Tapio Onnela
Viestit: 4780
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Väitöskirja: Suomen sokeainkoulut vuosina 1865-1939

14.09.06 20:29

Moilanen, Aatu: "Otetaan vastuu omista asioista" Suomen sokeainkoulut kansakoululaitoksen rinnalla vuosina 1865-1939

Kasvatustieteen väitöskirja, Joensuun yliopisto
Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, no 115, 2006

http://joypub.joensuu.fi/publications/d ... index.html
****
Tiivistelmä

Sokeainopetuksen juuret ovat 1700-luvun filantropiassa ja valistusajattelussa, joka korosti jokaisen yksilön oikeutta koulukasvatukseen. Pariisissa 1784 aloitti toimintansa ensimmäinen sokeainkoulu ja vastaavia oppilaitoksia perustettiin lähivuosina eri puolille Eurooppaa ja Amerikan Yhdysvaltoja. Autonominen Suomi seurasi esimerkkiä noin 80 vuoden viiveellä. Tämän tutkimuksen keskeisiä kysymyksiä ovatkin, mistä meille saatiin sokeainopetuksen tärkeimmät virikkeet ja työmuodot ja millaiset olivat sokeainkoulujen kasvatustavoitteet.

1860-luvun alkupuoliskolla Suomessa oli jo neljä kuuromykkäinkoulua. Kun samaan aikaan vedettiin maamme kansanopetuksen suuntaviivoja, nousi esille myös sokeainopetuksen aikaansaamisen välttämättömyys. Uno Cygnaeus ja Carl Henrik Alopaeus olivat ulkomaisten opintomatkojensa yhteydessä tehneet havaintoja myös sokeainkoulujen toiminnasta ja he käynnistivät prosessin, jonka seurauksena laskettiin perusta maamme sokeainopetukselle. Mathilda Linsén ja Karl Mortimer Stenius tekivät senaatin myöntämin apurahoin laajat opintomatkat tunnettuihin sokeainoppilaitoksiin. Kauaskantoisimmat vaikutteet nämä Suomen sokeainopetuksen pioneerit saivat Kööpenhaminan ja Dresdenin oppilaitoksista. Kun M. Linsén opintomatkansa pohjalta 15.6.1865 teki esityksen senaatille ruotsinkielisen sokeainkoulun perustamisesta, hän esitti riittävien kokemusten saamiseksi toiminnan aloittamista väliaikaisena. Näin tapahtui Blindanstalten i Helsingfors -nimisen oppilaitoksen avatessa ovensa 1.10.1865. Väliaikaisena käynnistyi myös suomenkielinen sokeainopetus Kuopiossa 1.3.1871. Sokeainopetus oli näin saatu alulle ja vakiinnutti asemansa kansakoululaitoksen rinnalla. Oppikirjoina olivat kansakoulua varten hyväksytyt kirjat, jotka aluksi painettiin Moonin tai latinan kohokirjaimin, myöhemmin Braillen pistekirjoituksella. Opetuksen tavoitteissa korostui kristinopin, luku- ja kirjoitustaidon ohella käsitöiden opetus eli ”työllä työhön” -malli, jota sovellettiin Kuopiossa alusta lähtien, Helsingin koulussa pätevien opettajien puuttuessa huomattavasti myöhemmin.

Sokeainkoulujen tilapäisyys lakkasi vuonna 1892 annetulla asetuksella. Sen mukaan koulut olivat edelleen valtion ylläpitämiä sisäoppilaitoksia, joissa annettavan opetuksen tavoitteena kansakoulun oppimäärän lisäksi olivat käsityöammatit. Oppiaika molemmissa kouluissa oli 10 vuotta, joka jakautui kaksivuotiseen valmistavaan, nelivuotiseen koulu- ja nelivuotiseen työosastoon. Oppilaita otettiin 8-vuotiaina, ja opetus oli ilmaista, mutta ruuasta, asumisesta ja hoidosta määrättiin perittäväksi 250 markan suuruinen lukuvuosimaksu, josta kuitenkin varattomuuden vuoksi voi saada alennusta tai vapautuksen kokonaan. Opettajien virka-asema vakiintui myös ja he pääsivät osallisiksi valtion virkamieseduista. Opettajien ulkomaiset opintomatkat tulivat mahdollisiksi senaatin myöntämin apurahoin. Vuoden 1892 asetuksen määräyksellä aistivialliskoulut saivat oman tarkastajan kouluylihallitukseen ja 3.9.1896 aloitti Kuopiossa ns. yli-ikäisten sokeainkoulu. Varsinaiset sokeainkoulut pääsivät vuosisadanvaihteessa muuttamaan omiin, 50 oppilasta varten suunniteltuihin tiloihin.

Kysymys sokeiden lasten koulupakosta sai ratkaisun vuoden 1921 oppivelvollisuuslaissa, jonka määräysten mukaan heitä koskivat samat velvollisuudet ja oikeudet kuin muitakin Suomen kansalaisten lapsia. Oppivelvollisuuslain vaikutukset kouluuntuloiän alentumisena vaikuttivat hyvin hitaasti ja keskimääräinen kouluuntuloikä 1930-luvun lopulla oli edelleen hyvin korkea, lähes 11 vuotta, kun se autonomian ajan lopulla oli ollut 10 vuotta. Kuopion yli-ikäisten sokeainkoulu oli lopettanut toimintansa 1918, minkä vuoksi varsinaisiin sokeainkouluihin jouduttiin ottamaan oppilaiksi varhaisnuoria, joiden paikka olisi ollut ammatillisessa oppilaitoksessa. Vuonna 1934 annetulla asetuksella ammattiopetus kuului edelleen sokeiden oppivelvollisuuskoulun tehtäviin, vaikka sitä kansakoulun tapaan oli toivottu eriytettäväksi erilliseen ammattikouluun. Helsingin koulun yhteydessä aloitti vuonna 1929 toimintansa pieni yksityinen sokeain lasten esikoulu, johon oppilaita otettiin 5-vuotiaina. Oppilaspaikkoja esikoulussa oli viisi, joten sinne pääsi vuorollaan vain osa alle kouluiän olevista lapsista.

Liikuntakasvatus sokeainkouluissa kuului kiinteästi niissä annetun opetuksen runkoon. Voimistelun, erilaisten liikuntaleikkien ja urheilun avulla oli pyrkimyksenä kohentaa oppilaiden ulkoista olemusta ja ryhtiä sekä antaa heille valmiuksia yksinliikkumista varten. Vuosisadanvaihteessa saadut uudet koulutilat piha-alueineen ja sinne rakennettuine telineineen lisäsivät ja helpottivat oppilaiden omatoimisia liikuntaharrastuksia ja kilpaurheilu ulottui myös sokeainkoulujen piiriin.

Oppilasnumeroiden mukaan sokeainkouluihin vuosina 1865-1939 otettiin 902 oppilasta, joista Helsinkiin 401 ja Kuopioon 501 oppilasta. Näiden lukujen valossa Kuopion koulu oli sokeiden enemmistön oppilaitos. Kuitenkin 1930-luvun jälkipuoliskolla painopiste siirtyi enemmän ja enemmän Helsingin koulun puolelle sen oppilasmäärän kohotessa lukuvuonna 1936-37 82 oppilaaseen. Oppilasmäärän voimakas kasvu ja koulun sisäiset kielikiistat johtivat 1930-luvun päättyessä ratkaisuun, jossa ruotsinkielistä opetusta varten oli perustettava oma erillinen sokeainkoulu.

Sokeiden oma järjestötoiminta 1900-luvun alkuvuosista lähtien osoittautui keinoksi, jonka avulla voitiin esittää ja ajaa viranomaisten edessä sosiaalipoliittisia uudistustarpeita. Nämä ponnistelut olivat myös tuloksellisia ja johtivat ns. sokeuskorvaus-nimisen tukimuodon säätämiseen vuonna 1935. Tämä oli osoitus siitä, että lainlaatijat myönsivät pienillä ansiotuloillaan elävien sokeiden kansalaisten oikeutuksen valtion maksamaan kompensaatioon tasoittamaan työkuntoisen ja vajaakuntoisen toimeentulomahdollisuuksia. Tähän tavoitteeseen pääsemisessä sokeainkoulussa annettu opetus oli ollut tarkoituksen mukaista herättäessään oppilaissaan halun ja antaessaan heille taidon ”ottaa vastuu omista asioistaan”.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”