Kaisa Kyläkoski
Posts: 591
Joined: 01.12.05 08:46
Location: Helsinki
Contact: Website

Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

11.10.10 11:52

Vaariani haastateltiin Hämeen ratsurykmentin kokoontumisessa Lappeenrannassa 1980-luvun alkupuolella. Muuten yhtenäinen äänitys katkeaa yhdessä kohdassa, juuri kun vaarini oli keskellä kuvausta rintamakarkureiden kiinnioton jälkeisistä toimista. Muistaako joku kuulleensa voiklimpeistä, onko kirjallisuudessa (johon en ole laisinkaan tutustunut) esitetty jotain vastaavaa ja selostettu mitä seuraavaksi tehtiin?
No, nythän se oli ehkä kaikkein ikävimmillään tämä asia oli silloin '44, siinä vetääntymisvaiheessa, kun meni joukot sekaisin ja puhuttiin Kannaksen läpijuoksusta ja muusta. Siellä tapahtui sitten tollasta joukkosuggestiota tietysti kun laumasta toinen syrjä lähti niin se vei sitten toisenkin mennessänsä. Ja sitten nyt oli niin että kun miehistä oli kova puute, niin oli sitten pakko vähän koittaa katsoa näitä asioita toisella tavalla kuin ehkä jos olis oltu suuren maan armeijan jäseniä. Minä henkilökohtaisesti muun muassa jouduin kerran, kun olin tuon Ehnroothin viestiä viemässä, kun ei enää ollut mitään viestivälineitä kunnossa, kenraali Melanderille, jonka esikunnan oli venäläiset juuri talloneet jalkoihinsa siellä Uudellakirkolla. Niin paluumatkalla yks eversti Reunanen otti minut kiinni ja määräs minut pitämään upseeripartiota tässä tiellä, kun tulin sieltä Vammelsuusta tänne Koiviston suuntaan, näitten karkurien kiinniottamiseksi. Ja siinä me sitten, kun pojat kyseli viekö tämä tie Viipuriin, jollain oli vielä kivääri, piipusta piti kiinni, kaikilla ei ollut enää kivääriäkään, niin veimme sinne Kivinolan[?], Kannaksella oli rauhanaikainen ilmatorjuntarykmentin leiri, niin sinne. Ja kun monta kertaa se elintarvikehuoltokin niin, ymmärrettävistäkin syistä niin, saattoi olla vaikeaa, niin niitä käsiteltiin sillä lailla, että ne vietiin sinne leirille ja pantiin suuria voimöykkyjä eteen ja leipää mitä nyt oli sitä kenttämuonaa ja sanottiin että tuota siitä niin paljon kuin haluatte ja nukkumaan eikä tarvitse välittää sodankäynnistä. Ei ne meinannut uskoa kaikki että voiko tää olla mahdollista ja sitä voi sitten ehkä pikkupalan. Niin ne kerättiin siinä jossa minä olin sitten henkilökohtaisesti tätä hommaa hoitamassa, niin kuinkahan minä uskaltaisin sanoa, ehkä pari sataa miestä, mutta kävi niin onnettomasti sitten [nauhoitus katkeaa ja jatkuu muusta]
(Olen esittänyt kysymyksen blogissani, jonne saa myös aiheesta kommentoida.)

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

11.10.10 13:10

Hei
Kiinnostava juttu! Osaatko vielä vähän tarkemmin kertoa kuka haastattelun oli tehnyt? Kenen toimeksiannosta se tehtiin ja missä se julkaistiin ja onko nauhoitus kenties vieläkin jossakin kuunneltavissa?

Josta muuten tulikin mieleeni, että onkohan näissä kummassakaan kesän 1944 tapahtumissa käytetty lähteenä Paavo Rintalan tekemiä haastatteluja, joiden perusteella Rintala kirjoitti "Sotilaiden äänet" teoksen?

Kaisa Kyläkoski
Posts: 591
Joined: 01.12.05 08:46
Location: Helsinki
Contact: Website

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

11.10.10 13:24

Kyseinen Erkki Ilmavallan haastattelu on talletettuna Etelä-Karjalan museon arkistoon (Etelä-Karjalan rakuunaperinne: Sotakokemuksia rintamaoloissa 03). Juhlaan oli kutsuttu "Ehrnroothin pojat" eli HRR:n miehet ja heitä haastattelivat ilmeisesti joko päällystöopiston opiskelijat tai varusmiehet. Kysymys rintamakarkureiden käsittelystä tuli haastattelijoilta, joten on voinut olla esillä toisissakin tuolloin tehdyissä haastatteluissa. Niiden ja kaiken muun perinnemateriaalin läpikäynti on niin suunnaton urakka, että siihen yhden aiheen puitteissa on kukaan tuskin ryhtynyt.

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

11.10.10 22:13

Onhan se outoa, että haastatelu katkeaa ja jatkuu sitten ihan muusta aiheesta. Kiinnostavaa olisi tietysti tarkistaa onko samassa aineistossa samanlaisia katkoja saman aiheen kohdalla vai onko kyse pelkästä sattumasta.

MM
Posts: 344
Joined: 23.09.08 09:47

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

11.10.10 23:09

Isäni on ollut RvPr esikunnan lähetti ratsumiehen statuksella. Hän kertoi kahden nuoren pojan teloituksesta, jota muut oli komennettu katsomaan. Tapahtuma oli järkyttänyt häntä kovasti. Teloitus on käsittääkseni kirjallisuudessa todettu. Hyvä tietää, että perinneaineistoa on tallessa.

Kaisa Kyläkoski
Posts: 591
Joined: 01.12.05 08:46
Location: Helsinki
Contact: Website

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

12.10.10 06:56

Koska kertomus alkaa toteamuksella miesten vähyydestä, en usko puuttuvan lopun käsittelevän teloitusta. Heikosti muistamani kertomuksen perusteella epäilen kyseessä olleen epäsuora teloitus: miesten laittaminen puolustamaan paikkaa, jossa heillä ei ollut mahdollisuutta selviytyä.

Ilmo Kekkonen
Posts: 678
Joined: 16.12.07 10:09

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

12.10.10 13:14

MM wrote:Isäni on ollut RvPr esikunnan lähetti ratsumiehen statuksella. Hän kertoi kahden nuoren pojan teloituksesta, jota muut oli komennettu katsomaan. Tapahtuma oli järkyttänyt häntä kovasti. Teloitus on käsittääkseni kirjallisuudessa todettu. Hyvä tietää, että perinneaineistoa on tallessa.
Tarkistin asiaa parhaasta tietämästäni lähteesta eli "Teloitettu totuus - 1944" s. 288.

Ratsuväkiprikaatin kenttäoikeus on kesällä -44 langettanut kaksi toimeenpantua kuolemantuomiota toistetusta karkuruudesta.
Toisessa on kyse 1924 syntyneestä aliupseerioppilaasta. Joukko on 4/JP 6, joka tuolloin kuului RvPr:in. Teloitus toimeenpantiin 8.8. 44 eli Ilomantsin taisteluissa.

Toinen on 1925 syntynyt sotamies. Yksikkö on RajaJP 3. Sillä ei ollut omaa kenttäoikeutta. Teloitus on toimeenpantu 23.8.44.

Muistelussa on ilmeisesti kyse näistä tapauksista.Oli tavallista, että kuolemantuomiosta ilmoitettiin etukäteen ja teloituksen toimeenpanoa sai seurata. Joskus sinne myös komennettiin. Tällä pyrittiin ennaltoehkäisyyn. Voidaan tietysti kysyä, saavutettiinko tarkoitus, varsinkin kun Ilomantsissa taisteltiin menestyksellä.

On esitetty, ettei kaikkea ole taltioitu arkistoihin. Sellaista tuskin on kukaan koskaan väittänytkään. Arkistoista vain haetaan parhaiten pohjaa tutkimustuloksille. Olen tutkinut lukuisia veteraanien kertomuksia tapahtumista. Useimmat ovat tosia ja silloin niille löytyy tukea arkistoista, vaikka suoraa tietoa ei olisikaan. Eli aina voidaan tarkistaa ajat,paikat ja nimet. Veteraanien kertomukset ovat useimmin tosia poislukien muistivirheet, puutteelliset tilannetiedot ja joskus kuullun muuttuminen vuosien aikana omakohtaisiksi kokemuksiksi. Vain parissa tapauksessa kyseessä on ollut puhdas satuilu tai suoranainen valehtelu.

Veikko Palvo
Posts: 853
Joined: 12.10.09 13:13

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

12.10.10 14:14

"Poikkeuksellisen heikkoa sotilaskuntoisuutta osoitti piiskatykin miehistö, joka poistui tykiltä jo tulivalmistelun aikana ja kaikki kolme joutuivat kenttäoikeuteen ja saivat 5 - 7 vuoden kuritushuonetuomion." sivu 140.
Ev. Niilo Lappalainen, Viipurinlahti kesällä 1944, wsoy 1988

Vangiksi joutumisen jälkeinen tilanne saattoi olla vaarallisin, sivu 134.:
"Suomalaiset komennettiin rantakalliolle riviin ja venäläinen ampui 12 puolustuskyvytöntä vankia, sitten aseeseen tuli toimintahäiriö. Tykkimies Reijo Pentti ja tykkimies Ijäs jäivät henkiin paikalle tulleen venäläisluutnantin estettyä lisämurhat."

Mutta nuo suomalaiskarkurit saivat kenttäoikeudessa "vain" kuritushuonetuomion ja armahdettiin rauhan tultua.

Veikko Palvo

Tapio Onnela
Posts: 4819
Joined: 13.09.05 12:40
Contact: Website

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

12.10.10 14:27

Veikko Palvo wrote:Vangiksi joutumisen jälkeinen tilanne saattoi olla vaarallisin, sivu 134.:
...
Mutta nuo suomalaiskarkurit saivat kenttäoikeudessa "vain" kuritushuonetuomion ja armahdettiin rauhan tultua.
En nyt oikein ymmärrä tätä rinnastusta, jossa samaan aikaan puhutaan sotilaskarkuruudesta ja siitä saaduista ranagaistuksista ja sitten vangeiksi joutuneiden kohtaloista. Nämähän ovat kaksi kokonaan eri asiaa.

Veikko Palvo
Posts: 853
Joined: 12.10.09 13:13

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

12.10.10 14:42

En nyt oikein ymmärrä tätä rinnastusta, jossa samaan aikaan puhutaan sotilaskarkuruudesta ja siitä saaduista ranagaistuksista ja sitten vangeiksi joutuneiden kohtaloista. Nämähän ovat kaksi kokonaan eri asiaa.
Kenties joku saattoi ajatella vangiksi antautumisellaan säilyvänsä hengissä, joten ovatko em. rinnastukset toisistaan riippumattomia. Kenties joku "karkasi" vihollisen puolelle?
Suomalaisvankejahan oli tosin hyvin vähän, korkeintaan karattiin omaan selustaan ilmeisestikin?

Veikko Palvo

MM
Posts: 344
Joined: 23.09.08 09:47

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

13.10.10 08:56

Ilmo Kekkoselle: Isäni on ollut Ilomantsin torjutataiseluissa ja teloitettujen nuori ikä ja lukumäärä sopivat, joten heistä on lienee ollut kyse. Ei siis liity Kannaksen tapahtuminn ja Kaisa Kyläkosken kysymykseen.

Ilmo Kekkonen
Posts: 678
Joined: 16.12.07 10:09

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

13.10.10 09:38

MM wrote:Ilmo Kekkoselle: Isäni on ollut Ilomantsin torjuntataisteluissa ja teloitettujen nuori ikä ja lukumäärä sopivat, joten heistä on lienee ollut kyse. Ei siis liity Kannaksen tapahtumiin ja Kaisa Kyläkosken kysymykseen.
i

Aivan. Näin ymmärsinkin. Isäsi kertomusta en mitenkään epäillyt. Yritin tuoda esille sen, että jos muistikuva on tosi, sille löytyy varmennus arkistotiedoista tai muualta. Niin tässäkin tapauksessa.

Jos ei tukea löydy, ollaan "syytä epäillä"-tilanteessa. Se taas ei tarkoita, etteikö tieto voisi olla oikea. Olen omasta puolestani pyrkinyt tarkistamaan kaikki sellaiset tietooni tulleet väitetyt teloitustapahtumat, joita Jukka lIndstedt ei ole selvittänyt. Yhdessäkään tapauksessa ei ole löytynyt lisätodisteita, mutta sen sijaan tarinoissa on riittänyt selviä virheitä ja epätäsmällisyyksiä. Pari mahdollista tapausta sisältää niin vähän tietoja, että tarkistus pysähtyy esimerkiksi nimien puuttumiseen.

jsn
Posts: 2059
Joined: 08.02.09 19:24

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

13.10.10 15:35

Vastaavia tallenteita on varmasti enemmänkin museoiden yms. kätköissä ja tutkijoiden tietymättömissä. Erillinen lähdejulkaisusarja jatkosodasta, johon kerättäisiin mahdollisimman paljon erilaisia aineistoja, olisi todella tarpeellinen.

Minusta voin syöttämisestä voisi tehdä useita johtopäätöksiä, jotka ovat osin päinvastaisia. Selvää on, että syöttämisen tarkoitus oli rauhoittaa miehet nopeasti.

-mutta miksi? Joko kenttäkelpoisuuden vähittäiseksi palauttamiseksi ja karkuruuden pysäyttämiseksi
-tai sitten jatkorankaisua varten. Mutta kovin kovia toimia ei aikaisempi maininta miesten puutteesta tue. Tähän miesten puutteeseen on itse asiassa viitattu muissakin sotaa koskevissa tutkimuksissa, muistaakseni myös Ylikankaan Romahtaako rintama-teoksessa.

Ilmeisesti kyse voi olla yksittäisen komentajan päätöksestä? Aineiston hävittämisteorian kannalta on varsin kiinnostavaa sekin, että nauhoitus katkeaa juuri tässä kohden kun puhutaan paristasadasta miehestä. Mutta aina ei tarvitse viljellä salaliittoteorioita. Syy voi olla arkisempi. Haastattelu voi katketa mitä yllättävimmistä syistä, kuten jokainen joka niitä on tehnyt, tietää.

MM
Posts: 344
Joined: 23.09.08 09:47

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

14.10.10 09:39

Teloitettu totuus –kirjassa sivuilla 92. – 94. mainitaan, että joukko-osastoihin palautettuja karkureita saatettiin laittaa vaarallisiin töihin etumaastoon tai sijoittaa erillisiin työkomppanioihin, joilla teetettiin vastaavia töitä, joten Kaisa Kyläkosken arvelu tapahtumien kulusta ei ole pois suljettu.
Oheisessa karttalinkissä on tapahtuma-alue ja toisessa juhlaesitelmä, jossa kuvataan mm. Kipinolanjärven torjuntataistelujen kulkua. Siinä viitataan oman tykistön tuleen joutumisesta. En tohdi leikata kokonaisuutta, mutta tarkoitan tapahtumia alkaen kappaleesta, joka alkaa sanoilla ”Vammelsuusta vetäydyttäessä…”
http://www.sodatkuvina.cjb.net/images/J ... -20.6.html
http://www.kuolemajarvi.fi/Historiaa.html#Agronomi

Veikko Palvo
Posts: 853
Joined: 12.10.09 13:13

Re: Jatkosodan loppuajan rintamakarkurien käsittelystä

14.10.10 10:13

Tapio Onnela wrote:
Veikko Palvo wrote:Vangiksi joutumisen jälkeinen tilanne saattoi olla vaarallisin, sivu 134.:
...
Mutta nuo suomalaiskarkurit saivat kenttäoikeudessa "vain" kuritushuonetuomion ja armahdettiin rauhan tultua.
En nyt oikein ymmärrä tätä rinnastusta, jossa samaan aikaan puhutaan sotilaskarkuruudesta ja siitä saaduista ranagaistuksista ja sitten vangeiksi joutuneiden kohtaloista. Nämähän ovat kaksi kokonaan eri asiaa.
Eikös alkuperäisväittämä ollut "luhistuuko rintama" 1944 ja armeija saatiin taistelemaan vain karkureita teloittamalla.
Armeija ei kuitenkaan hajonnut, eikä luhistunut, selustassa lienee harhaillut yksiköistään eksyneitä välillä runsaastikin, mutta varsinaisia karkureita oli hyvin vähän.
Jos armeijan taistelumoraali olisi luhistunut, olisivatko siihen tilanteeseen ja siinä tilanteessa auttaneet edes teloitukset?

Vihollisen puolelle loikanneita oli Timo Malmin ( T:re yliopisto ) mukaan hyvin vähän, koko sodan aikana noin 300, pääosin pärmiläisiä aatteellisista syistä loikanneita.
Kesällä -44 ei loikattu vihollisen puolellekaan tai antauduttu suurin joukoin vangeiksi.
Onkohan
sitä "kannaksen halkijuoksuakaan" ollut todella olemassa?
Eikö yleisesti jokainen hyökkäys ja suurhyökkäys saavuta alkumenestystä?

Veikko Palvo

Return to “Kysymyksiä historiasta”