Väitös: Tavoitteena sivistynyt kansalainen ja työntekijä. Ammattikoulu Suomessa 1899-1987.

[Tapio Onnela]

Laukia, Jari: Tavoitteena sivistynyt kansalainen ja työntekijä. : Ammattikoulu Suomessa 1899-1987.
Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Väitöskirja (monografia)
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9411-8

Kansalaisoikeuksiin ja sivistykseen suuntautuneen koulutuksen on katsottu kuluvan yleissivistävän koulutuksen tehtäviin. Tässä tutkimuksessa kysytään mikä on ollut ammattikoulun rooli oppilaiden sivistämisessä ja kansalaiseksi kasvattamisessa Suomessa. Ammatillinen koulutus on moni-ilmeinen käsite kattaen ammatillisen toiminnan eri alat ja ammattitaidon hankkimisen erilaiset tavat. Tässä tutkimuksessa ammattikoulu tarkoittaa kansakoulun ja myöhemmin peruskoulun jälkeistä teollisuuden, käsityön ja palvelualojen työntekijätason tehtäviin valmistavaa koulutusta.

Liberalistiset aatteet talouselämässä ja yhteiskunnassa lopettivat oppipoikajärjestelmän ja rapauttivat sääty-yhteiskuntaa. Kansakoulun jälkeiseen koulutukseen tarvittiin kaupunkien työläistaustaisille nuorille uusi koulu. Keski-Euroopan, Skandinavian maiden ja Suomen kansakoulun vaikutusten pohjalta Helsinkiin perustettiin valmistava poikain ammattikoulu vuonna 1899. Helsingin Polyteknillinen opisto, myöhemmin teknillinen Korkeakoulu säteili koulutuksellista vaikutusta myös ammattikouluun. Lehtori Jonatan Reuterilla oli merkittävä vaikutus ammattikoulun alkuvaiheen kehittymisessä Suomessa. Ammattikoulu tarjosi kansakoulun päättäneille nuorille työelämään valmentavaa koulutusta. Tavoitteena oli estää nuoria ajautumasta rikollisuuteen ja laiskuuteen kasvattamalla heistä työtätekeviä kunnon kansalaisia liberalistiseen yhteiskuntaan. Ideaali työntekijäkansalainen oli työntekoa kunnioittava, omalla työllään eteenpäin pyrkivä aktiivinen kansalainen, joka pystyi elättämään itsensä ja perheensä. Tyttöjen koulutuksen tavoitteena oli kodista huolehtivien työläisvaimojen tai palvelijoiden kouluttaminen. Työntekijäkansalainen pystyi myös vastustamaan sosialistisia aatevirtauksia.

Sivistys- ja kasvatustehtävä näkyivät koulumuotoisen ammattikoulun kehittymisenä, jossa opetuksesta vastasivat erityisesti tehtävän valitut opettajat. Poliittiset tavoitteet korostuivat 1920-1930-luvuilla yksityisteollisuuden ammattikouluissa. Koulutuksella pyrittiin turvaamaan teollisuuden toiminta kouluttamalla poliittisesti luotettavia työntekijöitä teollisuuden avaintehtäviin. Toisen maailmansodan aikana kauppa- ja teollisuusministeriön ammattikasvatusosastossa laadittiin osaston päällikön Aarno Niinin johdolla suunnitelmia ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi sodan jälkeen. Teollisuus, liikenne ja kauppa tarvitsivat koulutettua työvoimaa. Ammattikoulu antoi valmiuksia oman elämän hallintaan. Ammatti toi mukanaan taloudellisen vapauden. Ammattikoulu oli hyvä vaihtoehto kaikista yhteiskuntakerroksista tuleville nuorille. Saksalaiselta Gerog Kerschensteinerlilta vaikutteita saanut Niin painotti ammattikoulun kulttuuria kehittävää vaikutusta. Henkilökohtainen sivistys edellytti ammattitaitojen lisäksi yleisesti hyväksyttyyn moraaliin pohjautuvaa henkistä harrastusta ja yhteiskunnallista vireyttä.

Vuoden 1958 ammattikoululaki merkitsi ammattikoulutuksen nopeaa lisääntymistä 1960-1970-luvilla. Kasvatus- ja sivistystavoitteessa korostui yksilön kriittisyys, kansainvälinen vastullisuus ja poliittinen toimeliaisuus. Ammattikoulu asetti kyseenalaiseksi tradition. Ammattikoulu oli uudistusmielisten liberaalien tukema koulu, jolla oli kasvatus- ja sivistystehtävä. Lisäksi ammattikoulu antoi perusvalmiudet työelämässä toimimiseen. Ammattitaito saaiin koulutuksella ja senjälkeenhankitulla työkokemuksella.