Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Tutkimushanke tuo historian silmiemme eteen


Futuristic History -tutkimushanke hyödyntää uutta teknologiaa historian elävöittämisessä.

Futuristic History ‐tutkimushankkeen tarkoituksena on elävöittää historiallisia kohteita tuomalla niiden historiaa uudella tavalla näkyviin. Tekniikan avulla tämäkin on mahdollista.

Turun yliopiston Innovaatiot ja yrityskehitys (BID) keskus on yhdessä Turun yliopiston historian ja kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen ja VTT:n kanssa käynnistänyt kaksivuotisen Futuristic History ‐tutkimushankkeen. Hankkeen tavoitteena on kehittää matkailussa sekä historiallisten kohteiden esittelyssä niin sanotun lisätyn ja yhdistetyn todellisuuden teknologian käyttömahdollisuuksia ja liiketoimintamalleja.

Hankkeen tutkijoiden mukaan maisemaan voitaisiin tekniikan avulla lisätä esimerkiksi vanhoja ja jo kadonneita rakennuksia, jotka näkyisivät matkailijalle tämän katsoessa maisemaa oman matkapuhelimensa tai tablettitietokoneensa kautta. Laitteen kamera siis kuvaisi edessä levittäytyvää nykyistä maisemaa, mutta laitteen näytöllä näkyisi paikalla ennen sijainneita historiallisia rakennuksia tai jopa historiallisia henkilöitä.

Yhdistetyn todellisuuden teknologian uskotaan lisäävän historiallisten kohteiden kiinnostavuutta. Avainasemassa on luonnollisesti käyttökokemus. Hankkeessa painotetaankin maallikosta monimutkaiselta tuntuvan tekniikan helppokäyttöisyyttä, sillä erilaisia matkailusovelluksia käyttää usein ensikertalainen. Vuoden alussa käynnistyneeseen hankkeeseen asetetut toiveet ovat suuret - kulttuurimatkailijoiden ja itse kohteiden lisäksi hankkeen toivotaan hyödyttävän myös laajemmin paikallista elinkeinotoimintaa sekä jopa kansallista kilpailukykyä.

Futuristic History -hankkeen kotisivu

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”