Niina Siivikko
Viestit: 47
Liittynyt: 04.05.15 08:59
Paikkakunta: Turku

Verkkonäyttely salakuljetuksesta



Turun yliopiston kansatieteen opiskelijat ovat valmistaneet salakuljetusta käsitelleen kurssinsa päättötyönä laajan verkkonäyttelyn samasta aiheesta. Tänään 28.5. avattuun Rajattomasti pirtua, rajattomasti kahvia, rajaton salakuljetus -näyttelyyn on koottu tietoa salakuljetuksen historiasta nykyhetkeen asti tutkimusten, arkistomateriaalien ja opiskelijoiden itse hankkimien materiaalien avulla.

Verkkonäyttely kulkee muun muassa Gevaliatien ja kahvihampaan kolotuksen kautta tutustumaan salakuljettajien kätkökeinoihin ennen ja nyt. Lisäksi esitellään muun muassa Tullilaitoksen toimintaa. Näyttelyn yhteydessä voi myös vaikkapa testata tietojaan Viinaa Virosta -visailussa.

Näyttelyn avajaisissa 28.5. työryhmä kertoi, että prosessi oli ollut nopeatahtinen, mutta hyvin palkitseva: tiedon omaksuminen oli ollut huomattavasti tavallista tehokkaampaa ja motivoivampaa, kun jouduttiin miettimään, miten opittu tieto välitetään eteenpäin näyttelyssä vieraileville ja samalla huomioidaan teeman vaatima eettisyys. Kurssin viitisentoista opiskelijaa jakaantuivat eri työryhmiin, joista yksi keskittyi näyttelyn tekniseen toteutukseen, toinen tiedotukseen ja muut sisällöntuotantoon eri teemojen mukaan. Näin näyttelynrakennusprosessi tuli tutuksi kokonaisuudessaan tiedonkeruusta aina avajaisten järjestämiseen asti. Opiskelijat saivat kiitoksia oma-aloitteisesta ja itsenäisestä työskentelystään, ja koko prosessia kiiteltiin helpoksi ja palkitsevaksi sekä oppiaineen että opiskelijoiden taholta.


Näyttelyn tekijät toivovat vierailijoilta myös omia salakuljetusmuistoja. Facebookin, näyttelysivuston tai sähköpostin välityksellä kerrottuja muistoja voidaan kenties vielä hyödyntää kansatieteellisessä tutkimuksessa. Näyttelyn kanssa yhteistyössä ovat Suomen Tullilaitos, Tullimuseo ja Turun yliopiston kansatieteen oppiaine. Verkkonäyttelyllä on myös oma Facebook-sivu.

* Verkkonäyttely: Rajattomasti pirtua, rajattomasti kahvia, rajaton salakuljetus
* Facebook: Salakuljetus-verkkonäyttely
* Aamuset: Pirtujopparien historia paljastuu verkkonäyttelyssä (27.5.2015)
* Utu.fi: Pirtun joppauksesta turistien tupakkaralliin – verkkonäyttely sukeltaa salakuljetuksen historiaan

Palaa sivulle “Uudet historia-aiheiset mediat”