Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Postikorttikuvia 1960-luvun Kajaanista


Olli Korhonen on julkaissut blogissaan hienoja 1960-luvun postikorttikuvia Kajaanista.

Paikallisen valokuvausliikkeen julkaisemat postikortit kertovat hyvin myös oman aikakautensa arvoista, siitä mikä 1960-luvulla koettiin olevan hienointa ja edustavinta Kajaania. Korhonen oli aikoinaan pelastanut kuvat valokuvaamon roskalaatikoista:
Olin opiskelujeni alkuvaiheessa useaan otteeseen töissä siihen aikaan merkittävässä valokuvausliikkeessä, Kuva-Hynnisessä.

Eräänä päivänä näin kuinka kuvaamosta tuotiin liikkeen takapihalle tuhansia myymättä jääneitä mustavalkeita postikortteja.

Itse koin tilanteen lähes pyhäinhäväistyksenä, mutta koska minulla ei ollut valtaa puuttua korttien tuhoamiseen, kävin laatikot huolellisesti lävitse ottaen talteen kaikki erilaiset kortit.

Muistan hyvin, että nuoruuden idealismin vallassa tunsin tekeväni kulttuurihistoriallisesti arvokasta työtä.

Olin vakuuttunut, että jonain päivänä kortit saisivat ansaitsemansa arvon.
* 1960-luvun Kajaani postikorteissa – Kertomus siitä, kuinka värikuvat syrjäyttivät mustavalkeat.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”