Vieras

Avustuksia seurojen- ja työväentalojen kunnostukseen

Tiedote
Suomen Kotiseutuliitto
SEURANTALOILLE LÄHES 1,5 MILJOONAA EUROA KORJAUSAVUSTUKSIA
Kuva
http://www.seurantalot.fi
Suomen Kotiseutuliitto on jakanut avustusta kaikkiaan 185 suomalaiselle yhdistykselle seuran- tai työväentalonsa korjaukseen. Seurantalojen korjausavustuksia jaettiin yhteensä 1 478 000 euroa.

Avustusta myönnettiin mm. Alvar Aallon suunnitteleman rakennussuojelulailla suojellun Jyväskylän työväentalon korjauksen suunnitteluun 10 000 euroa. Toinen avustusta saanut lailla suojeltu rakennus on vuonna 1924 rakennettu nuoriso- ja maamiesseurantalo Koivula Ristiinassa.

Erityisen mielenkiintoinen avustuskohde on vuonna 1901 valmistunut uusrenessanssivaikutteinen Sunilan Pirtti, joka rakennettiin alun perin VPK:n taloksi. Alvar Aalto on suunnitellut talon vuonna 1940 valmistuneen laajennuksen. Nykyisin urheiluseura Sunilan Sisun omistuksessa olevan talon korjauksen jatkamiseen myönnettiin 20 000 euroa.

Isoimman 40 000 euron avustuksen sai Säynätsalon Työväenyhdistys vuonna 1915 rakennetun ja kaavalla suojellun Juurikkasaaren Työväentalon lämmitysjärjestelmän uusimiseen.

Pälkäneen Nuijantalosäätiö sai 30 000 euroa avustusta vuonna 1907 rakennetun kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Nuijantalonsa ikkunoiden ja ulkovuorauksen kunnostamiseen.

Keskimääräinen avustussumma oli noin 8 000 euroa. Avustusta myönnettäessä kiinnitetään erityistä huomiota rakennuksen kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kokoontumistilojen tarpeellisuuteen alueen kansalaistoiminnan kannalta.

Avustuksia ja neuvontaa
Kotiseutuliiton päätös korjausavustusten jaosta perustuu Seurantaloasiain neuvottelukunnan esitykseen. Neuvottelukunnassa ovat edustettuna seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetusministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto. Opetusministeriö on antanut määrärahojen jakamisen Kotiseutuliiton tehtäväksi.

Avustuksilla pyritään talojen kunnossapitämisen lisäksi ohjaamaan talojen korjaustöitä siten, että niissä kunnioitettaisiin talojen kulttuurihistoriallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaita piirteitä. Kotiseutuliiton rakennustutkija Leni Pakkala antaa taloja omistaville yhdistyksille lisäksi korjausneuvontaa. Suuri osa korjaustöistä tehdään edelleen yhdistysten omin voimin talkootyönä.

Avustuksen saamisen ehtona on, että talo on avoin kaikille käyttäjille. Taloja vuokrataan usein häitä ja muita tapahtumia varten. Sopivan tilan löytämistä helpottamaan perustettiin viime vuonna www.seurantalot.fi -sivusto, jonka hakukoneen avulla voi etsiä taloja esimerkiksi kunnittain tai talotyypeittäin.

Maakunnittainen luettelo avustusta saaneista yhdistyksistä on Suomen Kotiseutuliiton kotisivuilla osoitteessa www.suomenkotiseutuliitto.fi .

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Markku Tanner 0400–307 189
Rakennustutkija Leni Pakkala (09) 6126 3221
Tiedottaja, Seurantaloasiain neuvottelukunnan sihteeri Anna-Maija Halme (09) 6126 3225
http://www.suomenkotiseutuliitto.fi
http://www.seurantalot.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”