Tapio Onnela
Viestit: 4903
Liittynyt: 13.09.05 12:40
Viesti: Kotisivu

Arkistonhoitajasta MI5:N päälliköksi

ARKISTONHOITAJASTA MI5:N PÄÄLLIKÖKSI (Markku Leppänen)

Moskovan vakoilu-uutisten jälkeen nousi amerikkalaisten arkistonhoitajien postituslistalla esiin haastattelu, jossa MI5:n entinen päällikkö Stella Rimington kertoo työurastaan Englannissa ja Intiassa. Hän oli suorittanut vuosina 1958-1959 arkistonhoitotutkinnon "Study of Records and Archives" Liverpoolin yliopistossa. Hän opiskeli myös Edinburghin yliopistossa.

Opintojen jälkeinen työura alkoi Worcesterin kunnanvirastossa ja jatkui sen jälkeen arkistonhoitajana lontoolaisessa kirjastossa. Vuonna 1965 hän muutti miehensä työtehtävien vuoksi Intiaan. Siellä hänet värvättiin MI5-organisaatioon, sihteeriksi ja konekirjoittajaksi.

Palattuaan Britanniaan hän jatkoi MI5:ssä kohoten myöhemmin (1992) sen päälliköksi. Hänen ensimmäisiä tehtäviään Lontoossa oli valvoa Britannian Kommunistisen puolueen jäseniä. Pian tehtävät tulivat vaativammiksi. Hänen tehtäväalueenaan olivat mm. kansainvälinen ja Irlannin terrorismi.

Rimingtonin mukaan arkistonhoitajan ja MI5-organisaation työntekijäin tehtävät muistuttivat toisiaan. Kummassakin on hyvin tärkeää noudattaa asiakirjoja koskevia määräyksiä: "what you could put on files, what you couldn't put on files, how files were to be made, who could see files, who couldn't see files". Rimington kertoo lopuksi kauhistuneensa MI5-uransa aikana:

"The thing that most horrified me was the state of some of the files. Having been an archivist I was very into conservation and that sort of thing".

Aika aikaansa kutankin, sanotaan. Kun Rimington antoi haastattelun, hän oli jo töissä (non-executive director) kansainvälisessä vaateyrityksessä Marks and Spencer. Lisäksi hänen kerrotaan kiertävän myös luennoimassa liikemiehille.

Stella Rimington antoi ensimmäisen televisiohaastattelunsa 30.11.2001 BBC News -kanavalle. BBC:n mukaan Stelle Rimington toimi MI5:n päällikkönä vuoteen 1996 asti, jolloin hän siirtyi vaatealalle.



Tietolähteinä:

Artikkeli "Dame Stella Rimington Interview" (John Wunderle) The University of Liverpoolin verkko-osoitteessa:

http://www.liv.ac.uk/~mp0u8024/reading/DSRInter.doc


Uutinen "Stella Rimington: Spying Dame" BBC Newsin verkko-osoitteessa:

http://news.bbc.co.uk/1/hi/uk/1683350.stm


Rimingtonin uratiedot on lueteltu Speakers Biography-verkkosivulla:

http://www.speakers.co.uk/Retro/5040.htm

Markku Leppänen
Ylitarkastaja
Kansallisarkisto
PL 258, 00171 HELSINKI
Puh. (09) 2285 2233
Fax (09) 176 302
markku.leppanen@narc.fi

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”