Sotilasjohdon rooli Suomen politiikassa 1941-44

[Ciccio]

Ilman Talvisotaa ei koko Jatkosotaa olisi ollut lainkaan (siis sotaa edes muulla nimellä)

----------------------------------
Talvisodan lopulla Mannerheimin tilannearvion mukaan liittoutuneitten apua ei tule hyväksyä, eikä pyytää ja Mannerheim myös arvioi sodan jatkamisella olevan kohtalokkaat seuraukset.
Lännen sotilaallisen avun pyytämättä jättämistä on joillakin tahoilta sanottu virheeksikin nyttemmin.
Ruotsi kielsi kauttakulun, mutta onhan Narvikin suunnalla Norjakin - jonka
kannanotoista kauttakulkuun ei useinkaan kirjoiteta.
Eduskunnan Ulkoasiainvaliokunnassa 13 äänesti rauhan puolesta ja 4 Talvisodan jatkamisen puolesta.
Joskus sanotaan päätökset tehdyn pienessä sisäpiirissä "salassa", mutta eikö tuo Talvisodan rauhasta äänestäminen osoita päinvastaista. Ja samalla "äänestämisen" hyödyttömyyttäkin, päätöksenteko tiivistyi kaikissa demokratioissa WW2 aikana.
Oliko Mannerheimin tilannearvio ratkaiseva ?
-----
Talvisodan lopulla NL:lla oli Suomeen hyökkäämässä puolet sen asevoimista,
900 000 sotilasta, 3000 lentokonetta, 3000 panssarivaunua ja johtamassa oli viisi
armeijan johtoporrasta.
Ja olisiko Hitler heti Molotovin lähdettyä Berliinistä antanut direktiivin 21. 18/11-40,
jollei NL:n hyökkäys Suomeen olisi edennyt hitaasti, Suomen nopeasta valloittamisesta tai romahtamisesta puhumattakaan ?
Liittoutuneitten Ranskan ja Englannin avuntarjouksella ja toteutuneella maihinnousulla Narvikiin myöhemmin näyttäisi olleen merkitystä Hitlerin ja Molotovin neuvotteluissa 11/1940 Berliinissä, olleen ainakin keskusteltavana.
Olisiko Barbarossa siirtynyt 15/5 -- 22/6 1941 -ajankohtaa myöhemmin toteutettavaksi ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Kiitoksia kommenteista ja kysymyksistä, mutta yritän pysyä Suomen sodanjohdon toimissa. Nyt on meneillään joulukuu -40.

Tätä voi sanoa erääksi Suomen kohtalon kuukaudeksi. Saksassa oli tuolloin idänretken suunnitteluprosessi etenemässä sellaiseen vaiheeseen, että Suomen roolikin lyötiin kiinni meiltä juuri kyselemättä. Pohjana oli Hitlerin toteamus jo elokuulta, että Suomi tulee mukaan, koska haluaa takaisin Talvisodassa menettämänsä alueet. Kyse oli siis Saksan kannalta itsestäänselvyydestä, josta oli turha enemmälti edes kysellä saati neuvotella, koska suunnitelmat pidettiin mitä ankarimmin salassa.

Mannerheim koki Suomen ahdingon edelleen jatkuvan. NL kielsi valitsemasta presidentiksi ketään nelikosta Tanner, Kivimäki Svinhufvud ja Mannerheim. Valituksi tuli Ryti.Pääministeriksi ja sisärenkaaseen nousi Jukka Rangell. Nl painosti nikkelikysymyksessä, Sallan radassa, hylkäsi valtioliiton ja irtisanoi kauppasopimuksen. Vakoilu oli laajaa ja röyhkeää lähettilästä myöten.

M.lähetti nyt Talvelan uudelleen Berliiniin joulukuun puolivälissä. Hän selvitti Suomen tilannetta sekä Göringille että Halderille. Edellinen tyrmäsi valtioliiton, mutta jälkimmäinen osoitti mielenkiintoa Suomen liikekannallepanoon. Tämä liittyi Saksassa juuri tuossa vaiheessa käynnissä olleseen kiihkeään suunnitteluun.

Mitä terveisiä Talvela sitten toikin, ne näyttävät merkinneen melkoista varmuutta Saksan tulevasta hyökkäyksestä itään. Mannerheim ei tosin muistelmissaan edes mainitse Talvelan matkaa. Ohto Mannisen mukaan "nuolet Pääesikunnan kartoilla kuitenkin käännettiin toisin päin eli puolustuksesta hyökkäykseksi". Vaikka tämä ei olisi konkreettisesti tapahtunutkaan, se osoitti kuitenkin sodanjohdon ajattelun selvää muutosta.

Ratkaisu vastasi tilanteen kehitystä. Vaikka asiaa ei Suomessa tiedetty, Hitler allekirjoitti 18.12. 1940 Johtajan ohjeen n:o 21. Se merkitsi Barbarossa suunnitelman hyväksymistä suunnilleen lopullisessa muodossaan. Suomen rooli oli selvä. Hyökkäysnuolet kulkivat Suomen yli Petsamosta Muurmanskiin ja Sallasta Kantalahteen. Etelässä yksi nuoli osoitti Hankoniemelle ja kaksi muuta Latokan molemmin puolin. Saksalla oli tiedossa jo tässä vaiheessa Suomen sodan ajan asevoimien pääpiirteinen vahvuus. Se otettiin laskelmissa huomioon. Saksalle alkoi selvitä suunnitelman "rannattomuus" ja voimien jokaisessa suunnitteluvaiheessa aina vain kasvava tarve. Se nosti mahdollisten liittolaisten asevoimien arvoa.

Suomen puolenvalinta oli asiallisesti tehty. Nl työnsi ja Saksa veti. Suomessa asia ei silti ollut täysin selvä. Jos sodanjohto olikin puolensa ainakin periaatteessa valinnut, oli poliittinen johto vielä kahden vaiheilla.

[Ilmo Kekkonen]

Saksan sotasuunnitelmat kehittyivät kovaa vauhtia joulu-tammikuussa. Jotain tietoa tihkui aina Suomeenkin, vaikka salaaminen oli ankaraa. Mm. 7.1. sotilasasiamies, eversti Rössing keskusteli Airon kanssa Petsamosta . Tämän oli helppo oivaltaa, mistä mielenkiinto Petsamoon johtui. Erityisesti Rössing tivasi Suomen suunnitemia nikkelikaivoksen suhteen. Airon sanoma oli selkeä: Suomella ei olisi voimia pitää Petsamoa sotatilanteessa.Pohjois-Suomen asioita on setvitty muutenkin, sillä jo 27.1. Saksan Norjan armeijalla oli pitkälle viety operaatiosuunnitelma valmiina. Siinä oli mukana neljä saksalaista divisioonaa ja lisäksi otettiin huomioon kaksi suomalaista eli III AK.

Mannerheim painiskeli vaikeassa tilanteessa. Hän oli selkeästi Saksan kannalla NL:n painostaessa. Hän vaati 23.1. liikekannallepanoa neuvostojoukkojen liikehtiessä Kannaksella. Hallituksen kieltäytyessä M. esitti kirjallisen vastalauseen syyttäen Rytiä ja kumppaneita liiasta myöntyvyydestä. Oli siis selvä ristiriita poliitisen johdon kanssa.

M. lähetti nyt lähimmän miehensä Heinrichsin Saksaan. Tämä keskusteli 29.- 30.1. sekä OKW:n päällikön sotamarsalkka Keitelin, että OKH:n päällikön kenraali Halderin kanssa. Halderin kyselyihin Suomen voimista mahdollisessa sotatilanteessa H. antoi saksalaisten lähteiden mukaan varsin selkeät vastaukset. Liikekannallepano kestäisi noin yhdeksän päivää. Sitten Suomi voisi käyttää noin viisi divisioonaa hyökkäykseen Laatokan länsipuolitse eli Kannakselle ja kolme itäpuolelle. Kaksi divisioonaa oli varattava Hankoa varetn ja kaksi oli pohjoisessa. Jäi siis viisi vapaaksi. Oliko nämä jo kaavailtu varattavaksi toimintaan Itä-Karjalan suuntaan?

Päätöksenteko oli Mannerheimille aina vaikeaa. Hän tiesi virheellisen ratkaisun voivan johtaa koko kansakunnan tuhoon. Toisaalta vetäytyminen nyt panisi ase- ja ruokahanat Saksasta kiinni ja Suomi jäisi myös poliittisesti NL:n käsiin. Heinrichsin palattua M. teki lopullisesti ratkaisunsa. Kun hallitus suhtautui nihkeästi, M. uhkasi erota ja sai uskollisen Walldenin mukaansa. Tällöin hallitus taipui ja jyrkensi politiikkaansa NL:n suuntaan. Sen huomasi myös toista linjaa ajanut Paasikivi, joka erosi Moskovan lähettilään virastaan 20.2. ilmoittaen, ettei voi hyväksyä hallituksen poliitista suuntaa.

Tarkkaa päivää tuskin voidaan määrittää, mutta helmikuussa Suomi oli puolensa valinnut. Mistään ajopuusta tai koskiveneestä on turha puhua. Ne ovat vain poliittista jälkiharhautusta. Suomi oli asiallisesti Saksan liittolainen. Valinta oli tietoinen, koska muuta vaihtoehtoa ei tuolloin nähty.
Hitler oli kieltänyt suunnitelmien selvittelyn liittolaisille, eikä myöskään halunnut tehdä valtioiden välisiä sopimuksia kuin viime tingassa. Suomen suhteen tilanne oli ongelmaton. Maan ainoa varaus oli, ettei Leningradiin haluttu hyökätä. Se ei ollut tuossa vaiheessa Saksalle mikään kynnyskysymys.

[Ciccio]

Nyt on meneillään joulukuu -40.
Vaikka asiaa ei Suomessa tiedetty, Hitler allekirjoitti 18.12. 1940 Johtajan ohjeen n:o 21.
Suomen puolenvalinta oli asiallisesti tehty. Nl työnsi ja Saksa veti. Suomessa asia ei silti ollut täysin selvä. Jos sodanjohto olikin puolensa ainakin periaatteessa valinnut, oli poliittinen johto vielä kahden vaiheilla.

------------------------------------------------------------
Ennen Talvisotaakin oli oltu puolueettomia, mutta kieltäytyminen myöntymästä Stalinin vaatimuksiin oli yleinen ja yhtäläinen mielipide.
NL:n uhka ja vaatimukset pakottivat etsimään tukea sieltä, mistä sitä k e n t i e s
oli saatavilla. Lähettiläs Paasikivi kirjoitti Moskovasta Tannerille joulukuun lopussa 1940 Saksasta saatavasta tuesta, mutta epäili sen saantia Stalin- Hitler sopimuksen ollessa voimassa.
Talvisodassa Suomeen hyökänneen NL:n kanssa liittoutuminen ei ainakaan ollut kenelläkään suomalaisella vaihtoehtona.
-------------------
SNS uskallettiin jo lakkauttaa oikeuden päätöksellä lain vastaisesta toiminnasta ja
NL:kään ei ilmeisesti enää protestoinut, Molotovin ja Hitlerin Berliinissä tapaamisen jälkeen NL:n painostus Suomea vastaan vähentyi.
Joskus on sanottu että Suomen olisi tullut käyttää paria ennen Saksan NL:ttoon hyökkäystä edeltänyttä kuukautta vetäytymiseksi taas "puolueettomaksi", olisiko se ollut mahdollista ?
--------------------
Stalinin Neuvostoliittoa yritettiin saada vaihtamaan puolta Lännenkin taholta, mutta NL ei nähnyt sitä edulliseksi ennen Saksan hyökkäystä 6/ 1941.
Ranskan antautumisen jälkeen USAn alivaltiosihteeri Sumner Welles ja NL:n suurlähettiläs Oumansky aloittivat neuvottelut heinäkuussa 1940.
Presidentti Roosevelt lähetti Barbarossan alettua Harry Lloyd Hopkinsin Moskovaan.
http://history.state.gov/milestones/1937-1945/USSoviet
USAssa alettiin julkaista neuvostosotilasta esittävää julistettakin tekstillä:
This man is your FRIEND - Russian - He fights for FREEDOM.
---------------------
On tietysti jossittelua kysyä miksi Stalin ei vaihtanut puolta aiemmien ja mitkä olisivat olleet sen seuraukset Suomelle ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Jossitteluahan kaikki jälkiviisaus on. Minusta Stalinin pitäytymiseen sovussa Saksan kanssa oli ainakin kolme hyvää syytä. Kauppa Saksan kanssa oli molemmille edullista. Tosin Saksa hoiti osuutensa huonommin. Saksan sotavoimat olivatr kiinni lännessä ja NL saattoi hoitasas omia etujaan häiriintymättä. Stalin odotti maihinnousua Englantiin, jolloin saisi toimintavapautta. Niin ja kolmanneksi puna-armeijaa järjesteltiin ja varustettiin Talvisodan kokemusten perusteella uudelleen. Sen aseistus oli osittain vanhentunut, mutta uutta oli jo tulossa.

[Ciccio]

Päätöksenteko oli Mannerheimille aina vaikeaa. Hän tiesi virheellisen ratkaisun voivan johtaa koko kansakunnan tuhoon. Toisaalta vetäytyminen nyt panisi ase- ja ruokahanat Saksasta kiinni ja Suomi jäisi myös poliittisesti NL:n käsiin. Heinrichsin palattua M. teki lopullisesti ratkaisunsa. Kun hallitus suhtautui nihkeästi, M. uhkasi erota ja sai uskollisen Walldenin mukaansa. Tällöin hallitus taipui ja jyrkensi politiikkaansa NL:n suuntaan. Sen huomasi myös toista linjaa ajanut Paasikivi, joka erosi Moskovan lähettilään virastaan 20.2. ilmoittaen, ettei voi hyväksyä hallituksen poliitista suuntaa.
.

-----------------------------------------------------------------------------------------------
Paasikivi ei enää ollut Moskovan lähettiläänä Jatkosodan syttyessä, sillä hän erosi ja poistui Moskovasta kesäkuun alussa 1941.
Saksan hyökkäys NL:ttoon alkoi 22 / 6 1941.
Lähetystöneuvos Johan Nykopp ja 23 läh. henkilökuntaan kuuluvaa siirrettiin Leninakaniin, Turkin rajalle odottamaan lähetystöjen vaihtoa.
Vaihto lykkäytyi ja 24 Suomen Moskovan lähetystön henkilökuntaan kuuluvaa pääsi Turkin puolelle 31/8 1941.
tietolähde: Ulkoasiainministeriö: Suomen Moskovan lähetystön kaksi evakkoa.
päivitetty 12/7 2006
--------------
Mistä nuo pvm-erot, helmikuu / kesäkuu 1941 ? Ja oliko Paasikivellä hallituksen kannasta poikkeavaa linjaa, Paasikivi kirjoitti pitämättä jääneen radiopuheenkin saksalaisten Leningradin valloituksen johdosta.
NL hyväksyi Mannerheimin presidentiksi ennen välirauhaa syksyllä 1944 ja Paasikivi oli hieman myöhemmin Stalinin hyväksymä pääministeri.
Eikö Paasikiven - Kekkosen - Koiviston -linja ollut myöhempänä aikana käyttöön otettu nimike ?
---------------
Moskovassa lähettiläs Paasikivi näyttää sanoneen, ettei hallitus informoi häntä riittävästi Petsamon nikkelistä, jota tavoittelivat Saksa, NL ja Englanti.
Helmikuussa 1941 Paasikivi ehdotti Petsamon luovuttamista NL:lle muita alueita vastaan ja Mannerheim uhkasi erota, koska pelkäsi Saksan tuen menetystä tai saamatta jäämistä NL:n painostusta vastaan.
Pres. Ryti suostutteli Mannerheimin jatkamaan ylipäällikkönä.
Poliittinen ja sotilasjohto meillä näyttäisivät olleen samoilla linjoilla, sotilasjohdon kautta Saksan tukea NL:n uhkaa vastaan saatettiin hakea.
Pres. Ryti ilmoitti jo 7/-41 USAn lähettiläälle, ettei Suomen ja Saksan välillä ole poliittista sopimusta.

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Täsmennetään hieman asioita Veikko Palvon kommenttien johdosta.
Pasikivi siis ilmoitti erohalukkuuderstaan 20.2. 40. Ero tapahtui virallisesti hallituksen viivyteltyä 26.5. 40. Lähtö Moskovasta viipyi sitten jonkin aikaa. Paasikivi ajoi maltillista linjaa NL:n suuntaan. Ei hänellä ollut mitään Saksasta saatavaa tukea vastaan, mutta hän piti hallituksen voimakasta saksalaismyönteisyyttä virheenä. Myöhemmin hän lausui jotain siihen tapaan, että Saksa on tuhat kertaa kommunismia parempi. Silti hän halusi sotaa NL:a vastaan vältettävän viime tinkaan asti. Paasikivi oli syksinkertaisesti puolueettomuuden ja maltillisen NL-politiikan kannalla. Hallituksen ja ylipäällikön linjaukset hän koki virheellisiki ja saaneensa niistä liian vähän tietoa.

Poliittisen ja sotilasjohdon välillä ei ollut varsinaista ristiriitaa Mannerheimin erouhkauksen jälkeen. Yhteistoiminta Saksan kanssa pyritiin pitämään tiukasti salassa ja suurin piirtein onnistuttiin. Huhut kyllä kiersivät. Eihän esimerkiksi kauttakulkua voinut millään salata tai kieltää.Eräissä asioissa oli näkemyseroja. Palaan niihin pikapuoliin.

[JariL]

Paasikivellä ei tosiasiassa kai ollut mitään saksalaissuuntausta vastaan kun se tapahtui. Sen sijaan hän oli kuin takapuoleen ammuttu karhu sen vuoksi, että hänet pidettiin pimennossa todellisista tapahtumista ja pantiin syöttämään kukkua Molotoville. Kun sodan lopputulos oli selvillä Paasikiven oli sitten sivussa olleena helppo sanoa olleensa skeptinen koko ajan.

t. Jari

[MM]

Lainaan tähän Veikko Palvon kirjoitusta SN-seuraa koskeneesta ketjusta.
Kannattaa muistaa myös Stalinin lahja Paasikivelle; 20 000 tonnia vehnää juuri ennen sodan puhkeamista, vaikka Moskovan rauhansopimuksenkin edellyttämät kauppasuhteet oli jäädytetty Nl:n toimesta.

Suomen suurlähettiläs Paasikiven kirjeestä Moskovasta 26 / 12 1940
Väinö Tannerille:

"Sentähden pyrkii yhä enemmän mieleeni ajatus, että suurvaltaa vastaan meitä voi auttaa vain toinen suurvalta. Ja se ei voi olla muu kuin Saksa. Intressi meitä kohtaan on Saksassa lisääntynyt. Saksalla oli osansa siinä, että Neuvostoliitto viime kesänä luopui hyökkäysaikomuksistaan meitä vastaan, joita sillä nähdäkseni silloin oli Baltian tapausten jälkeen, ´YSTÄVYYDEN SEURAN´ rettelöiden aikana. "

[Ciccio]

Suurlähettiläs Paasikiven kirjeestä Moskovasta 26/12 1940 Väinö Tannerille: "Sentähden pyrkii yhä enemmän mieleeni ajatus, että suurvaltaa vastaan meitä voi auttaa vain toinen suurvalta. Ja se ei voi olla muu kuin Saksa. Intressi meitä kohtaan on Saksassa lisääntynyt. Saksalla oli osansa siinä, että Neuvostoliitto viime kesänä luopui hyökkäysaikomuksistaan meitä vastaan, joita sillä nähdäkseni silloin oli Baltian tapausten jälkeen, ´YSTÄVYYDEN SEURAN´ rettelöiden aikana. "

-------------------------------------------------------------------------------------

Ei Jatkosotaan hakeutunut Suomessa kukaan, vaikkei Talvisodan hyökkääjää kohtaan suomalaisilla luultavasti kovin lämpimiä tunteita ollutkaan.
Ja Saksaan aiemmin myönteisesti suhtautuneita Stalin - Hitler -sopimus oli järkyttänyt yhtä suuressa määrin kuin kommunistejakin.
Stalin oli ollut oikeassa todetessaan etteivät suurvallat salli Suomen puolueettomuutta, sitä eivät sallineet Neuvostoliitto eikä Saksa.

Sodanjälkeisen itään suuntautuneen puolueettomuuden aikana tuli muotiin etsiä
Talvi- ja Jatkosotaan syyllisiä.
Talvisotaan oli johtanut vääränlainen Suomen politiikka ja sitten vielä Suomessa haluttiin revanssisotaakin.
Eivätköhän "syylliset" ole löydettävissä Suomen rajojen ulkopuolelta ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Pari täydennystä aiempaan. JUkka Tarkan mukaan Heinrichsilla olisi tammikuussa ollut myös poliittisen johdon lupa Suomen sotasuunnitelmien selvittelyyn. Näin hallitus olisi asettunut sotilaallisen yhteistyön kannalle jo ennen kuin se lähti politiikassaan aiempaa saksalaismyönteisemmäksi.

Tässä on tarkoitus hahmottaa keskeisiä sodanjohdon toimia talven ja kevään -41 aikana aivan pääpiirteisesti. Käsittelyä voidaan syventää myöhemmin tarpeen mukaan.

Saksan kauttakulku jatkui aina vain kasvaen ja siihen liityen Saksan tiedustelu ja muut valmistelut Lapissa tuli aina avoimemmaksi. Tammikuussa Heinrichs totesi saksalaisten kokoavan Rovaniemelle elintarvikkeita armeijakuntaa varten. Helmikuussa Saksan ilmavoimat alkoi suunnitella lentokenttiä. Lappiin. Siellähän oli oikeastaan vain Rovaniemen vaatimaton kenttä.

Helmikuussa kävi Norjan armeijan esikuntapäällikkö evrsti Buschenhagen Helsingissä ja teki sitten Pääesikunnan operaatio-osaston uuden päällikön eversti Kustaa Tapolan kanssa kiertokäynnin Pohjois-Suomessa. Sen perusteella AOK Norwegen laati huhtikuussa hyökkäyssuunnitelmat ja -käskyt, jotka annettiin saksalaisile joukoille, mutta ei suomalaisille. Suunnitelmat olivat asiallisesti ne, jotka sittemmin toimeenpantiin kesällä -41. Heti lumien sulettua alkoivat tieyhteyksien parantamiset kohti Suomen rajaa. Norjastahan johti vain yksi autokelpoinen tie Kirkkoniemestä Petsamoon.

Maaliskuulle voi kirjata pari mielenkiintoista seikkaa politiikan puolelta. Hallitus hyväksyi SS-pataljoonan perustamisen Mannerheimin ilmeiseksi harmiksi. Paasikivi totesi Wittingille 1.3. Saksan järjestelmän olevan tuhat kertaa paremman kuin NL:n jonka alle joutuminen olisi meille kuolemaksi. Tämä kuvannee yleisen mielialan kääntymista aina saksalaismyönteisemmäksi.
Sotilasjohto sai suunnitelmiaan läpi. Varusmiespalvelus piteni kaksivuotiseksi ja aluejärjestelmä uusittiin. Samalla suojeluskuntajärjestö sidottiin entistä tiukemmin sotilasviranomaisten johtoon. Aseita virtasi maahan. Linnoitusjärjestelmä alkoi hahmottua.
Heinrichs johti suomalaista upseerivaltuuskunta Salzburgissa 25.-26.5.. Nyt Suomi sai ensi kerran laajempaa selvitystä Saksan suunnitelmista ja omasta roolistaan. Todettakoon, että operaation nimeä ei vieläkään paljastettu suomalaislle.

Kenraali JOdl ( OKW:n operaatiopäällikkö) piti Suomen osuutta vähäisenä. Se olisi sitomistehtävä. NL luhistuisi itsestään. Maavoimien esikuntapäällikkö Halder taas vaati vahvan iskuvoiman luomista Laatokan itä- tai länsipuolelle. Hyökkäys alkaisi noin kaksi viikkoa Saksan jälken.

Näitä asioita täsmennettiin Helsingissä 3.-6.6. Silloin suomalaiset totesivat voivansa hyökätä Laatokan itäpuolella aluksi noin viiden ja myöhemmin seitsemän divisioonan voimin. Pohjois-Suomen joukot alistettaisiin saksalaisille.
Näiden neuvottelujen yhetydessä sovittiin myös meri- ja ilmavoimien yhteistyöstä. On huomattava, että kyseessä oli vain neuvottelu. Heinrichs korosti, ettei ollut päätösvaltuuksia, mikä olikin totta. Saksalaiset toimivat kuitenkin sopimusten mukaan enempiä odottelematta.

Suomen hallitus esitti 31.5. ensi kerran polititisia tavoitteitaan Saksalle. Ne keskittyivät toistaiseksi Talviosdassa menetetyn alueen takaisin saantiin. Virallisia sopimuksia ei tehty.

[Ciccio]

Kenraali JOdl ( OKW:n operaatiopäällikkö) piti Suomen osuutta vähäisenä. Se olisi sitomistehtävä. NL luhistuisi itsestään. Maavoimien esikuntapäällikkö Halder taas vaati vahvan iskuvoiman luomista Laatokan itä- tai länsipuolelle. Hyökkäys alkaisi noin kaksi viikkoa Saksan jälken.

Näitä asioita täsmennettiin Helsingissä 3.-6.6. Silloin suomalaiset totesivat voivansa hyökätä Laatokan itäpuolella aluksi noin viiden ja myöhemmin seitsemän divisioonan voimin. Pohjois-Suomen joukot alistettaisiin saksalaisille.
Näiden neuvottelujen yhetydessä sovittiin myös meri- ja ilmavoimien yhteistyöstä. On huomattava, että kyseessä oli vain neuvottelu. Heinrichs korosti, ettei ollut päätösvaltuuksia, mikä olikin totta. Saksalaiset toimivat kuitenkin sopimusten mukaan enempiä odottelematta.

Suomen hallitus esitti 31.5. ensi kerran polititisia tavoitteitaan Saksalle. Ne keskittyivät toistaiseksi Talviosdassa menetetyn alueen takaisin saantiin. Virallisia sopimuksia ei tehty.

-----------------------------------
Missä määrin kyseessä on ollut tuen etsiminen Neuvostoliiton painostusta vastaan,
Barbarossahan olisi saattanut alkaa tai NL hyökätä länteen vaikkapa 1942 ?
Stalinin NL:nkin on sanottu tulleen yllätetyksi Barbarossan alkaessa kesäkuussa 1941.
Saksa oli keväällä 1941 alkanut laajentaa elintilaansa Kreikkaan, Jugoslaviaan ja Tunisiaan, taistelut olivat käynnissä 5/-41.
Direktiivi 21.:ssä Saksan armeijan ensisijaisena tehtävänä oli Norjan ja haltuunotetun Petsamon nikkelikaivosalueen suojaaminen.

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Tietysti kyseessä oli tuen etsiminen NL:n painostusta vastaan. Saksa oli nyt ainoa suunta, mistä sitä oli saatavissa. Muuthan olivat tukossa. NL ajoi politiikallaan Suomen Saksan syliin. Sinne oli imua ja työntöä.

Barbarossan alkamisaikaahan Suomessa ei tiedetty. Saksan valmistelujen etenemisen perusteella sitä voitiin tietysti arvioida. Ja erilaisia tietojahan tuli muualtakin kuin perimmäisiä tarkoituksiaan Suomelta huolella salaavalta Saksalta.

Saksan voittokulun jatkuminen keväällä -41 tietysti vain lisäsi myötämielisyyttä Saksa kohtaan. Propaganda toimi täysillä Saksan hyväksi.

Direktiivi 21 määritti koko Barbarossan ja pitkälti sellaisena kuin se aikanaan toteutui. Ainahan suunnitelmat täsmentyvät ennen sotaa ja ensimmäinen laukaus saattaa muuttaa kaiken.

[Ciccio]

Direktiivi 21 määritti koko Barbarossan ja pitkälti sellaisena kuin se aikanaan toteutui. Ainahan suunnitelmat täsmentyvät ennen sotaa ja ensimmäinen laukaus saattaa muuttaa kaiken.

----------------------------------------
Direktiivi 21. Ennakoitavat liittolaiset ja tehtävät: Romania, Suomi ja mahdollisesti Ruotsin tiet ja rautatiet käytössä keskityskuljetuksiin, komentojärjestelmä selvitettävä. ( Saksalainen ? ) Hanko on Suomen vastuulla.
Engelbrechtin 163 Div. kuljetettiin etelä-Norjasta Ruotsin läpi Turkuun ja sen kirjoitetaan olleen tarkoitettu käytettäväksi Hankoa vastaan, mutta päätyi Paavo Talvelan AK:aan Suojärven suunnalle.
Oliko 163. D. tarvittaessa tarkoitettu Ahvenanmaan miehitykseen ?
------------
Liaison-Staff Nordin komentajan kenraali Erfurthin kirjoitetaan saaneen Barbarossasta tiedon
21/6-41. Kenr. Erfurth oli -42 alkaen Saksan kenraali Suomen päämajassa, esikunta näyttäisi jääneen -42 pois ?
Barbarossan alettua 22/6 NL pommitti lähes 500 lentokoneen voimin Suomen asutuskeskuksia samana päivänä. Pommituksia on sanottu NL:n "paniikkireaktioksi",
mutta toteutuiko siinä jonkin suunnitellun operaation ilmatoiminnnan alku ?

Veikko Palvo

[Ilmo Kekkonen]

Pari kommenttia Veikko Palvolle. Saksalainen 163.D kuljetettiin Etelä-Norjasta 26.6. rautateitse suoraan Pohjois-Karjalaan, jossa se alistetttiin Mannerheimille. Se oli aluksi ylipäällikön reservi ja sitten Karjalan armeijan käytössä. Hankoon sitä ei koskaan kuljetettu.Käyttö sillä suunnalla oli kyllä jossain vaiheissa suunnitelmissa. Hangon osalta oli päädytty ainakin alkuvaiheessa Suomen toteuttamaan saartoon.

Ahvenanmaa tietysti kiinnosti Saksan merivoimia. Heidän perussuunnitelmansa oli kuitenkin sulkea Suomenlahti miinoituksin ja estää punalaivaston pako Ruotsiin! Tosin tällaista pakoa tuskin oli kaavailtu. Ahvenanmaa jäi siis Suomen vastuulle.

Jalkaväenkenraali W. Erfurth tuli eversti Buschenhagenin kanssa Helsinkiin 13.6. Hän on tietysti ollut selvillä Barabarossasta ainakin Suomea koskevin osin. Buschenhagenhan lähti Helsingistä Rovaniemelle perustamaan 15.6. komentopaikan täyttä häkää Suomen marssiville toistaiseksi Norjan armeijan johdossa oleville joukoille.

Palaan noihin asioihin pikapuoliin.

Koska aiheena on Suomen sotilasjohdon toimet, on paikallaan kerrata pääpiirteet ylipäällikön muistelmissaan esittämistä näkemyksistä. Teksti lienee Heinrichsin kirjoittama.

M. kieltää kategorisesti yhteistoiminnan johtaneen yhteiseen suunnitteluun Saksan kanssa. Poikkeuksen tekee kauttakulku. Talvelan käyntejä Saksassa ei edes mainita. Heinrichs kävi tammikuussa vain esitelmöimässä ja torjui saksalaisten esitykset.

SS-pataljoona veti M:n mukaan Suomen "arveluttavalla tavalla mukaan Saksan suurvalta- ja rotupolitiikkaan".
Myös Salzburgin neuvottelut sentään myönnetään. Aloite tuli kuitenkin Saksalta ja suositus presidentiltä. Näin poliittinen johto olisi ollut tietoinen näistä neuvotteluista.

Kesäkuun tapahtumista M. esittää oman näkemyksensä. Hän vakuutti eversti Buschenhagenille 10.6. , että Suomi pysyisi puolueettomana, mikäli sitä vastaan ei hyökättäisi. M:n mukaan NL kuitenkin keskitti suuria voimia tavalla, joka teki tarpeelliseksi antaa 9.6. käsky osittaisesta lkp:sta. Sillä täydennettiin rauhan ajan varusmiesjoukkoja. Edelleen luotettavat raportit NL:n sotavalmisteluista "pakottivat" Suomen täyteen mobilisointiin 17.6.
M. vakuuttaa Suomella ollen vain yhden, defensiivisen sotasuunnitelman, eikä Suomi valmistellut hyökkäystoimia.

Miten asiat menivät todellisuudessa, on sitten seuraavan tekstin aihe.