Lea Murto-Orava
Viestit: 394
Liittynyt: 21.11.05 14:09
Viesti: Kotisivu

Ilomantsin Möhkön ruukin restaurointi on valmistunut

Ilomantsin Möhkön ruukin restaurointi on valmistunut

Möhkön ruukin vuonna 2003 alkaneet restaurointityöt Ilomantsissa saatiin valmiiksi syyskuussa. Hankkeen aikana on laitettu kuntoon ruukkialueen kanavarakenteita ja sulkuportteja, siistitty kanavien ja muun ruukkialueen ympäristöä sekä rakennettu uusi suojakatos ja näyttelytila vanhan masuunin päälle. Lisäksi uuden masuunin vanhaan suojakatokseen rakennettiin kokous- ja infotila palvelemaan mm. matkailijoita ja leirikoululaisia. Aluetta kiertävälle nähtävyyspolulle tehtiin uudet opasteet. Hankkeen hieman yli 500 000 euron rahoituksesta vastasi Pohjois-Karjalan TE-keskus.

Möhkön restaurointi on työllistänyt vuosittain kolmesta neljään rakennusmiestä ja muutaman raivaustyöntekijän. Kanavan vesakoituneita vierustoja on raivattu ja kaadettu lahonneita ja näkymiä peittäviä puita. Myös polkuja on kunnostettu.

Vanhan masuunin katosrakennelman korjaus edellytti arkeologisia tutkimuskaivauksia, koska rakennusalueella on paljon kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kaivauksia johtivat Museoviraston arkeologit, kaivaustyöntekijät tulivat paikallisen työvoimatoimiston kautta.

Museoviraston mittauspiirtäjät mittasivat vanhan masuunin, piirsivät siitä pohjapiirroksen, leikkauksen ja julkisivukuvat, sekä dokumentoivat uuden masuunin ja tien välistä kiinteiden muinaisjäännösten aluetta.

Uudella katoksella suojataan Möhkön vanha masuunin raunio ja sen viereisiä rakenteiden jäänteitä. Jäänteet on kaivauksissa otettu esille ja niitä voidaan nyt katsella suojakatoksen kulkusilloilta.

Museovirasto on toiminut Möhkössä rakennuttajana. Kunnostustöiden pääsuunnittelijana on ollut arkkitehtitoimisto Hannu Puurunen Oy. Rakennesuunnittelusta on vastannut insinööritoimisto Juhani Väisänen Ky. Lisäksi suunnittelua on tehnyt arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen. Uuden katosrakennelman teräsrungon toimitti, urakkakilpailun jälkeen Hestek Oy Enosta. Ilomantsin kunta ja Museovirasto ovat valvoneet töitä. Möhkön museo on ollut mukana paikallisena asiantuntijana.

Lisätietoja antaa tarkastaja Kari Gröndahl, puh. 050 563 9123, kari.grondahl@nba.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”