Avatar
Agricola
Ylläpito
Viestit: 82
Liittynyt: 21.06.05 13:29

Numeron 1/2008 pääkirjoitus

www.ennenjanyt.net

Ennen ja nytin uusi kuosi
Kirjoittanut Anu Lahtinen

Vuoden 2008 ensimmäinen Ennen ja nyt putkahtaa maailmaan uudessa kuosissa. Itse asiassa lehti palaa nyt siihen ilmestymistapaan, joka sillä oli alkuaikoinakin: artikkelit julkaistaan sitä mukaa kun ne valmistuvat. Pitkien referee- ja katsausartikkelien lisäksi julkaisemme ajankohtaisia uutisia ja puheenvuoroja historiasta.

Uudelta etusivultamme näkee myös Agricolan keskustelupalstojen tuoreimmat aiheet, ja blogiosioon poimitaan säännöllisin väliajoin jokin ajankohtainen puheenvuoro kotimaisisten ja kansainvälisten historiablogien joukosta. Myös RSS-syötteet ovat nyt lukijoiden saatavilla. Tavoitteenamme on siis jättää taakse tarpeeton staattisuus.

Vuoden ensimmäisen numeron teemana on elokuva ja kulttuuri. Outi Nieminen käsittelee referee-artikkelissaan Sirkka Sarin kuolemaa, siihen liittyviä myyttejä ja muistoja. Nieminen tutkii Sirkka Saria koskevien muisteluiden muutoksia ja muutosten ajallisia yhteyksiä. Jari Sedergren puolestaan analysoi artikkelissaan Isoviha-elokuvaa historiallisena ja poliittisena esityksenä. Väitöskirjahaastattelut ja kirja-arviot kertovat tuoreita kuulumisia tutkimuksen maailmasta.

Osa julkaisumme numeroista on jatkossakin teemoittaisia, osa aiheeltaan vapaita. Tämän vuoden tulevissa numeroissa pohditaan muun muassa kaupunkihistorian kysymyksiä. Tervetuloa mukaan lukemaan, ideoimaan, kirjoittamaan ja keskustelemaan!

Ennen ja nyt numero 1/2008 on luettavissa täällä.

Palaa sivulle “Ennen&Nyt historian tietosanomat”