kphasi
Viestit: 2
Liittynyt: 12.04.12 15:25

Kirkkokuulutukset lähteinä

Onko kenelläkään tietoa siitä, olisiko suomalaisia kirkkokuulutuksia käytetty systemaattisesti paikallishistorian tai esimerkiksi arjen historian ja mikrohistorian lähteinä? Tai onko materiaalia käsittelevää metodiikkaa julkaistu. Samaten kiinnostaa, kuinka ehjinä kokonaisuuksina kirkkokuulutuksia on yleensä säilynyt tai arkistoitu. Paikallishistorioita kirjoittaessani en ainakaan törmännyt kokonaiseen kuulutusaineistoon, joten veikkaan, että niitä ei liiemmin ole kuin satunnaisotoksina kotiseutuarkistoissa tms.

Nyt käytössäni on Viljakkalan (Pohjois-Satakunta) kirkkokuulutusten ehjä kokonaisuus vuodesta 1842 (jolloin rakennettiin uusi kirkko) 1920-luvulle, jolloin kuulutusten käyttö informaatiokanavana vähitellen loppui.

En ole niinkään kiinnostunut viranomaiskuulutuksista, vaan paikallisten lähettämistä kuulutusteksteistä, joista voi mielestäni lähilukea aika paljon aikakauden arvoista, asenteista, arvostuksista ja sosiaalisista suhteista sekä rakenteista.

Vedän nyt o.t.o. Viljakkalan perinnepiiriä, jonka jäsenet ovat olleet enemmän tai vähemmän mukana kotiseututyöksi nimitettävässä prosessissa jo nelisenkymmentä vuotta, hyvinkin analyyttisesti ja moninäkökulmaisesti.

Kuulutuksia on vuosinipuissa yhteensä karkeasti arvioiden noin 15 000, ja olemme käyneet läpi 1500-2000. Julkaisemme ensi viikolla pienen 32-sivuisen nidotun A4-vihkosen kuulutuksista aiheotantana sekä näköisprintteinä ja samalla kirjoitan valikoimaan lyhyen johdannon.

Jos jollakin on tietoa kuulutusten käyttämisestä tai jopa kiinnostusta tutkimukseen, niin täälläpä Viljakkalassa (oikeammin juuri nyt Tampereella) materiaalia on.

heehak
Viestit: 124
Liittynyt: 06.03.08 11:25

Re: Kirkkokuulutukset lähteinä

Tällanen linkki löytyy:


http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/suomen ... ut/?id=650

Toivottavasti linkki toimii :-)

Kansallisarkiston Vakka-tietokannassa on Hämeenkyrön kirkkokuulutuksia.

http://www.narc.fi:8080/VakkaWWW/Selaus ... ionid...KA

kphasi
Viestit: 2
Liittynyt: 12.04.12 15:25

Re: Kirkkokuulutukset lähteinä

Kiitos! Tuo gradu täytyy saada käsiin. Kansallisarkiston linkki ilmoitti jostain syystä järjestelmävirheestä.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: Kirkkokuulutukset lähteinä

kphasi kirjoitti:Kiitos! Tuo gradu täytyy saada käsiin. Kansallisarkiston linkki ilmoitti jostain syystä järjestelmävirheestä.
Todella harmi, ettei tätä(kään) gradua ole julkaistu opinnäytetietokannassa.

heehak
Viestit: 124
Liittynyt: 06.03.08 11:25

Re: Kirkkokuulutukset lähteinä

Aki Alangolta on ilmestynyt artikkeli "Julkiset tiedotukset ilmoitetaan saarnan jälkeen. Jyväskylän maaseurakunnan 1800-luvun alun kirkonkuulutukset historian tutkimuksen kohteena."

Artikkeli löytyy 1996 ilmestyneestä teoksesta: Heikki Roiko-Jokela & Timo Pitkänen. "Kirkonkirjat paikallisyhteisön kuvaajana."

mjokinen
Viestit: 1
Liittynyt: 30.11.05 15:18

Re: Kirkkokuulutukset lähteinä

Aki Alanko on tehnyt myös Gradun Jyväskylän yliopistoon
Alanko, Aki, eurakuntalaisille tiedoksi : kirkonkuulutukset osana tiedonvälitysjärjestelmää ja tiedotusvälineinä Jyväskylän maaseurakunnassa 1807-1837. Pro gradu -työ : Jyväskylän yliopisto, historian laitos, Suomen historia 1999. 110 s.
Työ on verkossa

Linkit: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-1999786593

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”