Väitös: Suomella valtava Viro-operaatio – Mauno Koivisto salasi Neuvostoliiton pelossa (US, 30.10.2013)
Uusi Suomi kertoi, että:
Väitöskirja antaa uutta tietoa myös Mauno Koiviston toiminnasta Viron tukemisessaSuomi käytti Viron avustamiseen valtion rahaa arviolta toistasataa miljoonaa markkaa vuosina 1988-91. Ulkopoliittisista syistä valtio ohjasi rahat hallinnon alimpien tasojen sekä yritysten ja yhdistysten kautta.
Viron taloudellisella tuella oli kuitenkin tasavallan korkeimman poliittisen johdon tuki presidentti Mauno Koivostoa myöden.
Presidentin, pääministerin ja ulkoministerin edustajat tekivät asiasta poliittisen päätöksen, joka pyrki tukemaan Viron pyrkimyksiä maksimaalisesti, Rausmaa kertoo Uudelle Suomelle.
- Ulkopoliittisista syistä rahat kierrätettiin, sillä Koivisto ei halunnut vaikeuttaa suomen suhteita Neuvostoliittoon.
Heikki Rausmaan väitöskirjan abstrakti:Julkisuudessa on ollut esillä kuva, jonka mukaan presidentti Mauno Koivosto suhtautui nihkeästi Viron itsenäistymiseen. Rausmaan väitöskirja antaa hieman toisenlaisen kuvan.
- Koivosto oli hyvin skeptinen ja uskoi virolaisten itsenäistymisen olevan vuosien päässä. Hän kuitenkin koki moraaliseksi velvoitteekseen tukea Viron itsenäistymistä, Rausmaa kertoo.
Keskustelua: Suomen tuki Viron uudelleen itsenäistymisessä Puheenvuoroja historiasta (31.10.2013)Väitöskirjan otsikko on suora sitaatti presidentti Mauno Koivistolta. Tällaisen vastauksen kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurinen sai vuoden 1989 alussa, kun hän kysyi Koiviston mielipidettä Viron avustamiseen opetusministeriön ja Tuglas-seuran kautta. Suomen ulkopoliittinen johto oli tehnyt periaatepäätöksen suomalais-virolaisen yhteistyön tiivistämisestä jo marraskuussa 1988, heti Viron suvereenisuusjulistuksen jälkeen. Päätöksen syntyyn vaikuttivat Virosta keväästä 1988 alkaen tulleet yhteistyöpyynnöt sekä suomalaisten, niin rivikansalaisten kuin poliitikkojenkin, voimakkaat Viro-sympatiat. Sisällöllisesti yhteistyö tarkoitti Viron avustamista ja sen pyrkimysten tukemista.
Suomen kansallisten etujen kuitenkin katsottiin vaativan Gorbatshovin uudistuspolitiikan tukemista sekä hyvien suhteiden ylläpitoa Moskovan kanssa Neuvostoliiton sisäisiin asioihin puuttuminen olisi ollut ristiriidassa näiden kanssa. Muodollisesti ongelma ratkaistiin siten, että Gorbatshovin pyrkimyksiä tuettiin poliittisesti ja Viron pyrkimyksiä käytännön yhteistyöllä.
Suomen kaksitasoiseen ulkopolitiikkaan sisältyi kuitenkin selkeä ristiriita. Sen häivyttämiseksi Viron avustamista kutsuttiin kulttuuriyhteistyöksi ja toiminta pyrittiin pitämään poissa julkisuudesta. Valtio myös vältti suoraa osallistumista Viron avustamiseen. Kuvaava esimerkki oli Viron ulkoministeriön Helsingin tiedotustoimisto, jonka toiminnan Suomen valtio rahoitti. Toimiston virallinen nimi oli Viron kulttuuripiste ja sen toimintarahat kierrätettiin Tuglas-seuran kautta.
Useimpien suomalaisten eduskuntapuolueiden suhtautuminen Viron pyrkimyksiin oli samanlainen kuin valtionkin: puolueet tekivät yhteistyötä virolaispuolueiden kanssa ja avustivat niitä, mutta toiminta pidettiin pääosin poissa julkisuudesta.
Viro sai Suomen valtiolta ja muulta julkishallinnolta sekä suomalaispuolueita apua oman valtionsa rakennustyöhön enemmän kuin mistään muualta. Kyseessä oli tosiasiallisesti Viron itsenäistymiskehityksen tukeminen ja siten apu oli sisällöltään mitä poliittisinta. Avun salaamisessa onnistuttiin liiankin hyvin ja siksi suurelle yleisölle jäi kuva Suomen viileästä suhtautumisesta Viron itsenäistymispyrkimyksiin. Tämän tutkimuksen perusteella voi väittää, ettei tuo kuva vastaa todellisuutta.