Avatar
Annastiina Mäkilä
Viestit: 390
Liittynyt: 25.01.07 20:42
Paikkakunta: Turku

Puheenvuoro: Kohtaaminen, konflikti, raja, rauha ja sota keskiajan periferiassa

Ennen ja nyt, numero 1/2011

Puheenvuoro
Jukka Korpela
Kohtaaminen, konflikti, raja, rauha ja sota keskiajan periferiassa

1. Ihmiset ja heidän tietoisuutensa

Nykyinen Suomi oli varhaiskeskiajalla pysyvästi asutettu. Lounais- ja Länsi-Suomessa oli muotoutunut kyläyhteisöjä ja maanviljelyskulttuuria, kun taas Salpausselän pohjoispuolella asui puolinomadista väkeä, joka oli keskittynyt paikallisten resurssien ohjaamana toisistaan erillisiin saarekkeisiin eli väestötaskuihin. Tämä väestö eli metsästyksen ja ennen muuta kalastuksen antimilla. Se harjoitti pienimuotoista viljelyä, mutta viljely ei laajentunut, koska väestö ei tarvinnut satoa muuhun kuin ylellisyyteen eli lähinnä oluen valmistamiseen.

Väestön määrä on ollut suurempi kuin perinteisesti on ajateltu. Tämä perustuu viime aikojen paleoekologisten tutkimusten tuloksiin ja siihen, että ruokaresurssit riittivät väestölle eli myös sen pienimuotoiseen kasvuun, koska viljelyinnovaatiota ei tarvinnut ottaa käyttöön ennen verotuksen perustamista, vaikka se tunnettiin erittäin laajalti aina Vienaa myöten viimeistään merovingikaudella.

Lue arikkeli kokonaisuudessaan: Ennen ja nyt 1/2011

Palaa sivulle “Ennen&Nyt historian tietosanomat”