Vuoden 1918 suuri punainen myytti
Punakaartilaisten ”viemärilehdistä” Ehrnrooth löysi maailman, jolla oli hyvin vähän yhteistä kirkasotsaisten Koskelan poikien kanssa. Siellä kukki hysteerinen murhanhimo, viha ja kuolemankultti. Verenvuodatus ja tappaminen nostettiin suurin piirtein pyhiksi, itsessään hyveellisiksi teoiksi. Kuten tiedämme, tämä juovuttava, kivikauden soturin perusvaistoihin vetoava sanoma löysi vastaanottajansa ja muuttui teoiksi. Sana tuli totisesti lihaksi, eikä ainoastaan lihaksi, vaan myös vereksi ja suolenpätkiksi. Oliko ”Laurila” yleisempi ilmiö kuin ”Koskela”? Vaikea sanoa, mutta ehkä se oli yleisempi kuin halutaan uskoa.
Sisällissodan aikaisen molemminpuolisen verilöylyn ja kostonhalun taustaa vasten on vain niin että Ehrnrooth tutki, ei suinkaan vuosien 1917-18 vaan vuosien 1905 ja 1914 välisenä aikana julkaistuja pienlehtiä, ts. sisällissotaa ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneen suhteellisen sisäpoliittisen rauhan aikaa, kuitenkin sellaista aikakautta, jonka sielunmaisemaan vuoden 1905 suurlakko oli jo jättänyt jälkensä. Oli kieltämättä merkittävää, että murhanhimo, alkukantainen viha "porvaria" kohtaan ja suorastaan mystinen usko kuolemaan ja verenvuodatukseen oikeutta tuovina voimina oli työväenliikkeen piirissä laajalti olemassa jo vuosia ennen sisällissotaa - ne eivät syntyneet vastauksena sodan tarpeeseen kiihottaa punakaartilaiset väkivaltaan.
Mutta tämä ”Järjestö-Suomi” sai sisällissodassa vastaansa ”Perinne-Suomen”. Jälkimmäinen osoittautui, kuten punaisten taistelutahto tai sen puute siitä kertoi, sittenkin aivan ylivoimaiseksi.