Kirjailija Väinö Linna ja Suomen Filmiteollisuus Oy tekivät tammikuussa 1955 sopimuksen WSOY:n julkaiseman Linnan sensuroidun sotaromaanin “Tuntematon sotilas” elokuvaamisesta. Elokuvan ohjasi Edvin Laine.
30 vuotta myöhemmin (1985) asialla oli tuottaja-ohjaaja Rauni Mollberg. Mollberginkin “Tuntematon” perustuu Linnan sensuroituun sotaromaaniin.
Kun vuonna 2115 tulee kuluneeksi 60 vuotta Laineen ohjauksesta ja 30 vuotta Mollbergin ohjauksesta, on paikallaan tuottaa ja ohjata Linnan alkuperäiseen sensuroimattomaan sotaromaanikäsikirjoitukseen perustuva realistinen elokuva.
Linnan kustantaja, WSOY, julkaisi vasta vuonna 2000 alkuperäiseen Linnan käsikirjoitukseen perustuvan romaanin alkuperäisellä nimellään “Sotaromaani”.
Linnan käsikirjoituksesta kustantaja omavaltaisesti poisti runsaasti ainesta. Linna ei itse pitänyt kustantajansa sensuroinnin kohteita tai poistojen perusteluja mitenkään oikeina saati rehellisinä (Linnan kirje kustantajalle 12.11.1954) muttei silloisessa tilanteessaan ryhtynyt riitelemään tai käräjöimään kirjailijan sananvapaudesta.
Kustantajan mukaan Linnan sotaromaaniin kohdistetun sensuroinnin perustalla ollut kustantajan kirjallisuuskäsitys vastasi senhetkisen Suomen lukevan yleisön sietokykyä 1950-luvun puolessavälin.
Tuolloin ei voitu vielä kustantajan mukaan julkaista Suomessa realistista jatkosodan sotaromaania, jossa olisi ollut mukana ev.lut. kirkkoa tai sen sotilaspappeja kritisoivaa ainesta, sotilaiden alapäähuumoria, viitauksia lottien raiskauksiin tai tuhansien naisten joukkoraiskauksiin Petroskoin valloituksen yhteydessä.
Myös Linnan alkuperäisen sotaromaanin kaikki tekstikohdat, joissa oli päällystön tai sotajohdon, myös Mannerheimin, toiminnan arvostelua, kustantaja joutui vuonna 1954 julkaistusta kirjasta poistamaan.
Erityisesti sensurointi kohdistettiin lukuisiin tekstin kohtiin, joissa esitetään dialogeissa ja kerronnassa voimakasta kritiikkiä omissa joukoissa rintamalla ja selustassa toimeenpannuista teloituksista ja ampumisista.
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
ANDALUSIA