Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Martti Pelho kirjoitti: Myös professori Helena Rannan virkatoimien suhteen esteellisyys on ilmeinen hänen puolustusvoimien kanssa harjoittaman pitkän yhteistoimintasuhteen seurauksena.
No tällä perusteella puolueettomia tutkijoita ei taida löytää mistään. Onhan esim. Heikki Ylikangas nauttinut Suomen valtion palkkaa vuosikymmenet.

JariL
Viestit: 435
Liittynyt: 13.02.09 14:40

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

"Ei ole myöskään minun syytäni tai aloitettani se, että Päämajassa oli ennen minun sinne saapumista syyskuussa 1944 pantu alulle ns. kompremettoivien asiakirjojen hävittäminen, joiden mukana myöskin k.o. syyteasiaa koskeva sodanaikainen tutkimusaineisto hävitettiin. Ei ole minun syytäni, että periaatteellinen päätös asiassa oli tehty jo ennen tuloani."
Oesch puhuu itseään vastaan vuonna 1942 kootusta syytemateriaalista, jonka suhteen Heinrichs (ilmeisesti todellisuudessa Mannerheim) päätti, että syytettä ei nosteta sodan aikana, koska jutun käsittely antaisi turhan hyvät ammukset vihollisen propagandalle. Kun Heinrichs loppukesästä 1944 sairastui, Oesch komennettiin hänen sijaisekseen päämajaan. Heinrichs mahdollisesti vihjaisi Oeschille raskauttavasta materiaalista joka hävitettiin Oeshin aloitettua sijaisuuden. Kun käry myöhemmin kävi, niin Oesch lienee ollut ainoa sotarikoksista syytetty korkeampiarvoinen upseeri josta Mannerheim ei antanut syytettyä puoltavaa lasusuntoa. Näitä papereita ei määrätty hävitettäväksi osana yleisempää asiakirjojen tuhoamista vaikka Oesch niin väittikin.

Päämajan tuhoama materiaali oli ennen muuta tiedusteluun tavalla tai toisella liittyvää materiaalia. Erityisesti yritettiin hävittää niiden henkilöiden jäljet jotka olivat muiden maiden kansalaisia ja jotka olivat työskennelleet Suomen hyväksi. Hävittämiseen käytettävissä ollut aika jäi niin lyhyeksi, että siinä ajassa ei mitään järjestelmällistä arkistojen puhdistusta ehditty hoitaa. Omien teloittamisen peittely tuskin on edes ollut kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Martti Pelho kirjoitti: Suomen armeija ja sen edustajat ovat luonnollisesti ja riidatta esteellisiä virkatoiminsa ja avustamaan tutkimus- ja kaivaustoimintaa, jonka julkilausuttuna tarkoituksena kerrottiin olleen selvittää sitä, tappiovatko suomalaissotilaat laittomilla määräyksillä Lappeenrannan seudulla ja Huhtiniemessä kesällä 1944 suomalaisia sotilaita.
Edellä muistin väärin, eli maatutkaa käytettiin.

"Huijaus" oli kuitenkin peräti omituinen, koska luiden löytyminen oli kohu-uutinen ja huhujen vahvistuminen. Se, että totuus kuukausia myöhemmin paljastui, ei tällaisissa tapauksissa koskaan korvaa alkuperäistä vahinkoa. Ihmisten mieleen jää alkuperäinen uutinen, ei korjaus.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

JariL kirjoitti: Omien teloittamisen peittely tuskin on edes ollut kovin korkealla tärkeysjärjestyksessä.
Olisi se saattanut olla, jos todella olisi toimittu laittomasti ja vielä suuressa mittakaavassa.

Toisaalta on selvää, että asiaan olisi sekaantunut niin monta miestä, ettei se olisi voinut jäädä salaan. Vrt. asekätkennän paljastuminen.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Martti Pelho kirjoitti:Kun olen huolellsesti tutustunut mainittuihin asiakirjoihin, johtopäätökseni on, että kysymyksessa on tieteellinen, armeijan ohjaama ja kontrolloima huijaus.
Niinpä. Entä todisteet?

Jorma Uskin tietolähde on veteraani-isä, joka ilmeisesti on lomamatkalla kesällä -44 kulkenut Lappeenrannan kautta. Tällöin haudattiin karulla tavalla keskellä kaupunkia olevan sankarihaudan yhteyteen kaivettuun suureen kuoppaan lähiseudun kaatuneiden evakuointikeskuksista tuotuja tunnistamattomia vainajia. Luku oli muistaakseni 108.

Tällaisen tapahtuman todisti myös haudalle vartioon asetettu veteraani Kalle Syvänen. Hauta oli keskellä kaupunkia. Kun Syvänen vietiin Huhtiniemeen, hän ei tunnistanut paikkoja, koska oli siellä ensi kertaa. Aamulehden reportterit eivät älynneet viedä sankarihaudalle.

Jorma Uskin aikalaistodistaja on hänen isänsä, jolla lienee samat havainnot kuin Syväsellä. Aika ja kohu ovat muuttaneet paikan Huhtiniemeen.

Maatutkaus tehtiin koko alueella, kuten tunnitkin osoittavat. Haudan on oltava vähintään 1x2 m, joukkohaudan tietysti suurempi. Tällaisia paikkoja ei maatutka osoittanut kuin kalmiston alueella. Kaivaukset muualla olivat tietysti tarpeettomia.

Kertomuksia ei läydy Museovirastosta, koska se ei ollut 2006-2007 tutkimuksissa osallisena.

Armeijaan kohdistuneet syytökset ovat järjettömiä. Minun tietääkseni armeija on nimenomaan ponnistellut, jotta totuus Huhtiniemen tapauksesta tulisi kaikkien tietoon.

Huhtiniemestä on levitetty perättömiä väitteitä ja suoranaisia valeita. Mihin joukkoon Pelhon tarinat kuuluvat, jää jokaisen harkittavaksi.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Toveri Emma-Liisalle!

Tutkimusryhmän johtaja tai johto luonnollisesti valitsi ja päätti mistä kaivetaan.

Luonnollista olisi ollut, että olisi dokumentoitu ja koodattu kaikki aikalaistodistajien tutkimusryhmälle kertomat ja osoittamat paikat. Nyt dokumenttien mukaan varmuudella näin ei tehty.

Syy eettisesti moitittavalle virkavastuiselle tutkimusmenettelylle oli esteellisen viranomaisen, armeijan edustajien, maatutkailu ja sen vaikutus tutkimusryhmän linjauksiin ja ratkaisuihin.

Ja jos olet ollut tiiviissä yhteistoimintasuhteessa vuosikymmenet armeijaan, kuten professori Helena Ranta on ollut, ajan saatossa syntyy monenlaista sidosta ja sidettä. Nyt kaivettiin vain sieltä, mistä armeija katsoi perustelluksi kaivaa.

Todettakoon, että armeijan maatutkailun mukaan "perustelluista ja lupaavista" kaivauspaikoista yksikään ei ollut niistä muutamasta paikasta, jotka aikalaistodistajat kertoivat ja osoittivat tutkimusryhman johdolle Huhtiniemestä teloitettujen suomalaissotilaiden joukkohautapaikoiksi.

Tutkimusryhmä kaivoi vain ja ainoastaan armeijan osoittamia kohteita ja jätti kaivamatta kokonaan kaikki aikalaistodistajien osoittamat joukkohautapaikat.

Miten muuten tutkimusryhmä kuulutti julkisesti eri puolilla Suomea asuville aikalaistodistajille ottaa yhteyttä tai tilaisuudesta tulla kertomaan tutkimusryhmälle suoraan Huhtiniemeen tietonsa ja kokemuksensa kesän 1944 Lappeerannan seudun ja Huhtiniemen tapahtumista?

Oliko käytössä puhelinnumero, johon voi soittaa? Tai internet-yhteys?
Montako todistajaa otti yhteyttä?, Ketä he olivat?
Ja miten kertomukset ja osoitetut joukkohautapaikka dokumentoitiin ja koordinaatattin?
Vai pitikö todistajiksi aikovien ensiksi mennä oman sotilaspiirinsä esikuntaan "puhuteltavaksi"?

Lappeerantalainen toimittaja ja tietokirjailija Antti Arponen on julkisuuteen kertonut saaneensa työssään toimittajana vuosikymmenien saatossa runsaasti erilaisia vihjeitä ja tarinoita, jotka ovat liittyneet kesän 1944 tapahtumiin Lappeenrannan seudulla, Valkealassa, Lemilla, Taipalsaaressa ja Saimaan saaristossa.

Arposen lukuisista todistajakontakteista olisi luonnollisesti ollut hyötyä vuosina 2006-09 rehellisille tutkimusryhmille sillä tavoin, etta kaivaustoiminta olisi kohdistunut vain niihin paikkoihin, jotka aikalaistodistajat olisivat kertoneet.

Arponen on kertonut julkisuuteen etteivät tutkimusryhmät käyttäneet hänen laajaa tietämystä ja asiantuntemusta hyväksensä asian selvittämiseksi.

Tulkinta, että asia haluttiin edelleen salata, on oikea.

Kun professori Helena Ranta on kertonut Helsingin yliopiston tutkimusryhmien kaivaneen armeijan maatutkailun perusteella, uskon asiassa sinivalkoisen professorin sanaan.

Martti Pelho
suuhygienisti
Alhaurin el Grande
Andalusia

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Martti Pelho kirjoitti: jätti kaivamatta kokonaan kaikki aikalaistodistajien osoittamat joukkohautapaikat.
Järjen mukaan hautoja pitää etsiä paikoista, jossa maata on siirretty. Ei siellä, missä niin ei ole tehty.
Martti Pelho kirjoitti: Lappeerantalainen toimittaja ja tietokirjailija Antti Arponen on julkisuuteen kertonut saaneensa työssään toimittajana vuosikymmenien saatossa runsaasti erilaisia vihjeitä ja tarinoita, jotka ovat liittyneet kesän 1944 tapahtumiin Lappeenrannan seudulla, Valkealassa, Lemilla, Taipalsaaressa ja Saimaan saaristossa.

Arposen lukuisista todistajakontakteista olisi luonnollisesti ollut hyötyä vuosina 2006-09 rehellisille tutkimusryhmille sillä tavoin, etta kaivaustoiminta olisi kohdistunut vain niihin paikkoihin, jotka aikalaistodistajat olisivat kertoneet.

Arponen on kertonut julkisuuteen etteivät tutkimusryhmät käyttäneet hänen laajaa tietämystä ja asiantuntemusta hyväksensä asian selvittämiseksi.
Tätä "laajaa tietämystä ja asiantuntemista" osoitti, että Arponen uskoi Syväkurkun "dokumentteihin", jotka osoittautuivat väärennöksi.

Sitä paitsi, nimenomaan Arponen osoitti kaivupaikan.

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Toveri Ilmo Kekkoselle,

Kuten me kaikki viisaat ja lukeneet hyvin tiedämme, esteellisenä osallistuminen kaikenlaisten virkatoimien valmisteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon on lailla ankarasti kielletty.

Helsingin yliopiston tutkimusvirkatoimien suhteen puolustusvoimien maatutkailu Huhtiniemessä oli osa yliopiston johtamaa tutkimusta ja kaivausta. Asia lienee riidatonta ja selvää.

Olen arvioinut mielipidekirjoituksessani armeijan olevan esteellinen suorittamaan maatutkailua Huhtiniemessä ja sen lähistöllä sen tutkimustavoitteen selvittämiseksi, ampuivatko suomalaiset sotilaat suomalaisia sotilaita Lappeenrannan seudulla ja Huhtiniemessä kesällä 1944 ja onko Huhtiniemeen haudattu suomalaissotilaita?

Esteellisyystoteamaan ei tarvite olla ruudinkeksijä, tavallinen talonpoikaisjärki riittää.

Leimaatte kirjoituksessanne herjaavasti vastoin parempaa tietoa yhden sotaveteraanin horisevaksi höppänäksi, joka satuilee ja muistaa tapahtumat ja ajat väärin.

Mutta Helsingin yliopistolle osoitti saman kaivausten aikaan "sattumalta" risukasatun paikan neljä muutakin aikalaistodistajaa, sotaveteraania. Saman todistuksen pystynee todennäköisesti antamaan vielä joku muukin nyt tuntematon sotaveteraani.

Epäsuorasti väitätte, että kaikki ne sotaveteraanit, jotka puhuvat tai todistavat pidätettyjen suomalaissotilaiden ampumisista Huhtiniemessä kesällä 1944, valehtelevat ja herjaavat Suomen armeijaa.

Joku voi tulkita kirjoitustanne varoitukseksi muille "höppänöille" ja heidän sukulaisilleen.

Oletan Teidän kirjoittavan omalla henkikirjoitetulla nimellänne kuten minäkin.

Oletteko olleet tai oletteko nyt armeijan palveluksessa tai muutoin läheisessä suhteessa armeijaan? En kirjoita Libyan, Ruotsin tai Venäjän armeijasta vaan Suomen tasavallan armeijasta.

Käsitykseni mukaan nämä arvokkaat viisi sotiemme veteraania ovat halunneet rohkeasti ja rehellisesti kertoa meille Helsingin yliopiston tutkimuksen kautta vain sen totuuden, jonka he näkivät ja kokivat Huhtiniemessa kesällä 1944.

Nyt heidän toivomansa ei toteutunut. Todennäköisesti syistä, joita olen kuvannut kirjoituksissani tällä palstalla.

Martti Pelho
suuhygienisti
Alhaurin el Grande
Andalusia

Martti Pelho
Viestit: 168
Liittynyt: 11.03.11 13:16

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

"Komppanian päällikkö oli antanut minun tehtäväkseni pitää tarkkaa aikataulua komppanian tapahtumista niiden päivien aikana, joten minä olin joutunut pitämään sotapäiväkirjaa meidän komppanian osalta.

Tämä annettiin viestikomentajalle.
Hän otti sen käteensä ja tutki sitä. Sitten hän sanoi:
- Eihän tällaisia sotapäiväkirjoja voi ylemmälle taholle näyttää. Minä en ole tämän sotapäiväkirjan mukaan antanut ainuttakaan käskyä koko kahden ja puolen vuorokauden aikana! Täytyyhän komentajan käskyjen näkyä sotapäiväkirjasta! Eihän tämmöinen ole mikään sotapäiväkirja!

Minä sanoin:
- Siihen on merkitty tarkasti kaikki mitä on tapahtunut. Komentajan käskyjä me emme ole voineet siihen merkitä, koska niitä ei meille ole tullut. Me emme ole nähneet täällä komentajaa kahden ja puolen vuorokauden aikana. En minä ole voinut merkitä sotapäiväkirjaan muuta kuin sen, mitä on tapahtunut.

Hän rupesi silloin puhumaan. Hän selitti ja neuvoi meille, millainen oli oikea sotapäiväkirja:
- Oikea sotapäiväkirja on semmoinen, joka sovitetaan ja passataan siten, että eri yksikköjen tapahtumat niveltyvät kitkattomasti toinen toisiinsa. Sotapäiväkirja kuuluu siihen suuren kokonaisuuden rakennelmaan, jonka tarkoitus on antaa tapahtumista yhtenäinen kuva ylemmälle taholle. Jokainen sotapäiväkirja palvelee omalta osaltaan tätä sotahistorian rakennelmaa ja kuvan antamista ylöspäin. Oikeassa sotapäiväkirjassa tapahtumat merkitään siten, että ne käyvät yksiin muiden yksiköiden tapahtumien kanssa. Kai teidän pitäisi ymmärtää, että sotapäiväkirjoilla tehdään rakennelmaa ylöspäin!
Ei siinä tule kysymykseen, mitä on tapahtunut. Tärkeämpää on se, että asiat peilaavat toisiinsa oikealla tavalla.

Minä sanoin siihen:
- Minä kun en noin suurista asioista ymmärrä, minä en varmaankaan osaa sellaista sotapäiväkirjaa laatia, minä osaan vaan merkata tapahtumat ylös niin kuin ne on tapahtuneet, niin että jos rakennelmia tarvitaan, lienee viisainta, että herra komentaja laatii ne itse, minä kun en tiedä semmoisista asioista."

Paavo Rintala, Sotilaitten äänet (Weilin & Göös 1966, toinen painos), s.332-334. Veteraani muistelee tapahtumia Viipurin luovutuksen jälkeen Viipurinlahden länsirannalle pääsyn jälkeen.

Martti Pelho
suuhygienisti
Alhaurin el Grande
Andalusia

Eki

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Voisin kuvitella, että mikäli Heikki Ylikankaan ja tämän Martti Pelhon väittämä asia olisi todella tapahtunut, olisi se pysynyt salassa muutaman päivän, parhaassa tapauksessa viikon. Asiasta olisi jäänyt niin paljon suoria ja epäsuoria jälkiä, että ammattitutkijat selvittäisivät tapahtumien kulun aivan helposti tänäkin päivänä.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Vastinetta Martti Pelholle.
Martti Pelho kirjoitti:Kuten me kaikki viisaat ja lukeneet hyvin tiedämme, esteellisenä osallistuminen kaikenlaisten virkatoimien valmisteluun, suunnitteluun ja päätöksentekoon on lailla ankarasti kielletty.
Kuka ja missä on väittämänne puolustusvoimien esteellisyyden määrittänyt? Oletteko suuhygienistin koulutuksella pätevä siihen?
Martti Pelho kirjoitti:Leimaatte kirjoituksessanne herjaavasti vastoin parempaa tietoa yhden sotaveteraanin horisevaksi höppänäksi, joka satuilee ja muistaa tapahtumat ja ajat väärin.
?

Tällaista en ole tehnyt. Veteraanit vastaavat itse kertomuksistaan. Vertaan niitä tutkimustietoihin ja todellisiin tapahtumiin. On koko joukko veteraanien todistuksia siitä, että Huhtiniemessä ei ketään haudattu kesällä -44. Karkureita ei ylipäätään siellä edes käsitelty.
Sen sijaan tapahtui paljonkin hautaamista kaupungin keskustan sankarihautaan. On todistettu, etä komendantintoimisto on asettanut siihen vartion siksi ajaksi, kun kaivaus oli auki. Kalle Syvänen oli siinä vartiossa, mutta uskoi Huhtiniemen huhusta kuultuaan olleensa Huhtiniemessä Hän ei kuitenkaan tunnistanut paikkaa sinne vietynä.

Olen yleisesikuntaupseeri, palvellut puolustusvoimissa 1958-1987. Olen perehtynyt erityisellä huolella sekä arkistoissa että veteraanien haastatteluissa että päteviin tutkimuksiin syventymällä kesän -44 tapahtumiin Lappeenrannan seudulla. Teidän ensisijainen lähteenne jäyttää olevan Meurosen ja Arposen "Teloitetut". Tein siitä 14-sivuisen virheluettelon 2007. Toistatte enimmäkseen niitä.

Ei ole todistettu ainoatakaan suomalaisen sotilaan ampumista tai teloitusta Lappeenrannan seudulla kesällä -44. On vain väitteitä, joille ei löydy todisteita. Myös veteraanien kertomukset tulisi voida todistaa.
Osoitetussa hautapaikassa ei ollut kaivausten jälkiä.
Riippumatta siitä, kuinka moni muuta väittää, ei hautaa voi kaivaa tekemättä kuoppaa.

Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Ilmo Kekkonen kirjoitti: Teidän ensisijainen lähteenne jäyttää olevan Meurosen ja Arposen "Teloitetut". Tein siitä 14-sivuisen virheluettelon 2007. Toistatte enimmäkseen niitä.
Olisikohan mahdollista saada tuota luetteloa myös tähän? Se voisi terästää keskustelua juuri faktojen suuntaan.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Martti Pelho kirjoitti: Leimaatte kirjoituksessanne herjaavasti vastoin parempaa tietoa yhden sotaveteraanin horisevaksi höppänäksi, joka satuilee ja muistaa tapahtumat ja ajat väärin.
---
Epäsuorasti väitätte, että kaikki ne sotaveteraanit, jotka puhuvat tai todistavat pidätettyjen suomalaissotilaiden ampumisista Huhtiniemessä kesällä 1944, valehtelevat ja herjaavat Suomen armeijaa.
Kun puhutte niin paljon esteellisyydestä, olettaisi, että tuntisitte muutenkin todistelua oikeudessa. Tunnetusti kolme silminnäkijäa kertovat jopa juuri äsken tapahtuneesta auto-onnettomuudesta jokainen omalla tavallaan. Siksi silminnäkijän todistus ei ole sen "pyhempi" kuin mikään muukaan, vaan sitä täytyy verrata fyysisiin todisteihin, esim. auton jaarrutusjälkiin.

Tässä tapauksessa tulee vielä ajallinen välimatka ja se, että useimmat lehdissä haastatellut ovat jo lukeneet muiden lasuuntoja ja siten (useimmiten tiedottomasti) soveltaneet siihen oman kokemuksensa. (Lisäksi tutkimuksessa on todettu, miten helppoa on istuttaa ns. valemuistoja.)

Kukaan lehdissä haastatelluista sotaveteraaneista ei ole todistanuut ampumisista, vaan hautaamista. Heillä ei ole ollut mitään tietoa, keitä on haudattu.

Pasi Jaakkosen Huhtiniemi-kirjassa esitetty tulkinta, että kyseessä on kaatuneiden väliaikainen hautaaminen, on todennäköinen selitys. Sekin on ollut järkyttävä elämys nuorille asevelvollisille.

Emma-Liisa
Viestit: 4991
Liittynyt: 30.01.07 17:25

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Eki kirjoitti:Voisin kuvitella, että mikäli Heikki Ylikankaan ja tämän Martti Pelhon väittämä asia olisi todella tapahtunut, olisi se pysynyt salassa muutaman päivän, parhaassa tapauksessa viikon.
Ylikangasta ei sentään voi rinnastaa Pelhoon. Pelhon alempi lukuhan on 10-kertainen Ylikankaaseen verrattuna. Ja Ylikangas sentään hylkäsi Huhtiniemi-teorian ja ampumiset tapahtuivat rintamajoukoissa. Olisi ollut paljon helpompi salata esim. 20 miehen ampuminen per divisioona (joskaan salaamiseen ei olisi ollut mitään syytä, koska karkurien teloituksella piti olla peloitusvaikitus) kuin 2000-3000 teloitusta Lappeenrannassa.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 09:09

Re: 2000 vai 3000 teloitettua rintamakarkuria?

Tässä Tapion pyytämä teksti. On huomattava, että tuolloin ei ollut käytössä Ylikankaan "Romahtaako rintama" Eikä "kuusikon vastakirja "Teloitettu totuus". Ylikankaan kirjasta tein yhdeksän sivun virheluettelon samalla menetelmällä. Kuusikko löysi niitä lisää.


KOMMENTTEJA KIRJAAN “TELOITETUT”
Antti O. Arponen ja Martti Meuronen: Teloitetut. Jyväskylä 2006.
Ilmo Kekkonen 16.8.2007. Luettu ja täsmennetty 14.7. 2008. Uudelleen 22.3. 2011.

Lähtökohta

Olen verrannut kirjan tietoja samaa ajankohtaa käsitteleviin historioihin ja tutkimuksiin. Keskeisinä lähteinä ovat olleet Jatkosodan historian osat 4-6, Jukka Lindstedtin väitöskirja ”Kuolemaan tuomitut” ja Jukka Kulomaan väitöskirja ”Käpykaartiin?”. Lisäksi olen käynyt läpi sanomalehtien kirjoittelua (erityisesti IS, HS, Etelä-Saimaa ja Karjala) ynnä luonnollisesti suuren joukon Jatkosotaa käsitteleviä teoksia mm. Jäntin ja Tarkin Viipurin menetystä kuvaavat kirjat sekä eräät rykmenttihistoriat. Lappeenrannan sotilaspiiriä koskevia asioita on tarkistettu varuskuntahistoriasta. Käytössä ovat myös olleet sodan ajan kaatuneiden huoltoa koskevat tutkimustiedot mm. Sotahistoriallisissa aikakauskirjoissa 5, 8 ja 12. Viimeiset tutkimustiedot mm. Viipurin menetyksestä ovat tiedossani. Lisäksi asioita on tarkistettu Sota-arkistossa ja Lappeenrannan kaupunginarkistossa. Ylipäänsä jokainen tässä esitettävä asia on sotahistoriallinen fakta. Kyse ei kuitenkaan ole tieteellisestä tutkimuksesta. Viittaan myös Pasi Jaakkosen kirjaan ”Huhtiniemi” Jyväskylä 2007.

Kommentoin lähinnä niitä asioita, jotka ovat kirjallisista lähteistä tarkistettavissa. Kirjassa on lisäksi joukko epämääräisiä väitteitä, keksittyjä tarinoita ja asiaan kuulumattomia tapahtumia, jotka on aina tulkittu todisteiksi teloituksista. Olen useissa tapauksissa tarjonnut niihin selityksen, joka minusta on luontevampi kuin esitetty.

Lappeenrannan sisäiset kuviot murtoineen ja tulipaloineen jätän omaan arvoonsa. Myös vuoden 1918 asiat jätän käsittelemättä.

Selite: TT= Toivo Tapanainen. JL= tohtori Jukka Lindstedt. JK= tohtori Jukka Kulomaa, JN = evl. Jarmo Nieminen (Sotahistorian laitoksen päällikkö 2007), JSH= Jatkosodan historia. KeO= kenttäoikeus. Suur-Saimaan suojeluskunta piiri = SSSKP. Toistuviin lähteisiin olen viitannut tekstissä.

Siis mistä on kyse?

Heti alkuun on todettava, ettei meillä ole mitään virallista valtion johdon vahvistamaa historianäkemystä. Lähes virallisiksi voidaan kuitenkin laskea virkavastuulla laaditut arkistoihin talletetut asiakirjat ja Sotatieteen ( Nyk. Sotahistorian) laitoksen historiateokset sekä mm. karkureista ja teloituksista laaditut väitöskirjat. Lisäksi on suuri joukko huolella laadittuja ja kaikki tutkimuskriteerit täyttäviä tutkimuksia ja historiateoksia joukko-osastohistoriikkeja myöten.

Näiden avulla – ja omalla yksityiskohtiin menevällä tutkimustyöllä mm sota-arkistossa – olen voinut kumota kaikki kirjassa esitetyt väitteet teloituksista. Jäljelle jäävät vain erilaiset huhut, juorut ja tuulesta temmatut satuilut. Ne eivät muutu todeksi sillä, että niiden kertojat ja kirjan tekijät niihin uskovat, tai ne toistetaan uudelleen ja uudelleen..

Erikoista on kirjassa esitetty vaatimus, että myös tapahtumattomista asioista tulisi olla dokumentit. Siis kesällä 1944 olisi pitänyt laatia olemattomasta kenttäoikeudesta ja Huhtiniemen tapahtumattomista teloituksista asiakirjat, jotta ne löytyisivät, kun vuosikymmenten kuluttua keksitään tällaista väittää. Historiantutkimukselle ja asiakirjojen laatijoille tämä avaa kokonaan uusia ulottuvuuksia.

Yleishavaintona voin todeta, että kirjassa toistellaan samoja asioita hieman toisistaan poikkeavasti. Tietolähteet on joskus mainittu, mutta lähdeluetteloa ei ole. Tutkimuksia ja erilaisia sanomalehti- ym. kirjoituksia tai tekijöiden olettamuksia ei ole eroteltu toisistaan.

Näin ollen oikeatkin yleistiedot sotatapahtumista, epämääräiset huhut, keksityt tai väärinymmärretyt tapahtumat sekä lukemattomat asiavirheet ovat sulassa sovussa. Moni esitetty asia ei edes sivua Lappeenrantaa. Niillä ei tietenkään ole mitään todistusarvoa tässä asiassa.

Tutkijoiden dokumentoidut tiedot mitätöidään vetoamalla muka kadonneisiin tai hävitettyihin asiakirjoihin tai keksittyihin vaitiololupauksiin. Erityisenä perusteena vedotaan myös siihen, että asiat ovat totta, koska niistä niin monet ovat tosina kertoneet. Tässä analyysissa osoitetaan esitetyt ”aihetodisteet” täysin hölynpölyksi.

Kirjassa on runsaasti tekijöiden ja heidän ”todistajiensa” heikosta sotilasasiantuntemuksesta ja avuttomista sotahistorian tiedoista lähteviä virheellisiä tulkintoja. Erityisen tietämätön on päätodistaja ”Syväkurkku” eli sairaseläkkeellä oleva lappeenrantalainen putkiasentaja Veli Holappa.

Kokonaan vastaamatta on peruskysymys: mihin salaista kenttäoikeutta olisi tarvittu? Pelkästään Kannaksen rintaman selustassa toimi noin 15 yhtymien ja heti niiden takana puolen kymmentä sk-piirien kenttäoikeutta. Järjestelmä perustui lakeihin, ei kenraalien käskyihin (JL).

Armeijan oikeudenkäyttöä valvoi Päämajassa mm. lakitieteen tohtori, everstiluutnantti Paavo Kekomäki, siviilissä KO:n jäsen ja oikeusneuvos. Kenraaleilla ei ollut oikeutta asettaa erityistuomioistuimia pikaoikeuksia lukuun ottamatta. Kenttäoikeuksien puheenjohtajat nimitti Korkein Oikeus ja määräsi tehtäviin ylipäällikkö Kekomäen esityksestä (JL). Täyttä pötyä on esitetty väite Tapanaisesta Mannerheimin luottomiehenä. Lakiasioissa se oli Kekomäki.

”Salainen” KeO olisi vaatinut lainmuutoksen. Kenraalien vaatima lisätiukkuus hoidettiin nyt 4.7. 44 säädetyllä Sotaväen Rikoslain (SRL) tarkistuksella. Kaipa uudesta erikoistuomioistuimesta olisi säädetty samalla kertaa, jos olisi ollut tarvetta? Yksikään kenraali ei ole vaatinut uutta erikoistuomioistuinta, vaan sotaväen rikoslain (SRL) koventamista ja tiukempaa suhtautumista karkuruuteen ( JL+JK).

Tutkijat ja ”tutkijat”

S 6. Heti johdannossa A&M vaativat, että ”perättömät tarinat kiistetään ja perättömiksi todistetaan.” Näin on tehnyt viran puolesta Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksen päällikkö everstiluutnantti Raunio ( mm. HS 10.07. 2004). Tätä ei kirjassa ole lainkaan noteerattu. Samoin kerrotaan, että luotettavia vastaväitteitä ei ole esitetty. Pötyä on sekin. Esim. sotahistorian toimiston silloinen päällikkö everstiluutnantti Anssi Vuorenmaa on 1989 kirjeessään Meuroselle ( S 40-41) selvittänyt asiaa ja todennut, ettei siitä löydy asiakirjoja. Jukka Lindstedt on kiistänyt teloitukset jo 1989 ja Jukka Kulomaa 1991. Tekijät kertovat kyllä nämä asiat, mutta jättävät ne tyynesti huomiotta.

S 30-32,40, 46, 83, 86-89, 100-102, 106, 122, 148 ym. Tohtorit Jukka Lindstedt (teloitukset), Jukka Kulomaa (karkurit) ja Juha Pohjonen (arkistot) ovat tutkineet asiaa perusteellisesti mitään todisteita löytämättä. Lindstedt ja Kulomaa ovat kiistäneet tiedot taas 1995. Lindstedt uusi kritiikkinsä Sotilasaikakauslehdessä elokuussa 2006.
Kulomaa on viimeksi murskannut kohta kohdalta koko tarinan marraskuun lopulla 2006 pidetyssä Historia Militaris-seminaarissa. Pohjonen on todennut, että Huhtiniemen mysteeristä puuttuvat sekä ruumiit että tekijät!
S 13, 17, 100. Millähän pätevyydellä (patologin ja arkeologin?) tekijöiden avaintodistaja, torikaupan valvoja Koistinen on pystynyt 1971 löydetyt ruumiit tutkimaan? Mukana ollut Jukka Karlsson kiistää Koistisen jutut luista näkyneestä väkivallasta ( IS 3.2. 2007). Miehen tarinat ovat tässäkin tuulen ja hännän välistä.
S 23. Palkintoraati ”asiantuntijoineen” on erehtynyt perusteellisesti. Meuronen on kertonut ”Syväkurkun” kertoneen TT:n kertoneen. Tällaisella tarinalla ei ole mitään todistusarvoa. Professori Pertti Hemanuksen asiantuntijat olivat hänen oman kertomansa mukaan yhtä kuin HUK, toimittaja Antti O. Arponen.
S 37, 58 Pekka Toivanen lainaa Meurosen ym. lehtikirjoituksista ”Syväkurkun” tarinoita. Olli Immonen lainaa Toivasta. Sitten Arponen toteaa historiankirjoittajien vahvistavan teloitukset. M.O.T. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten perätön tieto lähtee kiertoon ja muuttuu todeksi. Missä lähdekritiikki?
S 37, 62 ja 84-86, 99 Jo Rislakin ja Sahlstedtin peruskysymys on väärää tietoa. Väite satojen sotilaiden katoamisesta ja siihen liittyvien paperien hävittämisestä on perätön, kuten kaikki muutkin heidän tietonsa. Romaanin käyttö lähteenä on jo paksua. Se toistuu muuallakin kirjassa.
S 65. Ruotsalainen Allan Sandström kirjoittaa puuta-heinää. ”Sotaministeri Allan Larvia” on ollut tietolähde. Kyse on sotatuomarireserviin kuuluvasta lakimiehestä, jolla ei ollut mitään tekemistä teloitusten kanssa.
Sandströmin väite asioiden täsmäämisestä ( siis teloitusten todisteena) niitä tutkittaessa ei ainakaan tämän kirjoittajan kokemuksen mukaan pidä lainkaan paikkaansa. Mitä enemmän tutkii, sen enemmän koko Huhtiniemen ”mysteeri” osoittautuu pelkäksi hölynpölyksi. Nyt sen on todennut jopa tutkija Juhani Tasihin ( E-S 6.6. ja Lappeenrantalainen 13.6.) Myös Arponen on tämän kirjoittajalle myöntänyt uskoneensa Holappaa, koska tämän tiedot vuodesta 1918 pitivät paikkansa. Viimeisenä ( HS 5.7. 2007) on jopa professori Heikki Ylikangas sanoutunut irti Holapan jutuista.

Kadonneet asiakirjat

S 32-33, 39. SSSKP:n KeO:n asiakirjat ovat sota-arkistossa, kuten kaikkien muidenkin kenttäoikeuksien (JK+JL). Erikoista, että muut tutkijat ovat asiakirjat löytäneet, mutta ei Arponen, eivätkä hänen ”asiantuntijansa”.
S 37, 83, 98. ”Lappeenrannan kenttäoikeutta” ei ole koskaan ollut. Siksi ei löydy sen asiakirjojakaan.
IV AKE toimi Lauritsalassa noin 20.6. lähtien. Sen asiakirjat ovat sota-arkistossa, samoin Imatralla toimineen Päämajan sotilashallinto-osaston.
Päämajan kirkollisosasto laati ja ylläpiti kaatuneiden pääkortistoa
S 111. Teloitettujen keskuskortisto löytyy entisestä sota-arkistosta. Se annetaan tutkijoiden käyttöön.
Mitä Seuran toimittaja Raevuori mahtaa tarkoittaa ” salaisella Kirkko nelosella”? Jatkosodan Historia 6:n mukaan Päämajan kirkollisasiainosastolle perustettiin 29.2.1944 huoltotoimisto (Kirk.4), joka koordinoi radio- ja kiertuetoimintaa sekä uskonnollisen kirjallisuuden hankintaa. Sen toimintaa on vaikea nähdä salaisena. Mitä tekemistä sillä olisi ollut olla teloitettujen kantakorttien tai niiden väärentämisen tai hävittämisen kanssa? Kantakortteja käsitteli joukkojen ja esikuntien hallintohenkilöstö.
S 77. Arposen väite vuoteen 2015 salaisiksi julistetuista kansioista ei pidä paikkaansa (JL). PM kielsi syksyllä 1944 kenttäoikeuksien asiakirjojen hävittämisen. Ne ovat Sota-arkistossa. Valvontaosaston asiakirjat on todellakin pääpiirtein hävitetty. Ne koskivat useimmin sotavankien käsittelyä ja käyttöä Suomen hyväksi, NL:n agentteja sekä sen hyväksi toimineita suomalaisia kommunisteja. Karkureita ja teloituksia koskevat asiat selviävät täysin muista yhteyksistä ( JK+JL).

”Syväkurkku” lähteenä

S 17-19, 33. Veli Holapan eli ”Syväkurkun” näkemät asiakirjat ovat todennäköisesti Ryhmä Oinosen KeO:n papereita syksyltä 1941 tai sitten kesältä 1942, jolloin TT toimi L:ssa Järjestelykeskus 1:n KeO:n pj:na.
Onko lopultakaan varmaa tietoa, mitä asiakirjoja TT oikein piilotteli – ja miksi? Syväkurkun väite asiakirjojen hävittämiskäskystä on perätön. Nyt hän on ”Välikäden” kautta julistanut arkistonsa salaiseksi vuoteen 2036. Mitähän salattavaa on olemattoman kenttäoikeuden tekemättömissä asiakirjoissa? Nyt ( 8.6. 2007) on selvää, että tämä entinen putkiasentaja Veli Holappa eli Syväkurkku on keksinyt koko teloitustarinan.
S 51, 52, 54. ”Syväkurkun” kanavat sota- ja sen jälkeisen ajan tiedusteluun ovat keksittyjä. Hän ei ole koskaan kuulunut mihinkään poliisi- tai tiedusteluorganisaatioon.
”Syväkurkun” tarinat ovat puhdasta valehtelua. Voiko hän olla lähdesuojan turvissa kaiken valehtelun jälkeen?
Ei ihme, ettei hän uskalla tulla julkisuuteen. ”Uhkailut” ovat vain tekosyy. Miten voidaan uhkailla miestä, joka on salannut henkilöllisyytensä? Johtuukohan Tapanaisen asiakirjojen ”häviäminen” siitä, että tarkempi tutustuminen olikin osoittanut, että ne eivät ole vuodelta 1944?

Kenraalien ja Tapanaisen tapaaminen

S 16, 22. Imatralla oli Päämajan sotilashallinto-osasto. Osastopäällikkö oli eversti Eino Koskimies. Osasto käsitteli mm. oikeus- ja sotapoliisiasiat (JSH).
Kenraali Heinrichs oli yleisesikuntapäällikkö ja taatusti 23.6. Mikkelissä.
Kenraaliluutnantti Oesch oli Kannaksen joukkojen komentaja. Hänen esikuntansa oli 23.6. Jääskessä ( tai Imatralla Schreyn huvilassa?), josta siirtyi 28.6. Lemin Kantturaniemeen. Oesch oli saanut joukkonsa jotenkuten VKT-asemaan, jossa ensimmäinen taistelu johti Viipurin menetykseen. Talin suunnalla oli suurhyökkäys 23.6. jo alkanut.
Kenraalimajuri Svensson sai siirtokäskyn 16.6. ja lähti esikuntineen Aunuksesta Kannakselle 18.6. Svensson otti V AK:n komentajana 22.6. rintamavastuun Viipurin suunnalla. Juuri 23.6. torjuttiin hänen johdollaan hyökkäystä Kivisillansalmella. Jonkun muun asian kanssa touhuilu tässä vaiheessa olisi ollut aivan järjetöntä.
Tarina TT:n ja kenraalien tapaamisesta on satua.

Lappeenrannan sotilaspiiri ja Suur-Saimaan sk-piiri

Lappeenrannan seutu kuului aluksi Viipurin kutsuntapiiriin ja 1932 alkaen Viipurin sotilaspiiriin.
Lappeenrannan sotilaspiiri perustettiin vasta 1937. Esikunta oli Valtakadulla Lappeen kunnantalolla. Se yhdistettiin Mikkelin sk-piirin esikunnan kanssa syksyllä 1939. Esikunta siirtyi Mikkeliin kesällä 1940 ( toisen tiedon mukaan 1941). Nimi oli nyt Suur-Saimaan suojeluskuntapiiri. Mikkelissä toimi myös suojeluskuntapiirin KeO. Sen pj oli sotatuomari Alvar Rossi. Se ei määrännyt ainoatakaan kuolemantuomiota suomalaisille sotilaille koko sodan aikana. Huomattavaa on, että yleensäkään sk-piirien kenttäoikeudet eivät määränneet yhtään teloitukseen johtanutta tuomiota rintamajoukkojen karkureille kesällä 1944.
Järjestyksenpidosta L:n kaupungissa vastasi varuskunnan komendantti majuri Paavo Simelius.käytössään sotapoliiseja ( Pol-os/ is-esikunta 1200 ja 10. SpolK) ja lentokentän vartio sekä tietysti HTK:n henkilöstöä. Pidätetyt ja vangitut karkurit (uusijat) säilytettiin päävartiossa . Se oli normaali järjestely.
Lappeenrannan kasarmialueella toimi noin 29.6. alkaen IV AK:n HTK 1. Karkureita koottiin 10. SPolK:n perustamaan järjestelykeskukseen aluksi Armilan koululle. Pääosa ( 90 %) palautettiin oitis takaisin joukkoihin. Siellä kieltäytyneet laitettiin oman yhtymänsä kenttäoikeuteen. Tärähtäneet lähetettiin sairaaloihin. Osa sijoitettiin työosastoihin. Tietysti osa karkureista pääsi kotiseudulle. Siellä osa jäi kiinni, loput piileskelivät sodan loppuun. Kaikki karkurit armahdettiin silloin (JK). Ei ole tietymättömiin jääneitä karkureita, kuten Arponen väittää. Taistelukentällä kadonneet ovat eri asia. On erityisen törkeää ja loukkaavaa leimata heidät teloitetuiksi karkureiksi.
Kaupungissa oli lisäksi ainakin ilmavoimien ( Lentorykmentti 3: osia ym.) ja Panssariprikaatin (Panssaridivisioonan) yksiköitä. Lisäksi toimi useita huoltolaitoksia (JSH). Kaupungissa toimi koko sotien ajan tunnistamattomien sotavainajien ”hautauskeskus” (JN). Kaupungin kautta kuljetettiin suuri määrä sankarivainajia kotiseudulle. Kaupunki evakuoitiin 19.6. alkaen ja tyhjennettiin 2.7. alkaen.
S 14, 37, 48. Huhtiniemen esikuntarakennus oli välirauhan aikana Ratsuprikaatin esikuntana (JN). Soittokello on päällikön tapa kutsua esim. esikuntavääpeli luokseen. Talossa on voinut toimia JärjK 1:n KeO kesällä 1942. Elli Matkosen kertomus on epäluotettava. Taustalla lienee ollut Holappa häntä ”opastamassa”..
Kellarin ”selli” on esikunnille tyypillinen tulenkestävä arkistoholvi. ”Sellin ovi” on taloa ympäröineen rauta-aidan portti, kuten kuvaliite osoittaa. Kuvaliitteen luodinreiät puissa ovat jälkiä taisteluammunnoista. Huhtiniemi oli harjoitusaluetta, jossa ammuttiin myös kovilla.
”Hiljaiset herrat” ovat voineet olla piirin esikunnan tai ilmavoimien johtokeskuksen entisiä jäseniä tai vain yleensä veteraaneja. Mikähän se näytetty luettelo on lopultakin ollut? Olisiko kyseessä ollut JärjK 1:n KeO;n tuomioluettelo vuodelta 1942? Näyttäjä on ollut Holappa, ei vieraileva veteraani.
Talossa toimi 18.6. 44 alkaen Kannaksen joukkojen lentotoiminnan esikunta ja lähinaapurissa iv-aluekeskus. Vieressä oli vilkas lentokenttä ja hävittäjien suojapaikat aivan lähellä (JSH). Myös telttamajoitusta oli alueella. Talo oli täpötäynnä. Kellarissa oli viestiosasto (JN). Salaisesta kenttäoikeudesta ei kukaan tuolloin alueella toiminut tiedä mitään.
Lauritsalassa oli noin 20.6.1944 alkaen IV AKE:n KeO, joka käsitteli suoraan armeijakunnan alaisten joukkojen ( huolto, pioneeri, viesti ym.) karkuruusasiat. Tämä KeO määräsi yhden kuolemantuomion vakoilijalle. Se peruutettiin miehen osoittauduttua inkeriläiseksi sotilaskarkuriksi. (JL). KeO istui joskus kasarmilla, koska vangitut ja pidätetyt säilytettiin päävartiossa.
S 15 Eduskunnassa ei ole tehty salaista kysymystä L:n teloituksista (JL).
S 53. ErP 4:n 1. K. ( os. Vehniäinen) on ollut Savitaipaleella kesällä -44. Kaukopartiomiehet oli kyllä koulutettu täysin muuhun kuin karkureiden käsittelyyn. Se oli sotapoliisien työtä. Tässäkin asiassa harjoitetaan omituista vihjailua.

Karkuruudesta

S 14. Karkureita vaelsi Valkeasaaresta Luumäen tasalle ( noin 200 km) jo 14.6. alkaen. Heissä oli myös upseereita, joskin alle 0,5 % (JK). Nuorempien upseerien asiat ( vänrikki-kapteeni) voitiin käsitellä KeO:ssa. Yhtään upseerin teloitusta ei ole tapahtunut viime sotien aikana (JL+JK).
S 45. Karkureiden suuri määrä pitää paikkansa. Juhannuksen alla IV AK:n tilanne oli pahimmillaan ja karkureita oli sen kaikista yhtymistä. Heitä oli päivittäin Kannaksen joukoista noin 6000 miestä pahimpaan aikaan. Heidän käsittelystään on tarkat tiedot sotapoliisin toimintakertomuksissa (JSH+JK).
S 49-50. Erkki Kerojärven väite pikaoikeuksien toiminnasta mm. Lappeenrannassa on pötyä. Pikaoikeus voitiin määrätä panna vain rintamalla olevassa yhtymässä. Kerojärvi lienee kuulunut 6. D:n tykistöyksiköihin. Ne marssivat juhannuksen jälkeen Ensosta ja Jääskestä Kilpeenjoelle. Miten 15-20 km matka olisi kestänyt 2,5 vrk? Lappeenranta on aivan toisessa suunnassa. Totta on, että karkureita tuli koko ajan. Talin-Ihantalan taistelu kävi tuolloin kiivaana.
Saunomismuistojaan Kerojärvi on tarkistanut. Teloituksista Huhtiniemessä ei taidettukaan puhua. Eino Grön on kiistänyt laulelleensa Huhtiniemen saunassa ( IS 20.12. 2006.
S. 44, 62, 64, 66, 75. Edes ”teloitettujen” oikeita yksiköitä ei tiedetä. Nämä jutut ovat Holapan keksimiä satuja. Alkuperäinen ErP 21, ”Musta Nuoli”, oli 1.1.1944 lukien 4.D:aan kuuluva III/JR 5, jota komensi everstiluutnantti Onni Oiva Saarelainen. Se hajosi Perkjärvellä 16.6. heti ensimmäisessä tykistökeskityksessä. Pataljoona ei käytännössä juuri pystynyt taistelutehtäviin. Asemiin jäi yleensä alle sata miestä (JSH). Osa palaili vähin äänin takaisin riviin tilanteen rauhoituttua. Suuri osa ( noin 400) sijoitettiin sitten työmuodostelmiin (JK). Karkureiksi määritettiin lopulta ”vain” 134. Ketään ei teloitettu. Näin rykmentin historia ( tohtori ja eversti Vilho Tervasmäki). Väite III/JR 5:n miesten tuomitsemisesta L:ssa on jälleen puhdasta puppua
S 53, 69. Kadoksiin jäämisiin oli monia syitä. Kesän 1944 taistelut vetäytymisineen olivat omiaan katoamisiin. Yleensä mies joko tuhoutui kokonaan tai hautautui tulituksessa tai kaatui erillään muista esim. eksyttyään. Myös viivytystilanteissa miehiä jäi vihollisen puolelle. He kaatuivat tai heidät ammuttiin antautuessa. Venäläiset ampuivat myös yliloikkausta yrittäneitä. Päämajan Valvontaosasto teki tietysti listoja kadonneista, koska osa saattoi olla kotiseudulle päätyneitä karkureita ja osa yliloikkareita. Se oli aivan normaalia työtä.
”Tutkijoiden” tulisi sentään kyetä erottamaan kadonneet ja karkurit toisistaan.
Kotiseudulle piiloutuneet karkurit armahdettiin muiden mukana erityisellä lailla välirauhan sopimuksen jälkeen. Sen laati PM:ssa juuri Kekomäki. Sekin osoittaa perättömäksi sen, että karkureihin olisi suhtauduttu laittomin menetelmin. Kaikki eivät välttämättä koskaan ilmoittautuneet sotilasviranomaisille. Näin heistä ei aina ole täsmällisiä kotiuttamistietoja. Tietenkään heidän kantakorttejaan ei sijoitettu samoihin sarjoihin muiden kanssa.
S 129. Karkureita siis koottiin järjestelykeskukseen. Osa jatkoi karkuaan ja pääsi ehkä kotiseudulle asti. Siellä kiinnisaadut koottiin Kouvolaan (JK). Siellä toiminut KeO ei määrännyt yhtään toimeenpantua kuolemantuomiota.
Tuntolevyjä on voitu viskellä maastoon esimerkiksi kotiuttamisten yhteydessä syksyllä 1944. Niiden löytyminen rantavedestä ei todista teloituksista mitään.

Viipurin tapahtumat

S 26, 52, 57, 64,65 Totta on, että 20. Prikaatin pääosa pakeni Viipurista. Kyse oli kuitenkin pakokauhusta, ei joukkokarkuruudesta. Lappeenrantaan asti tulleet muutamat miehet palautettiin. Joukot olivat aika lailla sekaisin vielä 22.6. Eversti Kempin taistelukertomus (pvm 23.6. 44) antoi aluksi virheellisen tiedon 416 kadonneesta. Tämä on johtanut monen ”tutkijan” arvailemaan kaikenlaista. Luvussa olivat mukana Viipuriin jääneet, karkurit, hiipparit ja yksiköistään eksyneet.
Uusi komentaja palautti ripeästi järjestyksen. Prikaatin vahvuustaulukossa on 25.6. karkureita 181, joista 56 on palautettu. Karkurien määräksi jäisi näin 125. Asiaa vuosikymmenet perin pohjin tutkinut prikaatissa kapteenina palvellut Uuno Tarkki vähensi tästä vangeiksi jääneinä 45 miestä ja kaatuneina seitsemän aiempien lisäksi. Lappeenrantaan hän arvioi menneen vain kolme miestä. Karkurien määrä 20. Prikaatissa on hyvin pieni verrattuna vaikka 3. Prikaatiin.
Viimeisin tutkimus on selvittänyt lähes joka miehen kohtalon ( ”Viipuri 1944”). Prikaatista teloitettiin yksi mies elokuussa Laatokan pohjoispuolella. Kaikkiaan tuntemattomalla tavalla kadonneiksi jäi neljä miestä.
Viipurissa kaatuneisiin kuuluivat pataljoonan komentajat majuri Viljo Kirma (IV P) ja kapteeni Amos Malinen ( I P). Tarkki on selvittänyt heidän kohtalonsa.
Tietysti kadonneet, kaatuneet ja vakavasti haavoittuneet poistettiin prikaatin kirjoista. Sekin on normaali menettely.
Oikeudenkäyntiä 20. Prikaatin karkureille ei järjestetty L:ssa. Asia hoidettiin prikaatin omassa KeO:ssa tai prikaatin kirjoista poistettujen karkurien osalta ao. kotiseudun sk-piirin KeO:ssa.
Eversti Kemppi ja majuri Bäckman haastettiin sotaylioikeuteen, jossa majuri-everstitason asiat tutkittiin. Kenraali Palojärven arvoitukselliset sanat tarkoittanevat sotaylioikeuden heille antamia tuomioita tai karkurien käsittelyä prikaatin KeO:ssa. Palojärvi ei välttämättä hyväksynyt komentajien kohtelua. Vastuu kuului myös ylemmille johtajille Päämajaa myöten.
20. Prikaati siirtyi jo 26.6. alkaen Juustilan suuntaan rintamalle. Se oli aluksi pataljoonittain alistettuna muille joukoille, mutta jo 10. heinäkuuta rintamavastuussa Juustilankankaalla ja toimi asiallisesti. Satojen miesten teloituksen jälkeen se ei olisi missään tapauksessa onnistunut (JSH).
Tarkin mukaan prikaatista tuomittiin yksi mies kuolemaan oman kenttäoikeuden istunnossa. Sekin tapahtui vasta Tolvajoella (Tolvajärvellä), jonne prikaati siirrettiin elokuussa. Toisen tiedon mukaan prikaatin KeO olisi tuominnut kuolemaan kaikkiaan viisi miestä, joista siis yksi olisi teloitettu.
.S 103-106. Akateemikko Paavo Haavikko on tyytymätön Viipurin tapahtumiin, koska hänen kuvittelemaansa kapinaa ja joukkoteloitusta ei ole ollut. Erikoista on jälleen vaatia asiakirjoja tapahtumista, jotka ovat pelkkää mielikuvitusta.
S 112-114. 20.Prikaatin upseeritäydennys oli täysin normaalia. Noin 300 upseerin joukossa oli aina vajausta. Prikaati oli osallistunut taisteluihin vielä elokuussa.
S 117. Sotahistorian harrastaja Eeva Tammen tutkimus Viipurin tarkoituksellisesta luovuttamisesta ei ole saanut asiantuntijoiden kannatusta. Se perustuu olettamuksille. Viipurin tapahtumista ei löydy mitään yhteyttä väitteisiin L:n joukkoteloituksista.

Miten sotapäiväkirjat liittyvät L:n tapahtumiin?

103-106, 112-115 Totta on, että sotapäiväkirjoja kirjoitettiin ja paranneltiin jälkikäteen. Se oli kiivaiden taistelujen aikana jopa tavanomaista. Viljo Kirman IV P /20. Prikaatin alkuperäinen sotapäiväkirja jäi ehkä Viipuriin esikunnan paetessa.
20. Prikaatin Viestikomppanian päiväkirjan pitäjän olisi tullut liikkua komentajansa mukana. Kauranteen käsitys sotapäiväkirjoista on sinänsä aivan oikea. Sota-arkistossa niitä on tuhansittain. Ei kukaan tutkija luota yksinomaan yksittäiseen päiväkirjaan.
Hyvin monien joukkojen sotapäiväkirjoissa on puutteita ja jälkikäteen tehtyjä paranteluja. Kukaan ei ole aiemmin keksinyt väittää niiden todistavan laittomista teloituksista.


Toivo Tapanainen (TT) ja kenttäoikeudet

S 61,67. TT:a ei löydy KeO:n pj-luettelosta 1943-44 (JL).Tässäkin puhutaan vain yleisesti tuomioista, ei kuolemantuomioista. Saarentaan kertomus voi jälleen liittyä vuoteen 1941. TT oli kyllä sotatuomari 1944, mutta ei kenttäoikeuden pj.
S. 18-19. JL:n mukaan ( Kuolemaan tuomitut s 550) TT oli KeO:n pj Ratsuväkiprikaatissa ja Ryhmä Oinosessa Pohjois-Karjalassa 1941.Ryhmä O.n KeO tuomitsi erään ErP 21:n sotamiehen ( Lauri Mäkinen) kuolemaan 1.11. 1941. Teloitus pantiin heti täytäntöön Aunuksessa Kangasjärven kylässä (JK).
TT toimi Järjestelykeskus 1:n KeO:n pj:na 15.5.-15.9 1942. Tämä KeO ei määrännyt kuolemantuomioita (JL). Voi olla, että juuri sen asiakirjoja TT on säilyttänyt ja Holappa valehdellut niiden liittyvän kesään 1944.
TT on 18.6.1944 ottanut SSSKP:n KeO:n vakinaisen pj:n sotatuomari Alvar Rossin jo 13.5. määrättynä sijaisena JvKoulK 3:n alokkailta vastaan sotilasvalan ( JL s. 549). Se ei tarkoittanut määräystä pysyväksi KeO:n pj:ksi (JL).
Ei KeO toiminut kenraalien käskyjen, vaan lakien perusteella. Esimiehet saattoivat kyllä joskus vaatia lain tiukkaa tulkintaa (JL+JK).
S. 44-45, 65-67. Siis TT määrättiin ensin 18.6. 44 ”tavallisen” KeO:n pj:ksi, sitten 23.6. vastoin lakia ja ao. valtuuksia salaisen KeO:n pj:ksi. Tarmokkaana miehenä hän ehti pitää ensimmäisen istunnon 22. 6. – siis jo ennen nimitystään - ( toisen tiedon mukaan 24.6.) ja lähteä sitten 24.6. juhannuksen viettoon huvilalleen KeO:n henkilöstön kanssa? Sen jälkeen ammuttiinkin sitten reippaasti muutamia miehiä ( tai kymmenenkin!) päivittäin. Onkohan Sandströmin /Meurosen/Syväkurkun tapahtumakuvaus pitävä? Ovatko väitetyn KeO:n jäsenten nimet vuodelta 1941 tai 1942? Tai ovat he yksinkertaisesti HTK 1:n henkilöstöä kesällä 1944?
Tällaisia teloituksia ei olisi millään voinut salata HTK 1:een kootuilta täydennysmiehiltä tai järjestelykeskuksen karkureilta. Seurauksena olisi mitä todennäköisimmin ollut paniikki ja joukkopako. Nyt esimerkiksi uudelleen paenneet ja siitä kuulustellut karkurit eivät kuulustelupöytäkirjoissaan edes mainitse kenttäoikeutta tai teloituksia paon syyksi (JL).
( Todellisuudessa TT oli siviilimies. Hän oli Lappeenrannan kaupunginhallituksen sekä väestönsuojelu- ja majoituslautakuntien jäsen. Hän oli evakossa Loimaalla heinäkuun alusta elokuun alkuun)
S 66-67, 98. Pikaoikeus on eri asia kuin KeO. Se oli erityistuomioistuin, joka voitiin komentajan käskyllä asettaa taistelussa olevassa yhtymässä, ei selustan sk-piirissä. Miksi oikeus perustaa pikaoikeus olisi peruutettu? Se olisi vaatinut lainmuutoksen. Sinänsä pikaoikeutta käytettiin melko vähän.
Lappeenrannan ”salainen kenttäoikeus” muuttuu nyt yhtäkkiä pikaoikeudeksi! Lakia olisi pahemman kerran rikottu jälleen ja asialla olisi ollut mm. lainoppinut tuomari ynnä arvostettu poliisipäällikkö?
S 69-70. ErP 25 toimi 15. D:ssa Itä-Kannaksella. Se alistettiin Vuosalmella 2. D:lle (JSH). Pataljoonassa kieltäytyi noin 40 miestä taistelemasta Äyräpään sillanpäässä. Karkureita oli jopa 100 (JK). Miksi sen asioita olisi käsitelty L:ssa? Tehtävä kuului 2.D:n tai 15.D:n KeO:lle.
S 70. Hovioikeudenneuvos Kemppisen tarina on puuta-heinää. Hän on myöhemminkin kunnostautunut sotahistorian väärinymmärtäjänä. Jos asia oli tutkimisen arvoinen, miksei hän ottanut tietoja muistiin?
Operaatio Stella Polaris ei kuulu mitenkään tähän yhteyteen. Sen mukaanotto todistaa vain kirjoittajien asiantuntemattomuutta.

Sotapoliisien toiminta

S 50, 54. Aunuksesta tulivat V AK.n alaiset 7. ja 9. Sotapoliisikomppaniat, joissa oli noin 180 miestä. Ne toimivat V AK:n selustassa Simolan-Luumäen-Kouvolan suunnalla ja Pohjois-Kymenlaakson sk-piirin alueella (JSH). IV AK:lla oli ainakin 10. SpolK. Is-esikunnan alaisena oli noin 60-70 miestä käsittävä erillinen osasto. L:ssa on ollut noin 250 sotapoliisia.
Lappeenranta oli Viipurin menetyksen jälkeen osa sotapoliisin tainta valvontalinjaa, jolla estettiin karkurien pääsy kotiseudulle. Karkurit pidätettiin tai uusijat vangittiin, kuulusteltiin ja lähetettiin takaisin joukkoihin (JK). Sotapoliisilla oli lain velvoite käyttää asetta tietyissä tilanteissa. Sitä ei tiedetä tapahtuneen. Karkurit olivat yleensä kiinni otettaessa hyvin nöyrää porukkaa. Kyseessä oli heikoin sotilasaines. Sotapoliisit olivat erittäin kokenutta ja valittua joukkoa.
Sotapoliisiin kohdistuu kirjassa jatkuva mustamaalailu. He tekivät äärimmäisen hankalaa työtä vaikeissa oloissa annettujen käskyjen ja ohjeiden mukaisesti. Mitä tuomittavaa siinä on?
Sotapäiväkirjojen tai niiden sivujen puuttuminen ei todista yhtään mitään teloituksista. Sotapoliisien toimintakertomukset ovat sota-arkistossa (JK+JL).
S 90-92 Omituista on kapteeni Eemil Kokkoon kohdistuva vihjailu. Hän oli eversti Veistaron johtaman is-esikunnan alaisen erillisen poliisiosaston päällikkö. Juttu muistiinpanojen viemisestä hautaan mukaan on pötyä. Eversti Veistaro vastasi 30.6. alkaen lähinnä evakuoinnista valtakunnan ilmasuojelupäällikön kenraali Sihvon alaisena. Hänen johdossaan oli ilmasuojelukomppanioita. Hän oli samalla IV AK:n is-komentaja.

Teloitukset ja joukkohaudat ovat kuvittelua

On huomattava, että useimmat ihmisten kertomat tarinat on saatu aina jonkin julkaistun jutun tai tv-ohjelman jälkeen. Ne on tarkemmin kysyttäessä peruuteltu toinen toisensa jälkeen. Monien juttujen lähtökohtana voivat olla kesän 1944 kaatuneiden huollon toimet ja epämääräiset tiedot rintamalla tapahtuneista teloituksista.
S 13, 14, 16, 17, 44. Huhtiniemessä ei ollut sotilaspiirin esikuntaa kesällä 1944. Millähän pihalla ”joka-aamuiset” teloitukset tehtiin? Löydettyjen ruumiiden ”patologina” toimi siis torikaupan valvoja Koistinen!
JL:n mukaan L:ssa ei määrätty yhtään suomalaisen sotilaan teloitusta 1944. Kulomaan mukaan yhtään upseeria ei teloitettu karkurina. Ainoatakaan ”salattua” teloitusta ei ole löytynyt tässä tammikuussa 2007 alkaneessa tutkimuksessa.
Koistisen jutut on osoitettu perättömiksi (mm. IS 3.2. 2007). Meurosen palkittu juttu Lappeenrantalaisessa perustui lähes kokonaan Koistisen sepittelyihin ja asiantuntijaraatina toimi Arponen. Jo tämä perustarina on täysin väärillä jäljillä ja vailla vähintäkään dokumenttipohjaa.
S 29. Kärmeniemi on osoittautunut Holapaksi. L:aan on haudattu (Eino Pietolan mukaan) syyskuun 41 ja kesäkuun 44 välisenä aikana 1352 sotavankia. Sinänsä suuri kuolleisuus on silti vain 1-2 vankia päivässä. L:n sotavankisairaala evakuoitiin 25.6.1944 ensin proomuilla Mikkeliin ja sitten Loimaalle. Sairaalan lääkärinä toiminut J.K. Klemola ei tiedä teloituksista. Heitä ei siis heinäkuussa kuljeteltu L:ssa elävinä eikä kuolleina.
S 60. Saarentaan kertomus voi pitää paikkansa, jos ajankohta on marraskuu 1941 ja paikka Aunus. Silloinkaan ei ole kyse kuolemantuomioista yhtä ErP 21:n miestä lukuun ottamatta.
S 74-75. Hakulin tiedot eivät todista teloituksista yhtään mitään. III/JR 12 oli myös entinen vankipataljoona (ErP 23, JK). Siitä todella lähti suuri määrä karkureita Ihantalaan tultaessa. Kenraali Vihma ( 6. D:n kom) vaati ankaraa kohtelua ja määräsi kaikkiaan neljä karkuria ammuttaviksi. Miten se liittyy L:aan?
Väite erityisestä vaitiolovalasta on pötyä. Sillä vain haetaan uskottavuutta näille tarinoille, jotka eivät miltään osin kestä kriittistä tarkastelua.
S 80. ” Neljä surmaa soramontulla” on keksitty tarina.
S 94. Katynin metsän ”mysteeri” oli siinä, että Saksa ja NL väittivät toisiaan syyllisiksi puolalaisten upseerien katoamiseen. Asia selvisi, kun haudat avattiin 1943 ja teloitusten ajankohta selvitettiin. Syypää oli NL. Miten tämä liittyy L:aan ja täysin keksittyyn tarinaan teloituksista?
S 111. Aulis Korhosen kertomus on myöhemmin peruttu. Kyse oli tunnistamattomien kaatuneiden hautauksesta.
S 113. Huhdanpään kertomus on aivan normaalia kaatuneiden evakuointikeskuksen toimintaa. Kyseessä oli joko 13. tai 15. KEK Luumäellä. Rintama ei suinkaan ollut kaukana, vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä. Tohtori Marko Tikan vihjailu paikallisten suojeluskuntien oman käden oikeudesta vaatisi kyllä edes jotain perusteluja. ( Todettakoon uudelleen, että SSSKP:n kenttäoikeuden asiakirjat ovat Sota-arkistossa).
S 121. On hyvä, että on tervejärkisiäkin ihmisiä (Piepponen).
S 108. Okon kertomus kuvaa luvattomasti kaupungilla liikkuneiden palauttamista majoitusalueelle. Esimerkki siitä, miten kaikki normaali toiminta tulkitaan liittyväksi teloituksiin. Mistä näyttösuojan takana olleet kaivamisjäljet tiedettiin haudoiksi? Kuoppien kaivaminen armeijan harjoitusalueella on varsin tavanomaista toimintaa.
S 125. Silvaksen kertomus on niin ylimalkainen, ettei sen perusteella voi väittää mitään. Lappeenrantaan haudattiin suuri määrä kaatuneita. L:n lähellä oli ainakin IV AK:n KEK 13 ensin Luumäellä ja sitten Rauhassa. Niihin kuljetettiin tunnistetut vainajat toimitettaviksi kotiseudulle ja vastaavasti tunnistamattomia tuotiin L:aan. Kukahan mahtoi huolehtia siitä, olivatko vainajat kuormassa selällään tai mahallaan? Tässä on jälleen sotkettu Lappeenrannan kaatuneiden huollon toiminta teloituksiin.
S 130. Yhtenä sytykkeenä tarinoille omien ampumisesta voi olla hieman epämääräinen kertomus kahden kovia kurinpitopuheita säikähtäneen täydennysmiehen itsemurhasta L:ssa ilmeisesti heinäkuussa. Palvelustoverit kertoivat siitä myöhemmin rintamalla JR 25:ssä (JK).
S 127. Kantahenkilökunnan tarinat 1970-luvulla tai aiemmin eivät perustu asiatietoon. Tämän tyyppiset jutut kuuluvat varuskuntien ”perimätarustoon”, joka välittyy aina uusille ikäluokille. Sytykkeinä ovat olleet Koistisen ja kumppaneiden tarinat ja epämääräiset tiedot tunnistamattomien vainajien hautauksista..
S 128. Sodan jälkeen 1951 alkaen L:ssa toimi taas sotilaspiirin esikunta. Ainakin jossain vaiheessa sen sijaintipaikkana oli Huhtiniemen esikuntarakennus. Esikunnan yhteydessä istui sotaoikeus. Ovatko toimiupseereiden tutkimat asiakirjat näitä vai todella sodan aikaisia? Asiakirjojen pano parempaan säilytykseen oli aivan oikea toimenpide.
S 100, 135, 138. Veikko Matteron kertomus on sinänsä uskottava. Teloitusta ei hänkään ole nähnyt. Tarina on nuoren pojan väärinkäsitystä ja mielikuvitusta. Sotapoliisi on palauttanut luvattomilla teillä olleita miehiä yksikköönsä tai työmaalleen? Niitä oli joinakin päivinä sadoittain. Se on yksinkertaisin tulkinta tapahtumalle.
S 137. Kovin epämääräinen on Riihisen juttukin. Tarkoittiko hän evakuoitavia sotavankeja? Heidäthän kuljetettiin Linnoituksesta pois 24.6. alkaen.
S 151. Sotapoliisin kertomus on toisen käden tietoa. Jo tämä tapahtuma kaksinkertaistaisi sodan ajan teloitusten määrän. Vai onko kertoja tarkoittanut kaikkia sodan aikana teloitettuja karkureita? Suurin tiedossani oleva kerrallinen teloitus rintamalla oli Viipurin lähellä 17. D:n kenttäoikeuden tuomitsemat neljä miestä 23.7. 1944 ( mm. Tarkki). Teloitettujen määrä kerralla oli yleensä 1-2.
Todettakoon vielä kerran, että suojeluskuntapiirien kenttäoikeuksien kesällä 1944 karkureille määräämistä kuudesta kuolemantuomiosta ei toimeenpantu yhtään. Kaikki teloitukset tapahtuivat rintamajoukoissa. ( tämä on toisessa yhteydessä tarkemmin).
Lappeenrannassa toimi tunnistamattomien sotavainajien hautauskeskus ihan virallisesti kesällä 1944.

LIITE
Asiakirja on katsottava PM:n viralliseksi näkemykseksi karkuriasiassa. Sen osoittavat allekirjoitukset. Mannerheim oli jo presidentti. Ilman hänen hyväksymistään kirjelmää ei kuitenkaan olisi voitu lähettää. Polttamiskäskyn ymmärrän nimenomaan niin, että se sisälsi armeijan taistelutoimien ja hengen kannalta arkaluonteisia asioita, ei niinkään, että se käsitteli myös teloituksia. Huomattavaa on, että nimenomaan kieltäytymistä korostettiin 20.6. kuolemanrangaistuksen perustaksi. Myös korostetaan, ettei ole haluttu vaikuttaa tuomioistuinten päätösvaltaan. Tieto teloituksista pitää levittää mahdollisimman laajalle. Toisaalta halutaan rajoittaa kuolemanrangaistusten määrä vain välttämättömimpään. Tämä kaikki sotii salaisia joukkoteloituksia vastaan. Jos niitä olisi tapahtunut, niin kai se tässä olisi mainittu ja kielletty?

Minusta tämä asiakirja on selkein todiste siitä, ettei mitään salaista kenttäoikeutta teloitustuomioineen ole ollut, eikä myöskään mitään salattuja teloituksia..

JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Yleensä syytteen esittäjän tulisi osoittaa se todeksi. Yhtään pätevää perustetta ei nyt ole esitetty. Pelkkä satuihin uskominen ei riitä. Niiden pohjana on aina erityinen asiantuntemattomuus armeijan toiminnasta.

Millään vaitiolokielloilla ja asiakirjojen hävittämisellä ei olisi voitu peittää edes muutaman miehen - saati kymmenien tai satojen miesten - teloituksia. Niitä ei olisi voinut salata sen enempää L:ssa toimivilta joukoilta ja esikunnilta kuin rintamalle lähetettäviltä äskeisiltä karkureilta tai kotiseudulta kootuilta täydennysmiehiltä.

Toivo Tapanainen ei ole toiminut KeO:n puheenjohtajana 1943-44 yhden päivän sijaisuutta lukuun ottamatta.

Lappeenrantaan ei ollut tarvetta perustaa erillistä oikeutta. Pääosa karkureista palautettiin takaisin joukkoihinsa. Kieltäytyneet tuomittiin yhtymiensä kenttäoikeuksissa yleensä kuritushuoneeseen tai vankeuteen tai sijoitettiin työkomppanioihin. Teloituksista on tarkat tiedot.

Vaikuttaa siltä, että Koistinen on puhunut täysin omiaan. Veli Holappa (”Syväkurkku”) on valehdellut järjestelmällisesti. Kummankaan tarinoista ei ilmene mitään todistusvoimaista. Pelkkä usko omiin juttuihin ei riitä.

Tästä on sitten lähtenyt 1971 alkaen - ja erityisesti vuodesta 1987 - kehkeytymään tarina, joka elää omaa elämäänsä. Panoksensa ovat antaneet sensaatioita etsivät toimittajat, harrastajatason tutkijat ja asiantuntemattomat kirjailijat sekä joidenkin kansalaisten ehtymätön mielikuvitus.

Tarinoilla on lähes 20 vuotta mustamaalattu sodanjohtoa ja kenraaleita. Samalla on väitetty oikeusjärjestelmän syyllistyneen laittomuuksiin. Sillä on häpäisty armeijassa sodan aikana palvelleiden satojen juristien työtä. Koko sotapoliisiaselajin toiminta on myös asetettu kyseenalaiseksi.

Ehkä ikävin vahinko on tapahtunut omaisten mielissä. Taistelukentällä kadonneina sankarihautaan siunatut sotilaat ovat nyt jopa yksiköt mainiten leimattu mahdollisesti salaa teloitetuiksi karkureiksi.


Huhtiniemen teloitukset ovat sotahistorian väärennysyritys, joka on elänyt sitkeästi. Erityisesti on haluttu syyllistää armeijan johto laittomiin teloituksiin ja näin mustamaalata äärimmäisen vaikeissa oloissa tapahtunutta puolustustaistelua. Joidenkin harmiksi se päättyi torjuntavoittoon. Siinäkö on huhujen perimmäisin syy?

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”