Veteli-Kainu-Räyrinki-Finnilä-Lappajärvi

[kari lumppio]

Servus!

Olen seurannut lievää suuremmalla mielenkiinnolla näillä palstoilla käytyjä sanasotia: kainu(u), lapp- jne.

Veteli on kunta Keski-Pohjanmaalla. Siellä ja naapurikunnissa (Kaustinen, Halsua) puhutaan myös omalaatuista murretta. Vetelin murteeksi kutsutaan ainakin Vetelissä...

Vetelin keskustaajaman nimi on Kainu ja laitaosan nimenä on (ollut) Vähä-Kainu.

Vetelistä n. 40 km etelään sijaitsee Lappajärvi.

Vetelin ja Lappajärven välille (tiestöllisesti-maantieteellisesti*) sijoittuu yksi Vetelin kylistä jonka nimi on Räyrinki joka on samannimisen järven ympärillä. Nimen kerrotaan tulevan ruotsin sanasta revringen (ketunlenkki eli ansastajan reitti). Mielenkiintosesti yksi Räyringin asutuskeskittymistä (kylistä) on nimeltään Finnilä.

Alueen nimistö on ainakin omasta mielestäni mielenkiintoinen. Samalla suhteellisen pienellä alueella esiintyy vanhoihin kansoihin liittyviä sanoja. Samoin ruotsinkielisiä nimiä putkahtelee muuten suomenkielisten paikkojen keskellä.

Itseäni on jo pikkupojasta ihmetyttänyt nimi Kainu, sillä Kainuuhan on aivan muualla päin Suomea. Samoin miksi Lappajärvi on etelämpänä?

Onko arvoisilla foorumilaisilla tietoa kuinka vanhoja nimiä nämä Vetelissä (Lappajärvellä) esiintyvät ovat? Milloin ruotsinkieli tuli ja vetäytyi(?) alueelle/-lta?

Sen vähän mitä olen Perhonjokilaakson (Vetelinjokilaakson) paikallishistoriaan perehtynyt ei asutus alueella ole kauhean vanhaa. Kainu-nimi on kuitenkin ikivanha??? Seutu on vielä nykyäänkin soista ja keskiajalla varmaan vielä huomattavasti enemmän sitä. Nimistö viittaisi jonkunlaiseen kansojen raja-alueeseen (ja läpikulkematon maasto tukisi tätä)??? Onko asiasta enemmän tietoa saatavilla?


Mielenkiinnolla kommentteja odotellen,

Kari Lumppio


PS Lumppio oli aikoinaan kolmen talon kylä Vetelin ja Kaustisen raja-alueella.


* Lappajärvi kuuluu eri vesistöalueeseen kuin Räyringinjärvi eli vanhalla ajalla ei ole ollut "samaa aluetta"?

[ekyto]

Onko arvoisilla foorumilaisilla tietoa kuinka vanhoja nimiä nämä Vetelissä (Lappajärvellä) esiintyvät ovat? Milloin ruotsinkieli tuli ja vetäytyi(?) alueelle/-lta?

Vaikka fennomaanit mielellään uskovat, ettei nyky-Suomen alueella asunut muita kuin suomenkielisiä ennen ristiretkiaikaa, viittavat ainakin omasta mielestäni niin arkeologia, genetiikka kuin kansanperinnekin siihen, että Pohjanmaalla asui jo ainakin kansainvaellusajalla (noin 500-luvulla) skandinaaveja (ruotsinkieltä ja Ruotsia ei vielä ollut, vaan puhuttiin muinaisskandinaavia). Vielä 1800-luvulla fennomania ei ollut saanut niskalenkkiä "tieteen" teossa, vaan ainakin tämä vuonna 1896 kirjoitettu teos "Pohjanmaa" on päätynyt samansuuntaisiin johtopäätöksiin:

www.porstuakirjastot.fi/files/922/pohjanmaa.pdf

Vertailemalla Suomen ja naapurimaiden löytöker-
roksia toisiinsa, on selvinnyt että Suomen rantamailla
ja suuressa osassa sisämaata asui ennen Suomalaisten
tuloa Gotilaisia, joiden nimestä Jatulit ja Jättiläiset
kansamme tarinoissa lienevät kaikuja. Vaihdos goti-
laisen ja suomalaisen rautakauden kalukerrosten välillä
näyttää alkaneen maassamme noin 400 v:n paikoilla
j. Kr. s., siis Hunnien aikaansaaman kansain tungoksen
aikana, ja kestäneen ainakin kolmatta sataa vuotta.

Kaikesta nähden olivat Hämäläiset maahan saa-
puessaan ensin asettuneet sisämaahan ja siellä valloit-
taneet vesistöjen partaat nykyisessä Etelä-Hämeessä
maan entiseltä gotilaiselta väestöltä, joka sinnekin on
jättänyt hautaraunioitansa muinaistieteen luettavaksi
aikakirjaksi. Tuolla valloituksella olivat Hämäläiset
myöskin hävittäneet Gotilaisten kaiketi tärkeimmän tulo-
lähteen, turkisten keräämisen sisämaasta metsästyksellä
ja Lappalaisten verottamisella. Se seikka taasen oli
heikontanut meren partailla — Uudellamaalla ja Sata-
kunnassa — säilyväin Gotilaisten vastustusvoimia ja
vastustushalua, kun Hämäläiset vähitellen pyrkivät ve-
sistöjen latvoilta meren rantoja ja satamapaikkoja kohti,
ottaen vihdoin nekin haltuunsa. Huuhtoilihan Kokemäen-
joen vesistö sekin aikanaan Hämeen rantoja, kuten
huomaamme sellaisista nimityksistä,kuin Hämeen Hen-
rikki, s. o. Pyhä Henrikki, joka oli Kokemäellä, mutta
tuskin muussa Hämeessä käynyt, Hämeenkangas ja
Hämeen Kyrö.
Kestävämpiä olivat Gotilaiset Etelä-Pohjanmaan
rantamailla ja Kyrönjoen suulla, jossa heidän hauto-
jansa, noita tunnetulta jätinroukkioita, tavataan Ylis-
taroa myöten. Heidän meriliikettänsä,kaupankäyntiänsä
ja varallisuuttansa todistavat kullatut sekä kivillä ja
lasituksilla koristetut miekankahvat ja muut komeat
vaskiesineet, kultasormukset ja kultarahat, pelikopuset
y. m. esineet, joita joskus on löytty heidän kalmapai-
koistansa. Heidän tavallisissa haudoissansa, jätinrouk-
kioissa, ovat ruumiit poltettuja, mutta Orismalan ase-
man likeltä on löytty koko kalmisto, jossa vainajien
luut ovat peittämättöminä säilyneet ja osottavat että
tuo kansa, kuten germanilaiset kansat vielä meidänkin
aikana, oli kallomuodoltaan n. s. pitkäpäistä, mutta
kooltaan lyhytkasvuista. Haudoista tähän asti keksityt
bysantinolaiset kultarahat ovat vuosijaksolta 423—610
j. Kr. s., mutta kaluston muodosta päättäen kesti tuota
gotilaista asutusta Etelä-Pohjanmaalla aina v. 700 pai-
koille asti. Tunnetuista löydöistä nähden on siis luul-
tavaa että se 700-luvun alkupuolella väistyi noilta ranta-
mailta. Samoin kuin Uudellamaalla ja Satakunnassa
saattoi Gotilaisten poistumiseen täälläkin olla pääsyynä
se elinehtoja supistava ahdinko, jota ylimaahan kart-
tuva vierassukuinen asutus luonnollisesti ehtimiseen
lisäsi. Sotaisista rettelöistä asutuksen vaihdosaikana ei
ole ainakaan vielä keksitty mitään jälkiä. Nimitys
jätinroukkiot, jolla Gotilaisten hautarauniot Etelä-
Pohjanmaalla ovat tunnetut, todistaa korkeintain, että
Kyröläiset aikanaan tiesivät, minkä kansan jättämiä ne
olivat. Gotilaisista perittyjä paikkainnimiä, jotka todis-
taisivat likempää tuttavuutta, ei ole kielitutkimus vielä
arvannut ottaa Kyröläisten alalla etsiäksensäkään. Sa-
dussa Norjan asuttamisesta, jolla on tahdottu selittää
Gotilaisten siirtymistä Pohjanmaalta, — Jotinmaasta
, jota nyt sanotaan Suomeksi eli Kainunmaaksi —, ei
myöskään puhuta muista vihollisuuksista, kuin siirto-
kunnan rettelöistä Lappalaisten kanssa mennessä tun-
tureille.

Edellisistä nähden emme nykyisten tietojen nojalla
voi katsoa Kyröläisten saapumista Etelä-Pohjanmaalle
sotaiseksi valloitukseksi. Pohjanmaan Gotilaiset olivat
kyllä talteen saaduista aseista, miekoista, keihäistä ja
kilvenkupuroista nähden sotakuntoista kansaa, eikä
Kyröläistenkään muinaislöydöissä miekkoja eikä kei-
häitä puutu. Mutta Kyröläisten tunnetut miekat, kuten
sen ajan suomalaiset miekat yleensä, ovat samaa muotoa,
jota Skandinaviassakin myöhemmällärautakaudella käy-
tettiin, joten siitä vaan voimme arvata, että esi-isämme
olivat varhemmin läntisiltä naapureiltansa oppineet
käyttämään tuota itäpuolella Suomen pakanuuden aikana
outoa asetta.

Eli Pohjanmaa lienee ollut skandinaavinen ennen 1000-lukua ja suomalaistunut vasta sen jälkeen sinne muuttaneiden ilmeisesti lähinnä hämäläisten ja savolaisten myötä.

[kari lumppio]

Hei!

Lisään vielä pökköä pesään.

Olisi todella mielenkiintoista tietää minkälaisia vesistöjen rantaviivat, joet ym. olivat Pohjanmaalla ja Suomessa vanhoina aikoina.

Esim. kartassa Räyringinjärvellä ei näyttäisi olevan ollenkaan laskujokea. Mutta hyvin lähellä länteen menee Porasenjoki (Por(o)-å? Borås? he, he) johon todennäkösesti R-järven vesikin menee (ainakin osittain?). Seuraavana yläjuoksulla on Patananjärvi. Tämäkin nimi on sellainen, johon en ole kunnon selitystä kuullut. Porasenjoki jatkaa eteenpäin (alavirtaan) "ruotsalaisalueelle" eli Teerijärvelle ja sieltä Kruunupyyhyn (Kronoby) ja sieltä eteenpäin mereen. Olisiko ruotsalaisvaikutus (nimet) tullut tätä vesitietä pitkin Räyrinkiin? Löytyykö muista kielistä (kuin suomi) selitystä Patana-nimelle?

Vielä veteliläisistä nimistä. Perhonjoessa on Karjalankoski juuri Kainun kohdalla. Sen alapuolinen suvanto on perinteisesti ollut uimapaikkana. Tällekin nimelle olen kuullut kaikenlaisia selityksiä, jotka eivät ole oikein vakuuttaneet. Oliko Kainuulla ja Karjalalla sidos ja jos niin millainen? Mainittu Räyringinjärvi ei muuten ole Perhonjoen vesistöä vaikka väliä on vain kymmenisen kilometriä, joten sekin saattaisi selittää (kieli)alueen rajan?

Vaikka kirjoitinkin, ettei Vetelin asutus ole vanhaa ei asia välttämättä ole niin. Tutani (tuta = isoisä vetelin murteessa) löysi aikanaan vanhan pronssikorun suon laidalla olevalta metsäpolulta. Paikka on Räyringinjärven kaakkoispäässä. En tiedä mille aikakaudelle koru sijoitetaan, mutta omiin silmiini oli ainakin keskiaikainen. Alkuperäinen on jossain museossa, tuta taitavana seppänä teki museon luvalla kipsimuotit ja valoi suvun naisille pronssikopioita. Olisikohan kuvioissa esiintynyt hannunvaakuna? Varmasti en kykene muistamaan.

Harmittavan huonolla tolalla on meikäläisen paikallishistorian ja -maantiedon tuntemus. Tätä kirjoitettaessa entinen kotiseutu alkaa vaikuttaa aina vain kiinostavammalta historiallisessa mielessä.


Kari

[Klaus Lindgren]

Katselin vähän murrekarttoja ja vilkaisin myös Vetelin kunnan sivuja, niillä kun on näemmä hitusen Vetelin murteestakin. Vetelin murre luokitellaan eteläpohjalaisiin murteisiin samoin kuin Halsuan ja Kaustistenkin murteet. Erikoista on, että näiden murteiden ja muiden eteläpohjalaisten murteiden väliin työntyy ns. savolaiskiila, siis osapuilleen 1500-luvulta peräisin oleva savolaismurteiden puhuma-alue Ähtäristä Evijärvelle, aivan ruotsinkielisen alueen naapuriin asti. Kaustisilta koilliseen puhutaan sitten jo keskipohjalaisia murteita.

En tunne erityisemmin noita seutuja, mutta ymmärtääkseni juuri siellä suomen ja ruotsin välinen kieliraja on vuosisatojen mittaan liikkunut edestakaisin, kuten vaikka juuri ruotsinkielinen kylänimi Terjärv kertoo hauskalla tavalla. Ja sitten Räyringistä etelään taas näkyy olevan Perppakka-niminen kylä, joka taas viittaa lujaa ruotsin kieleen.

Jotenkin tuntuu siltä, että noilla kulmilla pohjalaismurteet, savolaismurteet ja ruotsin kieli ovat vuosisatojen mittaan vaihdelleet erityisen paljon ja tuoneet omia lisiään paikannimistöön: aikoinaan siellä lienee asunut saamelaisia, sitten sinne on tullut pohjalaisia (tai kainulaisia tai mitälie länsisuomalaisia), ruotsalaisia on tullut aikanaan niitäkin ja 1500-luvulla savolaisetkin ovat asettuneet taloksi – etenkin Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla savolaismurteiden vaikutus kasvaa kaikkialla joia ylöspäin mentäessä. Tulos kuulostaa erityisen kiehtovalta paikannimien ja sanaston sekametelisopalta.