Tuomo Yrttiaho
Viestit: 201
Liittynyt: 18.04.11 09:40

Väitös: Kyläosuudesta yksityiseen maanomistukseen. Isojako Länsi-Uudellamaalla 1700-luvulla

16.05.13 14:44


Someron Kimalan kylän isojakoasiakirjan (1780-83) kansilehti.
Kuva: Pertti Toukkari (Hämeen maakunta-arkiston kopiosta).


Petri Talvitie:
Kyläosuudesta yksityiseen maanomistukseen. Isojako Länsi-Uudellamaalla 1700-luvulla
Väitöskirja (monografia)
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Suomen ja Pohjoismaiden historia.

Tiivistelmä
Isojako, 1700-luvun puolivälissä käynnistynyt maanjako-olojen uudistus, on yksi Suomen historian merkittävimpiä ja kauaskantoisimpia maatalousreformeja. Isojaossa oli kyse kahdesta uudistuksesta: toisaalta tilusten seka-asema (sarkajako tai lohkojako) purettiin ja maatiloille jaettiin yhtenäiset viljelyalueet, toisaalta kylien ja jakokuntien yhteiset ulkomaat eli ns. yhteismaat jaettiin talollisten kesken yksityiseen omistukseen. Tutkin väitöskirjassani, kuinka uudistus otettiin vastaan neljässä länsiuusmaalaisessa pitäjässä: Inkoossa, Karjaalla, Siuntiossa ja Tenholassa. Vastustettiinko isojaon toimeenpanoa, kuten suomalaisessa historiantutkimuksessa on korostettu, vai nähtiinkö se mahdollisuutena?

Osoitan tutkimuksessani, että perinteistä tulkintaa isojaosta pakkoreformina on syytä arvioida uudelleen. Ensinnäkin länsiuusmaalaiset talonpojat anoivat aktiivisesti yhteisnautinnan purkamista. Noin 60 % kaikista aloitteentekijöistä oli talonpoikia. Perintöratsutilalliset, talonpoikaissäädyn varakkain kerrostuma erottuu selvästi joukosta, kun anomusten määrä suhteutetaan maanomistusrakenteeseen: joka toinen ratsutilallinen käytti jakovaltaansa. Toiseksi tutkimusalueelta ei ole löydettävissä vähäisintäkään merkkiä uudistuksen vastustamisesta, vaikka osa talollisista pelkäsikin korkeita kustannuksia. Kolmanneksi maanjakoreformi käynnistyi Länsi-Uudellamaalla heti vuoden 1757 isojakoasetuksen jälkeen eli selvästi aikaisemmin kuin on oletettu. Ensimmäinen jako toimitettiin kesällä 1757 inkoolaisessa Bredsin kylässä, ja valtaosa yhteismaista oli saatu jaettua vuoden 1775 loppuun mennessä. Maanjakojen huippukausi osui 1760-luvulle, jolloin rukiin ja ohran hinnat olivat korkealla. Toimitukset käynnistyivät varhain myös muissa uusmaalaisissa rannikkopitäjissä kuten Helsingin ja Loviisan kaupunkien ympäristöissä. Sen sijaan Uudenmaan läänin pohjoisosissa yhteismaita ryhdyttiin jakamaan selvästi myöhemmin. Erot selittyvät markkinoiden kuten teollisuuslaitosten, kaupunkien ja linnoitustyömaiden läheisyydellä.

Talollisten positiivinen suhtautuminen johtui siitä, että he saivat pääosin itse päättää toimituksen ajankohdan. Pohjanmaalla sekä Savossa ja Karjassa tilanne oli toinen. Näillä seuduilla maanjako-olot uudistettiin verollepanojen yhteydessä, eikä talollisilla ollut samanlaisia mahdollisuuksia vaikuttaa toimituksen alkamiseen kuin eteläisessä Suomessa. Uudellamaalla ei myöskään toiminut ns. taloudellisia deputaatioita, jotka tekivät jakoaloitteita Hämeessä ja Satakunnassa. Maaherroille annettiin vuoden 1766 läänikohtaisissa asetuksissa oikeus aloitteiden tekemiseen, ja Uudellamaalla maaherrat myös käyttivät jakovaltaansa. Noin 10 40 % toimituksista käynnistyi maaherran määräyksestä. Lohjalla peräti 70 % jaoista oli ns. yleisiä jakoja. Toisaalta toimitukset olivat 1760-luvun jälkipuoliskolla jo hyvässä vauhdissa miltei kaikissa länsiuusmaalaisissa pitäjissä, joten maaherran merkitys ei päässyt nousemaan kovin suureksi.

Toiseksi, talolliset olivat valmiita hylkäämään vuosisataisen yhteisnautinnan, koska se oli hyvin konfliktiherkkä maanhallinnan muoto. Ennen isojakoa omistuksia yritettiin laajentaa siirtelemällä peltosarkojen välisiä rajamerkkejä ja tekemällä yhteismaille luvattomia valtauksia. Kaupallinen metsänkäyttö oli omiaan aiheuttamaan maariitoja, jos joku naapureista hakkasi myyntiin enemmän tukkeja kuin toiset. Isojako tarjosi ratkaisun näihin ongelmiin. Pitkittyneistä maariidoista päästiin eroon, kun jokainen maatilan isäntä tiesi, missä hänen omistuksiensa rajat kulkivat. Yhteismaiden jakaminen helpotti myös hyödyttömien joutomaiden kuten soiden ja rämeiden raivaamista tuottavaksi peltomaaksi. Asutushistorian näkökulmasta yhteismaiden jakamisella ei sen sijaan ollut ratkaisevaa merkitystä, sillä Länsi-Uusimaa oli tiheästi asuttua seutua jo ennen isojakoa. Yhteismaiden jakaminen ei vauhdittanut uusien viljelmien perustamista samalla tavalla kuin Pohjanmaalla ja Hämeessä.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”