Porin Pekka
Viestit: 4
Liittynyt: 11.01.18 09:21

Legenda sotakorvausten hyödyllisyydestä

Tuli mieleen näkökulma Suomen maksamien sotakorvauksien siunauksellisuudesta. Legendan mukaan sotakorvaukset olivat tärkeä vaihe Suomen metalliteollisuuden kehityksen kannalta ja juuri sotakorvauksien valmistamisen seurauksena Suomeen vahvistui metalliteollisuus puunjalostuksen rinnalle toiseksi tukijalaksi. Sanottiin että myöhempi 70- ja 80-luvun idänkaupan menestys oli suoraa seurausta maksetuista sotakorvauksista.

Tässä ei mielestäni ole mitään järkeä. Jos tuotteiden valmistaminen ja antaminen ilmaiseksi rajan yli olisi teknisen tai taloudellisen kehityksen kannalta hyödyllistä, voisi kaikille kehitysmaille antaa ohjeeksi, että tehkää paljon tuotteita ja antakaa ne ilmaiseksi meille, niin johan teollisuutenne lähtee kehittymään. Ei sotakorvauksina edes voitu tehdä sellaisia tuotteita joiden valmistamiseen tarvittavaa osaamista ja infrastruktuuria ei maassa jo valmiiksi ollut. Jos olisi pitänyt ensin rakentaa telakat ja sitten sen jälkeen vielä opetella laivojen valmistus, ei olisi voitu toimittaa laivoja korvauksina ainakaan noin nopeasti. Silloin olisi toimitettu jotain muuta. Samaan aikaan tehtiin kyllä teollisen muutoksen vaatimia investointeja, mutta niitäkin olisi niitä voitu tehdä laajemmin, jos tuotteista olisi saatu rahaa. Teollisuuden kehittämisen selitys siis ontuu. Ja mitä tulee idänkaupan huippuvuosiin, niin ne ajoittuvat niin monta vuosikymmentä korvausten maksamisen jälkeen, että ei korvauksia oikein voi pitää kalliina markkinointioperaationakaan. Ja se että koko Eurooppa oli rikki pommitettuna, olisi kyllä taannut vankkaa kysyntää muillakin markkinoilla heti sodan jälkeen. Myös kotimaassa olisi varmasti kaivattu niitä resursseja joita sotakorvaukset nielivät. Hienoa tietysti että usein synkkyyteen taipuvaiseksi moitittu kansa keksii näinkin paljon positiivista noin raskaasta aiheesta...

Minun on vaikea nähdä sotakorvauksissa mitään sellaista joka olisi positiivisesti vaikuttanut maamme kehitykseen (no tietysti se, että päästiin irti sodasta...). Sotakorvausten hyötyjä opetettiin myös kouluissa 80-luvulla. Kuuntelin pää kallellaan historianopettajan selitystä ja uskoin kuuliaisena oppilaana koko jutun. Se oli aukoton tarina. Oli ollut sota, sitten maksettiin sotakorvaukset. Niitä luonnehdittiin sanalla ”raskaat” mutta heti perään kerrottiin, että niin meille syntyi teollisuutta ja idänkauppaa. Tämän seurauksena meillä on nyt (siis silloin kasarilla) vahva teollisuus, kukoistava idänkauppa ja näiden johdosta hyvinvointia. Tein epätieteellisen (n=5) kyselytutkimuksen työpaikan kahvitunnilla ja meistä Kekkosen ajan lapsista neljä viidestä muisti, että asiaa oli opetettu koulussa juuri näin. Viides sanoi, ettei sitä tarvinnut koulussa opettaa, kun sen tiesi muutenkin kaikki.

Ja nyt siihen kysymykseen. Koska yleisen keskusteluun tuli näkemys sotakorvausten hyödyllisyydestä Suomelle? Kuka/ketkä ja missä/koska ovat ensimmäisenä tätä esittäneet? Oliko kyseessä laskelmoitu sumutus vai oliko kyse vaan siitä, että ei haluttu tai pidetty soveliaana mainita mitään negatiivista Neuvostoliittoon liittyvää?

I Palvo
Viestit: 259
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Legenda sotokorvausten hyödyllisyydestä

Porin Pekka kirjoitti:
01.02.18 13:56
Tuli mieleen näkökulma Suomen maksamien sotakorvauksien siunauksellisuudesta. Legendan mukaan sotakorvaukset olivat tärkeä vaihe Suomen metalliteollisuuden kehityksen kannalta ja juuri sotakorvauksien valmistamisen seurauksena Suomeen vahvistui metalliteollisuus puunjalostuksen rinnalle toiseksi tukijalaksi. Sanottiin että myöhempi 70- ja 80-luvun idänkaupan menestys oli suoraa seurausta maksetuista sotakorvauksista.



Ja nyt siihen kysymykseen. Koska yleisen keskusteluun tuli näkemys sotakorvausten hyödyllisyydestä Suomelle? Kuka/ketkä ja missä/koska ovat ensimmäisenä tätä esittäneet? Oliko kyseessä laskelmoitu sumutus vai oliko kyse vaan siitä, että ei haluttu tai pidetty soveliaana mainita mitään negatiivista Neuvostoliittoon liittyvää?

Kaikki idänkauppaan liittyvä esitettiin myönteisessä valossaja Suomen yya-puolueettomuuspolitiikkaa tukevana, eikä kirjoiteltu esim. siitä, miten presidenttikin joutui kauppaneuvottelemaan neuvostoöljyn $-hinnasta Moskovassa.
Sotakorvaussuorituksia varten oli pakko laajentaa jo ennen Talvisotaa kehittynyttä telakkateollisuutta ja laivathan olivat idän vaihtokaupan keskeisin Suomen vientituote.

Ja olisikohan tuo idän vaihtokaupan hyödyllisyyden uutisointi alkanut jo 1944?
Tuomas Keskinen, Idänkauppa 1944 - 1987, wsoy1987 kirjoittaa mm- "Ensimmäisen kauppavaltuuslunnan lähteneen Moskovaan 16.1.1945 - Gartz, Svento ja Nykopp neuvottelivat Anastas Mikojanin kanssa ja tavaranvaihtopöytäkirja allekirjoitettiin 31.1.1945:
Suomi toisi Neuvostoliitosta 5000 tonnia vehnää ja 25000 tonnia ruista, tuhat tonnia kidesokeria sekä yhteensä 200 tonnia makeistuotteita; suklaata ja karamellejä.
"Suomi veisi nikkeliä ja kobolttia, jotka jouduttiin myymään alle tuotantokustannusten." ( Lieksan Mätäsvaaran molybdeeniä? )
Kauppatasapainon saavuttaminen oli vaikeata ja Mikojan kysyi montako torpedoa Suomi voisi tarjota. "Suomella on 37, vastasi Gartz." Ehkäpä summittaisesti. mutta Mikojanilla oli tarkemmat tiedot käytössään; valvontakomissio alatoimistoinen oli löytänyt ja laskenut 72 torpedoa.

Vaihtokauppa oli vieläkin miljoona $:a epätasapainossa ja sovittiin, että Suomi korjaisi Helsingissä ja Turussa Neuvostoliittolaisia sotalaivoja. Ja sovittiin uudesta kauppaneuvottelusta Moskovassa huhtikuussa 1945 ja "viljakortilla pelattiin jälleen,"
Sopimus 30 000 tonnin viljaerästä, 2000 tonnista sokeria, 45000 tonnista väkilannotteita, 9000 tonnista maissi- ja rehukakkuja ja 5000 tonnista voiteluöljyä ja 1000 tonnista puuvillaa.
"Tuolloin Zhdanov myös ryhtyi perustamaan Rautaruukkia. Miksi ette perusta terästeollisuutta. Tehän tarvitsette metalleja, hän ihmetteli hyvin tietoisena siitä, miten vaikeata ja kallista oli hankkia laivalevyjä sotakorvausaluksiin."
Teräslevyjä ym sotakorvauksiin tarvittavia materiaaleja ostettiin lännestä metsäteollisuuden viennistä saaduilla varoilla, ns. "vapaa länsivienti" oli vähäistä ja ehkäpä valvobntakomission säätelemää.
Valvontakomissiolla ja sotakorvauskomissiolla oli yhteinen johto, vaikka ne toimivatkin Helsingissä eri osoitteissa.

Idänkauppa lienee ollut jo sotakorvausten suoritusaikana ennen vuotta 1952 esillä julkisuudessa mm. Suomen telakoita työllistävänä?

Idänkauppa-teoksessa on kauppaneuvottelijen aikoihin kerrottu ( s. 57. ) ministeri Yrjö Leinon puhuneen hallituksen neuvotteluissa: "Kaikki kansalaiset on pakotettava tuottavaan työhön."
"Työttöminä on sellaisia, jotka saisivat työtä, mutta eivät halua tehdä työtä. Olisi saatava laki, että kaikki sellaiset, jotka eivät osoita millä tulevat toimeen, voidaan pakoittaa tuottavaan työhön."

Veikko Palvo

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 18:24

Re: Legenda sotokorvausten hyödyllisyydestä

Hyviä pointteja Porin Pekalla. Samalla logiikallahan kuin sotakorvauksia, voisi ylistää talvi- ja jatkosotaa - niidenhän tuloksena saimme hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliiton kanssa. Takaisin sotakorvauksiin. Poliittinen hyöty toki saatiin mutta taloudellinen on kyllä edelleen kiistanalainen. Paljon suurempi merkitys lienee ollut Korean sodan buumilla länsimarkkinoilla. Ilman sota-aikana syntynyttä teollisuutta ei olisi voitu heti sodan jälkeen tuottaa mitään. Silloinhan sitä omaa metallia tarvittiin. Suomalainen autoteollisuus käynnistyi jatkosodan viimeisenä vuonna. Metalliteollisuuden ydin oli kuitenkin jo vanhempaa perua.

I Palvo
Viestit: 259
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Legenda sotokorvausten hyödyllisyydestä

Talvisodan rauhanteossa Suomelle ei vielä määrätty sotakorvauksia, Karjalan ottaminen riitti vielä Neuvostoliitolle. Suomen Karjala liitettiin perustettuun Suomalais-Karjalaiseen Sosialistiseen Neuvostotasavaltaan - johon oli tarkoitus myöhemmin liittää koko Suomikin. Suomea painostettiin välirauhan aikana myöskin jättämällä toteuttamatta 28.6.1940 solmittu Suomi-Neuvostoliitto kauppasopimuskin. Sopimus oli 7,5 miljoonan $:n kauppavaihdosta kummaltakin puolelta, kauppavaihto yhteensä 15 miljoonaa $:a:
Suomelta hinaajia ja proomuja, sähkölaitteita, kuparikaapelia ja Neuvostoliitolta ruista ja vehnää, öljytuotteita, puuvillaa ja tupakkaa. Kauppasopimuksen allekirjoittivat 28.6.1940 ulkomaankauppaministerit Mikojan ja Kotilainen sekä Suomen Moskovan lähettiläs J.K.Paasikivi.
J.K.Paasikivi huomautti 1941 myöhäiskeväällä jäähyväiskäynnillään Stalinin luona NL:n kaupparästeistä ja Stalin lupasikin yllättäen 10 000 tonnia viljaa, mutta ehdittiinköhän viljaerä tuoda Suomeen ennen jatkosodan puhkeamista?

Sotakorvaustoimitusten lomassa idänkauppasopimukset alkoivat kasvaa 1945 alkaen, ja 1950 solmittiin jo ensimmäinen idänkaupan viisivuotissopimuskin sotakorvaustoimitusten päättyessä 1952 syksyllä. Idänkauppa, 13 - 15 %:a, oli jatkuvasti Neuvostoliiton painostuskeinona Suomen hallituskokoonpanoissakin, http://www.pamaus.fi/pdf/Pentti%20Viita ... 202007.pdf 1950:kin NL viivytti kauppasopimusta puoli vuotta hallituksen vaihtamiseksi Suomessa.

Vuonna 1947 Suomen oli ollut pakko kieltäytyä Marshall-avusta, joka olisi ollut 60 %:a sotakorvausten arvosta. Presidentti Paasikivi halusi vastaanottaa läntisen avun taloudellisista syistä varmistettuaan ensin valvontakomission A.N.Abramovin kannan, venäläinen ei tiennyt vastustaakaan, sillä Molotovkin oli sittemmin Pariisin neuvotteluissa ja hänen käveltyään "neuvotteluista ulos" selkiytyi NL:n kantakin ja Savonenkov ilmoitti pres. Paasikivelle Neuvostoliiton pitävän Suomen Marshall-sopimukseen liittymistä sille vihamielisenä tekona.

Vaikka Neuvostoliitto olisi saanut sotakorvauksetkin Suomelta nopesti Marshall-avun vauhdittamina. Mutta nähtävästikin Stalinin aikomuksena oli päästä poliittisesti ja sisäpoliittisestikin hallitsevaan asemaan Suomessa?
Siihen kehitys ilmeisestikin johti Stalinin Marshall-avun hylkäämistä seuraavana vuonna vaatiman YYA-sopimuksenkin puitteissa?

Veikko Palvo

I Palvo
Viestit: 259
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Legenda sotokorvausten hyödyllisyydestä

jsn kirjoitti:
05.02.18 21:02
Hyviä pointteja Porin Pekalla. Samalla logiikallahan kuin sotakorvauksia, voisi ylistää talvi- ja jatkosotaa - niidenhän tuloksena saimme hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliiton kanssa.
Sotakorvausmyytti liittyy yya-ajan idänkaupan ja idänsuhteiden menestyskertomukseen, nykyisin sanottaneen yleisesti Suomen selvinneen tuosta ajasta sittenkin?
Sotakorvausten suuruudeksi nykyarvossa on sanottu 3,5 - 4,5 miljardia €. Professori Ilkka Nummela, Inter arma silent revisores rationum, WW2:n aiheuttama taloudellinen rasitus Suomessa 1939 - 1952 laskee https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/37687 vuonna 2007 sotakorvausten nykyarvoksi 50,7 miljardia € ja
Suomen aluemenetysten arvoksi 161,5 miljardia €. Karjalan, Sallan ja Petsamon laskennallinen arvo vaikuttaa pienehköltä, mutta onhan tuossa laskettu 10.0 : Sodan henkilövahingot taloudellisena arvona, sekä s. 219 - 237. Siirtoväestä aiheutuneet menotkin osin kaksinkertaisine evakkomatkoineen ja asuttautumisineen.

Maaliskuussa 1944 vaadittu sotakorvausmäärä oli 600 miljoonaa us$:a ja Moskovassa oli laskettu sotavahingoiksi 1200 miljoonaa us$.
Välirauhansopimuksen teon 19.9.1944 jälkeen sotakorvauksia määriteltiin Tornissa ja Gerasimov ilmoitti 7.10.1944 suomalaisille: "Pyrkimyksenä on aluksi luoda jonkinlainen yleiskuva Suomen teollisuuden tuotantokyvystä, jotta toimitukset voidaan määrätä."

Gerasimov halusi tietoja Metalliteolllisuusyhdistyksen G.v. Wrightilta ja puunjalostusteollisuuden J.O.Söderhjelmiltä. Helsinkiin saapui 17.10.1944 Borisovin johtama valtuuskunta ja sotakorvaustoimitusten rakenteesta ja tavaroiden hinnoitteluperusteista käytiin neuvotteluja ja Borisov vaati 2.10.-44 Moskovasta saamiensa ohjeiden mukaisesti toimituksiin sovellettavaksi v. 1938 hintatasoa.
Sotakorvaussumma nousi jonnekin yli 600 miljoonaan $:iin. Esim. ps-laiva Väinämöisestä suomalaiset halusivat 800 miljoonaa mk ja NL maksoi peruskorjatusta aluksesta 265 miljoonaa mk.
Zhdanov korotti v. 1938 pohjahintoja 15 %:a pääomatavaroiden ( laivat, met.teollisuustuotteet ) 175 miljoonan $:n osalta ja 10 % kulutustavarain ( mm. kuparikaapelit yms. ) 125 miljoonan $:n osalta. Sotakorvausperussopimus ja ens. vuoden toimitussopimus allekirjoitettiin Tornissa 17.12.1944, allekirjoittajina Zhdanov ja pääministeri Paasikivi.
Perussopimuksen mukaisesti Leningradissa 2.1945 mm. luovutettiin kauppalaivoja, 120:sta venäläiset hyväksyivät 105 alusta, mutta Suomi joutui luopumaan monesta alunperin suunnitelmaan kuulumattomasta arvokkaasta aluksesta.
Aulis Blinnikka, Valvontakomission aika, wsoy 1969

Kreml jatkoi sotakorvausaikaa 6 vuodesta 8 vuoteen 1945, luovutettavien sotakorvaustuotteiden lista oli niin pitkä, että se vaati kaksi lisävuotta ja noista lisävuosistakin sanottiin Suomen halunneen ne. Suomalaiset olisivat epäilemättä halunneet listaa karsittavaksi, eivätkä kahta lisävuotta "orjantyötä", joksi J.K.Paasikivi sotakorvauksia kutsui?

Ilkka Nummelan laskelmassa ovat Kansanhuollonkin kustannukset ja säännöstelyä ja korttiaikaa riittikin Helsingin olympialaisten 1952 jälkeenkin.
taulukko http://prokarelia.net/fi/kuvat/sodankustannukset_i.jpg sodan kustannuksista, Talvisotaa ja jatkosotaa ei ole eritelty, mutta olisivatkohan v. 1939-1940 kustannukset Suomen kansantaloudelle noin 50 %:n luokkaa eli n. 250 miljardia € nykyarvona?
Palautukset Karjalaan, Hankoon ja Sallaan välirauhan 1940 aikana ovat noin 2 %:a laskelman kokonaisarvosta.
Ja
olisikohan Suomen talous noin 20 vuodessa saavuttanut 1938 tason, vuoden 1959 - 1961 tienoilla, yöpakkaskriisin ja noottikriisin aikoihin?
Maatalouden viljelysala esim. oli 1959 vuoden 1938 tasolla Suomen Pankin kertomuksen mukaan.



lisäys 21.2.: Prof Bruno Suviranta kirj. joulukuussa 1945 https://helda.helsinki.fi/bof/bitstream ... sequence=1 Suomen pankin taloudellisia selvityksiä 1945 sivuilla 5 - 17 sotakorvauksista:

s.9.: "Sen jälkeen kuin sotakorvausten hinnoittelu on määrätty kuten alla esitetään kokonaan toisten perusteiden mukaan, tällä kultalausekkeella ( 35 US $ ja vuoden 1938 kurssi ) tuskin kuitenkaan enää on reaalipoliittista merkitystä".

Sotakorvaustuotteista valvontakomissio oli 17.12.1944 sopimukseen laatinut tavaralistan hinnoitteluineen. Neuvostoliitolle merkittävä oli tavaralistan tuotteiden toimittaminen sotakorvauksina ja Suomi oli syksyllä 1944 turhaan yrittänyt puhua tietyn raha-arvon mukaisista sotakorvauksista.
Sotakorvausdollarin arvo oli hyvin epämääräinen ja venyvä käsite.

Metsäteollisuustuotteiden länsiviennillä oli ostettava "kalliiseen hintaan lännestä raaka-aineita ja puolivalmisteita", kirj. Br Suviranta 12.1945. Sotevalla oli omia osto- ja hankintakonttoreita Länsi-Euroopassa.

"Suomi menetti 1940 Moskovan rauhassa Karjalan ja luovutetut alueet olivat 10 % Suomen kansallisvarallisuudesta. Jatkosodan aikana Karjalaan investoitiin ja vajaa 300 000 muutti takaisin kotiseuduilleen jälleenrakentamaan ja 1944 oli jälleen lähdettävä evakkoon rakentamaan uutta tulevaisuutta läntisessä Suomessa.
Prof.- Ilkka Nurmela laskee kansantalouden pohjalta sodassa kaatuneet ja invalidisoituneetkin "menetetyksi työvoimaksi", mutta tuskinpa työvoimapula oli sotakorvaustoimituksia pienentämässä?
"Kivihiiltä ja koksia ei Br Suvirannan mukaan ollut 1945 rakentamiseen ( energiaa ei riittänyt sementin valmistamiseen ) ja voimanlisämahdollisuudet siirtyvät nekin epämääräiseen tulevaisuuteen, Karjalan mukana oli menetetty 25 % energialähteistä ( vesivoima tuolloin ), ensimmäinen sähkönsiirtolinja "Rautarouvakin" oli rakennettu Imatralta Turkuun itä-länsisuunnassa. Energiapula lienee haitannut sotakorvausteollisuutta?

"Sotakorvaukset oli suoritettava tarkoin määritettyinä tavaroina, joille ei ole kuin yhdet "markkinat" ja hintaperusteetkin Neuvostoliiton määrittelemiä etukäteen, noin 60 %:a tavaroita, joiden osuus normaalioloissa Suomen viennistä oli 4 %:a."

Tuohan sitten myöhemmin näkyi idänkaupassakin. Sotakorvausaikana Neuvostoliitto joutui toimittamaan omassa niukkuudessaan elintarvikkeita tulevan itä-blokin maille, mutta Suomi jo 1945 tavaranvaihtosopimuksissaan NL:n kanssa vaihtoi viljaa tavaroihin.
Vapaan länsiviennin osuus oli hyvin pieni.

Sotakorvausten tultua suoritetuiksi 1952, Br Suviranta kirjassaan laskee korvausten NL:lle olleen 1005 miljoonaa US $ vuoden 1944 arvossa ja "Veljenpoikakin" mainitsee tämän summan, UKK910942 todeten sotakorvausten todellisuudessa olleen hyvin epämäisen ja venyvän käsitteen.

Br Suviranta kirj Suomen Pankin kats. 12.1945 "sotakorvausten nousevan n. 15 %:iin Suomen kansantulosta". Kuuden vuoden mukaan ja 8 vuoteen jatkettu suoritusaika on hieman pienentänyt vuosittaista korvaussummaa, joka määrytyi NLn laatiman ja hinnoitteleman tavaralistan mukaan. "Orjantyöstä on päästävä eroon", kirjoitti J.K.Paasikivi.

Vertailun vuoksi Br Suviranta esittää Suomen 15 %:n korv. Suomen Pankin kirj. 12.1945 Saksan WW1 jälkeisen suuret sotakorvaukset:
vuonna 1925 1,69 %
1926 1,84 %
1927 2,18 %
1928 2,6 %
1929 3,24 %
1930 2,39 %
Weimarin Saksa ei kyennyt maksamaan noin `valtavia´ sotakorvauksia Hitlerin päästessä sen johdosta Saksan suurtyöttömyydessä valtaan.
Ja ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioita on arvosteltu "liian suurten" sotakorvausten määräämisestä Saksalle.
Olisikohan Stalinkin odottanut - ainakin aluksi - sisäisiä levottomuuksia Suomessa ja kommunistien valtaan pääsyä?

Veikko Palvo

I Palvo
Viestit: 259
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Legenda sotakorvausten hyödyllisyydestä

Porin Pekka kirjoitti:
01.02.18 13:56

Sanottiin että myöhempi 70- ja 80-luvun idänkaupan menestys oli suoraa seurausta maksetuista sotakorvauksista.
John Maynard Keynes, General Theory kirj.: "Ellei muuta työtä ole työttömille keksittävissä, kansantuotetta voi kasvattaa myös kaivattamalla kuoppia, jotka sitten täytetään uudelleen." Sotakorvaustoimituksissa oli tavallaan kyse juuri tästä ja Suomen kansantuotekin kasvoi sotakorvausvuosina vajaat 5 % vuodessa ja BKT:stä keskimäärin 7 %:a vuodessa oli toimitettava vastikkeetta Neuvostoliittoon.

Suomen telakkateollisuuden kukoistuskausi oli 1960- ja 1970-luvuilla idänkaupan johdosta, länsimarkkinoilla avoimessa maailmankaupassa laivat eivät olisi olleet kilpailukykyisiä, kuten eivät jalkine- ja tekstiiliteollisuudenkaan tuotteet ja toisaalta länsimaailman suurinta Lada-autokantaakaan ei Suomeen olisi syntynyt.

Sotakorvausten jatkeena syntynyt "Idänkauppa johti länsikaupassa kilpailukyvyttömän tuotannon ylläpitämiseen", kirj. Björn Wahlroos Valtioneuvoston kanslian ja Helsingin yliopiston 7.11.2012 Suomen sotakorvaukset -seminaarin Hannu Rautkallion toimittamasta teoksesta, Paasilinna 2014.

Lokomo, Tampella, Valmet, Rauma-Repola, Strömberg jne. eivät sopeutuneet kansainväliseen työnjakoon 1980-luvulla Ruotsin tuolloisten Asean, Scanian, Volvon, Atlas Copcon, SKF:n, Sandvikin, Alfa Lavalin, jne. lailla. Kone oy muodostaa Suomessa poikkeuksen, se oli toimittanut sotakorvauksina NL:oon 108 hissiä, 202 teollisuusnosturia ja 265 nostinta, mutta se ei estänyt panostamaan menestyksekkäästi myös muille markkinoille.

"Sotakorvaukset olivat viime kädessä suunnitelmataloutta ja ratkaisevan tärkeää oli pysyä aikataulussa, innovatiivisille yrittäjäpohjaisille ratkaisuille ei juuri jäänyt tilaa,"
"Elinkeinoelämän johtotehtäviin nousi sodan jälkeen johtajakokemuksensa armeijassa hankkineita miehiä. He olivat kokeneita operaatiopiden ja logistiikan suunnittelijoita, mutta heillä oli harvoin merkittävää kokemusta maailmankaupasta tai modernista markkinataloudesta.
Heille, kuten heidän virkamieskolleegoilleen, valtion keskeinen rooli taloudessa oli tavallaan itsestäänselvyys. Kun valtio teki suuria tilauksia, se kiihdytti heidän mielestään talouden rattaiden pyörimistä."

Sotakorvaustuotanto oli yrityksille luonnollisestikin myöskin normaalia liiketoimintaa ja yhtiöt, niiden omistajat ja johto, pitivät sotakorvaustoimituksia tärkeinä tilauskantansa kehittymisen kannalta. Aivan kuten myöhemmin idänkaupassa, he kävivät kohteliasta taistoa markkinaosuuksista ja yrittivät saada tuotteistaan parhaan mahdollisen hinnan. Heidän näkökulmastaan sotakorvaustuotanto kasvatti hyvin konkreettisella tavalla yhtiön liikevaihtoa ja voittoa, ja siten, näin he olettivat, myös taloudellista toimeliaisuutta,"

Clearing-kaupan romahdettua sopeutuminen länsimarkkinoille muodostui monelle idänkaupan yritykselle kovaksi haasteeksi, josta kaikki eivät selviytyneet.
"Tuon elinkeinorakenteen ongelmia on 1980-luvulta lähtien noussut näkyviin, Nokia peitti kylläkin aluksi ne alleen."
"Sotakorvaukset selittävät osittain myös sitä, miksi yrittäjäksi ryhtyminen on Suomessa vielä tänäänkin harvinaisempaa kuin useimmissa muissa EU:n jäsenmaissa."


Idänkaupan suuruudesta Pekka Sutela kirj. Sotakorvausseminaari-teoksessa: "Neuvostoliiton viennin osuus oli vuosina 1952 - 1991 keskimäärin 15 %:a.
Idänkaupan huippuvuodet olivat vuosien 1983 - 1986 paikkeilla, jolloin sen osuus Suomen ulkomaankaupasta oli yhden ( 1 ) vuoden ajan 26 % piikkinä."

NL halusi 1980-luvulla jo siirtyä vaihdettavilla valuutoilla käytävään kauppaan idänkaupan yritysten "myydessä" liikakysynnän talouteen yritysten maksujen tullessa Suomen pankista. Siirtyminen liikatarjonnan länsimarkkinoille ei ollut yrityksille helppoa, eikä sitä liene vahvemmin yritettykään ennen kuin oli pakko?
Sotakorvausten taakka idänkaupaksi muuttuneenakaan ei kuitenkaan päässyt nousemaan kohtuuttoman suureksi, eikä merkittäväksi Suomen kansantalouden osaksi, joka olisi ollut täysin riippuvainen Neuvostoliitosta ja Zhdanovin tavoite Suomesta neuvostotalouden lisukkeena ei koskaan toteutunut.

Veikko Palvo

I Palvo
Viestit: 259
Liittynyt: 29.09.16 17:45

Re: Legenda sotakorvausten hyödyllisyydestä

Valtiojohtoisen sotatalouden pääsuunnittelijoita oli prof. Bruno Suviranta Suomen Pankista ja 1942 talvella perustetun Valtionvarainministeriön kansantalousosaton päällikkönäkin.
Sodan aikana rakennettua säännöstelykoneistoa ei purettu ja talouden säännöstelylaki oli voimassa vuoteen 1956 saakka. Ja säännöstelytaloutta hallotsivat suunnittelutalouden opit, joita erityisesti vasemmistopuolueet ajoivat. Hallitus ryhtyi laatimaan talouden kaikkia oloja kattavia usean vuoden suunnitelmia NL:n 5-vuotissuunnitelmien mallin mukaisesti.

Urho Kekkonen kirjoitti sotakorvausten päättymisvuonna 1952 `Onko meillä malttia vaurastua´, jossa vedottiin NL:n suunnitelmatalouteenkin ja raskaan teollisuuden rakentamiseen.
UKK kirj.: "Lyhyesti ja sydämettömästi sanottuna tämä merkitsee sitä, että verotuksen kautta hankitaan valtiolle varat teollisuusohjelman toteuttamiseksi."

Tätä Stalinin-Kekkosen teollistamislinjaa vastaan Br. Suviranta asetti markkinavetoisen teollistamistien. Hän kritisoi sitä, että raskaan verotuksen keventäminen sotakorvausten suorittamisen jälkeen oli sivuutettu ja pakkosäästämistä pidettiin hyödyllisenä ja sotakorvaukset oli otettu esimerkiksi siitä, miten tavallaan pakkosäästämisen avulla oli suoritettu suuria investointeja. UKK: Onko meillä malttia vaurastua s. 62-65, 87. ( Sotakorvauksia varten ei oltu perustettu uusia yrityksiä eikä teollisuuslaitoksia. )
Bruno Suviranta kirj. 2.1.1953 "Toisen tien kulkevan pakkotalouteen ja toisen vapaaseen markkinatalouteen, joka vie vaurastumiseen ja kohoavaan hyvinvointiin. Mutta onko maallamme malttia vaurastua"?, lopetti Br. Suviranta kirjoituksensa.

Urho Kekkonen vastasi kirjeellään 5.2.1953 Br Suvirannalle sanoen myöskin lukeneensa "Veljenpojan" pakinan, johon Suviranta lienee kirjoittanut mielipiteensä. ( Olikohan Veljenpoika-nimimerkki 1953 "salainen" niin ettei sitä tiedetty UKK:n nimimerkiksi? )
UKK kirj. https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... sequence=1 otaksuvansa, ettei "Veljenpojan" pakinassa ole salaisia tarkoituksia ja UKK otaksuu Veljenpojan asettuneen valtiollisia diktatuuripyrkimyksiä vastaan.

Br. Suvirannan Talouselämä-lehden kirjoittajan UKK sanoo lopuksi "puolustavan absolutismia, mutta muuta absoluuttista kirjoituksessa ei ole, kuin absoluuttinen tyhmyys."

Jukka Tarkka kirj. s. 187 Hannu Rautkallion toimittamassa Suomen sotakorvaukset, 2014:
"Sotakorvausten vaikutukset jatkuivat vuosikymmeniä ja osaltaan selittävät Suomen taloudellisen kehityksen saamaa suuntaa - valtion teollisuuspolitiikan suurta roolia,
itämarkkinoille suuntautuneen metalliteollisuuden suurta nousua ja tämän sektorin riippuvuutta rahoituksellisista erityisjärjestelyistä. Vuoden 1991 kriisi ei ollut vain suhdanne- ja kustannuskriisi vaan johti perusteelliseen rakennemuutokseen Suomen talouselämässä."

Suomen telakoiden laivoja tuskin olisikaan saatu kaupaksi länsimarkkinoille ainakaan toteutuneena suurena lukumääränä?

Sotakorvauksina toimitettiin NL:oon vastikkeetta 573 alusta, pääosin pieniä.
Neuvostoliiton kauppalaivasto oli 1.1946 vain 576 alusta ja lukuun sisältynevät Suomelta otetut 120 kauppalaivaa. Osa NL:n laivoista oli ikivanhoja ja osa hävinneiltä kerättyä sotasaalista.
Sotakorvaustoimitukset päättyivät 1952 ja vuoden 1950 ensimmäisessä 5-vuotiskauppasopimuksessa 1951 - 1955 NL tilasi Suomelta 351 alusta ja laivoja toimitettiin 409.
Toisessa 5-vuotiskauppasopimuksessa NL tilasi Suomelta 536 alusta.
Alusten lukumäärät olivat NL:lle merkittäviä ja Lännen 1949 - 1950 perustetun CoComin kauppasaarto lisäsi Neuvostoliiton halua tilata laivoja Suomesta. Länsi-Euroopan telakat olivat sodan jälkeen pitkään ylityöllistettyjä sodassa menetettyjen alusten tilalle rakennettavien alusten rakentamisessa.

Suomi oli CoComin saarrossa aukko ja onneksi Länsi salli tuon aukon, Suomea ei saanut päästää luiskahtamaan täysin itäblokkiin. Mutta länsimarkkinoita Suomen metalliteollisuudelle ei ollut tarjolla - laivat olivat kalliita eikä niiden tilaajille voitu antaa rahoitustakaan. Metsäteollisuus sai läntisiä lainoja Pohjois-Suomen vesivoimalaitostenkin rakentamiseksi lähinnä USA:sta ja Britannialle Suomen metsäteollisuuden tukeminen oli hyödyllistä yksinomaan siksikin, että Ruotsin vastaavalle teollisuudelle saatiin näin kilpailija.
NL:lle siviilialuksia rakentava Suomi kylläkin vapautti NL:n telakoita rakentamaan sotalaivoja punalaivaston laajentamiseksi, mutta onneksi Länsi sentään salli sen.
Ja NL saattoi käyttää suomalaistelakoiden tilauksia ja sopimusjarrutteluja hyväkseen myös Suomen hallitusten vaihdossakin, suomalaistelakoiden haavoittuvuus tuli erittäin selväksi mm. suht. lyhytaikaisessa yöpakkaskriisissä 1958.
Suomi lienee osaltaan myöskin auttanut idänkaupan maksuvälineen, "punaisen öljyn" pääsyä läntisille markkinoille?

Sotakorvaukset johtivat clearing-tiliseen Suomelle edulliseen idänkauppaan, mutta jos sotakorvaukset, aluemenetykset ja idänkauppa laskettaisiin yhteen, taitaisi kokonaissaldo olla pahasti Suomelle miinusmerkkinen?
Eikö sotakorvausten `hyväksyminen´ oikeastaan merkitse ns. sotasyyllisyyden hyväksymistä ja sotakorvausten laskemista erillisenä sitä seuranneesta idän vaihtokaupasta idänkaupan ollessa ilmeisesti pitkälti Kremlin suunnitelmissa Suomea taloudellisesti sitovana, kenties yya-sopimusvuodesta alkaen?

Veikko Palvo

Laskuvarjo
Viestit: 1
Liittynyt: 16.08.18 12:28
Viesti: Kotisivu

Re: Legenda sotakorvausten hyödyllisyydestä

Sotakorvaukset on todella tuotu koulussa esiin positiivisessa valossa ja erityisesti korostettiin, että Suomi maksoi tunnollisesti kaikki sotakorvaukset, mikä ei ollut kovin yleistä. Sotakorvaukset haluttiin kai kääntää teollisuuden voimavaraksi ja osoituksesti suomalaisten järjestelmällisyydestä, luotettavuudesta ja päättäväisyydestä. Oman valtion historiaa halutaan kai aika yleisesti nähdä positiivisessa valossa, etsien tarkoituksia.

Aaro Sahari
Viestit: 2
Liittynyt: 24.05.18 12:24
Paikkakunta: PK-seutu
Viesti: Kotisivu Twitter

Re: Legenda sotakorvausten hyödyllisyydestä

Tuossa tuli jo paljon tekstejä ja lähteitä mainituksi. Sotakorvauksista on käyty vuodesta 1944 lähtien käyty paljon keskustelua. Heitän tässä lyhyesti muutaman oman huomion, joista saanee kiinni paremmin kun nyt esitarkastuksessa oleva väitöskirjani valmistuu ja julkaistaan.

Ensinnäkin kysymys sotakorvausten kansantaloudellisesta rasituksesta nousi pitkälti edellä mainitun Bruno Suvirannan ansiosta (myös Nils Meinanderin) julkisen keskustelun keskiöön 1940-luvun lopussa. Suviranta osallistui kustannusten arviointiin ja jatkoi asian selvittelyä toimien kansantaloustieteen professorina Jaakko Auerin väitöstyön ohjaajana. Tämä taloustieteellinen ja sittemmin taloushistoriallinen keskustelu huipentui merkittävissä määrin Ilkka Nummelan väitöskirjaan, sekä hänen ja Sakari Heikkisen asiasta esittämiin makrotaloudellisiin näkökohtiin. Näissä korvausten taloudellinen rasitus arvioitiin mm. Suvirannan aiempia käsityksiä vähäisemmäksi.

Sotakorvausten hyödyllisyys on paljon monimutkaisempi kysymys. Hyödyllisyys pitää purkaa osiin: hyödyllistä kenelle ja hyödyllistä miten? Koko Suomen kannalta hyödyllisyyttä on hyvin vaikea kontrafaktuaalisesti arvioida. Sitä vastoin on historiallisen lähdeaineiston avulla arvioida, mitkä erityiset tahot sotakorvauksista hyötyivät, miten ja miksi.

Sotakorvaukset muuttivat Suomen teollisuuden toimialarakennetta. Eniten muuttui tutkimani laivanrakennusteollisuus, kun taas pienin välitön vaikutus ohjelmalla oli maan suurimpaan teollisuuden alaan, metsäteollisuuteen. Kyseessä oli pakkovero, jonka valtio kohdensi Neuvostoliiton vaatimiin raskaan teollisuuden kohteisiin. Itse tuotteiden vaatimat kustannukset ovat yksi asia, mutta tuotantorakenteen muuttaminen ja tuotannollisten ja teknologisten valmiuksien aikaansaaminen on toinen. Metsäteollisuus kykeni hoitamaan omat sotakorvaustoimituksensa sen merkittävämmin tuotantoaan tai teknillisiä valmiuksiaan muuttamatta. Laivanrakennuksessa sitä vastoin jouduttiin tekemään merkittäviä tuotannollisia ja teknologisia muutoksia. Telakoista ainoastaan Wärtsilän kaksi telakkaa, sekä Ahlströmin ja Enso-Gutzeitin sisämaan telakat olivat lähtökohtaisesti kykeneväisiä rakentamaan sellaisia aluksia, joita niiltä ohjelmassa edellytettiin. Muut jo olemassa olleet telakat vaativat merkittäviä investointeja ja kokonaan uusia telakoita oli perustettava (eritoten idänkauppan pitkään osallistuneet Laivateollisuus ja Hollming). Laivanrakennuksesta luotiin pakko-ohjelman kautta idänkaupan keskeinen toimija, ja tämä näyttää olleen ainakin Neuvostoliiton ylimmän johdon tavoitekin.

Sotakorvausteollisuuden valtuuskunta ymmärsi jo syksyllä 1944, että ohjelma tulee suojata politiikalta ja työelämän valtataisteluilta. Siksi ohjelmasta rakennettiin teknokraattinen suljettu järjestelmä, johon puoluepolitiikka tai työmarkkinajärjestöt kykenivät vaikuttamaan vain hyvin rajallisesti. Tämän palomuurin yhtenä osana oli propaganda. Sotevan teknillinen johtaja ja valtuuskunnan varapuheenjohtaja Ilmari Harki tuotti läpi ohjelman ja pitkään sen jälkeen tietoista propagandaa, jossa sotakorvaukset maalattiin kansalliseksi menestyskertomukseksi, ihmeeksi. Tämä katsottiin valtion ylimmässä johdossa tarpeelliseksi, jotta kansa saatiin pakkoveron ja kaikin tavoin vaikean hankkeen tueksi. Legenda – tai kuten minä sitä kutsun sotakorvausmyytti – rakennettiin tarkoituksella koettuun kansalliseen tarpeeseen.

Lisää aiheesta talvella.

Sotakorvauksia seuranneen idänkaupan lopusta laivanrakennusteollisuudessa on myös valmisteilla väitöskirja Aalto-yliopistossa, joka purkaa näiden yritysten (erityisesti Wärtsilän) toimintaa ja idänkaupan rakenteita tuoden huomattavia uusia teknologisia ja poliittisia oivalluksia Sutelan taloustieteelliseen tulkintaan. Se valmistunee ensivuoden puolella.

paavo112
Viestit: 1
Liittynyt: 26.02.22 09:40

Re: Legenda sotakorvausten hyödyllisyydestä

Joko tämä ketju on unohdettu? Etten turhaan yksin kirjoittele :)

Palaa sivulle “Kysymyksiä historiasta”