA 1819

Haminassa syyskuussa 1809 Ruotsin ja Venäjän välillä solmitun rauhansopimuksen 12. artiklassa Ruotsi velvoitettiin luovuttamaan Venäjän keisarille kaikki omistusasiakirjat ja arkistot sekä muut niin hyvin yleiset kuin yksityiset asiakirjatkin samoin kuin linnoitusten, kaupunkien ja maaseutupaikkakuntien asemaakavat ja kartat, jotka koskivat rauhansopimuksessa Venäjälle siirtyneitä alueita. Asiakirjoja tarvittiin Venäjän hallintoviranomaisten toiminnan perustaksi sekä suomalaisten oikeuksien ja etuuksien turvaamiseksi.

Tukholmasta siirrettiin laivoilla Turkuun vuosina 1810-1812 noin 210-220 hyllymetriä asiakirjoja, jotka Ruotsin viranomaiset olivat suostuneet erottamaan ja luovuttamaan Venäjän viranomaisille, käytännössä Suomen hallituskonseljille. Osa asiakirjoista oli varta vasten laadittuja jäljennöksiä alkuperäisistä, joita ei haluttu luovuttaa. Pääosa asiakirjoista oli kameraalista aineistoa ja karttoja. Tästä aineistosta sai alkunsa "Suomen yleinen arkisto", kuten sitä aluksi nimitettiin.

Kun Helsinki oli vuonna 1812 määrätty Suomen uudeksi pääkaupungiksi ja hallituskonseljin toimipaikaksi, jouduttiin "Suomen yleinen arkisto" siirtämään Turusta Helsinkiin. Asiakirjat siirrettiin maaliskuussa 1819 hevosten vetämiin rekiin pakattuina kasakoiden saattaessa omituista kulkuetta. Matka kesti neljä päivää ja suojasää aiheutti kosteusvaurioita kuljetuslaatikoihin.

Arkisto sijoitettiin Helsingissä raatimies C. G. Etholénin Esplanadin ja Unioninkadun risteyksessä sijainneeseen kivitaloon. Osa arkistolaatikoista lojui jonkin aikaa liiterissä. Omaa arkistohuonetta ei "Suomen yleisellä arkistolla" ollut ennen kuin Senaatintalo valmistui vuonna 1822. Senkin jälkeen osa vanhoista lumppuasiakirjoista joutui arvolleen sopimattomiin tiloihin Senaatintalon vintille. Vasta 1840-luvulla arkiston asema kohentui, kun se sijoitettiin asianmukaisiin tiloihin toimistokerrokseen, jossa niitä ryhdyttiin inventoimaan, järjestämään ja sitomaan.

"Suomen yleisestä arkistosta" kehittyi ajan mittaan Valtionarkisto, joka sai Kruunuhaan Vuohi-korttelista upeat toimitilat uudisrakennuksesta (1890), joka on edelleen nykyisen Kansallisarkiston käytössä. Rakennuskompleksi on levinnyt kallioisella Nuuskamyllynmäellä useiden laajennusvaiheiden jälkeen sekä maan pinnalla että maan alla.

Kansallisarkiston rakennusten, kokoelmien ja toiminnan vaiheita on esitelty Helsingin Sanomien 18.3.2006 numerossa lähes koko sivun mitalla. Toimittaja Eeva Järvenpää kertoo myös vuoden 1902 tapahtumista, jolloin Valtionarkiston rauta-aita suojeli sen taakse vetäytyneitä mielenosoittajia kasakoiden hyökkäyksiltä. Kun kasakat pyrkivät kiertämään mielenosoittajien taakse tontin pohjoispuolelta, liukastelivat hevosten kaviot kostealla kalliorinteellä niin, että operaatio epäonnistui. Kasakat saivat niskaansa sekä huutoja että jääkimpaleita. Työväenpoliitikko ja kansanedustaja Martta Salmela-Järvinen on kuvannut tätä episodia muistelmissaan "Kun se parasta on ollut (WSOY 1965).

Entinen valtionarkistonhoitaja Martti Kerkkonen on selvitellyt yksityiskohtaisemmin Suomen arkistolaitoksen varhaisvaiheita vuonna 1988 ilmestyneessä teoksessaan "Suomen arkistolaitos Haminan rauhasta maan itsenäistymiseen".


Tietolähteenä:

Artikkeli "Suomen vanhat asiakirjat tuotiin rekikelillä Helsinkiin" , Helsingin Sanomat (Eeva Järvenpää) 18.3.2006, A 17.

Artikkeli "Rautaportti pelasti väkijoukon kasakoilta", Helsingin Sanomat (Eeva Järvenpää) 18.3.2006, A 17.

Kerkkonen, Martti, Suomen arkistolaitos Haminan rauhasta maan itsenäistymiseen. Valtionarkisto, Helsinki 1988.

Kuva


Markku Leppänen
Ylitarkastaja
Kansallisarkisto
PL 258, 00171 HELSINKI
00171 HELSINKI
Puh. (09) 2285 2233
markku.leppanen@narc.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”