Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 15:09
Viesti: Kotisivu

Museovirasto tekee arkeologisia kaivauksia Oulun Pikisaaressa

16.09.11 08:25

Museovirasto on aloittanut arkeologiset kaivaustutkimukset Oulun Pikisaaressa. Tutkimukset keskittyvät Pikisaarentien pohjoispuoliseen alueeseen, josta on aikaisemmissa tutkimuksissa tehty erittäin runsaasti löytöjä. Löydöt viittaavat siihen, että paikalla on ollut käsityöläistoimintaa, mahdollisesti metalliesineiden valmistusta.

Oulun yliopiston arkeologian oppiaine on tutkinut Pikisaaren aluetta vuosina 2002, 2006 ja 2007. Museoviraston tämän syksyn kaivausten, jotka kestävät kuusi viikkoa, tutkimusalue sijaitsee Pikisaaren pikiruukin muinaisjäännösalueen eteläosassa eikä ilmeisesti kuulu varsinaiseen ruukkiin. Tutkimusten tavoitteena on mm. selvittää pikiruukin ja rikkaan löytöalueen keskinäistä suhdetta.

Pikisaari on merkittävä teollisuushistoriallinen kohde, joka liittyy kiinteästi Oulun kaupungin historiaan. Pikisaaressa on sijannut pikiruukkeja aina 1640-luvulta 1800-luvun puoleenväliin.

Keväällä 2011 Pikisaaressa aloitetaan uusien asuinkortteleiden rakentaminen.

Tutkimukset kustantaa Sivakka-yhtymä Oy, as oy Oulun Pikisaari sekä as oy Pikisaaren piha.

Lisätietoja antaa kaivausjohtaja Marika Hyttinen, puh. 040 5255 763.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”