
* Kirjastossa on Populaarimusiikin museon omaa tuotantoa olevia henkilö- ja yhtye-esittelyjä, joista löytyy tietoa, kuvia ja ääninäytteitä suomalaisista musiikkialan toimijoista.
* Teemanäyttelyissä esitellään suomalaisen populaarimusiikin suurempia linjoja.
* Palkintohuone listaa tietoja alan palkinnoista.
* Kino Pomusissa voi katsella videonäytteitä.
Sisältöön tutustunut Havaintoja-blogin kirjoittaja kommentoi
Pomuksesta löytyy valtava määrä tietoa suomalaisesta populaarimusiikista 1900-luvun alusta saman vuosisadan loppuun. Ja artikkeleita ovat kirjoittaneet asiantuntijat, eivät siis ketkä tahansa wikipediläiset. Itseäni kiinnostivat erityisesti artikkelit eri vuosikymmenten pop-musiikista, mutta niiden lisäksi kiehtoi esimerkiksi erikoisartikkeli tanssilavakulttuurista. Sivuilla on myös valtava määrä artikkeleita eri artisteista Laila Kinnusesta Kaija Koohon ja Dallepésta Sielun veljiin.. Muutamia kappaleitakin voi Pomuksessa kuunnella, vaikka se ei olekaan sivujen pääjuttu, vaan ne artikkelit.