Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Tiedekustantamo Gaudeamus muuttaa toimintaansa

Merkittävä suomalainen tiedekustantamo Gaudeamus muuttaa toimintaansa ja vaihtaa kustannusjohtajaa. Gaudeamuksen mukaan tieto- ja tiedekirjojen markkinatilanne on viime vuosina vaikeutunut ja yleisöjen tavoittaminen medioiden ristipaineessa on yhä hankalampaa.

Gaudeamus supistaa julkaisujen määrää ja keskittyy ”entistä näkyvämmin yleistajuiseen, laajempaa yleisöä tavoittelevaan tiedepohjaiseen tietokirjallisuuteen sekä yrityksen oleelliseen, tunnustettuun sisällölliseen osaamiseen.”

Kustantamo vaihtaa johtoa. Sen kustannusjohtajana aloittaa 19.3.2014 FM Leena Kaakinen. Aiemmin yrityksen kustannuspäällikkönä toimineella Kaakisella on taustallaan pitkä kokemus kustannustoiminnasta. Hän on toiminut Gaudeamuksessa vuodesta 2000. Kustannusjohtajan tehtäviä aiemmin hoitanut Tuomas Seppä siirtyy tehtäviin Gaudeamuksen ulkopuolelle.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja Helsingin yliopiston yhdessä omistama tieto - ja tiedekustantamo Gaudeamus julkaisee tieteeseen perustuvaa tieto - ja tiedekirjallisuutta, joilla on käyttöä yleisinä tietokirjoina, oppikirjoina, ammattikirjallisuutena ja yhteiskunnallisina puheenvuoroina. Gaudeamuksen kirjat tarjoavat tiedon lisäksi elämyksiä ja punnittua näkemystä suomen kielellä. Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisufoorumin arviointijärjestelmässä suomalaisista kustantajista vain neljä on saavuttanut listauksessa kakkosluokituksen, Gaudeamus on yksi näistä.

Lähde: Gaudeamuksen tiedote 19.3.2014

Jyrki Ilva
Viestit: 340
Liittynyt: 30.11.05 15:04
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Re: Tiedekustantamo Gaudeamus muuttaa toimintaansa

Ks. myös:

Antti Majander: Gaudeamuksen johtaja Tuomas Seppä sai potkut
(Helsingin Sanomat, 19.3.2014)
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1395199522767

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Tiedekustantamo Gaudeamus muuttaa toimintaansa

Gaudeamus supistaa julkaisujen määrää ja keskittyy ”entistä näkyvämmin yleistajuiseen, laajempaa yleisöä tavoittelevaan tiedepohjaiseen tietokirjallisuuteen
Vaikuttaa kerrankin todella tervetulleelta uutiselta sellaisen henkilön silmissä, joka sekä ostaa että lainaa paljon juuri tämäntyyppistä kirjallisuutta. Tämä on mainiota vastapainoa sille, että maamme vanhin tieteellinen kustantamo on vähin erin mutta johdonmukaisesti muuttanut perinteiset, hienot historiasarjat kiinnostamattomaksi sisäpiirimuminaksi nykyisissä julkaisuissaan, joiden pelkkä ulkoasukin aiheuttaa ainakin tämän kirjoittajassa lievää voimakkaamman torjuntareaktion - "palkitusta eleganssistaan" huolimatta tai juuri sen takia.

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”