Sivu 1/1

Pro gradu: Aspelinin Korsholma

Lähetetty: 18.12.07 12:39
Kirjoittaja hitera
Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta, Tampereen yliopisto
Laitos: Historiatieteen laitos
Tekijä: LINTUNEN,SINIKKA
Tutkielman nimi:
Korsholman vallit – Aspelinin Korsholma - Maakunnallinen ja kansallinen kulttuurimuisto
Kieli: fin
Sivumäärä: 91 s. + 4 liites.
URL: http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu02044.pdf

Tiivistelmä ja asiasanat:
Tutkielmassa selvitetään, miksi ja miten Korsholman valleista tuli maakunnallinen ja kansallinen kulttuurimuisto. Korsholman linnan keskiaikainen (n. 1370–1500) menneisyys on se lähtökohta, johon vallien merkitys historiallisena muinaisjäännöksenä perustuu. Albrekt Mecklenburgilaisen 1300-luvun lopulla lähelle nykyistä Vaasan kaupunkia perustama linna toimi Suomen pohjoisimman linnaläänin, Korsholman läänin, keskuspaikkana ja oli Suomen pohjoisin aseellinen tukikohta. Kustaa Vaasan aikana se menetti sotilaallisen merkityksensä, ja vuodesta 1506 linna tunnetaan kuninkaankartanona. Nykyään siitä on enää jäljellä vain vähäpätöinen kumpu, jota kutsutaan Korsholman valleiksi. Hyvällä syyllä voidaan puhua myös Aspelinin Korsholmasta, sillä käsitteeseen sisältyy J. R. Aspelinin tutkimukset Korsholman linnasta ja läänistä keskiajalla sekä Aspelinin toiminta 1800-luvun lopulla Korsholman vallien tutkijana, esilletuojana ja suojelijana. Tutkielman keskeisintä osaa esittää 1800-luku, joka loi edellytykset muinaisjäännösten ja kulttuurimuistojen suojeluun. Maahan syntyi uusi historiankirjoituksen suuntaus: suomenkielinen historiankirjoitus. Kaipuu kansallisesti nostattaviin historioihin oli yhteistä kansallisromantikoille mutta myös kansallisen historian peruskiviä. Keskiaikaisista linnoistamme tuli tärkeitä välikappaleita pyrkimyksissä löytää Suomen historiaa. Linnat olivat kansallisia symboleita, joiden kulttuurihistoriallinen merkitys ymmärrettiin jo tuolloin.

J. R. Aspelinin teoksen Korsholman Linna ja Lääni keskiajalla 1869 ansiosta Korsholman valleja ensimmäisen kerran alettiin pitää maakunnallisena ja kansallisena kulttuurimuistona. Aspelinin ansiosta ne myös rauhoitettiin 1879 ja valleille pystytettiin 1894 graniittiristi, joka ei ainoastaan rauhoittanut niitä historiallisena muinaisjäännöksenä, vaan teki niistä lopullisesti ja pysyvästi maakunnallisen ja kansallisen kulttuurimuiston. Aspelin piti Korsholman valleja muistomerkkinä, jota koskaan ei voi unohtaa ja jonka jokainen maanmies tuntee ja joka kaikkina aikoina kiinnostaa tutkijoita ja turisteja. Se ei kuitenkaan enää pidä paikkaansa. Korsholman linna ja vallit kyllä tunnetaan, vaikka monet erehtyvät luulemaan Korsholman (Marian) kirkon raunioita Korsholman linnan valleiksi (raunioiksi). Aspelinkin tunnetaan, mutta vain harvat tietävät hänen merkityksensä Korsholman vallien tutkijana, esilletuojana ja suojelijana. Tänään kulttuurimuistot ovat turistinähtävyyksiä, joilla on oma vakioitu historiansa. Mutta siitä, miksi ja miten niistä tuli kulttuurimuistoja harvemmin kirjoitetaan tai siitä, miksi ja miten ne ovat sellaisina säilyneet tai miksi ne pitäisi säilyttää.

Korsholman valleista tuli maakunnallinen ja kansallinen kulttuurimuisto monen tekijän summana, mutta yhteisenä nimittäjänä niille voidaan aina pitää Johan Reinhold Aspelinia, ja hänen jo koulupoikana alkanutta kiinnostustaan valleihin ja niiden historiaan. Korsholman vallit antoivat suunnan Aspelinin elämäntyölle, sillä ryhtyessään selvittämään vallien historiaa ongelmalliseksi muodostui kirjallisten lähteiden puute, ja juuri niiden puute teki hänestä muinaistutkijan, arkeologin, mutta siihen vaikutti myös hänen oman aikansa aatemaailma. Suomalaisena kansallisuusaatteen innoittamana tutkijana hän halusi omistautua Suomen kansan väheksytyn aseman nostamiseen, ja ilman lähteitä ei Suomen kansan historiaa voitu valaista. Meillä 1800-luvulla alkanut kulttuurimuistojen suojelu ja sen edellyttämä muu antikvaarinen toiminta olivat kiinteästi sidoksissa nationalismiin ja teolliseen sekä sosiaaliseen murrokseen. Kulttuurihistoriallinen ajattelutapa loi edellytykset muinaismuistoihin kohdistuneelle kiinnostukselle ja siten myös niiden tutkimukselle ja suojelulle. Monumenttien suojelu perustui kansan erityislaadun ja sen kunniakkaimpien vaiheiden korostamiseen.

Keskiaika oli monille 1800-luvun kansallisidealistisille tutkijoille, joihin Aspelinkin kuului, kiehtova ja ylikorostuneen tärkeä aikakausi. Keskiajan tutkimus heijasti aikansa yleistä ilmapiiriä, mikä näkyi meilläkin linnoihimme kohdistuneessa kiinnostuksessa. Linnatutkimus valjastettiin löytämään todisteita historiamme tärkeimmistä tapahtumista, jotka antaisivat muinaistieteellemme sen todellisen sisällön, sillä kansan katsottiin elävän vain historiansa ja muinaismuistojensa kautta. Tämä selittää myös Aspelin innon Korsholman linnan menneisyyden tutkimiseen. Korsholman vallit vaikuttivat paitsi Aspelinin elämään hänen kauttaan myös muinaismuistohallinnon syntyyn maassamme. Muinaismuistohallinnon synnyllä ja kehittymisellä samoin kuin tieteellisten seurojen perustamisella on ollut ratkaiseva merkitys siihen, miten muinaismuistoja on eri aikoina pyritty suojelemaan ja säilyttämään. Siksi kulttuurimuistojen suojelun taustan ja siihen liittyvän aatemaailman tunteminen on edellytys myös Aspelinin elämän, toiminnan ja ajatusmaailman ymmärtämiseen.

Yliopisto ja tieteelliset seurat olivat osa sitä kokonaisuutta, jossa sivistyneistön suppea piiri yritti löytää suomalaisen menneisyyden, Suomen historian. Ne ja niissä toimivat henkilöt mahdollistivat toiminnallaan ja tuellaan Aspelinin tavoitteet Korsholman vallien säilyttämiseksi. Siteet Vaasaan ja Pohjanmaahan ovat keskeinen osa Aspelinia ja hänen elämäänsä ratkaisevsti vaikuttaneita ihmisiä. Korsholman vallit, niiden säilyttäminen ja siihen liittyvät toimenpiteet eri aikoina ovat yhteinen nimittäjä niille henkilöille, joiden suhdetta Aspeliniin tutkielmassa selvitetään. Tutkielmassa poraudutaan Aspelinin ja hänen persoonallisuutensa kautta 1800-luvun loppuun ja sen henkeen sekä selvitetään ulkoisten tekijöiden – ajan, aatteiden ja tieteellisen yhteisön – merkitys Aspelinin toimintaan Korsholman vallien säilyttämiseksi.

Tutkielman lähdeaineistoa ovat kirjeet, pöytäkirjat, sanomalehdet, paikallishistoriat ja aikalaisten sekä jälkipolven edustajien kirjallisuus. Arkistotutkimusten pääpaino on ollut Museovirastossa, jossa tutkimuskohteena ovat olleet J. R. Aspelinin kirjeet hänen yksityiselämästään, urastaan ja niistä henkilöistä, jotka ovat olleet hänelle tavalla tai toisella merkittäviä Korsholman valleja ajatellen sekä Suomen Muinaismuistoyhdistyksen ja Muinaistieteellisen toimikunnan pöytäkirjat. Museovirastosta saatuja tietoja on täydennetty Helsingin yliopiston kirjaston arkistosta, Vaasan kaupungin keskusarkistosta, Vaasan maakunta-arkistosta sekä Vaasan yliopiston kirjaston arkistosta saadulla aineistolla. Painetuista lähteistä tärkeimpiä ovat Historiallisessa Arkistossa julkaistut Historiallisen Osakunnan ja Suomen Historiallisen Seuran pöytäkirjat.

Tutkielma antaa uutta perspektiiviä kulttuurimuistojen tutkimiseen. Samaa tutkimuskohdetta voidaan tutkia samanaikaisesti monella eri tasolla, sillä kulttuurimuisto itsessään voi olla monitasoinen niin ajallisesti kuin tapahtumiensakin ja niihin vaikuttaneiden henkilöiden kautta. Kulttuurimuisto ei ole pelkästään konkreettinen turistinähtävyys, jolla on oma vakioitu historiansa, joka oikeuttaa sen olemassaolon. Kulttuurimuisto on kokonaisuus, jossa on huomioitava syy ja seuraukset sen kulttuurimuistoksi tulemiseen ja säilymiseen eri aikoina, sillä vain kokonaisuuden ymmärtämisen kautta kukin aikakausi suojelee ja säilyttää kulttuurimuistonsa.

Asiasanat: Korsholman vallit, Korsholman linna, J. R. Aspelin, Vanha Vaasa, Mustasaaari, kulttuurimuisto