Markku Leppanen
Viestit: 66
Liittynyt: 07.02.06 09:19

Siivoojat toimittivat EVA:n papereita Stasille

@RCHIVUM 28-2006: SIIVOOJAT TOIMITTIVAT ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNNAN ASIAKIRJOJA STASILLE

Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn asiakirjojen vuotamisesta DDR:n turvallisuuspoliisi Stasin käsiin tarkastellaan tänään (4.9.2006) Ilta-Sanomissa julkaistussa koko aukeaman uutisessa. Toimittaja Tuomas Manninen on haastatellut EVAn entisiä johtajia, jotka kertovat asiakirjojen vuotamisesta 1970-luvun puolivälistä 1980-luvulle. EVAssa työskennelleet siivoojat olivat kopioineet asiakirjoja ja toimittaneet ne edelleen Stasille. Tästä toiminnasta kertoo myös tutkija Jukka Koivisto Päiviö Hetemäen elämänkerrassa. Siivoojat paljastuivat henkilöstön viritettyä ansan ja saivat potkut.

Koiviston mukaan EVAn toimistossa Korkeavuorenkadun ja Etelä-Esplanadin kulmassahavaittiin, että siivoojat eivät juurikaan keskittyneet siivoamiseen, vaan pöytälaatikoissa ja kaapeissa olleiden asiakirjojen tutkimiseen.

EVAn entinen (1975-1984) johtaja, ministeri Max Jakobson on todennut haastattelussa, että salainen toiminta paljastui, kun eräs EVAn työntekijä oli sattumalta jäänyt ylitöihin eivätkä siivoojat huomanneet tätä. Toinen siivoojista siivosi yleensä lattiat ja toinen pöydät.

Epäilysten herättyä henkilökunta viritti siivoojille ansan: asiakirjoja asetettiin näennäisen sotkuiselle pöydälle tiettyyn järjestykseen. Tilannetta seurattiin jonkin aikaa ja voitiin todeta, että asiakirjat kiinnostivat enemmän kuin siivoaminen. Tarkkailussa oli käytössä myös kamera, joka tosin ei toiminut toivotulla tavalla.

EVAn entinen johtaja Jukka Tarkka on muistellut asiakirjojen käsittelytapoja ja
tietoturvamenettelyjä. Joitakin asiakirjoja pidettiin kassakaapissa ja valtuuskunnalle menevät asiakirjat numeroitiin, jottei niitä olisi kopioitu. Käytäntö oli yleisesti ottaen "aika lepsua, jos sitä tänään ajattelee".

Tietolähteenä:

Uutinen "EVA:n paperit vuotivat Stasille", "Siivoojat tonkivat roskakorien lisäksi myös pöytälaatikot", Ilta-Sanomat (Tuomas Manninen) 4.9.2006, s. 10-11.

Markku Leppänen
Ylitarkastaja
Kansallisarkisto
Siivoojat toimittivat EVA:n papereita StasillePL 251, 00171 HELSINKI

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”