Kotiseutuliitto
Viestit: 35
Liittynyt: 25.09.13 15:04
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Kotiseutu 2014 kertoo kotiseututyön uusista ja vanhoista muodoista

Yhteiskunnan nopea muutos heijastuu kotiseututyössä

Suomen Kotiseutuliiton vuosikirja Kotiseutu on ilmestynyt. Teema kotiseututyön uudet ja vanhat muodot heijastaa yhteiskunnan kehitystä. Nopea muutos näkyy kotiseututyössä varsinkin kaupungeissa, joissa kotiseututyöstä on tullut monenkirjavaa ja usein projektiluontoista katufestivaalien ja fasilitoitujen työpajojen järjestämistä ja vaikkapa kaupunkiviljelyä.

Digitalisoitumisen myötä kotiseututyö tarkoittaa yhä useammin Facebook-ryhmää sekä vanhojen kuvien ja lehtien skannaamista nettiin kaikkien saataville. Lisätyssä todellisuudessa purettu tai rappeutunut kulttuuriperintökohde loihditaan virtuaalisesti esiin, esimerkiksi tabletille tai virtuaalilasien näkymään. Metallinilmaisimien yleistyminen on tehnyt muinaisjäännösten aarrejahdista poleemisen jokamiehen viikonloppuharrastuksen.

Uudentyyppisen toiminnan rinnalla jatkaa hyvissä voimissa perinteinen kotiseututoiminta kotiseutumies Esko Aaltosen hengessä. Forssalaisesta Aaltosesta kerrotaan kolmessa kirjan artikkelissa. Perinteinenkin toiminta on moninaista ja sekoittuu moderniin: nykyaikaisessa kansanperinteen keruussa materiaali julkaistaan usein digitaalisessa muodossa.

Kaikkiaan lähes 170-sivuisessa kirjassa on 25 pientä ja suurta artikkelia, joita yhdistää rakkaus kotiseutuun. Kotiseututoiminnan lisäksi artikkeleissa käsitellään mm. Karjalan Kannaksen paluumuuttajia, saunoja ja seurantaloja.

Teoksen päätoimittaja on Riitta Vanhatalo. Toimituskuntaan kuuluvat Anna-Maija Halme, Liisa Lohtander, Pia Puntanen ja Harri Turunen.


Kirjan voi tilata Kotiseutuliitosta hintaan 25 euroa (jäsenille 20 euroa).
Kirjan sisällysluettelo: http://www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut ... vuosikirja
Sähköinen tilauslomake: http://www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut ... -julkaisut
Kirjan voi tilata myös sähköpostitse toimisto [at] kotiseutuliitto.fi ja puhelimitse (09) 612 6320.

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”