Vankileirien saariston venäjänkielisten painosten sensuuri?

[Tapio Onnela]

Vankileirien saariston venäjänkielisten painosten sensuuri Suomessa 1970-luvulla?

Lev Lurie, venäläinen historioitsija kertoi kiinnostavassa Teemalta tulleessa Pietari underground dokumentissa 2/5 (http://yle.fi/teema/id10543.html) kiinnostavan pikkutiedon, jota en ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Hänen mukaansa Suomesta ei voinut ostaa venäjänkielisiä versioita Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saaristoa. Olisi kiinnostavaa tietää pitääkö tieto paikkaansa ja jos pitää, oliko kyseessä vapaaehtoinen itsesensuuri vai kenties jokin ylemmän tason määräys?

Yleisesti tunnettuahan on, että Vankileirien saaristo ilmestyi suomeksi Ruotsissa 1974, kun sitä ei uskallettu täällä kustantaa, kirjaa kyllä sai kirjakaupoista ja kirjastoista.

Samaisessa haastattelussa Lurie muuten kertoi miten suomalaiset palauttivat kaikki pakolaiset Neuvostoliittoon. Lisäksi hän luonnehti, ehkä hiukan liioitellenkin suomalaisten osuutta Pietarin kulttuuriin 1970-luvulla, sanoen, että se vaikutti etupäässä trokari ja bisneskulttuuriin: suomalaiset salakuljettivat maahan vaatteita ja ostivat votkaa ja prostituutio-palveluita.

[Ciccio]

Yleisesti tunnettuahan on, että Vankileirien saaristo ilmestyi suomeksi Ruotsissa 1974, kun sitä ei uskallettu täällä kustantaa, kirjaa kyllä sai kirjakaupoista ja kirjastoista.

-----------------
Ensimmäinen nide ( 1.-2.) ilmestyi Ruotsissa suomeksi 1974. Aleksandr Solzhenitsynin "Arkhipelag GULag- trilogia" koostui kolmesta osasta: 1.-2. , 3. - 4. ja 5.,6. ja 7. käsittäen vuodet 1918 - 1956. Nikita Hrushtshov piti "salaisen puheensa" NKP:n 20. kongressissa 24-25/2 1956 ja Ivan Denisovitshin päivä ilmestyi valvotusti 1961 Novy Mir- kirjallisuuslehdessä.
-----
Solzhenitsyn toi esille alkuperäiskäsikirjoituksessaan, ettei NL:n johto voinut hallita ilman Gulagien pakkotyövoimaa ja Leninin 12/ 1917 perustamaa Tsheka- KGB:tä.
Fanya Kaplanin Leninin murhayrityksen 14/1 1918 käynnistämässä punaisessa terrorissa Tsheka teloitti 1921 syksyyn mennessä n. 280 000 ja tsaareilta perityissä Katorga-leireissä oli n. 70 000. Osa punaisen terrorin ohjeista oli Leninin ja osa lienee kenties ollut Trotskin ja Stalinin, koska Leninin terveydellinen tila murhayrityksen jälkeen lienee estänyt poliittista toimintaa? Solzhenitsynin arvion mukaan n. 60 miljoonaa kulki Gulagien läpi 1918 - 1956 ja kuolleiden määrä ei ole tiedossa. NL:n "Suuren puhdistuksen" jälkeinen 6/1 1937 väestönlaskenta tuli julkisuuteen NL:n romahduksen jälkeen 1991, Stalinin aikana tulos oli julistettu salaiseksi ja laskennan järjestäjät toimitettu Gulag-leireille.
-----
Englanniksi Vankileirien saaristo ilmestyi 1973 ja Pariisissa venäjäksi 1973.
Kokonaisuudessaanko? Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää, pitääkö venäläisen historioitsijan Lev Lurien kertoma tieto paikkansa, se - ettei Suomesta voinut ostaa Vankileirien saaristo- trilogian venäjänkielisiä versioita. Ja oliko Suomessa kyse jonkin ylemmän tahon määräyksestä ?
Veikko Palvo

[ollijii]

Kuinkahan monta sataa tai tuhatta muuta venäjänkielistä kirjaa täältä ei voinut ostaa???? Ja monessako paikassa oli yhtään mitään venäjänkielistä julkaisua myynnissä?

[Tapio Onnela]

Luonnollisesti venäjänkielisten kirjojen myynti ei varmaan olisi ollut kovin suurta, mutta olisi luullut, että nobel-palkitun Solzenitsynin kirja olisi voinut myydä myös Helsingissä ja myös venäjäksi. Muistaakseni Kansankulttuurilla tai vastaavalla puljulla oli Helsingissä venäläisiin kirjoihin erikoistunut kirjakauppa, mutta tuskinpa siellä mitään virallisesta linjasta poikkeavaa myytiin?
Ruotsissa tilanne oli melko toisenlainen, Tukholman vanhassa kaupungissa esimerkiksi toimi vironkielisiin kirjoihin erikoistunut kirjakauppa ainakin vielä 1980-luvulla, kaupasta sai monia sellaisia Viron miehitykseen ja vastarintaan liittyviä kirjoja joiden olemassaolosta ei Suomessa juurikaan tiedetty.

[Ciccio]

The Gulag Archipelago 1918 -- 1956 julkaistiin 1974 ja samana vuonna Ranskassa venäjäksi.
Suomessa 1974 pääministeri katsoi "Vankileirien saariston" julkaisemisen olevan
"yleisen edun" vastaista.
Varmastikin venäjänkielisen "Vankileirien 1918 - 1956 saariston" myyminen Suomessa olisi ollut YYA-puolueettomuuden vastaista.
Raamattuja salakuljetettiin Neuvostoliittoon, venäjänkielisen Vankileirien 1918-56
saariston salakuljetus olisi varmasti rajalla katsottu neuvostovastaiseksi.
Olisikohan Lev Lurie YLE-teemassa esittänyt toteamuksensa siksi, että muualta kenties salakuljetettiin "Saaristoa" ?
Kansankulttuuri julkaisi esim. Helge Seppälän, Juri Krasinin Vallankumouksen dialektiikka, Antti Laineen, A.A.Leontjevin yms. teoksia 1970-luvulla.
Missäköhän määrin itsesensuurin vastaisia Läntisiä kirjoja jätettiin 1970-luvulla Suomessa julkaisematta ?

Veikko Palvo

[jsn]

Ainakaan Robert Conquestin jo 1960-luvulla julkaisemaa The Great Terror-teosta ei ole koskaan käännetty, eikä muitakaan teoksia. Lukijakuntaa kyllä olisi varmasti löytynyt. Valitettavasti monet historiasta kiinnostuneet viitsivät lukea vain suomeksi eli käännöspolitiikalla on ollut suuri merkitys suomalaiseen historiatietoisuuteen.

[Ciccio]

Välirauhansopimuksen mukaista "kiellettyjen kirjojen" lukumäärää sanotaan usein vähäiseksi ja
merkityksettömäksikin, kiellettyjä kirjoja olivat mm. Kollaa kestää ja
Ryhmy ja Romppainen edusti sodanajan propagandakirjallisuutta.
SN-Seura ja Zhdanov määrittelivät 20/10 ja 11/12 1944 uuden kulttuuri- ja kirjallisuuspolitiikan.
Valtioneuvosto asetti 3/5 1945 kirjallisuuskomitean.
Puheenjohtaja Yrjö Räisänen, SKDL, oli Jatkosodan istunut turvasäilössä,
Toivo Karvonen, SNS ja SKP, oli 1938 - 1944 istunut vankilassa.
Sihteeri Raoul Palmgren oli Jatkosodan ajan ollut vankilassa ja 1945 alkaen perustetun
Kansankulttuuri Oy-kustantamon johtaja.
Muut jäsenet olivat WSOY:n, Tammen, Otavan johtajia. ("kuunteluoppilaina ?" )
Komitea
totesi negatiivisenä kustannustoiminnassa olleen aiemmin:
-NL:a koskevan kirjallisuuden negatiivisuuden, komitea laati luettelon NL:a koskevista kirjoista.
-Vapaus-/kansalaissotaa koskevan kirjallisuuden suuri määrä - 7215 nimikettä - oli negatiivistä.
-käännöskirjallisuus oli ollut yksipuolista ja rajoittunutta, sekä kaupallista.
---------
Kiellettyjen kirjojen määrä näyttäisi olleen suht. pieni, mutta tuo komiteamietintö näyttäisi asettaneen kirjankustantamoiden ja käännettävän kirjallisuuden
itsesensuurin säännöt jo 1945 ?

Veikko Palvo

[Tapio Onnela]

kiellettyjä kirjoja olivat mm. Kollaa kestää ja
Ryhmy ja Romppainen edusti sodanajan propagandakirjallisuutta.

Mitenkäs sen Kollaa kestää kirjan kanssa mahtoikaan olla
Kai Ekholm toteaa asiasta näin:

Palolammen Kollaa kestää hävisi kirjastojen hyllyiltä, mutta kirjakaupoista sitä saattoi jatkuvasti ostaa.

Ekholm väitteli aikoinaan kirjasensuurista. Väitöskirjan perusteella on koostettu sivusto, jonka kautta puolestaan saa mm tiivistelmiä

3. KOTIMAINEN KIRJASENSUURI
Itsesensuurin aika http://jyk.jyu.fi/jyk/kokoelmat/julkais ... sesensuuri

Tiivistelmässä todetaan tästä mm näin:

Valvontakomission määräyksestä ja oikeusministeriön aloitteesta poistettiin
vuosina 1944-46 yleisön ulottuvilta, kirjakaupoista ja kirjastoista,
Neuvostoliitolle vihamielistä kirjallisuutta. Täsmällinen luettelo poistettavista teoksista annettiin vain kirjakaupoille. Kahdessa kiertokirjeessä syksyllä 1944 ja 1945 Suomen kustannusyhdistys kehotti poistamaan myynnistä ja palauttamaan kustantajille noin 300 kirjanimekettä.

Kirjastoista poistettujen teosten kokonaismäärä on ollut arvailujen
varassa; on arveltu, että kirjastoissa rajoitettiin muutaman sadan teoksen
lainaamista. Poistettujen teosten nimekemäärä oli 1783 kappaletta. Määrällisesti teoksia poistettiin yli 22 000 nidettä. Teoksia poistettiin 403 kunnassa. Keskimäärin kunnassa poistettiin n. 50 nimekettä. Tavanomainen nimeke poistettiin 11 kunnassa.

Koska kirjastoille ei sanelumielialan välttämiseksi annettu luetteloa poistettavista teoksista, valikoima muodostui kirjavaksi. Useimmissa kirjastoissa luetteloihin kertyi kymmeniä, suuremmissa kirjastossa satoja niteitä. Joissakin tapauksissa kirjat sijoitetiiin poliisin suojiin, joskus kirjastojen omiin varastoihin, ns. myrkkykaappeihin. Esim. Helsingin kaupunginkirjastosta poistettaviksi valikoitiin yli 600 nimekettä, neljätuhatta nidettä. Poistoprosessi muistutti läheisesti neuvostokirjastoissa käytettyä suljettujen kokoelmien, spetshranien perinnettä.

Kirjastojen poistot poikkesivat kirjakauppojen valikoimasta. Palolammen Kollaa kestää hävisi kirjastojen hyllyiltä, mutta kirjakaupoista sitä saattoi jatkuvasti ostaa. Kirjastoissa valinta oli usein summittaista, ja poistettaessa tehtiin suoranaisia virhepäätelmiä. Esim. kaikki Mussolinia koskeva kirjallisuus varastoitiin ottamatta huomioon niiden mahdollista kriittistä sisältöä. Teoksen nimessä esiintyvät sanat olivat syynä Suvirannan Tuotantopoliittisten kysymysten ja Paulaharjun Kuva sieltä toinen täältä kautta suuren Suomen varastointiin. Tsaarin aikaista Venäjää käsittelevää kirjallisuutta poistettiin jonkin verran. Muutamasta kirjastosta poistettiin jopa Vänrikki Stoolin tarinat, mikä oli poikkeuksellista.

Kiinnostavaahan noissa ajoissa on myös se, että Stalinin kuolemaa seuranneen suojasään aikana julkaistiin Suomessakin kiinnostavia Neuvostoliittokuvauksia kuten Arvo "poika" Tuomisen muistelmat ja Unto Parvilahden Berijan tarhat ja olihan niitä muitakin.

Palmgrenista vielä sen verran, että Ekholm toteaa hänestä näin:

Käsitykset poliittisista syistä kielletyistä kirjoista elivät vielä 1960- ja 1970-luvulla sitkeässä, vaikka jo vuonna 1958 annettiin viralliselta taholta kunnille vapaat kädet palauttaa kirjastoihinsa ne teokset, jotka jatkosodan jälkeen oli naapuruussuhteita loukkaavina poistettu.

Ehdotuksen lainauskiellon peruutuksesta teki Kemin silloinen kirjastonjohtaja Raoul Palmgren. Hänen mielestään kielto koski aivan viattomiakin teoksia. Monista teoksista oli lisäksi otettu uusintapainoksia, joita kielto ei enää koskenut. Huonoissa varastointitiloissa kirjat olivat vaarassa tuhoutua.

[Ciccio]

Olisivatkohan NL:n valvontakomission aikana aloitetun *itsesensuurin* säännöt jo juurtuneet 1945 Valtion kirjallisuuskomitean sihteerinä olleen Raoul Palmgrenin
ehdottaessa lainauskiellon osittaista peruuttamista ?
Kirjastoissa oli vielä 2000-luvulla "kiellettyjen kirjojen" esittelyjä "saa lainata"- kyltin kera.
Sodanajan sensuuri loppui 10/1947, mutta ylin sensuuriviranomainen sisäministeri
Yrjö Leino muistutti rauhansopimuksen ja Suomen ulkopoliittisen aseman merkityksestä.
Rikoslakiin lisättiin 4/1948 vierasta valtiota ( = NL ) julkisesti loukkavaan kirjallisuuden, lehtikirjoitusten, elokuvien yms. levittämisen rangaistavuudesta,
maksimirangaistus kaksi ( 2 ) vuotta vankeutta.
---------------------------------------------------------
Vaaran vuosina, NL:n valvontakomission aikana näytettäisiin luodun ja laaditun *itsesensuurin* säännöt ?

Veikko Palvo

[Ciccio]

[quote="Tapio Onnela"]
Yleisesti tunnettuahan on, että Vankileirien saaristo ilmestyi suomeksi Ruotsissa 1974, kun sitä ei uskallettu täällä kustantaa, kirjaa kyllä sai kirjakaupoista ja kirjastoista.
----------------
Julkaiseminen Ruotsissa näyttäisi itsesensuurin aikana, yya- kaudella tulleen
maan tavaksi Suomessa ?
Ruotsin monissa lehtikirjoituksissa suomalaista julkaisutapaa määrätynlaisten kirjoitusten julkaisemiseksi naureskeltiinkin.
Mutta missä määrin itsesensuurin asennekasvatus muokkasi yleistä mielipidettä Suomessa ?
Merkitsikö ei-NL:n vastaisuus "tasapuolisesti" Lännen vastaisuutta ?

Veikko Palvo

[Fennicus]

Palaan alkuperäiseen kysymykseen siitä, saiko Suomesta ostaa Vankileirien saariston venäjänkielistä painosta.

Akateemisessa Kirjakaupassa oli tuohon aikaan melko laaja venäjänkielisen kirjallisuuden osasto, jossa neuvostokirjojen lisäksi oli jatkuvasti myös pieni valikoima lännessä, pääasiassa Ranskassa, ilmestyneitä venäjänkielisiä kirjoja. Muistaakseni ne olivat lähinnä muistelmia, ehkä kaunokirjallisuuttakin, mutta joka tapauksessa yleensä melko "harmittomia". Poikkeuksen teki Solzhenitsynin GULAG, jota Akateeminen hankki myyntiin Ranskasta.

Omien havaintojeni perusteella (olin tuolloin töissä Akateemisessa) Neuvostoliiton suurlähetystön henkilökunta kävi usein katsomassa mitä "emigranttikirjallisuutta" oli tarjolla. Sitä en tiedä, huomautettiinko heidän taholtaan asiasta.

[ukko62]

Isäni oli Neuvostoliiton kansalainen -58 ,hänelle tuotiin luettavaksi Kremlin kellot ja Berijan tarhat.Muistan hänen lukeneen niitä salaa meiltä lapsilta. Olen hiljattain lukenut ne itse ,ja isäni kertomukset neuvosto-oloista piti paikkansa ,Stalinin hallinto ja sukunsa menetys siellä.