Kuva: Nuoria lääkintälottakurssilaisia ja yhteisöllisyyden iloa jatkosodan alussa kesällä 1941. Tutkimushaastateltavan, tekijän hallussa. Väitöskirjan kuvituksesta.
Kaisa-Maria Peltokorven kasvatustieteellinen väitöskirja On elettävä kun koska tahansa voi kuolla : lottien selviytyminen sodassa 1939-1945 tarkastettiin Lapin yliopistossa 19.11.2011 ja on verkossa luettavissa.
Tiivistelmä:
Tutkimuksen tarkoituksena on rakentaa kuvaa sodan kokemuksista ja selviytymisestä sodan kriisissä vuosina 1939–1945 lottien kertomana.
Lotta Svärd-järjestön juuret ovat vuoden 1918 sisällissodassa ja valkoisten suojeluskuntalaisten tukemisessa. Järjestö perustettiin vuonna 1921 ja nousi talvi- ja jatkosodan aikana Suomen asukaslukumäärään suhteutettuna maailman suurimmaksi naisten maanpuolustusjärjestöksi. Sen päätehtävinä olivat maanpuolustuksen tukeminen ja armeijan avustaminen. Lottia koskivat ankarat käyttäytymismääräykset, lottalupaus ja kultaiset sanat. Lottiin suhtautuminen on ollut koko historian ajan ristiriitaista ja myös parjaavaa, mikä tuli esille myös lottien haastatteluissa.
Tutkimuksen keskiössä ovat kysymykset siitä, miten sodan arjessa selviydyttiin, mikä sai ihmiset jaksamaan ja mistä löytyivät voimavarat sodan koettelemuksissa. Tutkimuksen pääaineisto koostuu 25 eri puolilta Suomea olevan kotirintama- ja rintamalotan henkilöhaastattelusta, jota tukevat muu lottien muistitietoaineisto sekä lotta- ja sotahistoriaa käsittelevät arkistodokumentit, kirjallisuus, lehdet ja valokuvat.
Lottien haastattelut on toteutettu avoimina haastatteluina vuosina 2007–2011. Lotat olivat haastatteluhetkellä 83–93-vuotiaita. Moni näistä talvisodassa (30.11.1939–13.3.1940), jatkosodassa (25.6.1941–19.9.1944) ja Lapin sodassa (15.9.1944–27.4.1945) toimineista lotista oli sodan aikana hyvin nuoria, alle 20-vuotiaita. Lottien nuori ikä on muodostanut sodassa selviytymiselle suuren haasteen.
Tutkimus on toteutettu mikrohistoriallis-narratiivisen tutkimusmenetelmän avulla. Lottien suulliset ja kirjalliset kertomukset ovat luonteeltaan vahvasti narratiivisia ja niiden merkitys korostuu traumaattisten kokemusten yhteydessä. Mikrohistoriallinen ote taas tekee näkyväksi sodan arjen toimintojen yksityiskohdat sekä lottien selviytymiskeinot ja selviytymisen voimavarat. Näin avartuu käsitys sodasta ja sen kokemushistoriasta. Mikrohistorian avulla lisääntyy myös ymmärrys siitä, että sota koskettaa jokaista ja jokaisen kokemus siinä on kollektiivisen kokonaiskuvan muodostumisen kannalta arvokas. Toisaalta muistojen tulkinta ja menneisyyden saavuttaminen sekä toisen ihmisen elämästä kirjoittaminen on eettisesti haastavaa.
Tulokset osoittavat, että huolimatta järkytyksistä ja menetyksistä ei elämä sodassa näyttäydy lottien kokemusten valossa toivottamalta, vaan lottien sotaan sisältyi myös paljon ilon ja riemun hetkiä, viisautta ja lämpöä. Erilaiset arjen keventämisen muodot toivat virkistävää vaihtelua lottien elämään. Myös yhteenkuuluvuus ja keskinäinen huolenpito, huumori ja hulluttelu auttoivat sietämään vaativia oloa ja kestämään menetyksiä. Sodan valon ja varjon, ilon ja surun, hyvän ja pahan epäsymmetria tulevat esiin lottien kerronnassa. Sota muodostui lotille merkittäväksi ja unohtumattomaksi elämänvaiheeksi, joka voidaan nähdä ennen kaikkea kasvun ja muutoksen vaiheena heidän elämänkaaressaan. Lottien sodassa selviytymisen tutkimisen avulla voidaankin ymmärtää ja edistää yksilön selviytymistä paitsi yhteiskunnallisissa kriiseissä myös normaaliin elämänkulkuun kuuluvissa henkilökohtaisissa kriiseissä. Ajatus ja tieto siitä, että ihmiset ovat selviytyneet sodan traumaattisista kokemuksista avaavan toivon näköalan ja tuovat lohtua ja luottamusta siihen, että elämä on kuolemaa väkevämpi.
Lottien kokemusten tutkiminen on erityisen tärkeää juuri nyt, kun vielä on mahdollista saada lotat kertomaan omakohtaisista kokemuksistaan. Sota jättää lähtemättömät jälkensä jokaiseen sen kokijaan, mutta yhtä lailla se muuttaa ja rakentaa koko kansan identiteettiä.