Jan Kunnas
Viestit: 11
Liittynyt: 29.02.08 15:42
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti: Kotisivu

Historian opetukset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Voidaanko historiasta oppia mitään? Näin ainakin väittää Jan Kunnas Yliopistollisessa Eurooppa Instituutissa (European University Institute) Firenzessä Italiassa tarkastetussa väitöskirjassaan. Hänen mukaansa rikkidioksidipäästöjen ja muiden happamoittavien päästöjen aiheuttaman happaman sateen menestyksekkäästä ratkaisemisesta voidaan ottaa oppia ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Jan Kunnaksen 15.6.2009 hyväksytyssä väitöskirjassa tarkastellaan Suomen uusiutuvan kotimaisen energian varassa tapahtunutta teollistumista ja 1960-luvulla tapahtunutta siirtymistä muualta tuotuihin fossiilisiin polttoaineisiin. Näin myöhäisessä teollistumisen vaiheessa tapahtunut siirtyminen on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista.

Erityisenä huomion kohteena väitöskirjassa on ollut rikkidioksidipäästöjen ja hiilidioksidipäästöjen kehityksen erkaantuminen 1970-luvulla. Rikkidioksidipäästöt lähtivät 1970-luvun puolessavälissä laskuun metsäteollisuuden siirtyessä sulfiittiselluloosan valmistuksesta sulfaattiselluun. Jälkimmäinen prosessi tuotti halvempaa ja lujempaa paperia, ja sivutuotteena pienempiä rikkidioksidipäästöjä. Pelko happaman sateen mahdollisesti aiheuttamista vaikutuksista metsiin ja vesistöihin vauhditti rikkidioksidipäästöjen vähentämistä 1980-luvun puolestavälistä. Yhtenä tärkeimmistä vauhdittajista oli uutiset Saksan metsien kuolemisesta, mikä aiheutti huolta Suomen metsien ja metsätalouden tulevaisuudesta. Vaadittiin rikinpoistolaitteistojen asentamista ja rajoitettiin polttoaineiden rikkisisältöä.

Voidaanko historiasta siis oppia mitään? Kyllä, mutta opetukset eivät aina ole yksiselitteisiä. Ympäristön kannalta ei ole väliä onko päästövähennysten taustalla huoli ympäristön tilasta vai onko se sivutuote puhtaasti taloudellisista syistä tehdyistä muutoksista teknologiaan. Sillä on kuitenkin suuri merkitys mahdollisista päätelmistä ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta. Rikkidioksidipäästöjen lasku 1970-luvulla prosessimuutosten sivutuotteena, luo toivoa, että päästöjen vähennykset voivat olla osa normaalia teknologista kehitystä. Huoli ympäristöstä ja siitä johtuvat poliittiset päätökset voivat jouduttaa teknologista muutosta luoden Porterin-hypoteesin mukaisen win-win – tilanteen. Hypoteesin mukaan ympäristönsuojelu voi parantaa kilpailukykyä. Jos taas ympäristössä näkyvien vaurioiden on tultava selvästi näkyviin luodakseen riittävän paineen päästöjen vähentämiseksi, ilmastonmuutoksen suhteen tulevaisuuden odotukset ovat synkät. Siinä vaiheessa kun ilmastonmuutoksen aiheuttamat negatiiviset vaikutukset ovat riittävän selvät kääntääkseen pahimpien skeptikoiden päät, on jo myöhäistä.

Jan Kunnas, Fire and Fuels: CO2 and SO2 Emissions in the Finnish Economy, 1800 –2005. European University Institute, Firenze, Italia, 15.6.2009

Väitöskirja on luettavissa osoitteesta
http://eui.academia.edu/JanKunnas/Papers

zora
Viestit: 2
Liittynyt: 25.06.09 12:37

Re: Historian opetukset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Hyvin perusteltu näkemys ja antaa jonkinmoista toivoa ympäristöongelmien ratkaistavuudelle.

Voisiko muuten Agricola-sivuston kirjoituksiin, kuten tähän, lisätä linkitysnappulan facebookiin ym. Tämmöisten uutisten soisi leviävän eteenpäin.

Jussi-Pekka Paija
Viestit: 32
Liittynyt: 15.05.09 14:43

Re: Historian opetukset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Hieno ehdotus!

Voisitko tosin selittää hieman tarkemmin mitä tarkoitat? Eli, Agricola facebookiin, RSS -syötettä vai mitä?

Kaikki kehitysideat ovat tervetulleita!

Jan Kunnas
Viestit: 11
Liittynyt: 29.02.08 15:42
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti: Kotisivu

Re: Historian opetukset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Kiitoksia! Toivottavasti väitöskirjani ei kuitenkaan luo sellaista kuvaa, että ympäristöongelmat ratkeavat itsestään.

Yksinkertainen tapa linkittää facebookkiin on ladata omaan selaimeensa plug-in joka tekee sen nappia painamalla. Ainakin Firefoxissa pitäisi esimerkiksi tämä toimia: http://sharethis.com/ Muitakin vastaavia löytyy. Niillä taitaa olla lisäksi oma sovelluksensa joka lisää vastaavanlaisen painikkeen myös webbisivuille.

zora
Viestit: 2
Liittynyt: 25.06.09 12:37

Re: Historian opetukset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Tarkoitan "jaa kirjanmerkki" -painiketta, joka on esim. ylen sivuilla (www.yle.fi) kunkin uutisen perässä. Siitä kun näpsäyttää, saa linkin vietyä omalle facebook-sivulleen, jossa sitä voi edelleen kommentoida.

Avatar
ajnyga
Viestit: 36
Liittynyt: 28.06.05 12:21

Re: Historian opetukset ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Kommentoin tuota social bookmarking -ideaa, joka esitettiin zoran toimesta.
Idea on tosiaan hyvä ja käytössä jo Agricolan kirja-arvosteluiden yhteydessä. Jokin aika sitten harkitsin sen tarpeellisuutta foorumin yhteydessä, kun päivitin alustan uuteen versioon, mutta jätin lisäyksen silloin tekemättä.

Nyt voisin nuo napit lisätä, kun pyyntö tulee lukijoiden aloitteesta. Tässä on kuitenkin kaikenlaista kiirettä, joten ihan heti en niitä voi luvata.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”