Pro gradu: Kamppailu aseistakieltäytymisoikeudesta
Lähetetty: 11.11.08 13:32
Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta, Tampereen yliopisto
Laitos: Historiatieteen ja filosofian laitos
Oppiaine: Historia
Tekijä: SEURI,OLLI
Tutkielman nimi: Moraalijonglörismiä vakaumuksella. Kamppailu aseistakieltäytymisoikeudesta osana 1960-luvun suomalaista radikalismia ja sukupolvikonfliktia
Kieli: fin
Sivumäärä: 110 s.
URL:
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03381.pdf
Tiivistelmä ja asiasanat:
Tutkimus käsittelee 1960-luvun aseistakieltäytymistä osana radikalismiksi ja sukupolvikonfliktiksi kutsuttuja ilmiöitä. Tuolla vuosikymmenellä Suomessa elettiin murrosaikaa niin yhteiskunnallisten rakenteiden kuin arvojenkin tasoilla. Suuret ikäluokat kasvoivat aikuisiksi hyvin erilaisessa yhteiskunnassa kuin heidän vanhempansa. Rakennemuutos ja entistä vapaamman nuorisokulttuurin säväyttämän nuorison esiinmarssi poikivat konflikteja nuorten ja vanhempien ikäluokkien välillä. Yksi kiistakapuloista oli pasifismin nousu, kansallisen puolustuseetoksen kyseenalaistaminen ja näin myös aseistakieltäytyminen.
Aseistakieltäytymistä käsitellään tutkimuksessa aseistakieltäytyjien vakaumuksen ja tämän vakaumuksen tutkintaa varten perustetun asevelvollisten tutkijatoimikunnan kautta. Tutkimuksessa painottuu ei-uskonnollinen eli niin sanottu siveellinen kieltäytyminen. Ei-uskonnollinen vakaumus, ajalle herkkine vivahteineen, antaa hyvän näkökulman jo pitkälle tutkittuun kuusikymmenlukulaisuuteen. Tutkimus pyrkiikin pasifistiseksi kuvatun radikalismin pinnan alle. Kapeasti yhtä ihmisryhmää koskeva tutkimus kertoo myös kieltäytyjiä laajempien viiteryhmien toiminnasta.
Tutkimusasetelmassa huomionarvoista on asevelvollisten tutkijatoimikunnan ja aseistakieltäytyjien hahmottaminen mannheimilaisittain omien sukupolviensa edustajina. Tutkijatoimikunta edustaa niin sanottuja sotasukupolvia, joiden keskeiset arvot muodostuivat joko sotaa edeltävässä tai sotaa käyvässä Suomessa. Nuoret aseistakieltäytyjät sen sijaan ovat kirjailija Hannu Salaman sanomaa mukaillen sotilaiden lapsia. Mielenkiintoista on se, että sodanjälkeisiin ikäluokkiin kuuluneet asevelvolliset joutuivat itse todistamaan vakaumuksensa sotasukupolvia edustaneen tutkijatoimikunnan edessä. Näistä kohtaamisista kootut asevelvollisten tutkijatoimikunnan pöytä- ja asiakirjat ovat tutkimuksen tärkein primääriaineisto. Lisäksi Sadankomitea-yhdistyksen Ydin-lehden artikkelit, asevelvollisia koskeneet valtiolliset asiakirjat sekä radikalismia ja kuusikymmenlukulaisuutta käsittelevä kirjallisuus tukevat aseistakieltäytymisilmiön hahmottamista.
Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa on käsitys sukupolvikuilusta, joka ilmenee sekä asevelvollisen ja tutkijatoimikunnan kohtaamisissa että myös julkisella näyttämöllä. Tutkimuksen käsitys sukupolvesta ei koske suoraan koko ”massasukupolvea”, vaan erityisesti kuusikymmenlukulaisuuden mobilisoimaa sukupolven fraktiota. Siksi olennaista on itse kieltäytymisprosessin lisäksi hahmottaa aseistakieltäytymisen ja henkilökohtaisen pasifismin rooli osana 1960-luvun radikalismia. Tuo rooli vahvistui läpi vuosikymmenen, ja itse asiassa koko keskustelu aseistakieltäytymisestä nousi tätä myötä julkiselle näyttämölle. Keskustelu mahdollisti sellaisen nuorten oman äänen esiintuomisen, mitä kieltäytymisprosessi ei parikymppisille asevelvollisille tarjonnut. Julkisessa keskustelussa omaa aikaa ja kansainvälistä aateilmapiiriä seuranneet nuoret saattoivat tasapuolisemmin haastaa sotasukupolvien näkökulman ja paljastaa sukupolvia erottavan kuilun.
Sodanjälkeiset sukupolvet mobilisoituivat aiemmista sukupolvista poikkeavalla tavalla eri puolilla maailmaa. Suomessakin suuriksi paisuneiden ikäluokkien edustajat olivat aivan toisella tavoin kansainvälisiä kuin vanhempansa. Näin rauhankysymys oli osa laajempaa länsimaista murrosta. Suomessa aseistakieltäytyminen nousi esiin hieman vastaavalla tavalla kuin muissa Pohjoismassa, joissa oli käytössä myös yleinen asevelvollisuus. Ilmiö sai kansalliset piirteet, ja aseistakieltäytyjien määrässä sodat kokenut Suomi oli Pohjoismaiden perässähiihtäjä. Suomessa kieltäytyjiä oli vain noin puoli prosenttia ikäluokasta kun esimerkiksi Ruotsissa näitä oli yli tuplasti enemmän. Murros heijastui syrjäseuduille toisin kuin kansainvälisille virtauksille alttiille pääkaupunkiseudulle: yleistäen uskonnollinen kieltäytyminen oli ominaista maaseudulla ja herätysliikkeiden vahvoilla alueilla ja ei-uskonnollinen kieltäytyminen suuremmissa kaupungeissa.
Sukupolvinäkökulman tuomasta yhteiskuntatieteellisestä vivahteesta huolimatta tutkimus edustaa 1960-luvun kulttuurihistoriaa. Keskeistä on kamppailu aseistakieltäytymisoikeudesta, mutta myös tuon kamppailun mahdollistama muutos keskustelussa aseistakieltäytymisestä. Siinä missä vuosikymmenen alussa puhuttiin kieltäytyjistä ”omantunnonarkoina” keskusteltiin vuosikymmenen lopulla jo poliittisten ja yhteiskunnallisten syiden hyväksyttävyydestä. Tässä murroksessa suuren roolin saivat sukupolviliikkeeksikin kutsuttu Sadankomitea-yhdistys ja sen eräät aktiivit. Sadankomitean piirissä kehittyi aikakautta kuvaava pasifismin rationaalinen tulkinta, joka moraalisen tunteen lisäksi sai käyttövoimansa järkeen perustuvasta ajattelusta. Näin aseistakieltäytyminenkin muuttui tarkoituksenmukaisuuskysymykseksi: Suomen armeijaa ei katsottu ajanmukaiseksi tai tarpeelliseksi, eikä aseellista palvelu näin ollen ollut tarkoituksenmukaista. Tarkoituksenmukaisuusnäkökulma oli keskeinen asevelvollisten tutkijatoimikuntaa ja kieltäytyjiä erottava tekijä, vaikka vain harva kieltäytyjä puhtaasti edusti tätä kantaa.
Aseistakieltäytyminen ei kasvanut nuorisoradikalismista tai 1960-luvulla virinneestä julkisesta keskustelusta huolimatta miksikään massaliikkeeksi Suomessa. Päinvastoin kyse oli hyvin marginaalisesta ryhmästä. Kieltäytyminen oli edelleen vuosikymmenen lopussa raskas yksilöllinen päätös, johon vain harva tunnustuksellinen uskovainen ja vielä harvempi ei-uskovainen asevelvollinen päätyi. Kieltäytyjien pienestä määrästä huolimatta kysymys nousi yllättävän suureen asemaan, ja tunteenomaisuudessaan nosti esiin konservatiivipiirien ja kuusikymmenlukulaisten toisilleen lähes vastakkaiset maailmankuvat. Aseistakieltäytymisen nostattamista sukupolvikamppailuista huolimatta 1960-luvulla todella perustavanlaatuiseen konfliktiin valtiovallan kanssa joutuivat vain Jehovan todistajat. Ei-uskonnolliset eli siveelliset kieltäytyjät kävivät kamppailua itsemääräämisoikeudestaan julkisesti edesauttaen suomalaisen yhteiskunnan liberalisoitumista.
Asiasanat: 1960-luku, aktivismi, aseistakieltäytyminen, asevelvollisuus, pasifismi, radikalismi, rauhanliike, sukupolvi, sukupolvikonflikti, sukupolviteoria, yhteiskunnalliset liikkeet
Laitos: Historiatieteen ja filosofian laitos
Oppiaine: Historia
Tekijä: SEURI,OLLI
Tutkielman nimi: Moraalijonglörismiä vakaumuksella. Kamppailu aseistakieltäytymisoikeudesta osana 1960-luvun suomalaista radikalismia ja sukupolvikonfliktia
Kieli: fin
Sivumäärä: 110 s.
URL:
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03381.pdf
Tiivistelmä ja asiasanat:
Tutkimus käsittelee 1960-luvun aseistakieltäytymistä osana radikalismiksi ja sukupolvikonfliktiksi kutsuttuja ilmiöitä. Tuolla vuosikymmenellä Suomessa elettiin murrosaikaa niin yhteiskunnallisten rakenteiden kuin arvojenkin tasoilla. Suuret ikäluokat kasvoivat aikuisiksi hyvin erilaisessa yhteiskunnassa kuin heidän vanhempansa. Rakennemuutos ja entistä vapaamman nuorisokulttuurin säväyttämän nuorison esiinmarssi poikivat konflikteja nuorten ja vanhempien ikäluokkien välillä. Yksi kiistakapuloista oli pasifismin nousu, kansallisen puolustuseetoksen kyseenalaistaminen ja näin myös aseistakieltäytyminen.
Aseistakieltäytymistä käsitellään tutkimuksessa aseistakieltäytyjien vakaumuksen ja tämän vakaumuksen tutkintaa varten perustetun asevelvollisten tutkijatoimikunnan kautta. Tutkimuksessa painottuu ei-uskonnollinen eli niin sanottu siveellinen kieltäytyminen. Ei-uskonnollinen vakaumus, ajalle herkkine vivahteineen, antaa hyvän näkökulman jo pitkälle tutkittuun kuusikymmenlukulaisuuteen. Tutkimus pyrkiikin pasifistiseksi kuvatun radikalismin pinnan alle. Kapeasti yhtä ihmisryhmää koskeva tutkimus kertoo myös kieltäytyjiä laajempien viiteryhmien toiminnasta.
Tutkimusasetelmassa huomionarvoista on asevelvollisten tutkijatoimikunnan ja aseistakieltäytyjien hahmottaminen mannheimilaisittain omien sukupolviensa edustajina. Tutkijatoimikunta edustaa niin sanottuja sotasukupolvia, joiden keskeiset arvot muodostuivat joko sotaa edeltävässä tai sotaa käyvässä Suomessa. Nuoret aseistakieltäytyjät sen sijaan ovat kirjailija Hannu Salaman sanomaa mukaillen sotilaiden lapsia. Mielenkiintoista on se, että sodanjälkeisiin ikäluokkiin kuuluneet asevelvolliset joutuivat itse todistamaan vakaumuksensa sotasukupolvia edustaneen tutkijatoimikunnan edessä. Näistä kohtaamisista kootut asevelvollisten tutkijatoimikunnan pöytä- ja asiakirjat ovat tutkimuksen tärkein primääriaineisto. Lisäksi Sadankomitea-yhdistyksen Ydin-lehden artikkelit, asevelvollisia koskeneet valtiolliset asiakirjat sekä radikalismia ja kuusikymmenlukulaisuutta käsittelevä kirjallisuus tukevat aseistakieltäytymisilmiön hahmottamista.
Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa on käsitys sukupolvikuilusta, joka ilmenee sekä asevelvollisen ja tutkijatoimikunnan kohtaamisissa että myös julkisella näyttämöllä. Tutkimuksen käsitys sukupolvesta ei koske suoraan koko ”massasukupolvea”, vaan erityisesti kuusikymmenlukulaisuuden mobilisoimaa sukupolven fraktiota. Siksi olennaista on itse kieltäytymisprosessin lisäksi hahmottaa aseistakieltäytymisen ja henkilökohtaisen pasifismin rooli osana 1960-luvun radikalismia. Tuo rooli vahvistui läpi vuosikymmenen, ja itse asiassa koko keskustelu aseistakieltäytymisestä nousi tätä myötä julkiselle näyttämölle. Keskustelu mahdollisti sellaisen nuorten oman äänen esiintuomisen, mitä kieltäytymisprosessi ei parikymppisille asevelvollisille tarjonnut. Julkisessa keskustelussa omaa aikaa ja kansainvälistä aateilmapiiriä seuranneet nuoret saattoivat tasapuolisemmin haastaa sotasukupolvien näkökulman ja paljastaa sukupolvia erottavan kuilun.
Sodanjälkeiset sukupolvet mobilisoituivat aiemmista sukupolvista poikkeavalla tavalla eri puolilla maailmaa. Suomessakin suuriksi paisuneiden ikäluokkien edustajat olivat aivan toisella tavoin kansainvälisiä kuin vanhempansa. Näin rauhankysymys oli osa laajempaa länsimaista murrosta. Suomessa aseistakieltäytyminen nousi esiin hieman vastaavalla tavalla kuin muissa Pohjoismassa, joissa oli käytössä myös yleinen asevelvollisuus. Ilmiö sai kansalliset piirteet, ja aseistakieltäytyjien määrässä sodat kokenut Suomi oli Pohjoismaiden perässähiihtäjä. Suomessa kieltäytyjiä oli vain noin puoli prosenttia ikäluokasta kun esimerkiksi Ruotsissa näitä oli yli tuplasti enemmän. Murros heijastui syrjäseuduille toisin kuin kansainvälisille virtauksille alttiille pääkaupunkiseudulle: yleistäen uskonnollinen kieltäytyminen oli ominaista maaseudulla ja herätysliikkeiden vahvoilla alueilla ja ei-uskonnollinen kieltäytyminen suuremmissa kaupungeissa.
Sukupolvinäkökulman tuomasta yhteiskuntatieteellisestä vivahteesta huolimatta tutkimus edustaa 1960-luvun kulttuurihistoriaa. Keskeistä on kamppailu aseistakieltäytymisoikeudesta, mutta myös tuon kamppailun mahdollistama muutos keskustelussa aseistakieltäytymisestä. Siinä missä vuosikymmenen alussa puhuttiin kieltäytyjistä ”omantunnonarkoina” keskusteltiin vuosikymmenen lopulla jo poliittisten ja yhteiskunnallisten syiden hyväksyttävyydestä. Tässä murroksessa suuren roolin saivat sukupolviliikkeeksikin kutsuttu Sadankomitea-yhdistys ja sen eräät aktiivit. Sadankomitean piirissä kehittyi aikakautta kuvaava pasifismin rationaalinen tulkinta, joka moraalisen tunteen lisäksi sai käyttövoimansa järkeen perustuvasta ajattelusta. Näin aseistakieltäytyminenkin muuttui tarkoituksenmukaisuuskysymykseksi: Suomen armeijaa ei katsottu ajanmukaiseksi tai tarpeelliseksi, eikä aseellista palvelu näin ollen ollut tarkoituksenmukaista. Tarkoituksenmukaisuusnäkökulma oli keskeinen asevelvollisten tutkijatoimikuntaa ja kieltäytyjiä erottava tekijä, vaikka vain harva kieltäytyjä puhtaasti edusti tätä kantaa.
Aseistakieltäytyminen ei kasvanut nuorisoradikalismista tai 1960-luvulla virinneestä julkisesta keskustelusta huolimatta miksikään massaliikkeeksi Suomessa. Päinvastoin kyse oli hyvin marginaalisesta ryhmästä. Kieltäytyminen oli edelleen vuosikymmenen lopussa raskas yksilöllinen päätös, johon vain harva tunnustuksellinen uskovainen ja vielä harvempi ei-uskovainen asevelvollinen päätyi. Kieltäytyjien pienestä määrästä huolimatta kysymys nousi yllättävän suureen asemaan, ja tunteenomaisuudessaan nosti esiin konservatiivipiirien ja kuusikymmenlukulaisten toisilleen lähes vastakkaiset maailmankuvat. Aseistakieltäytymisen nostattamista sukupolvikamppailuista huolimatta 1960-luvulla todella perustavanlaatuiseen konfliktiin valtiovallan kanssa joutuivat vain Jehovan todistajat. Ei-uskonnolliset eli siveelliset kieltäytyjät kävivät kamppailua itsemääräämisoikeudestaan julkisesti edesauttaen suomalaisen yhteiskunnan liberalisoitumista.
Asiasanat: 1960-luku, aktivismi, aseistakieltäytyminen, asevelvollisuus, pasifismi, radikalismi, rauhanliike, sukupolvi, sukupolvikonflikti, sukupolviteoria, yhteiskunnalliset liikkeet