Sähköinen kulttuuriperintö tuhoutuu kovaa vauhtia

[Markku Leppanen]

SÄHKÖINEN KULTTUURIPERINTÖ TUHOUTUU KOVAA VAUHTIA

Kun tulevaisuuden tutkijat yrittävät tutkia tämänhetkisen Suomen sähköistä maailmaa, he törmäävät järkyttävään todellisuuteen. Sähköisten arkistojen säilyminen pitkällä aikavälillä on epävarmaa. Kulttuuriperinnön säilyminen edellyttää nykyistä enemmän voimavaroja sekä oikeita menetelmiä ja ratkaisuja. Talous-Sanomien IT-viikko-liitteessä 19.10.2006 julkaistussa uutisessa on haastateltu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkiston tutkija Tarja Soiniolaa, joka esittelee sähköisen Suomen haasteita ja pelastamisvaihtoehtoja.

Ensimmäiset internet-sivustot ja sähköpostit ovat kadonneet ja online-keskustelut ovat singahtaneet tyhjyyteen, ellei niitä ole hoksattu tulostaa paperille. Internet-sivujen käyttö opinnäytetöissä on ongelmallista, kun viitatut artikkelit katoavat netistä jo ennen opinnäytteen valmistumista. Varsinkin yksityishenkilöiden digitaalisten aineistojen, esimerkiksi lasten valokuvien, kohtalo voi olla synkkä, mikäli tiedostoja ei siirretä uusiin ohjelmistoympäristöihin ja turvallisille tallennusvälineille. Suvun historian lähteet yksinkertaisesti katoavat.

Toisaalta suomalaiset muistiorganisaatiot pyrkivät digitoimaan vanhaa kulttuuriperintöä, jotta se olisi laajemmin ja helpommin käytettävissä kuin vain omistajaorganisaation tutkijasalissa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjallisuusarkistossa on paperiaineistoa yli 1 300 hyllymetriä, äänitteitä noin 5 300 tuntia ja kuvia yli 120 000 kappaletta. Varhaisimmat käsikirjoitukset ovat 1500-luvulta.

Soiniolan mukaan SKS:n aineistoa on digitoitu vasta vähän. Digitaalisia jäljenteitä on tuotettu merkkihenkilöiden, kuten Elias Lönnrotin ja Aleksis Kiven aineistoista. Kansanrunousarkiston puolella digitointihankkeista laajin on ollut Suomen Kansan Vanhat Runot -teossarjan digitointi. Paineet digitointiin ovat kasvaneet, mutta nykyisillä kustannuksilla se on kuitenkin hyvin hidasta.

Tarja Soiniola on esitellyt toimittajalle myös arkistotoimen perinteistä jäljennemenetelmää, mikrokuvausta. Soiniolan mukaan hyvälaatuiselle mikrofilmille talletettujen tietojen on luvattu säilyvän 400-500 vuotta. Tämä on luonnollisesti vain arvio, jonka eräs alan kansainvälinen yritys aikanaan lanseerasi markkinointiaan varten. Tiedot mikrofilmillä ovat säilyneet lukukelpoisena jopa järven pohjassa maattuaan. Olennaista on tietojen kopioiminen ennen jäljenteen elinkaaren päättymistä.

Tutkija Soiniola on kiinnittänyt haastattelussa huomiota myös valokopioinnin haitallisiin vaikutuksiin paperin kestävyyteen. Jokainen valosokki lyhentää paperin elinikää ja säilyvyyttä jopa 20 vuotta, arvioi Soiniola. Samantyyppinen vaikutus on suoralla auringonvalolla paperiin.

Tietolähteenä:
Uutinen "Sähköinen Suomi tuhoutuu kovaa vauhtia", Talous-Sanomat, IT-viikko-liite (Kalevi Nikulainen) 19.10.2006

Markku Leppänen
Ylitarkastaja
Kansallisarkisto
PL 258, 00171 HELSINKI
Puh. (09) 2285 2233
@RCHIVUM 43-2006

[Jyrki Ilva]

Pekka Gronow: "Aukko tietoyhteiskuntastrategiassa"

Yleisradion äänitearkistojen päällikkö Pekka Gronow käy weblokinsa
tuoreimmassa kirjoituksessa läpi Valtioneuvoston julkaisemaa Kansallista
tietoyhteiskuntastrategiaa vuosille 2007-2015. Vaikka pitkään
valmisteltu vapaakappalelaki näyttäisi mahdollistavan mm. tulevien
radio- ja tv-aineistojen säilyttämisen, se ei paranna tilannetta
vanhojen ennen lakia syntyneiden ohjelmien osalta:

Tähän mennessä laadittuihin suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu jo
syntyneiden radio- ja televisio-ohjelmien arkistointi, vaan ne säilyisivät
edelleen Yleisradion, MTV3:n, Nelosen ja kahdeksankymmenen
paikallisradion arkistoissa – puhumattakaan nyt sellaisista
mielenkiintoisista ilmiöistä kuin toimintansa lopettaneen ATV:n vanhat
ohjelmat ja paikalliset kaapelitelevisiokokeilut. Yleisradio pitää huolta
omista ohjelmistaan, mutta mitään kansallista ääni- ja videoarkistojen
digitointisuunnitelmaa ei ole olemassa.

Gronow on erityisen huolissaan videotallenteiden kohtalosta:

Eniten olen huolissani videoista. Suomessa on satojatuhansia
videotallenteita, joista ainakin osalla on pysyvästi säilytettävää sisältöä.
Videonauha on kuoleva formaatti, parinkymmenen vuoden kuluttua
nauhuritkin ovat kiven alla. Kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa
on aukko.

Pekka Gronowin kirjoitus on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa

http://blogit.yle.fi/aukko_tietoyhteiskuntastrategiassa

[Vieras]

Tarja Soiniola on esitellyt toimittajalle myös arkistotoimen perinteistä jäljennemenetelmää, mikrokuvausta. Soiniolan mukaan hyvälaatuiselle mikrofilmille talletettujen tietojen on luvattu säilyvän 400-500 vuotta. Tämä on luonnollisesti vain arvio, jonka eräs alan kansainvälinen yritys aikanaan lanseerasi markkinointiaan varten. Tiedot mikrofilmillä ovat säilyneet lukukelpoisena jopa järven pohjassa maattuaan. Olennaista on tietojen kopioiminen ennen jäljenteen elinkaaren päättymistä.

Onko tämäkään loppujen lopuksi hyvä ja kestävä vaihtoehto voidaan pätevästi kysyä? Mikäli materiaalia on tarkoitus saattaa mahdollisimman laajan yleisön käyttöön on mikrofilmin käyttäminen tällöin varsin kyseenalainen keino. Niin, ja eiköhän tässä nimenomaisessa tilanteessa työ tehtäisi kahteen kertaan ja siten kasvatettaisi entisestään tekemättömien töiden taakkaa toisaalla?

Tutkija Soiniola on kiinnittänyt haastattelussa huomiota myös valokopioinnin haitallisiin vaikutuksiin paperin kestävyyteen. Jokainen valosokki lyhentää paperin elinikää ja säilyvyyttä jopa 20 vuotta, arvioi Soiniola. Samantyyppinen vaikutus on suoralla auringonvalolla paperiin.

Miten olisi sitten suhtauduttava esimerkiksi uusiin kopiokonetekniikoihin, jotka mahdollistavat suoraan kopioitavan materiaalin siirtämisen vaikkapa PDF-tiedostomuotoon? Vaikka oletettavasti tästä syntyy vaurioita paperille voisi se toisaalta pidentää paperille kirjoitetun tiedon käyttöikää. Kai loppujen lopuksi kuitenkin vastaus olisi yksinkertainen rahoituksen lisääminen, toinen asia onkin sitten mistä löytää sitä kuuluisaa poliittista tahtoa toteuttaa moiset suunnitelmat? Tokkopa ainakaan yhdenkään puolueen tämänvuotinen vaaliohjelma sitä sisältää

[Jyrki Ilva]

Onko tämäkään loppujen lopuksi hyvä ja kestävä vaihtoehto voidaan
pätevästi kysyä? Mikäli materiaalia on tarkoitus saattaa mahdollisimman
laajan yleisön käyttöön on mikrofilmin käyttäminen tällöin varsin
kyseenalainen keino. Niin, ja eiköhän tässä nimenomaisessa tilanteessa
työ tehtäisi kahteen kertaan ja siten kasvatettaisi entisestään
tekemättömien töiden taakkaa toisaalla?

Idea lienee se, että mikrofilmiä käytettäisiin nimenomaan
aineistojen pitkäaikaissäilytyksen välineenä. Nykyisten
mikrofilmien oletetaan säilyvän käyttökelpoisina jopa satoja
vuosina, kun taas esim. digitaalisten tallenteiden säilyvyyttä
koskevat ennusteet ovat toistaiseksi huomattavasti
epämääräisempiä.

Mikrofilmille tallennettuja aineistoja on mahdollista välittää
asiakkaille joko mikrofilmikopioina tai sitten digitoituna.
Mikrofilmien skannaaminen on varsin yksinkertaista, ja
jos filmin kuvanlaatu vain on riittävän hyvä, myös
digitaalisista kopioista tulee laadukkaita.