Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Sotasaalisriita Tanskan ja Ruotsin välillä

Tanskan ja Ruotsin välille on syntynyt kinaa vanhan lakikirjan kohtalosta. Tanskan hallitus on viimein taipunut sitä tukevan populistipuolueen Dansk folkepartin vaatimuksiin ja esittää, että Ruotsin ja Tanska pitäisi aloittaa vähintäänkin keskustelut vanhan lakikirjan ja muun sotasaaliin siirtämiseksi Ruotsin kansalliskirjastosta Kungliga Biblioteketistä takaisin Tanskaan.

Kyseessä on vanhin tunnettu kappale Fyn ja Jyllandin saarien laeista Jyske lovista (Codex Holmiensis c 37). Tanskan ensimmäinen laki Jyske lov annettiin Viborgissa vuonna 1241 kun Tanska vielä oli Itämeren alueen suurvalta, jonka omistukseen kuului alueita muun muassa nykyisten Viron, Ruotsin ja Saksan alueelta. Laki oli voimassa satoja vuosia, joillakin alueilla 1900-luvun alkuun saakka.

Ruotsalaiset veivät sotasaaliina sen ja paljon muuta 1650- ja 1660-luvuilla Tanskan nykyiseltä alueelta Ruotsiin. Sotasaaliiksi otettiin myös valtaistuinkatoksia, muotokuvia, aseita ja gobeliineja. Ruotsalaisilla on halussaan myös Roskildestä ryövätty kuningatar Margaretan morsiuspuku. Dansk folkparti on vaatinut näiden sotasaaliiden palauttamista Tanskalle. Puolue vaatii myös, että puolella miljoonalla kruunulla selvitettäisiin mitä kaikkea muuta ruotsalaiset ovat tanskalaisilta vuosien saatossa sotasaaliina ryövänneet.

Ruotsin kansalliskirjaston hallussa oleva Jyske lov ei uusimpien tietojen mukaan kuitenkaan ole alkuperäinen 1200-luvulta peräisin oleva versio laista, eikä edes sotasaalis vaan myöhäisempi kopio, joka olisi tullut Ruotsiinkin vasta 1700-luvun alkupuolella. Uusin vaihe kiistassa on se, että nyt tanskalaiset ja ruotsalaiset neuvottelevat vaihtokaupasta, jossa tämä Jyske lovin kopio vaihdettaisiin Hugo Alfvénsin Midsommarvakaan, jolla puolestaan on suurta kansallisromattista merkitystä ruotsalaisille.

Kysymys sotasaaliiden takaisinluovuttamisesta, jota tanskalainen populistipuolue vaatii, on sinällään mielenkiintoinen. 1600-luvun lait sallivat sotasaaliiden oton, se kuului aikanaan sotien luonteeseen siinä missä alueidenkin anastaminen. Jos Euroopassa lähdettäisiin sotasaaliiden takaisinluovutuksen tielle voisi museoväelle tulla runsaasti töitä ja ongelmia.

Kenelle tulisi luovuttaa Iivana Julman kypärä, joka oli ruotsalaisten sotasaalista Puolasta, jonne se puolestaan kulkeutui sotasaaliina Venäjältä. Entä tulisiko kaikki Skånesta Tanskaan siirtynyt omaisuus palauttaa takaisin Ruotsiin, maasta löytyneet roomalaiset miekat Roomaan jne…
Tanskalainen Ejbyn seurakunta palautti 1920-luvulla Turun tuomiokirkkoon ehtollismaljan, jonka tanskalainen merirosvo oli sieltä ryöstänyt 1509.

* Svenskerne stjal ikke den ægte jyske lov (Politiken 2.12. 2009)

* Danmark vill ha lagbok åter (Svenska Dagbladet 6.12. 2009)

* Krigsbyte (Livrustkammaren)

* Codex Holmiensis: Jyske Lov (Det Kongelige Bibliotek)

* Margareta Nockert: Den gyllene kjorteln i Uppsala domkyrka (Humanistportalen)

Kari Hintsala

Re: Sotasaalisriita Tanskan ja Ruotsin välillä

Tapio Onnela kirjoitti:Tanskalainen Ejbyn seurakunta palautti 1920-luvulla Turun tuomiokirkkoon ehtollismaljan, jonka tanskalainen merirosvo oli sieltä ryöstänyt 1509.
Itävalta palautti 1920-luvulla Kustaa II Aadolfin hirvennahkatakin eli kylterin kiitoksena Ruotsin Punaisen ristin avusta ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen:
http://lrk.lsh.se/default.asp?id=4898&p ... lfilename=

Onkohan sama palautusajankohta sattumaa? Vai oliko palautusintoa jotenkin liikkeellä tuon "kaikki sodat päättäneen sodan" jälkeen? :-)

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”