Sivu 1/1

Heikki Ylikangas sai Warelius-palkinnon

Lähetetty: 29.06.12 15:10
Kirjoittaja Kaisa Kylakoski
Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinto luovutettiin tänään Vanhan kirjallisuuden päivän avajaisissa emeritusprofessori Heikki Ylikankaalle. Warelius-palkinto myönnetään vuosittain tietokirjailijalle, jolla on laaja ja korkealaatuinen tietoteostuotanto tai jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen tietokirjallisuuteen. Tänä vuonna palkinnon sai myös professori, erikoislääkäri Pentti Huovinen.

Palkintoperustelut Ylikankaan osalta:
Emeritusprofessori Heikki Ylikangas on yksi Suomen tunnetuimpia ja luetuimpia historioitsijoita, joka tutkii ja kirjoittaa ainutlaatuisen vaikuttavalla tavalla.

Ylikankaalla on ollut rohkeutta tarttua kipeisiin ja poleemisiin aiheisiin, kuten sisällissotaan, talvisodan rauhantekoon ja jatkosodan loppuvaiheisiin. Hän on tutkinut niitä pelkäämättä kovaäänisiäkään intressiryhmiä ja niiden painostusta ja julkaissut tutkimustuloksensa loisteliaasti kirjoitettuina teoksina. Hän ei pyri liehakoimaan lukijan käsityksiä, vaan ottaa lukijan mukaan päättelyketjuihin. Ylikangas argumentoi avoimesti ja vakuuttavasti lukijoilleen – tai kuten hän tietokirjallisuutta seuraavia ja lukevia suomalaisia kauniisti kutsuu, "suurelle lukevalle yleisölle". Rankastakin aiheesta sukeutuu älyä ja tunteita stimuloiva lukunautinto.

Ylikankaalla on kyky tehdä oikeutta historian draamalle sekä suuressa yhteisöllisessä että pienessä yksittäisen ihmisen mittakaavassa, ja se antaa hänen teoksilleen erityistä koskettavuutta ja unohtumattomuutta. Tie Tampereelle (1993) on tietokirjallisuuden klassikko, jossa tutkija onnistuu kirjoittamaan sekä järjellä että sydämellä. Myös Ylikankaan teokset suomalaisesta rikos- ja oikeushistoriasta ovat hyvä osoitus siitä, että mitä enemmän tiedämme menneestä, sitä paremmin saatamme ymmärtää nykypäivää.

Ylikankaan näkemys Suomen historiasta on osa suomalaista yhteiskunnallista keskustelua. Tietokirjailijana Ylikangas on myös eräänlainen omatunto, joka muistuttaa, että historioitsijalla on tärkeämpiäkin tehtäviä kuin pohtia, miten päin istua norsunluutornissaan. Ylikangas näyttää tuotannollaan, miten historiateos voi käsitellä eettis-poliittisia kysymyksiä ja miten se voi toimia yhteiskunnallisena vaikuttajana.
Lähde: Pentti Huovinen ja Heikki Ylikangas saivat Warelius-tietokirjailijapalkinnot, Suomen tietokirjailijat 29.6.2012

Re: Heikki Ylikangas sai Warelius-palkinnon

Lähetetty: 30.06.12 19:50
Kirjoittaja J Kamarainen
Eli Tietokirjailijat oli siis sitä mieltä, että Heikki-rukka tarttee pikaisen avustuksen, että saa leipäpalasensa päälle ravintorasvaa ja sunnuntaisin Lauantai-makkaran siivun.

Todettakkoon ensin, että en ole julkaissut mitään, mistä Tietokirjailijoiden olisi minua pitänyt palkita, eli oma lehmä ei ole ojassa. Todettakoon myös, että Ylikangas on ansiokas tutkija ja kirjailija, jonka tekstejä on yleensä helppo lukea.

Todettakoon kuitenkin, että nyt Tietokirjailijat vaikuttaa ottaneen sen kannan, että tutkijan henkilökohtainen mielipide saa ja sen jopa pitää vaikuttaa julkaistavaan materiaaliin. Esimerkiksi Tie Tampereelle on sinänsä hyvä ja tarpeellinen teos ja tutkimus, mutta siihen sisältyy yksi erittäin suuri ongelma, josta kuka tahansa aloitteleva tutkija olisi teurastettu jo proseminaarissa. Ylikangas on ensinnäkin selvästi kerännyt aivan liian laajan lähdeaineiston, jolloin hän ei ole ehtinyt perehtyä asioihin kuin nimenomaan omien lähteidensä avulla.

Niinpä jos punaiset kertovat, että "tapettih, tapettih, kaikki tapettih", on asia Ylikankaan mielestä selvä. Teloituskomppania on hirmuisella tavallaan heilunut paikkakunnalla. Sen sijaan (myönnettäköön, että vaikeasti metsästettävät) valkoisten lähteet voivat uskottavasti selittää tapahtuman toisinkin. Ystäväni löysi kerran kertomuksen taistelusta, jota Ylikangas pitää joukkomurhana ja laittomana teloituksena. Valkoisen kertojan mukaan kyseessä oli tilanne, jossa punaiset kävelivät peltoaukealla väijyksissä olevien konetuliaseiden ristituleen. Mikäli kertomus pitää paikkansa, tämä selittäisi punaisten suuret tappiot verrattuna valkoisten mitättömiin tappioihin.

Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö vuonna 1918 olisi nähnyt suurta joukkoa laittomia teloituksia ja murhia (puolin ja toisin), vaan sitä, että jos ansioituneen tutkijan asemalla ja arvovallalla tutkimusta tehdään, pitäisi se silloin myös tehdä pelisääntöjen mukaan.

Tai entäs Huhtiniemi-case? En erityisemmin jaksa yläpystyä hyppiä toisenkaan osapuolen toiminnan edessä, mutta kyllähän Ylikangas tässäkin lähti melkoisen soitellen sotahan. Mutta tietysti, jos ihanne on:
Ylikankaalla on ollut rohkeutta tarttua kipeisiin ja poleemisiin aiheisiin, kuten sisällissotaan, talvisodan rauhantekoon ja jatkosodan loppuvaiheisiin. Hän on tutkinut niitä pelkäämättä kovaäänisiäkään intressiryhmiä ja niiden painostusta ja julkaissut tutkimustuloksensa loisteliaasti kirjoitettuina teoksina. Hän ei pyri liehakoimaan lukijan käsityksiä, vaan ottaa lukijan mukaan päättelyketjuihin. Ylikangas argumentoi avoimesti ja vakuuttavasti lukijoilleen – tai kuten hän tietokirjallisuutta seuraavia ja lukevia suomalaisia kauniisti kutsuu, "suurelle lukevalle yleisölle". Rankastakin aiheesta sukeutuu älyä ja tunteita stimuloiva lukunautinto.
on Ylikangas ehdottomasti onnistunut.

Todettakoon vielä, että Ylikangas ei ole ainoa meritoitunut tutkija, joka jota voisi kritisoida vastaanvalla tavalla. Esim. Mikko Uolan Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä.http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja- ... hp?id=1763 on mielestäni hyvä (huono) esimerkki teoksesta, jossa kirjoittajan henkilökohtainen agenda vaikuttaa lopputulokseen liikaa.

Hyvä, että palkintoja jaetaan. Hyvä, että historiaa nostetaan esille mediassa. Mutta juuri näillä perusteillako se pitää tehdä?