Sivu 1/1

Viestipataljoona 33:n historiikki julkaistu

Lähetetty: 01.01.17 14:02
Kirjoittaja Miettelias
Jatkosotaan pääasiassa piikkiöläisistä, lietolaisista, turkulaisista ja kuusistolaisista reserviläisistä kootun Viestipataljoona 33 historiikki, Viestipataljoona 33 on julkaistu. Kirja on sidottu ja siinä on 475 sivua. Teoksesta on otettu 500 kappaleen painos ja sitä myy tällä hetkellä Liedon museo sekä Q-Kirjakauppa Liedossa.

Kirjan julkaisutilaisuus pidettiin Liedon museossa 12.12.2016 ja läsnä oli kirjaan aineistoja antaneiden veteraanien omaisia sekä sotaveteraanijärjestöjen edustajia.


Viestipataljoonan vaiheista lyhyesti


Viestipataljoona 33 (VP 33) perustettiin liikekannallepanossa kesäkuussa 1941 eversti Paavo Paalun komentaman 1. Divisioonan viestipataljoonaksi. Yksikkö huolehti divisioonan viestiyhteyksistä rakentamalla puhelinyhteyksiä, perustamalla ja hoitamalla puhelinkeskuksia sekä huolehtimalla 1. D:n radioyhteyksistä. Viestipataljoonan komentajaksi määrättiin liikekannallepanon alussa kapteeni Armo Karkaus josta tuli sittemmin myös divisioonan viestikomentaja. Karkauksen viestiyhteyksissä tekemät ratkaisut olivat erittäin tärkeitä 1. Divisioonan sotatien menestymisessä.

1. Divisioona oli jatkosodan hyökkäysvaiheessa Itä-Karjalaan hyökkäävän Karjalan Armeijan reservinä, mikä teki viestiyhteyksien rakentamisesta tavallistakin vaikeampaa. Monesti viestikalusto piti kuljettaa tiettömässä korvessa hevosten vetämin purilain, pahimmillaan esimerkiksi Petroskoin valtaukseen johtaneiden taisteluiden aikana jokainen pataljoonan viestimies joutui kantamaan 50 kiloa viestikalustoa omien varusteidensa lisäksi kun hevosetkaan eivät kestäneet maastossa liikkumista. Petroskoin valtauksen jälkeen pataljoona rakensi jatkuvasti yhteyksiä aina etulinjaa myöten suomalaisten edetessä kohti Maaselän kannasta ja Karhumäkeä.

Vallatusta Karhumäestä tuli pataljoonalle "koti" puoleksitoista vuodeksi ennen kuin se kesäkuussa 1943 muutti muun 1. Divisioonan mukana linnoitustöihin Ahvenjärven maastoon Maaselän kannaksella. Karhumäellä palvellessaan pataljoona rakensi 1. Divisioonan lohkon viestiyhteyksien lisäksi myös alueen sähköverkostoa, sillä vahvavirtatoiminta eli sähköntuotanto ja -jakelu tulivat vuoden 1942 aikana viestijoukkojen tehtäväksi. Viestipataljoonan miehiä komennettiinkin useaan otteeseen Karhumäen sähkölaitoksille pyörittämään laitoksia ja hakkaamaan niille polttoaineeksi halkoja.

Puolen vuoden linnoitusvaiheen jälkeen 1. Divisioona sai rintamavastuun Maaselän kannaksen pohjoisosasta Seesjärven eteläpuolelta joulukuussa 1943. VP 33 sai tehtäväkseen viestiyhteyksien rakentamisen lohkolle aina etulinjan tukikohtiin. Asemasota, "sodan puolustusvaihe" päättyi kesäkuussa 1944 puna-armeijan suurhyökkäykseen Karjalan kannaksella. Hyökkäystä pysäyttämään lähti joukkoja myös Maaselän kannakselta, jolloin kannaksen puolustus jäi vain 1. Divisioonan ja 21. Prikaatin vastuulle. Kesäkuun loppupuoliskolla alkoi vetäytyminen Maaselän kannakselta kohti Suomen rajaa (Tarton rauhan raja). Vetäytyminen onnistui kaikkiaan erinomaisesti, sillä viestiyhteydet ehdittiin porrastamaan ja pääosa yhteyksistä tuhottiin viimeisten viivyttävien suomalaisosastojen kanssa liikkuvilla partioilla. Suomen rajan puolella neuvostojoukot pysäytettiin TOlvajärven taisteluissa heinä-elokuussa erämaataisteluissa, joissa VP 33:n rakentamat yhteydet olivat olennaisia torjuntavoiton saamiseksi.

Tolvajärven rintaman hiljennyttyä ja Ilomantsin torjuntavoiton jälkeen pataljoona siirtyi rauhan tultua Pohjois-Karjalaan Enon lähettyville. Täällä pataljoona viestipalvelun ohessa auttoi sikäläisiä siviilejä elonkorjuussa ja rakensi näille aseveliapuna taloja. Lopulta marraskuussa 1944 pataljoona kuljetettiin Kaltimon asemalta perustamispaikoilleen Piikkiöön, Lietoon ja Turkuun missä yksikkö lakkautettiin.


Tutkimusvaihe


Kirjan tekeminen alkoi syksyllä 2015 Kaatuneiden muistosäätiön myöntämän apurahan turvin. Myöhemmin myös Liedon korsutupasäätiö sekä A. ja T. Mattilan säätiö myönsivät apurahan tutkimusta varten. Varsinais-Suomen Maakuntasäätiö myönsi avustusta painokuluihin.

Elossa olevia veteraaneja löytyi vain muutamia ja viestialasta tehty tutkimus oli niin vähäistä, että teoksen pääasialliseksi aineistoksi tulivat aikalaislähteet: sotapäiväkirjat, Viestipataljoona 33:n Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä säilytettävät asiakirjat sekä pataljoonassa palvelleiden valokuvat, kirjeet, postikortit, henkilökohtaiset päiväkirjat sekä esineet. Nimenomaan esineet ja materiaalinen kulttuuri kiinnostivat minua tutkiessani pataljoonan vaiheita, sillä olen koulutukseltani arkeologi. Keskeisiä tutkimusaiheita olivat miesten varusteet, ajanvietto, asumisolot ja esimerkiksi puhdetyöt.

Arkeologiasta tehdyn filosofian maisterin tutkinnon lisäksi olen suorittanut FM-tutkinnon folkloristiikan arkistolinjalta. Viimeisimmästä oli paljon hyötyä arkistotutkimuksissa, sillä arkistojen luonteen ja muodostumisen periaatteen ymmärtäminen nopeutti tutkimusta merkittävästi. Lisäksi folkloristiikan tutkinto auttoi folkloren, suullisesti välittyvän kulttuurin ymmärrystä ja tutkimusta. Materiaalisen ja folkloristisen kulttuurin tuntemus auttoi lähestymään sotaa yksilön näkökulmasta. Valitettavasti tosin monin paikoin oli turvauduttava upseerien laatimiin virallisiin raportteihin, ilmoituksiin ja muuhun viralliseen kirjeenvaihtoon, sillä tavalliset viestimiehet eivät juuri ole sotaa muistelleet.

Keskeiset tutkimuskysymykset olivat perinteiset historiikille asetettavat: mitä, missä, milloin, miksi ja miten? Mitä Viestipataljoona 33 teki sodan aikana? Missä sen miehet olivat? Milloin VP 33 teki ja mitä? Miksi Viestipataljoona 33 toimi kuten toimi? Miten VP 33 suoriutui tehtävistään? Nämä kysymykset ovat laajoja ja kytkeytyvät toisiinsa.

Koska aihe oli hyvin laaja ja resurssit niukat, piti tutkimusvaiheessa keskittyä hedelmällisiin lähteisiin, eli joita tutkimalla sai käytettyyn aikaan nähden mahdollisimman hyödyllisiä lähteitä. Varsinaisen 1. Divisioonan Esikunnan asiakirjoja kävin läpi pääasiassa viesti- ja viestitystoimistojen ohella, ja näistäkin lähinnä sotapäiväkirjoja. Yleensä Viestipataljoonan oma kirjeenvaihto piti sisällään myös 1. Divisioonan ja muiden tahojen asiakirjat, joihin yksikkö vastasi.

Onneksi virallisten asiakirjojen tukena oli pataljoonassa palvelleiden henkilökohtaisia aineistoja, esimerkiksi aliupseerina 1. Komppaniassa palvelleen Oiva Ryökkään päiväkirjat ja upseerina VP 33:ssa palvelleen piikkiöläisen Leo Neuvon "sotamuistelot", kuten Neuvo kirjallisia muistiinpanojaan nimitti. Toisinaan nämä aineistot olivat ristiriidassa virallisten asiakirjojen ja sotapäiväkirjojen kanssa, esimerkiksi tammikuussa 1943 Äänisjärvellä venäläispartion kanssa sattuneen kahakan suhteen. Leo Neuvon muistelmat ja sotapäiväkirjan kuvaus tapahtuneesta poikkeavat suuresti ja on ilmeistä, että tapahtumia "siloiteltiin" sotapäiväkirjaan.

Viestipataljoonasta löytyi runsaasti valokuvia. Niitä oli niin runsaasti, ettei kuvituksen suhteen tarvinnut turvautua SA-kuviin. Valokuvaaminen tosin loppui lähes kokonaan vuoden 1943 lopulla. Tietyllä tavalla myös valokuvien puute kertoo sodasta ja sen kokemisesta. VP 33:n kuvissa uniikkia on paitsi sen keskittyminen viestialaan myös puhelinupseerina 1. Divisioonassa palvelleen Olavi Neuvon ottamat valokuvat vallattujen alueiden infrastruktuurista. Historiikkiin valokuvien lähteeksi on mainittu se veteraani, jonka valokuvakokoelmasta/albumista kuva on peräisin. Usein valokuvan varsinainen ottaja on jäänyt epäselväksi.

Kaikki teokseen saatu alkuperäisaineisto eli haastattelut, valokuvat, kirjeet, päiväkirjat ja muu vastaava on digitoitu Liedon museon kokoelmiin, ja ovat arkiston käyttöehtosopimuksen allekirjoittamisen jälkeen tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käytettävissä.


Kirjan kirjoittaminen


Kirjoittamisvaihe alkoi helmikuussa 2016. Tätä ennen olin laatinut kattavan luettelon kaikista yksiköissä palvelleista miehistä ja lotista. Merkitsin luetteloon mahdollisimman tarkkaan miesten kaikki vaiheet: milloin saapui yksikköön, mihin komppaniaan hänet sijoitettiin, mitä ylennyksiä ja mitaleja palvellut sai jne. Kaikkiaan pataljoonassa palveli sen olemassaolon aikana yli tuhat miestä. Luettelo oli välttämätön, sillä yleensä miehistä puhuttiin sotilasarvolla ja sukunimellä: ajankohdan, komppanian ja sotilasarvon perusteella onnistuin usein löytämään oikean henkilön, esim. kun komppanian kolmesta Virtasesta yksi oli mainittuna ajankohtana sotamies, toinen korpraali ja kolmas oli ylennetty äskettäin alikersantiksi.

En kuitenkaan liittänyt nimiluetteloa itse teokseen, sillä eräs elossa oleva tietoja antanut veteraani suostui antamaan haastattelun ainoastaan nimettömänä ja toivoi, ettei häntä mainittaisi nimeltä kirjassa. Koska teoksella on kuitenkin suurta paikallishistoriallista merkitystä liitin teokseen perustamisluettelon kirjan alkuun, jossa kävin komppania komppanialta läpi yksikköön määrätyt reserviläiset ja kokoonpanon ryhmän tarkkuudella. Tämän julkaisemiselle oli alempi kynnys, sillä pataljoonaan liikekannallepanossa komennetut ovat ilmeisesti jo kuolleet: näistä viimeinen, joukkueenjohtajana palvellut Jaakko Säteri menehtyi maaliskuussa 2016 annettuaan vain paria kuukautta aikaisemmin viimeisen haastattelun.

Kirjan käsittelyjärjestys on kronologinen ja etenee pääasiassa komppanioittain. Hyökkäysvaihe 1941 käydään läpi "etappeina" eli paikkakunta paikkakunnalta VP 33:n edetessä halki Itä-Karjalan. Käsittelyjärjestys muuttuu asemasodan alettua vuoden 1942 alussa ja teoksessa asemasota 1942 - 1944 käsitellään kuukausi kuukaudelta lyhyin kappalein. Vetäytymisvaihe ja torjuntataistelut 1944 käsitellään taas kronologisesti järjestyksessä paikkakunnittain. Juuri asemasodan yksityiskohtaisen tarkastelun suhteen historiikki poikkeaa suuresta osasta muita sota-ajan teoksia, sillä historiikit keskittyvät yleensä taisteluvaiheisiin vuosina 1941 ja 1944 sekä sivuuttavat asemasodan muutamalla sivulla.

Hyödynsin kirjoittaessani Liedon museolle tekemäni Lietolaiset sodassa -sivustoon laatimiani kirjoituksia, mutta jouduin kirjoittamaan teokseen käytännössä kokonaan uudelleen nämä tekstipätkät ja tietysti lähdeviitteistämään ne. Teoksessa on yhteensä 1998 loppuviitettä ja lisäksi leipätekstin seassa joitakin täydentäviä alaviitteitä. Kirjassa on myös joitakin "irtolukuja", joita oli vaikea upottaa kronologisesti etenevään leipätekstiin. Irtoluvut käsittelevät laajempia kokonaisuuksia ja kertovat tietyistä ja erityisistä aiheista tarkemmin. Esimerkiksi valokuvaaminen Viestipataljoona 33:ssa, eräs laaja ilmoitus viestikalustosta saaduista kokemuksista sekä asemasodan aikana perustettu maakuuntelujoukkue ovat saaneet oman irtolukunsa kirjaan.

Teoksen oikolukijana ja tarkastajana toimi eversti evp. Seppo Uro, joka antoi paljon arvokkaita neuvoja, havaintoja ja tietoja teoksen suhteen. Hän onnistui myös löytämään Veikko Rannan, upseerina viestipataljoonassa palvelleen riihimäkeläisen veteraanin, jolta sain puhelimitse tärkeitä tietoja. Veikko Ranta kuoli 11.12.2016, neljä päivää sen jälkeen kun olin postittanut hänelle oman kappaleen historiikista.


Teoksen merkitys


Koska sotaveteraanien, etenkin yksikössä palvelleiden määrä on pieni on teos tarkoitettu ensisijaisesti yksikössä palvelleiden omaisille, jotta nämä voisivat seurata omaistensa sotatietä jatkosodan ajalta. Parhaiten tämä toteutuu liikekannallepanossa pataljoonaan tulleiden suhteen, sillä yksikköön 1942-1944 varusmiehinä siirrettyjen vaiheita on vaikeampi seurata tarkkaan. Yleensä näistä löytyy vain päiväkäskyistä maininta siirrosta pataljoonaan ja sijoittaminen johonkin sen komppanioista. Liedon ja Piikkiön jatkosodan vaiheiden kannalta teoksella on suurta paikallishistoriallista merkitystä, sillä näiden paikkakuntien reserviläiset komennettiin pääasiassa viestitehtäviin.

Kirja on ensimmäinen kokonaisvaltainen yhden sodanaikaisen viestiyksikön historiikki. Onneksi se ei ole jäämässä lajissaan yksin, sillä tätä kirjoitettaessa Kaakkois-Suomen Viestikilta on valmistelemassa omaa historiikkia Viestipataljoona 30:stä. Historiikki on tarkoitettu myös viestialasta kiinnostuneille. Monet pataljoonassa palvelleista upseereista toimivat sodan jälkeen armeijassa kouluttajina, kuten komentaja Armo Karkaus ja komppanianpäällikkönä palvellut Jouko Mäntynen, ja lienevät tuttuja monille viestimiehinä sodan jälkeen palvelleille.

Teos on myös suunnattu niille sotahistoriasta kiinnostuneille, jotka haluavat perehtyä asemasodan vaiheisiin. Kirja täydentää myös omalta osaltaan 1. Divisioonan vaiheita jatkosodassa ja historiikissa on esimerkiksi oma erillinen irtoluku 1. Divisioonan sodanaikaisesta historiikkihankkeesta. Valitettavasti tässä yhteydessä mainittuja, historiikkiin lähetettyjä kirjoituksia ei löytynyt arkistoista.


Jatko-osa?


Teoksesta jäi "yli" suuri määrä valokuvia ja muita lähteitä. Paljon kirjassa käytettyä aineistoa piti karsia lopullisesta historiikista, esimerkiksi pataljoonan riveissä palvelleiden ja sota-aikana menehtyneiden kuolinilmoitukset lehdissä jäivät käyttämättä. Tiedossa on myös joitakin sodanaikaisia kirjoituksia, joita ei ole löytynyt arkistoista etsinnöistä huolimatta. Tietooni tuli myös kirjoittamisvaiheen ollessa loppusuoralla aikalaislähteitä, joita ei ollut enää realistista ottaa mukaan historiikkiin.

Toiveissa on, että Viestipataljoona 33:a koskevien aineistojen kerääminen Liedon museon kokoelmiin jatkuu ja yksikössä palvelleiden omaiset lähettävät tietojaan ja kirjassa mahdollisesti esiintyviin erheellisiin tietoihin korjauksia ja täydennyksiä. Esimerkiksi monissa ryhmäkuvissa on enää tunnistettavissa vain muutama henkilö.

Mikäli uutta tietoa kertyy riittävästi, on mahdollista että teokselle tulee jatko-osa, jossa esitellään tarkemmin yksittäisten viestipataljoonalaisten vaiheita, täydennetään vanhoja tietoja sekä esitellään aikalaislähteitä kokonaisvaltaisemmin. Etenkin pataljoonan Turussa perustetusta 2. Komppaniasta löytyi valitettavan vähän aineistoja.


Teokseen liittyvät tiedustelut voi suunnata kirjoittajalle, Riku Kauhaselle (sähköposti rrikukauhanen [at] gmail.com)