Avatar
Annastiina Mäkilä
Viestit: 390
Liittynyt: 25.01.07 20:42
Paikkakunta: Turku

Elise Garritzen: Lectio praecursoria 12.2.2011

Ennen ja nyt, numero 1/2011

Elise Garritzen
Lectio praecursoria 12.2.2011

Talvella 1910 Henry Biaudet pohti Roomassa elämäänsä todeten löytäneensä historiantutkimuksesta itselleen sopivimman uran. Tarjosihan menneisyyden tutkiminen jännitystä ja älyllisiä haasteita sekä välineen edistää Suomen asiaa. Biaudet’n huomio kuvaakin erinomaisesti 1900-luvun taitteen eurooppalaista historiantutkimusta. Ensinnäkin kyse oli 1800-luvun kuluessa itsenäiseksi yliopistolliseksi oppiaineeksi kehittyneestä tieteenalasta, jolla oli oma tutkimusmetodinsa ja tapansa selittää todellisuutta. Tutkimuksen oli perustuttava alkuperäislähteiden kriittiselle ja puolueettomalle tarkastelulle. Toisaalta historiantutkimusta hyödynnettiin samalla ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa, kansallisten identiteettien rakentamisessa sekä modernien kansalaisten kasvattamisessa. Tiede ja politiikka kulkivat tiukasti rinnakkain läpi tutkimusprosessin.

Biaudet ja Liisi Karttunen olivat historiantutkijoina 1800-luvun lapsia ja heidän toimintansa tarkastelu on avautunut näköalan siihen, millaista oli olla historiantutkija 1900-luvun alun Euroopassa. He ovat tarjonneet kiinnostavan lähtökohdan tutkimukselleni myös siksi, ettei heidän tutkimustyötään ole juurikaan tunnettu Suomessa.

Lue lektio kokonaisuudessaan: Ennen ja nyt 1/2011

Palaa sivulle “Ennen&Nyt historian tietosanomat”