Monesti matkailukohteet ja vierailtavat historialliset nähtävyydet valitaan tunnettavuuden mukaan. Kieltämättä on sykähdyttävää vierailla Pariisissa Eiffel-tornin luona, mutta toisinaan vähemmän tuntemattomat, historian saatossa unholaan painuneet vierailukohteet tarjoavat kävijälle unohtumattomia kokemuksia. Voi todella tuntea historian siipien havinaa, kun havaitsee unohtuneen tai vähemmän tunnetun nähtävyyden arvon. Lisäksi ruusuja satelee siitä, että pienten paikkakuntien vähemmän tunnetuissa nähtävyyksissä voi useimmiten rauhassa tutustua kohteeseen. Kaikki historia on arvokasta, joten pieniä helmiä ei sovi unohtaa suurien timanttien keskellä.
Esimerkkeinä massaturistien ulkopuolella olevista hienoista nähtävyyksistä voin mainita seuraavia:
Isonkyrön seurakunnan keskiaikainen kivikirkko. Pisteenä iin päälle upeat seinämaalaukset, jotka kertovat 1500-luvun maalaustaiteesta Raamatun kertomuksin.
Liedon muinainen linnavuori. Pienen kävelymatkan varrella kaunis kulttuurihistoriallinen maisema ja vanhan linnan rauniot.
Karijoen susiluola. Nykyään jo tunnetumpi esihistoriallinen kohde, mutta sijainti kehäkuutosen ulkopuolella vähentää vierailijoiden lukumäärää.
Suosittelen vierailua. Kaikenlainen matkailu avartaa.