Europa Nostra Finland
Viestit: 13
Liittynyt: 19.03.15 09:51
Viesti: Kotisivu

Euroopan kulttuuriperintöpalkinnot 2016 haettavana

Euroopan unionin ja Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinnot 2016 haettavana

Euroopan unionin kulttuuriperintöpalkinnot ja Europa Nostra -palkinnot 2016 ovat haettavana. Hakuaika päättyy ensimmäinen lokakuuta 2015.

Palkintoa voi hakea kulttuuriperintökohteen konservointihankkeelle, merkittävälle tutkimus- tai digitointihankkeelle sekä yksilön tai yhteisön kulttuuriperintötyölle omistautuneelle toiminnalle. Hakukohteena voi olla myös koulutuksellinen tai muu kulttuuriperintötietoisuutta lisäävä hanke. Kulttuuriperintökohde voi olla aineellinen tai aineeton.

Palkittujen joukosta valitaan seitsemän Grand Prix -voittajaa, jotka saavat 10 000 euron suuruisen pääpalkinnon. Lisäksi yksi palkituista valitaan nettiäänestyksen avulla yleisön suosikiksi.

Palkinnon tarkoituksena on lisätä eurooppalaisten tietoisuutta kulttuuriperinnöstään, tuoda esiin hyviä malleja kulttuuriperinnön varjelemiseksi ja tukea korkeatasoista konservointiosaamista.

Lisätietoa palkinnoista on osoitteessa http://www.europanostra.fi.

Europa Nostra on eurooppalainen kulttuuriperintöä vaaliva kansalaisjärjestö ja kulttuuriperintöyhdistysten liitto, joka toimii 42 maassa Euroopassa. Suomessa toimii järjestön paikallisyhdistys Europa Nostra Finland ry (EuNoF). Yhdistyksen toimisto on Suomen Kotiseutuliiton toimiston yhteydessä Helsingissä.


Lisätietoa

Palkinnosta Europa Nostra Finlandin nettisivuilla
http://www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/ ... /palkinnot

Palkinnon hakuohjeita
http://www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/ ... -hakeminen

Hakukaavakkeet Europa Nostran nettisivuilla
http://www.europanostra.org/apply-for-an-award-2016

Suomalaiset palkintokohteet kautta aikojen:
www.kotiseutuliitto.fi/toiminta/europa- ... t-palkitut

Europa Nostran valtuuston jäsen ja Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja, arkkitehti Tapani Mustonen puh. 050 5695 704, etunimi.sukunimi @arkkitehditmustonen.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”