Neuvostoliiton sotilaalliset tappiot WW2:ssa

[Tapio Onnela]

Emma-liisa kysyi olenko ihan tosissani, kun ehdotin sankarihautausmaan muistomerkin kaatuneiden lukumäärän käyttämistä vertailuna. Olen tosissani!

Käsittääkseni keskustelussa puhuttiin siitä voisiko NL:n tappioita tuolla menetelmällä laskea. Tämähän nyt ei ole mitenkään mahdollista, sillä NL:n kaatuneista ei ymmärtääkensi juurikaan pystytetty sellaisia muistomerkkejä, joihin olisi laitettu kaatuneiden nimiä. Menetelmää voisi ehkä käyttää Suomen osalta, tai vaikkapa Ranskan I:n maailmansodan uhrien laskennassa, mutta epäilen vahvast, että näiden tappioiden laskemiseen on ollut paljon täsmällisempiä ja helppokäyttöisempiäkin menetelmiä.

[lentava kirvesmies]

Tässä olen kanssasi samaa mieltä:tappioiden laskemiseen on olemassa täsmällisempiä menetelmiä.

Jotkut tosin eivät hyväksy niitä menetelmiä, vaan tarjoavat mihinkään menetelmiin perustumattomia lukujaan. Etenkin monet meistä maallikoista eivät ole perillä niistä menetelmistä ja siksi mikä heitto tahansa on saman arvoinen, etenkin jos se palvelee omia uskomuksiaan ja etenkin poliittisia intohimoja. Siksi tarjosin ehdotustani jolla ehkä voi päästä jonkinlaiseen tarkkuuteen. Saatan olla väärässäkin, mutta myönnän itselleni siihen oikeuden.

[ralf64]

Neuvostoliiton miestappioita suhteessa Saksan itärintaman tappiohin voidaan arvioida myös vaikkapa kalustomenetyksien suhteen.

Saksan itärintaman tilastot ajalta 22.6.41-31.12.1944:

Kaatuneet ja haavoihinsa tsm. kuolleet 1 419 728
Kadonneet 997 056
_____________________________________________

Yhteensä 2 416 784 miestä

Panssarikaluston menetykset koko sodan ajalta: 32 800 (49 900 tuotanto). Saksan panssarikaluston tappioista ei siis suinkaan 80% tullut itärintamalta vaan itseasiassa todellisempi lukema on hieman yli 65%.

Lähde: P. Chamberlain, H Doyle, T Jentz, Encyclopedia of German Tanks of WWII, Arms and Armour Press, London, 1978, appendix VII, pp. 261-262.

Neuvostoliiton panssarikaluston menetys: 96 500

Lähde: G.F. Krivosheev , et al, Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century, Edited by Colonel General G.F. Krivosheev, Greenhill Books, London, 1997. p. 253, table 95. Also German tank losses from S. J. Zaloga, L.S. Ness, Red Army Handbook 1939-1945, Sutton Publishing, Stroud, UK, 1998, p. 181, table 6.3.

Saksalaisilla oli kuitenkin sen verran suuri "operationaalinen menetys", panssarikalustoa menetettiin mm. polttoainepulan takia, että taisteluissa tappiosuhde oli lähempänä 1:4 kuin 1:3.

Tuota taustaa vasten tuntuu varsin uskottavalta, että NL:n miehistötappiotkin ajalta 22.6.41-31.12.1944 olisi ollut noin nelinkertainen Saksaan verrattuna.

Yhdistyneiden Kansakuntien vuonna 1948 julkaiseman tilaston mukaan Neuvostoliiton sotilaalliset tappiot kuolleina sotilaina olisivat olleet 13 600 000. Tällaista lukemaa vasten on myös uskottavampaa otaksua, että NL tarvitsi esim. vuonna 1944 asevoimiinsa sotilaita ikäluokista 1891-1927. Näitä ikäluokkia käytettiin myös aivan eturintamalla. Maalla jolla olisi "mittaamattomat miehistöresurssit" ei turvautuisi taistelujoukkojen osalta varmaankaan 53-vuotiaisiin miehiin?

Toisaalta John Mosier antaa uudessa kirjassaan niin ällistyttäviä lukemia NL:n sotilaallisista tappioista, että niiden uskottavuus on myös aika heikko:

1941: 4 300 000 kuollutta
1942: 7 000 000 kuollutta
1943: 7 500 000 kuollutta
1944: 6 500 000 kuollutta
1943: 3 000 000 kuollutta

Mosierin mukaan Stalinin hallinto pyrki siirtämään osan suurista tappioista koskemaan vuotta 1941 jotta muut vuodet osoittaisivat kuinka tappiot olisivat olleet laskusuunnassa ja asevoimat vahvistumassa. Samalla tavalla hämäämisoperaatioksi Mosier kuvailee neuvostodivisioonien määrän kasvun vaikka neuvostoliittolainen sodan loppupuolen divisioona vaikutti miesmäärällä mitattuna pikemminkin amerikkalaisen rykmentin tai korkeintaan prikaatin vahvuiselta.

[ralf64]

[

Barbarossan alkuvaiheessa 1941 Neuvostoliiton silloinen armeija lienee tuhoutunut tai jäänyt saksalaisten vangeiksi lähes kokonaisuudessaan?
Kauko-Idästä Moskovan taisteluun siirretyt 500 000 olivat koulutettuja sotilaita, mutta mikä lienee ollut puna-armeijan sotilaiden koulutusaste ja -aika esim.1943?

Veikko Palvo

Moskovan talvitaisteluun saapuneista "siperialaisista" joukoista on saatavilla tutkimustietoa. Todellisuudessa Kauko-Idästä Moskovan suunnalle (tai "keskustan armeijoihin") siirtyi joukkoja jo kesäkuusta lähtien eikä joukkoja joulukuuhun mennessä saapunut kuin 14 divisioonaa. Tosiasiassa niistäkin vain 32.divisioonassa ja 93.divisioonassa oli sen verran merkittävä osuus henkilöstöä Siperiasta että niitä voitiin sanan varsinaisessa merkityksessä nimittää "siperialaisiksi divisiooniksi".

Kuten esimerkkimme osoittaa Neuvostoliitto käytti poliittiseen propagandaan ja mielialan kohottamiseen monia keinoja. Tyypillisiä olivat siis myös joukko-osastojen nimittämiset "siperialaisiksi" tai "kaartin" tai "eliitti"-divisiooniksi. Usein noilla nimikkeillä ei ollut suorituksellisesti mitään arvoa. Ei maksanut mitään antaa jollekin joukko-osastolle nimeä vaikkapa Kaartin Panssarirykmentti.

Tämäkin "siperialainen" esimerkki kertoo hyvin vahvasti siitä, millaisia tavattomia myyttejä Stalinin hallinto pyrki luomaan sodan aikana ja sen jälkeenkin. Sotatappioiden osalta oli tietysti täysin selvää, että asevoimien tappioita piiloiteltiin ja Saksan aiheuttamia siviilitappioita liioiteltiin. On oikeastaan aika surkuhupaisaa väittää että Neuvostoliiton asevoimien tappiot olisivat olleet vain 30-35% siviilitappioista, sillä Neuvostoliitto oli totisesti erittäin totaalista hyökkäyssotaa käyvä valtio, jossa asevoimien miehistötappiota ei erityisellä huolestuneisuudella laskettu. Ja kun siitäkin on aika selvää näyttöä ettei Saksan selustassa käyty läheskään niin laajaa ja veristä partisaanisotaa kuin on annettu NL:n taholta ymmärtää on uskottavampaa se, että ainakin miehistä selvä enemmistö kuoli sodassa sotilastehtävissä kuin siviilissä.

Putinin aikana Venäjän asenneilmapiiri on selvästi vanhoillistunut joten tässäkin suhteessa tutkimuksellisesti tämäkin aihe on ongelmallinen. Maassa ei katsota hyvällä silmällä sitä, että vanhoja myyttejä ja propagandan tuloksena syntyineitä uskomuksia korjattaisiin.

[ralf64]

John Mosierin arvion mukaan Neuvostoliiton sotilaalliset tappiot (kuolleet ja kadonneet sotilaat) jakautuivat jaksollisesti seuraavalla tavalla:

1941: 15-16%
1942: 25%
1943: 26%
1944: 23%
1945: 10-11%

Merkillepantavaa on Mosierin kirjassaan esittämä näkemys, jonka mukaan virallinen Neuvostoliitto halusi tappioiden jakautuvan niin, että ne painottuivat vuosiin 1941-42 kun taas sodan loppupuolella tappiot olisivat alentuneet ja puna-armeijan vahvuus vain kasvanut. Ottaen huomioon puolustus- ja hyökkäysodan luonteen, sekä sen että Stalin raivoisasti pyysi liittoutuneita muodostamaan uuden rintaman (vaikka niitä oli jo useita perustettu) aina vuoteen 1944 asti, on kuitenkin uskottavampaa että juuri hyökkäys-ja etenemisvaihe oli NL:lle erityisen verinen.

Tässä suhteessa vuosi 1942 muodostaa sen erikoisuuden, että se oli sekä puolustuksellinen että hyökkäyksellinen ja erittäin verinen - vaikka hyväksyisimme NL:n viralliset tappiolukemat (jotka eivät pidä paikkaansa) muodostui tappiosuhde erittäin pahaksi NL:lle -vähintäin 1:5.

[Emma-Liisa]

John Mosierin arvion mukaan

Arvostelu Mosierin toisesta kirjasta:
http://www.uni.edu/~licari/review17.html

[Gerson]

Historioitsija David Glantzin mukaan Neuvostoliiton sotatappioissa kuolleiden sotilaiden osalta on selviä virheitä ja puutteellisuuksia. Glantzin arvion mukaan sotilaita olisi kuollut sodassa ja välittömästi sen jälkeen saamiinsa vammoihin n. 13-14 miljoonaa. Jos virallinen Stalinin hyväksymä totuus oli 7 miljoonaa niin Glantzin mukaan tuo lukema on vain 50%-55% hänen omasta arviosta.

Ja vaikka Tapio Tiihosen havainto Leningradin Rintaman tappioilmoituksesta ajalta 5.7.-31.7.44 on vain pienen pieni otos, se kuvaa miten hataralla pohjalla NL:n tappioilmoitusten todellisuus lepäsi. Pelkkä Leningradin rintaman joukko-osastojen yhteenlasketut tappioilmoitukset paljastivat heti että virallisiin lukemiin oli lisättävä heti 45% jo pelkän yhteenlaskutoimituksen seurauksena (ilmoitettu virallinen lukema 40 129, yhteenlaskuvirheen mukainen lukema 58 125).

Mosierin kirjassaan ilmoittamat lukemat ovat kyllä mielestäni aivan liian suuret. Ne on kai nähtävä vähän samassa valossa kuin Rydiger Overmansin ilmoittama lukema Saksan tappioista - suurin mahdollinen teoreettinen lukema. Joka haluaa tutustua kriittiseen analyysiin Overmansin tutkimuksesta voi sen hakea internetistä, vaikkapa osoitteesta:

http://www.scribd.com/doc/46953371/Over-Mans

tai ladata se tästä:

http://ww2stats.com/Overmans.pdf

Overmans väitti löytäneensä uusia tapauksia lähemmäs pari miljoonaa mutta kriittinen tutkimus on havainnut että Overmansin väitteiltä putoaa pohja pois. Jokseenkin kaikki virheen nimittäin johtavat yhteen ainoaa suuntaan - kuolleiden sotilaiden määrän pienemiseen. Kiinnostavaksi asian tekee se,että Overmansin lukemat on Wikipediassa jokseenkin kritiikittömästi hyväksytty nykyisin viralliseksi totuudeksi. Sen sijaan tutkimus joka osoittaisi Neuvostoliiton sotilaalliset tappiot suuremmiksi kuin mitä Wikipediassa on julkaistu kuitataan ohimenevinä kommetteina kuten:

Richard Overy has noted that "The official figures themselves must be viewed critically, given the difficulty of knowing in the chaos of 1941 and 1942 exactly who had been killed, wounded or even conscripted

Mosierin väitteet jopa 28 miljoonasta kuolleesta neuvostoliittolaisesta sotilaasta ovat jossain määrin samankaltaisia äärimmäisiä maksimilukemia. Mitä ilmeisemmin edes teoreettinen maksimi ei ole lähelläkään sitä vaikka huomioisimme maksimiarvion kuolleista neuvostoliittolaisista (35 miljoonaa) ja vähentäisimme siitä kuolleet naissiviilit (n. 7 miljoonaa). Realistisempaa lienee lähteä viime vuosina saaduista lukemasta, jossa neuvostoliittolaisia miehiä kuoli 18-22 miljoonaa ja poimimaan niistä pois siviilit. Silloin alamme lähestymään noita YK:n vuonna 1948 julkaisemia sekä David Glantzin lukemia.

[ralf64]

Tilasto Neuvostoliiton naispuolinen väestö

Ikä----- määrä------ sodassa kuolleet -----%
0-14......27,984 000...1,398 000..... 5.0
15-19.....11,220 000.... 340 000..... 3.0
20-34.....26,330 000... 2,663 000 ...10.1
35-49.....20,236 000.... 781 000..... 3.9

On tietysti täysin selvää, että tyttölasten osalta kuolleisuus on ollut korkea. Mutta miten on selitettävissä että ikäluokat 20-34 vuotta kärsivät 2,5 -3,3 kertaa suuremman suhteellisen menetyksen sitä lähellä oleviin verrattuna? Kaiken järjen mukaanhan juuri tuon ikäisten naisten pitäisi olla fyysisesi kaikkein vahvimmat kestämään sota-ajan rasitukset.

Onko tulkittava asia niin, että noiden 2,6 miljoonan kuolleen naisen joukossa on varsin merkittävä osuus Neuvostoliiton asevoimien eri tehtävissä kuolleita naisia? Kertokaa parempi teoria jos osaatte. Kiinnostava yksityiskohta tuossa tilastossa.

[Emma-Liisa]

Onko tulkittava asia niin, että noiden 2,6 miljoonan kuolleen naisen joukossa on varsin merkittävä osuus Neuvostoliiton asevoimien eri tehtävissä kuolleita naisia? Kertokaa parempi teoria jos osaatte.

Naisia oli todella sotilaallisissa tehtävissä, jopa lentäjinä. Mutta heitä vietiin myös Saksaan pakkotyöhön.

[JariL]

Neuvostoliitossa suurimmat sotilaalliset tappiot osuivat vuosina 1920-25 syntyneisiin miehiin, jotka muodostivat armeijan iskukykyisimmän osan. Näiden ikäluokkien miehiä sijoitettiin säännönmukaisesti hyökkäyksen kärkeen sijoitettuihin joukkosastoihin. Tiihosen kirjassakin kerrotaan jossakin kohtaan kuinka tappioiden täydennykseksi sitten saatiin vain vanhempien ikäluokkien miehiä ja miten rintamayksiköiden iskukyky jo pelkästään tästä syystä heikkeni.

Usemmmassakin paikassa olen nähnyt väitteitä siitä, että Puna-Armeija oli vuonna 1945 lähes kyvytön jatkamaan sotaa. Tämä väite on yleensä liitetty Neuvostoliiton suuriin kokonaistappioihin, kun se tosiasiassa viittaa siihen että sotilaalliselta kannalta iskukykyisimmät ikäluokat oli kulutettu loppuun. Tämä näkyy ehkä siinäkin, että Neuvostoliiton tappiot vuonna 1945 olivat aivan samaa luokkaa kuin vuosina 1942-44 vaikka saksalaisten joukko-osastojen iskuvoima oli tappioiden vuoksi pudonnut rajusti. Tappiosuhde kyllä parani mutta vain siksi, että saksalaisten tappiot kasvoivat.

[Gerson]

Neuvostoliitossa suurimmat sotilaalliset tappiot osuivat vuosina 1920-25 syntyneisiin miehiin, jotka muodostivat armeijan iskukykyisimmän osan.

Tuota tietoa on syytä hieman epäillä. Nimittäin kesällä 1941 rintamapalveluksessa olivat pääasiassa v. 1915-1919 syntyneet miehet, ja Neuvostotliitossa oli usein käytössä termi "Vuosien 1917-1919 onnettomat ikäluokat". Kiinnostavaa sinänsä, sillä virallinen neuvostoliittolainen laskelma aina puhuu, että tappiot olisivat olleet suurimmat juuri vuonna 1941 ja sen jälkeen laskeneet. Jos siis tappiot kohdistuivat eniten vuosien 1920-25 ikäluokkiin niin silloin virallisen totuuden ja todellisuude välillä oli ristiriita. Esim. vuoden 1923 ikäluokat otettiin riveihin vasta täysimittaisesti vuodesta 1942 lähtien.

[Gerson]

Tehdäänpä pieni vertailu Neuvostoliiton virallisista tappioluvuista, poimittu Wikipediasta:

6,329,600 killed in action or died in wounds (kaatui taisteluissa tai haavoihin)
555,400 deaths by disease (kuoli sairauksiin)
4,559,000 missing in action (katosi taisteluissa, ja maininta "useimmat jäivät vangiksi")

Yhteensä kuolleita 8,668,400

Nämä luvut kiinnittävät huomiota kahteen seikkaan:

1. Taisteluissa kaatuneiden ja haavoihinsa kuolleiden osuuden jakauma?

2. Kadonneiden osuus on huomattavasti pienempi kuin mikä oli Saksan saamien sotavankien määrä (5 165 381). Tämä sama asia ilmeni myös eri taisteluissa joissa neuvostoliittolaiset lukemat kadonneista jäivät usein huomattavasti pienemmäksi kuin mitä saksalaiset ilmoittivat saaneensa sotavangeiksi. Ja yleensä varsin huomattava osa, jopa yli puolet kadonneista oli todellisuudessa kuolleita.

3. Ainakin yli puoli miljoonaa taisteluissa kuollutta ei oltu ehditty kirjaamaan sotilaiksi ennen heidän kuolemaansa. (venäläisten oma tutkimus)

4. Suuri osa "partisaanisodan" kuolleista "taistelijoista" oli todellisuudessa puna-armeijan sotilaita tai heidän roolinsa oli verrattavissa sotilaan toimiin.

Vertailu Saksan tappiotilastosta (kaikki rintamat, OKH) 10.2.1944:

Taisteluissa kuollut: ............................................795 698
Kuollut tauteihin, sairauksiin, onnettomuuksiin jne..........32 724
Kadonnut: ........................................................588 860
Kuollut haavoihinsa:.............................................295 709
Kuollut hoitovaiheessa taudit,sairaus, onnettomuus..........99 363
Yhteensä .......................................................1 812 354
Yhteensä (ilman kadonneita)................................1 223 494


Haavoittuneena myöhemmin kuolleita oli 37,16% taisteluissa kuolleista. Muulla tavalla kuolleita oli 16,60% taisteluissa kaatuneista.

[Gerson]

Emma-liisa kysyi olenko ihan tosissani, kun ehdotin sankarihautausmaan muistomerkin kaatuneiden lukumäärän käyttämistä vertailuna. Olen tosissani!

Tässähän on vastakkain tilastot ja erilaiset uskomukset joiden synnyn syyt jokainen uskomusnikkari tietää itse ja toiset voivat arvailla niiden syntyjen syitä.

Ideani syntyi siitä, kun kotikyläni hautausmaalla katselin sankarihautoja. Kyllä ne on kaikki sodassa kaatuneet, tai kadonneet siellä. Mukana myös yksi rintamalla teloitettu ja aivan kuten Ilmo kirjoitti, on lähes mahdotonta tietää todellista kaatuneiden määrää, sillä tälläkin sankarihautausmaalla on kaikki jotka ovat jääneet palaamatta. Vain se voidaan varmasti tietää, sillä jotkin haudoista ovat ilman ruumista.

Kyllä mielestäni tilastoja saa epäillä, saa toki myös epäillä hihasta ravisteltuja lukuja. Siksi esitin erästä keinoa jolla voidaan varmistaa, mikä luvuista saattaa olla lähinnä totuutta.

Kokonaan toinen asia on sitten, haluaako joku ihan oikeasti tietää.

Wikipedia ilmoittaa Krivosheevin lukeman talvisodassa kuolleista sotilaista 126 875. Nyt kuitenkin on jo olemassa nimilista lähes 131 000 kuolleesta ja muistaakseni Turussa pari vuotta sitten vieraillut Juri Kilinin mainitsi jo luvuksi 140 000. Jostain syystä vain luja luottamus auktoriteettiin (ja Wikipediaan?) pitää tuon luvun 126 875 hengissä.

David Glantz omissa tutkimuksissaan on havainnut eri taistelujen neuvostoliittolaisen (ehkä Krivosheevin?) virallisen luvun kattavan hänen mielestään vain 40-68 todellisista lukemista. Samoin hän luetteli melkoisen joukon suuria taisteluja joissa, ainakaan 1990-luvun lopulta ei ollut Krivosheeviltakaan mitään lukuja olemassa.

" Thus, the ambitious strategic effort failed, and the Stavk, once again would have to postpone an advance to the line of the Dnepr River. The Soviet failure would have a major impact on how Soviet forces would operate at Kursk later in 1943. It also accorded strategic significance to Manstein's Donbas and Kharkov counter strokes. Most important, from the standpoint of this work, is the apparent neglect of this operation by Soviet historians, which is extraordinary, given its potential importance. No single account exists, and even recent works ignore its conduct. For example, Krivosheev's new work on Soviet wartime losses provides no personnel loss figures for the operation (or for Operation MARS), nor does it recognize the very existence of the Central Front in February-March 1943."

[ralf64]

Joitakin vertailukohtia vuoden 1942 taisteluista itärintamalla ja niistä NL:n viralliset tappioilmoitukset ja tiedot Saksalta sekä David Glantzin arvioita:

Krimin niemimaan taistelut:

Neuvostoliiton virallinen tilasto: 162 282 kuollutta ja kadonnutta
Saksa: pelkästään neuvostoliittolaisia sotavankeja yli 160 000.

Izyumin taistelu:

Neuvostotilasto: 170 958 kuollutta ja kadonnutta
Saksa: pelkästään 240 000 sotavankia

Rzhev-Sychevka, 25.11.42-20.12.42:

Neuvostoliiton virallinen tappiolukema: 215 674 (kaatuneet, haavoittuneet, kadonneet)
David Glanzin arvio: 335 000
Saksan arvio : 475 000

[Gerson]

Krivosheevin antama lukema Leningradin Rintaman ja Karjalan Rintaman sotatappioista 10.kesäkuuta - 9.elokuuta 1944:

Viipuri-Petroskoi hyökkäys (10.kesäkuuta- 9.elokuuta 1944)


Neuvostojoukkojen vahvuus...........451,500
Kaatuneita ja kadonneita...............23,674
Haavoittuneita............................72,701
yhteensä...................................96,375

Kalusto:

Hyökkäysvaunut: 294
Tykit: 489
Lentokoneet: 311

Suomalaisten arvioita Leningradin Rintaman ja Karjalan Rintaman tappioista:

Tapio Tiihosen mukaan Leningradin rintama menetti yhteensä 123 000 sotilasta (miniarvio) - 143 000 (maksimiarvio) välillä 10.06- 31.7.44

Tiihonen havaitsi Leningradin Rintaman tappioilmoituksessa (5.7-31.7.44; 40 129) n. 18 000 sotilaan laskuvirheen. Yhteenlaskun jälkeen tulokseksi saatiin 58 125. Tässä esimerkki neuvostoliittolaisten tilastojen "luotettavuudesta".

Laatokan Karjalassa suomalaisten arvion mukaan hyökkääjä menetti Syvärin suunnalla 21.6-9.7.44 välisenä aikana n. 45 000 sotilasta. Nietjärvellä hyökkääjän tappiot olivat runsaat 6 000 ja Ilomantsissa suomalaisarvion mukaan hyökkääjä menetti 3 200 miestä kaatuneina (Juri Kilinin mukaan hyökkääjän tappiot olivat kaikkiaan hieman yli 5 000). Hyökkäysvaunuja hyökkääjä menetti Laatokan Karjalassa kaikkiaan n. 300.

Suomalaisarvoiden mukaan Leningradin Rintama menetti 720 hyökkäysvaunua (osa vaurioituneita, suurin osa tuhottuja). Hävittäjälentolaivueiden 24 ja 34 ilmoitusten mukaan kesäkuun 9.päivän jälkeen aina heinäkuun loppuun ammuttiin alas 445 neuvostoliittolaista lentokonetta. Hävittäjälentolaivueiden26, 28 ja 32 antamien tietojen mukaan alas ammuttiin lisäksi 56 neuvostoliittolaista konetta. Yhteensä hävittäjälaivueet ampuivat alas 501 konetta.

Ilmatorjuntajoukkojen (ml. merivoimat) kesällä 1944 ammuttiin alas 598 viholliskonetta (niistä 4/5 kesä-elokuussa). Osasto Kuhlmeyn ilmoitti ampuneensa alas 100 viholliskonetta. Kaikkiaan neuvostoliittolaiset lienevät menettäneet siis noin tuhat lentokonetta.

Krivosheevin lukemat eivät miehistötappioiden osalta ole edes puolta suomalaisten arvoimista hyökkääjän tappioista. Kaluston suhteen ero on vielä suurempi. Krivosheevin antamat lentokonetappiot (311) ovat alle kolmasosa suomalaisten lukemista (yli 1 000). Samoin hyökkäysvaunutappiot (294 vs. n. 900-1 000) .