Jyrki Ilva
Posts: 340
Joined: 30.11.05 16:04
Location: Helsinki
Contact: Website

Väitös neuvostosotavankien kohtelusta jatkosodan aikana

01.12.13 11:23

Seuraava Helsingin yliopistossa tarkastettava väitöskirja on nyt luettavissa
verkossa:

Mirkka Danielsbacka: Vankien vartijat : Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941-1944

Humanistinen tiedekunta, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen
laitos, Suomen ja Pohjoismaiden historia
URL: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9353-1

Väitöstilaisuus järjestetään 5.12.2013 kello 12 osoitteessa Helsingin yliopiston päärakennus, pieni juhlasali, Fabianinkatu 33, 4.krs. Vastaväittäjänä on tutkimusjohtaja/dosentti Janne Kivivuori, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos/Helsingin yliopisto, ja kustoksena on professori Markku Kuisma.

Ks. uutinen humanistisen tiedekunnan sivuilla.
Tutkin tässä työssä suomalaisten toimintaa sotavankikysymyksessä jatkosodan (1941 1944) aikana. Keskityn erityisesti neuvostosotavankien joukkokuolleisuuteen ja sen käsittelyyn suomalaisessa sotavankihallinnossa. Suomalaisten hallussa oli jatkosodan aikana vähintään 67 000 neuvostosotavankia, joista ainakin 19 000 ja todennäköisesti yli 22 000 eli noin kolmasosa menehtyi. Sotavankien kuolleisuusprosentin puolesta Suomi lähestyy ennemmin toisen maailmansodan totalitaarisia valtioita Saksaa, Neuvostoliittoa ja Japania kuin muita demokraattisia sotijaosapuolia kuten Isoa-Britanniaa ja Yhdysvaltoja.

Suurin osa suomalaisten saamista sotavangeista vangittiin sodan hyökkäysvaiheessa syksyllä 1941 ja valtaosa menehtyneistä kuoli talvella 1941 1942. Kuolinsyiden taustalla oli suurimman osan kohdalla aliravitsemuksen aiheuttama nääntyminen ja sen edesauttamat taudit. Sotavankien aliravitsemus johtui pääasiassa siitä, että heillä teetettiin raskaita töitä liian vähällä ravinnolla. Lisäksi sotavankileirien huono hygienia ja ahtaat majoitusolot pahensivat infektiotautien leviämistä, jotka olivat aliravituille ja huonosti vaatetetuille sotavangeille poikkeuksellisen kylmänä talvena 1941 1942 kohtalokkaita. Joukkokuolleisuudesta huolimatta Suomessa on vahva muistitietoperinne maatiloilla työskennelleistä sotavangeista, joita kohdeltiin hyvin. Muistitieto myös pitää paikkansa, sillä maatiloilla työskennelleet vangit selvisivät vankeusajastaan todennäköisemmin kuin muilla työpisteillä ja leireillä työskennelleet sotavangit.

Tutkimukseni perusproblematiikan muodostavat kysymykset: Miksi neuvostosotavankeja kuoli niin paljon Suomessa jatkosodan aikana? Miksi Suomi poikkesi niin paljon muista länsimaisista demokratioista sotavankien kohtelussa? Miksi sotavankien kohtelu oli Suomessa niin kaksijakoista? Tutkimuksen tärkeimpiä lähdeaineistoja ovat Kansallisarkiston tietokanta jatkosodan aikana kuolleista sotavangeista sekä sotavankiasioista vastanneiden hallinnollisten tahojen välinen kirjeenvaihto, sotavankiasioiden kanssa tekemisissä olleiden henkilöiden yksityisarkistot ja sotavankileirien tarkastuskertomukset.

Väitän, että sotavankien kohteluun vaikuttavien syiden ymmärtämiseksi on tilannetta tarkasteltava sodan ja aikakauden kulttuurin luoman viitekehyksen sekä ihmismielen erilaisten psykologisten käyttäytymisvalmiuksien vuorovaikutuksena. Käytän työssäni evoluutio- ja sosiaalipsykologista viitekehystä, jonka avulla tarkastelen sotavankien kohteluun ja joukkokuolleisuuteen liittyviä aikaisemmassa tutkimuksessa selittämättä jääneitä seikkoja. Keskeisimpiä psykologisiin valmiuksiin liittyviä käsitteitä ovat: itsepetos, vastuun hajauttaminen, sivustakatsojavaikutus, kategorisointitaipumus, epäinhimillistäminen, ksenofobia, etnosentrismi, empatiakyky, myötätunto ja vastavuoroisuus.

Väitöskirjassani osoitan, että ihmismielen psykologiset alttiudet, erityisesti alttius itsepetokseen ja toisten ihmisten epäinhimillistämiseen, tekevät ymmärrettäväksi sotavankien kuolleisuuskatastrofin kehittymisen ja siihen reagoimattomuuden. Lisäksi selvitän, mitä pidäkkeitä tarvittiin siihen, että sotavankien olosuhteisiin saatiin tehtyä tarvittavia parannuksia. Pidäkkeistä tärkeimpiä olivat ne, jotka antoivat suomalaisille motiivin säilyttää sotavangit hengissä. Tällaisia motivoivia tekijöitä olivat Suomen kansainvälinen maine demokraattisena sivistysvaltiona, sodan pitkittymisen aiheuttama vähentynyt usko Saksan voittoon suursodassa sekä paikallisten työnantajien sotavankityövoiman tarve. Tutkimuksessa selviää myös, että sotavankien kanssa henkilökohtaisissa kosketuksissa olleiden suomalaisten parissa ihmisille tyypillinen kyky empatiaan ja myötätuntoiseen auttamiseen joko moraalisen suuttumuksen tai vastavuoroisuuden motivoimana vaikuttivat sotavankien kohteluun.

Return to “Uudet historia-aiheiset mediat”