Väitös: Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin ja Venäjän suomensuhteisiin.

[Tapio Onnela]

Perjantaina 30. tammikuuta 2015 kello 12 esitetään Turun yliopistossa (päärakennus, Tauno Nurmela -sali, Yliopistonmäki, Turku) julkisesti tarkastettavaksi VTM Eero Auvisen väitöskirja Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Siviilit rannikoiden puolustajina ja sen vaikutus sotatoimiin ja Venäjän suomensuhteisiin. Virallisena vastaväittäjänä toimii yleisesikuntakomentaja, sotatieteen tohtori Aarni Lehti ja kustoksena professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta.

VTM Eero Auvinen on syntynyt 1938 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi vuonna 1958 Turun klassillisesta lukiosta. Valtiotieteiden maisteriksi Auvinen valmistui 1999 Turun yliopistosta. Väitös kuuluu poliittisen historian alaan.
*********
Väitöstiedote:
Turun yliopistossa väittelevä Eero Auvinen tarkastelee poliittisen historian väitöskirjansa alussa Krimin sodan syitä, jotka kulminoituvat geostrategisista ja -poliittisista syistä Krimille ja etenkin Sevastopolin laivastotukikohtaan – kuten tänäänkin Ukrainan kriisissä.

– Tarkastelun painopisteessä on sodan sivurintamalla olevan autonomisen Suomen rannikoiden asukkaitten sekä maan hallinnon ponnistelut englantilais-ranskalaisen laivasto-osaston iskujen torjumiseksi, Auvinen sanoo.

Venäjän oli keskitettävä voimansa ikuiseen uhkakuvaansa kuuluvan läntisen vihollisen merisaarron ja maihinnousujen torjumiseksi. Tähän liittyivät valmistelut Suomen alueen läpi Pietariin suuntautuvien hyökkäysurien katkaisemiseksi. Venäjän laivasto oli vastustajansa laivastoon nähden teknisesti heikompi ja jäi tukikohtiinsa.

– Suomen sodan aikana siviilitaistelijat, verrokkeina Krimin sodan siviilit, vaikuttivat aiempaa tutkimusta voimakkaammin Porvoon valtiopäivin kokoon kutsumiseen, Auvinen sanoo.

Oma meripuolustusjärjestelmä osoitti suomalaisten lojaaliutta
Krimin sodan aikana suomalaiset rakensivat ja miehittivät rannikoiden merivartioasemat. Venäjän oli siten vihollisen toiminnan tuntien mahdollista kohdistaa torjuntatoimensa mielekkäästi.

Kauppahuoneet ja laivanvarustajat kävivät vihollisen saartotoimenpiteistä huolimatta riskialtista mutta hyvinvointia tuottavaa kauppaa Ruotsiin ja Venäjälle. He myös suojasivat aluksiinsa tekemiään investointeja myymällä niitä ulkomaille.

– Rannikoiden asukkaat aiheuttivat vihollisen alusten liikkeen hidastumista ja karilleajoja poistamalla merenkulun turvalaitteet ja kieltäytymällä luotsauksesta. He loivat myös kaikkialle rannikoitten satamiin ja osin Ahvenanmaalle omin uhrauksin ja viholliselle tappioita tuottaneen oman meripuolustusjärjestelmän, Auvinen sanoo.

Meripuolustusjärjestelmään kuuluivat satamaväylien tykistö-meriesteet ja Turun sekä Helsingin sisääntuloväylien tykistö-miina-asemat, pormestareiden neuvottelut vihollisen kanssa, siviilikaartit, merikaupan materiaalin evakuointi, alusten kätkeminen sisäsaaristoon, palontorjunta sekä nurkumatta tapahtunut sotajoukkojen majoitus, muonitus, kestitys ja kuljetukset.

– Suomalaisten ja venäläisten joukkojen ylläpidosta aiheutuneet kustannukset maksoi autonominen Suomi rakentaen myös meripuolustusta varten höyrysota-aluksia ja 40 soudettavaa tykkivenettä.

Suomi sai voimistua Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen turvin
Suomi oli ennen sotaa ollut vaarassa menettää Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen. Suomalaisten arveltiin Ruotsin revansistien villitsemänä irtaantuvan Venäjästä etenkin Puolan 1830 kapinan synnyttämissä olosuhteissa. Lännen oletettiin myös tukevan näitä päämääriä.

– Vaarassa olivat silloin olleet maan talouden selkärankana olleiden tullitulojen ja kansallisvaltio-tavoitteiden menettäminen. Nämä autonomiaa vaarantavat uhkat poistuivat heti Krimin sodan jälkeen.

Auvisen mukaan Venäjä näki, että Suomi ei Krimin sodan aikana aikonut irtaantua Venäjästä. Se oli kuitenkin ollut eräs vihollisen päämääristä.

– Maa taisteli lojaalina emämaalleen. Suomalaiset saivat nyt keisarin Venäjän kiitosta tehokkaista sotatoimistaan ja sotatoimien tukemisesta Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen, Auvinen sanoo.

Hänen mukaansa venäläiset näkivät, että suomalaiset luonnostaan ja voimistuttuaan vieläkin tehokkaammin puolustaisivat merikauppansa luomaa hyvinvointia, kuten tapahtumat Puolan kapinan 1863 ja etenkin Turkin sodan 1877 - 1878 aikoina osoittivat.

– Jos suomalaisten omat voimat eivät yksin siihen riittäisi, olisi luonnollista että he antaisivat nurkumatta kaiken tukensa myös maassa oleville ja sinne tuleville venäläisille joukoille. Yya -sopimus v. 1948 olisi näin ollen pitkällä viiveellä ollut jäänne tästä ajattelusta.

Autonominen Suomi sai Krimin sodan ajan lojaalisuudestaan löysät ohjakset voimistaa valtiorakennettaan, kansantalouttaan ja kansallista kulttuuriaan ennen näkemättömällä tavalla ainakin vuoteen 1878 asti. Myönteinen kehitys loppui vasta vuona 1899, jolloin Venäjä ei enää luottanut suomalaisiin ja oli lännen nöyryyttämänä ja slaavilaiskansallisen vaikutuksen voimistuessa alkanut purkaa ”erillisvaltio”-Suomen rakenteita ja venäläistää maata.

Tutkimuksensa lopussa Auvinen on tarkastellut kansallisvaltio-Suomen sisäisen dynaamiseen voiman – fysiikan termein jatkavuuden eli inertiavoiman – vaikutusta.

– Sitä verrataan tsunamiaallon avomerellä lähes näkymättömään, mutta rantaan eli vastukseen osuessaan aiheuttamaan kaiken murskaavaan tehoon, jolla olisi ollut oma osuutensa Suomen itsenäistymiskehityksessä varsinkin, kun Venäjän sisäinen voima oli voimakkaitten murrosten rasittamana heikentynyt.

Lähde: Turun yliopiston väitöstiedote 23.1.2015


* Väitöskirjan on julkaistu Doriassa:
https://www.doria.fi/handle/10024/103165

**

[jsn]

Ehtimättä tutustua teokseen täytyy toistaiseksi rajoittua tiedotteessa esitettyyn.

Suomen roolia Venäjän meripuolustuksessa ei ole mielestäni riittävästi korostettu, eikä myöskään Krimin sotaa, joka on nähty Suomessa turhan etäisenä tapahtumana, mitä se ei todellakaan ollut. Kyse oli yhdestä 1800-luvun historian käännekohdista. Krimin sodasta ja Suomesta ei taida olla aiemmin ollut olemassa yhtään kunnon tutkimusta.

Krimin sodalla oli kauaskantoisia seurauksia koko Euroopalle, sillä siitä käynnistyi Saksan ja Italian yhdistyminen, kun Venäjä ei enää kyennyt takaamaan vuoden 1815 valtiojärjestelmää ja rajoja. Sinänsä tilanne oli aivan Venäjän omaa syytä, koska Nikolai I ryhtyi katastrofaaliseen sotaan, jota luuli läpihuutojutuksi vaikka tiesi hyvin resurssiensa heikkouden. Sota synnytti lopullisesti Englannin hegemonian ja mahdollisti siirtomaavallan laajentamisen. Ja tietenkin mahdollisti Ranskalle nousun takaisin suurvaltakastiin.

Sen sijaan tiedotteessa hieman häiritsevät viittaukset Suomen kansallisvaltioon ja valtiollisuuteen. Kumpaakaan ei Krimin sodan aikana ollut olemassa, eikä myöskään suomalaisten tavoitteissa, ei edes vuonna 1899. Ruotsikaan ei ollut tällaisesta kiinnostunut. Krimin sota loi toki edellytyksiä myöhemmälle itsenäisyydelle, mutta yhteydet olivat siinä määrin välillisiä, ettei mielestäni voi vielä vetää mitään suoraa linjaa vuoteen 1917. Samoin viittaus YYA-sopimukseen on hieman keinotekoinen, vaikka siinä onkin tiettyä osuvuutta:

Vuonna 1948 Neuvostoliitto oli vallannut itäisen Euroopan, aivan kuten Venäjä vuonna 1831 ja 1849. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut palauttaa alueelle entistä sosiaalista järjestelmää vaan nimenomaan tuhota se. Tässä on minusta aivan olennainen ero. Myöskään vuoden 1856 jälkeen ei tullut yleiseurooppalaista ETYKiä, joka olisi sementoinut rajat. Muutoksia alkoi tapahtua nopeassa tahdissa. Tilanne tasaantui vasta vuosisadan lopulla.

[Veikko I Palvo]

*********

Kauppahuoneet ja laivanvarustajat kävivät vihollisen saartotoimenpiteistä huolimatta riskialtista mutta hyvinvointia tuottavaa kauppaa Ruotsiin ja Venäjälle. He myös suojasivat aluksiinsa tekemiään investointeja myymällä niitä ulkomaille.


Suomi sai voimistua Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen turvin
Suomi oli ennen sotaa ollut vaarassa menettää Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen. Suomalaisten arveltiin Ruotsin revansistien villitsemänä irtaantuvan Venäjästä etenkin Puolan 1830 kapinan synnyttämissä olosuhteissa. Lännen oletettiin myös tukevan näitä päämääriä.


**

Rannikkokaupunkien kauppiaat näyttävät olleen eri tavoinkin suojelemassa kaupunkejaan. Kokkolan Halkokarin kahakka kesällä 1854 lienee tunnetuin, kauppaneuvos Anders Donner on terva- ja puutavaravarastojen suojelemiseksi koonnut 100 miehen siviilikaartin ja Kokkolassa on ollut 12. linjaP.:n 1. ja 4. komppaniakin.
Britit on ajettu verissäpäin pois ja yksi laivavenekin on vallattu.
Loviisassa
on "aution" Svartholman linnoituksen räjäyttämisen aikoihin kesällä 1855 suostuteltu 400 venäläissotilaan osasto vetäytymään kauppungista. ( päällikkö on myöhemmin erotettu ) Britit ovat tuhonneet "ei-polttamalla" rantavarastot. Mutta Loviisan kaupungissakin on samaan aikaan syttynyt kauppias Sundmanin vajasta tulipalo, jossa on palanut 90 taloa. Britit ovat tarjoutuneet auttamaan sammutustöissä, mutta sitä ei ole uskallettu hyväksyä.
Keisari on lähettänyt Loviisaan heti 5000 hopearuplan paloavun ja Uudenmaan läänin kuvernööri 1000 rpl. On ehkä haluttu pitää kaupunkilaiset luotettavina alamaisina?
Ja
tervan hinta Ruotsissa on noussut 50%:a, joten saarrosta ja lisääntyneestä riskistä huolimatta kauppaa on kannattanut käydä oletettavasti Kokkolastakin ja Loviisastakin lienee saarronmurtajilla käyty kauppaa Pietarin suuntaan?

Ruotsilla ei liene ollut revansistisia pyrkimyksiä Krimin/ Oolannin sodan aikana, mutta Pariisin rauhansopimuksen 3.1856 Ahvenanmaata koskevaan erityissopimukseen Ruotsilla on sanottu olleen vaikutusta Britannian kautta?
( Claudio Scarpulla, Maarianhamina 2002 kirj. "1856 ratkaisevaa kuitenkin olleen Britannian pelon siitä, että linnoitettu Ahvenanmaa olisi uhka Britannian eduille, puutavaran tuonnille Itämeren alueelta." )
Venäjä ei saanut rakentaa Ahvenanmaalle linnoituksia, eikä sotilas- tai laivastotukikohtia, sotajoukkojen pitämisestä Ahvenanmaalla ei ollut 1856 sopimuksessa rajoittavaa mainintaa.
Kansainliitto hyväksyi Ahvenanmaan itsehallinnon, jonka Suomen eduskunta oli säätänyt, vuonna 1921 ja Kansainliiton Ahvenanmaata koskevan demilitarisoitisopimuksen Suomi ratifioi 28.1.1922.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjä linnoitti Ahvenanmaan ja välirauhan aikana 1940-41 NL vaati Suomen hävittämään Talvisodan aikana tehdyt linnoitteet Ahvenanmaalla.
Jos Suomi olisi Naton jäsenmaa, niin olisikohan Ahvenanmaa edelleenkin 1922 ja 1947 rauhansopimusten mukaisesti edelleenkin demilitarisoitu?

Veikko Palvo