Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Kremlin arkiston venäläisraportissa uutta tietoa kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäyksen mainingeista

Helsingin Sanomissa on 23.12. pääkirjoitustoimittaja Kaija Virran juttu Venäjästä.

Jutun alussa Virta mainitsee kuulun joulukuisen 1991 tilaisuuden Kremlissä, jossa Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshov luovutti uuden Venäjän presidentille Boris Jeltsinille ydinaseiden koodisalkun ja Kremlin salaisen arkiston avaimen. Moskovan televisio näytti ydinasesalkun ja Kremlin arkiston avaimen luovutukset suorana koko maailmalle.

Virta jättää kuitenkin omasta jutustaan pois maininnan Kremlin arkiston avaimen luovuttamisesta - kuten sadat suomalaiset toimittajat ovat tehneet jutuissaan jo 20 vuotta. Miksi?

Tapahtumia Moskovassa omakohtaisesti joulukuussa 1991 eläneenä ja luovutuksia koskevia suomalaisten toimittajien uutisia tarkkaan lukeneena, oudoksuin ja ihmettelin jo silloin, miksi kaikki Suomen toimittajat kirjoittavat ja kommentoivat - yksinomaan ja ainoastaan - vain ydinasesalkun luovutuksesta?
Kremlin arkistosta vaiettiin totaalisesti - mutta vain Suomessa.

Moskovassa,Venäjällä ja läntisessä mediassa, jopa Ruotsissa, Kremlin arkistosta kirjoitettiin palstakilometrejä ja pohdittiin, mitä Jeltsin tulee arkistolla ja sen salaisilla asiakirjoilla tekemään?

Hesarin silloinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Martti Valkonen lienee ainut suomalainen toimittaja, joka rohkeni kysyä, että mikä ihmeen Kremlin arkisto?

Esitän, että me sotiemme varjopuolien jatkoselvittelyjä pohtivat keskustelijat teemme poistovaatimuksen Helsingin hallinto-oikeudelle Kremlin salaisen arkiston laajaa Suomi-aineistoa vuosina 1992-93 tutkineen ja selvitelleen venäläisen tutkijaryhmän raportin vastaanottamisen suomalaisesta salaamispäätöksestä ja itse raportin salaamispäätöksen poistamiseksi ja raportin julkistamiseksi.

Venäjän presidentti Boris Jeltsin, saatuaan kesällä 1992 Suomen valtiovierailunsa yhteydessä Suomen poliittisella johdolta rukkaset esitykselleen yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komissio perustamiseksi selvittämään Kremlin salaisesta arkistosta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historian epäselvyyksiä ja saloja, antoi komissioasiassa tutkimusmääräyksensä heti Suomen vierailunsa jälkeen ja mainittu tutkimuskomissio perustettiin Suomen hallituksen kielteisen kannan takia ilman suomalaisia Kremlin salaisen arkiston tutkimus- ja selvittelytyöhön jo ilmoittautuneita historiantutkijoitamme.

Kremlin arkiston suomalais-neuvostoliittolaisen aineiston venäläisen tutkimuskomission perustamisen uutisoi Moskovassa mm. Kommersant-lehti ja Helsingissä Helsingin Sanomat 27.8.1992.

Kremlin salaista arkistoa tutkivat erikseen presidentti Jeltsinin antamilla tutkimusmääräyksillä vuosina 1992-94 venäläinen historoitsija, kenraali Dmitri Volkogonov ja kirjailija Edvard Radzinski.

Volkogonov tutki ja selvitti Kremlin arkistosta Neuvostoliiton toisen mailman sodan aikaisen sotakabinetin määräyksiä. Radzinski keräsi arkistosta aineistoa Stalinin elämänkertaa varten.

Joulukuussa 1991 Moskovan televisio näytti, miten Neuvostoliiton viimeinen presidentti, Mihail Gorbatshov, luovutti uuden Venäjän tuoreelle presidentille, Boris Jeltsinille, muun muassa Kremlin salaisen arkiston avaimen.

Myöhemmin Jeltsin kertoi tukkansa nousseen pystyyn, kun hän ryhtyi avustajineen tutkimaan Kremlin salaisen, kolme suurta huonetta lattiasta kattoon, käsittäneen arkiston asiapapereita.

Jeltsin avustajineen löysi Kremlin arkistosta myös Molotovin-Ribbentropin sopimusten salaiset lisäpöytäkirjat ja Neuvostoliiton sota-aikaisen valtiojohdon kaikkien jäsenten allekirjoittaman käskyn 23.000 puolaisen sotavangin murhaamiseksi Katynin metsään.

Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatshovhan julisti aiemmin vuonna 1989 Kremlissä kansanedustajien kongressissa edustajille, ettei lisäpöytäkirjoja ole tehty, koska todisteita ei löydy!

Toimittaja Martti Valkonen kertoo kirjassaan “Suomettaminen jatkuu yhä” (Tammi, 1998) varsin seikkaperäisesti Kremlin salaisesta arkistosta ja sitä koskevista Suomen poliittisen eliitin toimista tilanteessa kun Venäjän halllitus vuonna 1992 esitti Suomen hallitukselle Kremlin salaisen arkiston tutkimista ja salojen (rikosten) julkistamista.

Valkosen kirjassa kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoo vuoden 1998 haastattelussaan, miten presidentti Jeltsinin Kremlin arkiston salojen julkistaminen yritettiin Suomen puolelta estää.

Valkonen mainitsee kirjassaan kirjailija Edvard Radzinskin kertoneen syksyllä 1996 Helsingissä tutkineensa Kremlin arkistoa useita kuukausia ja tutustuneensa siellä luvuttomaan määrään asiakirjoja ja nähneensä arkistossa paljon aineistoa Suomesta.

Venäläis-suomalaisia suhteita koskevaa aineistoa tutkinut venäläisten historiantutkijoiden komissio sai tutkimustyönsä valmiiksi syksyllä 1993 ja luovutti 700-sivuisen raporttinsa ja johtopäätöksensä presidentti Jeltsinille.

Presidentti Boris Jeltsin toimitutti samantien syksyllä 1993 komission tutkimusraportin tiedoksi Suomen hallitukselle.

Tulkinta, että Venäjän hallitus olisi salannut raportin Suomelta, ei ole totta.

Suomessa viljelty väite, ettei Kremlin arkiston laajassa Suomi-aineistossa ole mitään salaista tai yllätyksellistä, ei varmuudella ole totta.

Toisaalla pelkästään kansallisen historiatutkimuksen tarpeet edellyttävät Suomen julkista rahoitusta ja suomalaisten tutkijoiden panosta Kremlin arkiston laajan Suomi-aineiston selvittämiseksi ja tutkimiseksi.

Venäläisten tutkijoiden mukaan Kremlin arkiston valtaisassa Suomi-aineistossa on runsaasti mm. Neuvostoliiton kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäystä koskevia asiakirjoja ja tuhansien Suomessa eri leireillä olleiden Neuvostoliiton kansalaisten kuulustelupöytäkirjoja.

On todennäköistä, että Kremlin arkistossa on myös Lappeenrannassa kesäkuussa 1944 vankeina olleiden neuvostoliittolaisten sotilaiden kuulustelukertomuksia.

Lappeenrannassa kesällä 1944 eläneet lukuisat aikalaistodistajat ovat kertoneet (mm. Etelä-Saimaa 23.1.2005) omakohtaisia näkemisiään, joidenka mukaan sotavangit pantiin kaivamaan kesäkuussa 1944 hautoja Huhtiniemessä ja Vanhan Lavolan tien varressa ammutuille partaisille suomalaisille nuorille miehille.

Toisaalla tiedämme ettei salaaminen mitenkään sopinut jo Stalinin terrorissa lähisukulaisiin menettäneen presidentti Jeltsinin vuosien 1992-94 avoimeen Kremlin arkiston aineistoa koskevaan toimintatapaan. Jeltsin itse puhuikin NKP:n ja KGB:n rikosten arkistosta.

Suomi lienee ensimmäinen ja ainoa maa - vieläpä perinteisesti ystävällisimielinen Venäjän rajanaapuri, jonka johtajat eivät halua avata Kremlin arkiston salaisuuksia.

Kun syksyllä 1993 Venäjän hallitus toimitti Suomen hallitukselle tutkimusraportin venäläisten tutkijoiden Kremlin arkiston Suomi-aineiston tulkinnoista, Suomen poliittinen eliitti päätti salata raportin historiantutkijoilta, julkisuudelta ja kansalta.

Avoimen toimintatapansa mukaisesti Jeltsin toimitutti eri maiden hallituksille (mm. Ruotsille, Saksalle, Ranskalle, Tsekille, Slovakialle, Unkarille, Japanille, Isolle-Britannialle ja Irlannille) niiden pyytämiä arkiston asiakirjoja. Ystävällismielinen Venäjän naapurimaa Suomi ei voinut olla poikkeus.

Hyviä kysymyksiä luonnollisesti ovat:

1) Mikä julkinen viranomainen vastaanotti Suomessa syksyllä 1993 presidentti Jeltsinin perustaman historiakomission venäläis-suomalaisia suhteita ja salaisuuksia koskevan raportin?

2) Mikä julkinen viranomainen Suomessa teki syksyllä 1993 salassa ensiksi päätöksen venäläisten historiantutkijoiden raportin vastaanottamisen salaamisesta ja sitten erikseen päätöksen itse raportin salaamisesta?

Venäläisten historiantutkijoiden vuoden 1993 salattua raporttia voisi hyvin kutsua Tiitisen lista nro 2:ksi.

Toistaiseksi yksikään Agricolassa pohtiva, asiaansa uskova vakaumuksellinen kansalainen, tutkiva toimittaja tai tietokirjailija ei ole kyseenalaistanut Helsingin hallinto-oikeudessa raportin vastaanottamista ja itse raportin salaamista koskevia viranomaispäätöksiä ja vaatinut niiden poistamista ja raportin julkistamista.

Professori Heikki Ylikankaan sanoin:

“Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”

Martti Tapio Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Tapio Pelho, 27.12.11 11:25. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

Jukka Lindstedt
Viestit: 4
Liittynyt: 26.12.11 19:20

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Luin näin tapaninpäivänä mielenkiinnolla läpi koko viestiketjun. Siitä pari huomiota. Havaitsin Laitmanin tehneen tärkeän löydön aiemmin tuntemattomasta pikaoikeustapauksesta. Tähänastisten pikaoikeustietojen pohjana ovat olleet pääosan pikaoikeuksien pöytäkirjoista sisältävä mappi T 19006, ja sen lisäksi on kolmesta tuomitusta ollut tiedot vain mapissa T 9102/11. Laitmanin löytämät eivät esiinny kummassakaan, joten kysessä on aivan uusi tieto. Hyvä, että tutkimus näin täsmentyy.

Samaa pikaoikeusmappia T 19006 sivuaa MM:n (24.12.) sitaatti Heikki Ylikankaalta, sen mukaan joulukuussa 1941 pikaoikeudessa tuomittujen Ahomäen ja Mäkelän tapauksesta ei löytynyt armeijan lähteistä "minkäänlaista merkintää". Väite on liioiteltu, sillä Ahomäen ja Mäkelän pikaoikeusjutun pöytäkirja oli kaikkien luettavissa pikaoikeusmapissa ainakin silloin kun omia tutkimuksiani tein.

Jukka Lindstedt

Jarmo Nieminen
Viestit: 72
Liittynyt: 01.04.11 22:34

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Laitman on hyvillä jäljilä. Lapin Ryhmän toimintaa on tutkittu vähän, verrattuna esimerkiksi Kannaksen joukkojen toimintaan. Sama muuten koskee merivoimien talvisotaa. Laitmannille tunnustusta, että hän sentään yrittää selvittää asioita olettelun sijaan.

Suomen sotien historiaa on tutkitty yllättävän vähän, mutta tarinoita romaanien muodossa on julkaistu sitäkin enemmän. Soisikin, että Laitmanin kaltaiset arkistojen tutkijat ilmaantuisivat tälle foorumille. Toki heitä ei ole kovinkaan monta.

Em. työn helpottamiseksi esitänkin, että tämän foorumin alustaa uudistetaan siten, että kuvatiedostojen tiputtaminen tekstieditori-ikkunaan mahdollistuisi suoraan tietokoneelta ilman välitallennusta pilvipalveluihin.

Jarmo Nieminen

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Dokumentoimaton teloitusko?

Jatketaan nyt tähän ihan otsikon mukaisesti kun täällä on kerran aihetta jo hieman raapaistu:

Väinö P. Karppisen omakustannekirja, Desanttimäki, kertoo muutamien paikallisten ja eräiden mukana olleidenkin haastatteluin ja kertomuksin Ylikiimingissä syyskesällä v. 1942 käydyistä kahakoista, joissa kuoli neljä NL:sta lähetettyä (nimetöntä, väärin paperein tai muuten tuntematonta) desanttia.

Eräistä toisista kirjoista löysin kahdelle heistä nimetkin. Itselläni on 2 eri versiota ko. kirjasesta. Sama juttu ilman isoja karttaliitteitä ja tilannepiirroksia, löytyy muistelmateoksesta Pohjan pojista Pohjan miehiksi sivuilla 124-131.

1.painos: Valtatie 20: Oulu- Kuusamo, DESANTTIMÄKI, Ylikiimingissä kesällä 1942. Väinä P. Karppinen. Muhoksen Painopiste 1996.

Pohjan pojista Pohjan miehiksi: sotilaspoikatoimintaa Oulun suojeluskuntapiirissä
Kirjailijat Pentti Kaukonen, Heikki Miettunen, Pentti Siurua, Oulunseudun sotilaspoikien perinnekilta
Kustantaja Oulunseudun sotilaspoikien perinnekilta, 2001, 320 s.
ISBN 9529139780, 9789529139781

2. uudistettu painos: Väinö P. Karppinen Valtatie 20: Oulu - Kuusamo Desanttimäki - Ylikiimingissä kesällä v. 1942
Omakustanne, 1997, 59 s. ISBN:952-90-8925-2

Sivulla 19 olevassa kuvassa on Oulun Intiönkankaan hautausmaalla olevasta muistokivestä kuva ja siinä on alinpana seuraava teksti:

TELOITETTU KIIMINGISSÄ:
Koskinen Johan
*27.9.1901. + 18.9.1942.
TUNTEMATTOMIA: NAINEN
JA 2 MIESTÄ + 18.9.1942.

Kaikkien alimpana muistokiven levennyksessä on teksti: VV. 1939-1944 VÄLISENÄ AIKA TELOITETUT TOVERIT

Koskahan tuokin, oman aikansa tyypillisesti täysin valheellinen, muistomerkin teksti oikaistaan totuudenmukaiseksi vai onko tarkoitus jättää se sellaiseksi tulevien sukupolvin kauhistelun aiheeksi raakalaismaisista suomalaisista "fasisteista"?

Täällä on kuva eräästä toisesta muistomerkistä:

"2. Yli-Kiimingin Desanttimäen muistokivi paljastettiin 20.9.1992 Mäkikankaalle."

http://tammenlehva.fi.test.mediatraffic ... php?id=470

"3. Oulun hautausmaan Intiönpolun puoleisella alueella on maanpetoksesta tuomittujen ja desanttien muistokivi. Hautakiven mukaan siinä on Oulussa, Suomussalmella ja Kiimingissä teloitettuja sekä tuntematon nainen. Todellisuudessa Kiimingissä ”teloitetut” ovat suomalaisessa asepuvussa olleita, suomea puhuvia neuvostoliittolaisia desantteja, jotka kuolivat Yli-Kiimingin desanttitaistelussa 1942."

Täällä on yhden Yli-Kiimingissä 1942 kuolleen miehen tiedot selvitettynä:

Selin, Sakari: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko – Nuoret sodassa Hitleriä vastaan. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, 2011. ISBN 978-952-99991-6-3.

http://www.kansanarkisto.fi/SakariSelin_koko_kirja.pdf

Sivut 236-237

"Lauri Lamminen oli puna-armeijassa. Vasta vuonna 1992 sain Liisa Lammisen aloitteesta suorittamassani arkistotutkimuksessa selvitetyksi,
että Lauri oli kuollut syyskuussa 1942 Kiimingissä puna-armeijan desanttien ja suojeluskuntalaisten välisessä tulitaistelussa - ilmeisesti lopulta räjäyttämällä
itsensä käsikranaatilla."

http://www.ksl.fi/files/muisti/sakari11.htm

"Lauri Lamminen oli puna-armeijassa ja vasta vuonna 1992 Arvo Lammisen tyttären suorittamassa selvityksessä kävi ilmi, että Lauri oli kuollut syyskuussa 1942 Kiimingissä puna-armeijan desanttien ja suojeluskuntalaisten välisessä tulitaistelussa - ilmeisesti lopulta räjäyttämällä itsensä käsikranaatilla."

http://www.ksl.fi/files/muisti/sakari11.htm#Lauri

"Lauri Lamminen oli Arvo Lammisen nuorempi veli, synt. 1904. Hän toimi sosdem. nuoriso-osastossa Tampereella, opiskeli Leningradin yliopistossa 1922-1925 ja palasi Suomeen 1927. Jo seuraavana vuonna hän sai Turun HO:ssa 3 vuoden ja 6 kk:n tuomion. Palasi vapauduttuaan takaisin Neuvostoliittoon 1932. Hän toimi mm. kustannusyhtiö Kirjan toimittajana Leningradissa ja yliopiston dosenttina. Lauri Lamminen osallistui teoreettiseen keskusteluun useissa eri lehdissä Neuvostoliitossa. EK-Valpon arkistossa on ristiriitaisia tietoja hänen kohtalostaan ennen sotaa. Kerttu Nuorteva on kertonut, että hänet olisi pidätetty 1937. Eräät Valpon tiedottajat sen sijaan kertoivat, ettei Lauri Lammista olisi vangittu ja Asta Koivunen kertoi, että hänet oli nähty vapaana Moskovassa talvisodan aikana ja että hän oli puhunut Moskovan radiossa. Valpon toimistopäällikkö Kaarlo Löfving oli tuntevinaan Oulusta lähetettyjen kuolleitten desanttien kuvista erään Lauri Lammiseksi 24.11.1942. Sormenjäljet olivat niin heikot, ettei identifiointia olisi tapahtunut ilman tätä vihjettä, mikä taas viittaa siihen, että Lauri Lamminen olisi ollut saarretuista desanteista se, joka räjäytti itsensä käsikranaatilla. Poliisineuvos Kosti Vasa Rikostutkimuskeskuksesta ilmoitti 4.12.1942, että kuollut laskuvarjomies Väinö Niemi oli täydellä varmuudella todettu Lauri Lammiseksi. Lauri Lammisen hmp EK-Valpo. VA."

Pohjan pojista Pohjan miehiksi -kirjan sivulla 130 on kerrottu näin:

"Ilmeisesti kaikki neljä desanttia olivat suomalaisia, jotka olivat menneet Neuvostoliittoon 1930 -luvulla tai loikanneet sodan aikana sotilaskarkureina. Heidän suomenkielentaitonsa oli aitoa. Sorakuopan miesdesantti tunnistettiin Johan Koskiseksi Oulun Koskelankylästä. Hänellä oli lempinimi Muurari, jota hän ei todellisuudessa ollut, vaan paremminkin pirtutrokari. Naisen arvellaan olleen haukiputaalaisia ja Koskisen seuraaja "ulkomaanmatkoilla".



Veikko Palvo kirjoitti:Nimimerkille "Niitäsunnäitä":

Näyttäisiväthän nuo laskuvarjodesanttienkin teloitukset olevan dokumentoituja ja muistomerkkejäkin heille on pystytetty, ei tarvitse ottaa Desanttimäestä uusintapainoksia.
Ylikiimingin Desanttivitikon muistokivi paljastettiin 20.9.1992 ja
Ylikiimingin Desanttimäen muistokivi 20.9.1992 Mäkikankaalle. ns. Desanttimäellä oli
vakoilijoiden radiotukikohta. Kolme desanttia, joista yksi oli nainen olivat Neuvostoliittoon ennen sotaa siirtyneitä ja he saivat surmansa ilmavalvonnan hälyttämien sotilaiden kanssa käydyssä tulitaistelussa. Haudattiin Jäälin hautausmaan ulkopuolelle ja siirrettiin Oulun hautausmaalle desanttien ja maanpettureiden yhteishautaan.

Ja
jos ja kun halutaan selvitellä vakoilijoiden teloituksia, ne eivät kuulu tämän keskustelun aihepiiriin.

Tulisikohan noille vakoilijateloituksille avata oma keskustelunsa?

Veikko Palvo

Veikko Palvo
Viestit: 853
Liittynyt: 12.10.09 13:13

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Niitä sun näitä kirjoitti:Dokumentoimaton teloitusko?

Jatketaan nyt tähän ihan otsikon mukaisesti kun täällä on kerran aihetta jo hieman raapaistu:
Todetaan nyt ensinnäkin Kansan Arkiston olevan äärivasemmistolaisten, SKP perust.
Suomessa 1944 syksyllä SKDL:n nimen turviin.

Seppo Sudenniemi, Salaisen sodan varjot, Otava 1987 kirj.:
s.26-27.: "Talvisodassa yht. noin 120 laskuvarjodesanttia.
Jatkosodan virallisen ilmasuojelutilaston mukaan vaarattomiksi tehtiin 368 desanttia, pudotuksia oli todettu n. 450."
1941 197 des. ja 1942 n. 200 - ´varsinaisia desanttivuosia´ ja 1943 noin 80 ja
1944 n. 120 = Jatkosodassa yht. 717 + havaitsematta jääneet ja välirauhan aikaiset.
"Neuvostoliittoonkin
palautettiin 1944 syksyllä noin 150 vankiloissa ollutta laskuvarjodesanttia."
Miten
todettujen pudotusten määrä jakautuu Kotialueelle, Itä-Karjalaan ja Kannakselle on selvittämättä ja samoin mm. Savukokosken ja Sodankylän tienoille pudotettujen määrä Neuvostoliiton NKP:n ns. partisaaniyksiköiden lisäksi.
Ja
desanttien luokittelusta, s. 237 mm. syksyllä 1942 Hollolankaalle pudotettu lahtelainen
Matti Lång hakeutui kotimökilleen Lotilaan ja piileskeli mm. erään käymälän alle kaivamassaan poterossa ja lähetti radiollaan desantti Westerlundin Helsingistä hankkimia tietoja parin naisen toimiessa kuriireina.
Långin pudotus oli havaittu ja häntä etsittiin, joulukuussa 1942 Lång ampui etsintäpartion komissaario Leevi Koskimaan ja onnistui pakenemaan. Lång haavoittui kuolettavasti tulitaistelussa Kilpiäisissä Enroosin talossa 1.10.1943.
Miten
desantti Matti Långin avustajat luokiteltaisiin ja heitäkin lienee etsitty?

Antero Tuomisto, Suomalaiset sotamuistomerkit, 1998, siv. 244- 245 sanotaan
Jatkosodan aikana tuomitun kuolemaan n. 600 ja suurimman osan teloitetuista olleen laskuvarjodesantteja, vakoilijoita ja maanpettureita.
Malmin hautausmaalle mm.
on 1963 paljastettu patsas "fasismin vastustajille" 17 henkilön nimineen.
mm. sodanjälkeisen sisäministeri Yrjö Leinon piilottelijaksi sanottu Martta Koskinen,
joka teloitettiin 29.9.1943 yhdessä ilmiantajansa sotilaskarkuri Olavi Heimanin kanssa.
Paikalle on haudattu mm. 1946/-47 Suomeen tulleet neuvostokansalaiset Tuure Lehén,
Terijoen hall. puol.ministeri ja Terijoen maatalousministeri Armas Äikiä.
Mutta
monenkohan desantin teloitus on dokumentoitu, löytyvätköhän Kansan Arkistosta?
Kotijoukkojen tai Poliisin arkistoista?

Veikko Palvo

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Veikko Palvo kirjoitti:Mutta monenkohan desantin teloitus on dokumentoitu, löytyvätköhän Kansan Arkistosta? Kotijoukkojen tai Poliisin arkistoista?

Veikko Palvo
Olikohan juttuni hieman huonosti kerrottu? Toki aihe on rimaa hipoen otsikon aihepiirin mukainen, mutta kuitenkin teloituksesta on kyse... tai paremminkin EI ole!

Toki katsoin avauksen tekstiä
Dokumentoimaton teloitusko?
ja kun siinä oli noin sopivasti, että:
Olisiko tämä sellainen dokumentoimaton, mutta kohtalaisella varmuudella tapahtunut asia, jonkalaisesta on kaivattu edes yhtä esimerkkiä?
Tässä tapauksessahan EI nimenomaisesti ollut kyse mistään teloituksesta, toisin kuin YYA-ajan suomalaiset komukat ja heidän kanssakyyristelijät ovat Oulun hautausmaan muistokiveen valheellisesti hakanneet! Suomalaistaustaiset desantit, kaikkiaan siis 4, kuolivat kahdessa eri ammuskelussa samana päivänä ja juuri nuo ammuskelut / kiinniottotapahtumat on kuvattu hyvinkin tarkasti tuossa Karppisen kirjassa.

Tietenkään "Kansanarkisto" ei kelvanne edes henkilöitten nimilähteeksi useimmille tahoille... Sattui vain muistumaan mieleeni kahdessa paikassa kerrottu tapaus ja niin eräälle tuntemattomalle saadaan nimikin.

TELOITETTU KIIMINGISSÄ:

Väinö P. Karppinen Valtatie 20: Oulu - Kuusamo Desanttimäki - Ylikiimingissä kesällä v. 1942, Omakustanne, 1997, 59 s. ISBN:952-90-8925-2

Sivulla 19 olevassa kuvassa on Oulun Intiönkankaan hautausmaalla olevasta muistokivestä kuva ja siinä on alinpana seuraava teksti:

TELOITETTU KIIMINGISSÄ:
Koskinen Johan
*27.9.1901. + 18.9.1942.
TUNTEMATTOMIA: NAINEN
JA 2 MIESTÄ + 18.9.1942.

Kaikkien alimpana muistokiven levennyksessä on teksti:

VV. 1939-1944 VÄLISENÄ AIKA TELOITETUT TOVERIT

Koskahan tuokin, oman aikansa tyypillisesti täysin valheellinen, muistomerkin teksti oikaistaan totuudenmukaiseksi vai onko tarkoitus jättää se sellaiseksi tulevien sukupolvin kauhistelun aiheeksi raakalaismaisista suomalaisista "fasisteista"?

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

MM kirjoitti:Olisiko tämä sellainen dokumentoimaton, mutta kohtalaisella varmuudella tapahtunut asia, jonkalaisesta on kaivattu edes yhtä esimerkkiä?
Saiko sotamies Moilanen "komentajan" kädestä?

Tätä Moilasta ei taida löytyä kirjoista eikä kansista. Kuitenkin yksikkö on varmuudella tunnistettavissa, koska pataljoonan komentajan nimikin on kertomuksessa mainittu.
Menehtyneet -tietokannasta ei myöskään "sopivaa" Moilasta löydy. Nauhoitteet lienevät tänäkin päivänä YLE:n arkistoissa.

Kertomus 7

Kertoja sotamies Kaukonen I/JR 49

s. 198-200
"Olin JR 49:n ensimäisessä pataljoonassa neljännessä komppaniassa. Olin monissa eri tehtävissä. Valkjärveltä kun lähdettiin kesäkuun 18. päivän aamuna, olin komppanian ratsulähettinä. Välillä olin konekivääriampujana. Juhannusaattona jouduimme lähtemään Vuosalmelta joen yli sillanpäähän. Minä en ollut taisteluasemissa vuorokautta enempää kummallakaan kerralla, jolloin yksikkömme puolusti sillanpäätä, koska tehtäväni mukaisesti jouduin kulkemaan seitsemännen ylimenopaikan ja jiiäspeen väliä.

Kun yksikkömme pääsi toisen kerran lepovuoroon sillanpääasemasta, silloin sattui se puolin ja toisin hyvin ikävä tapaus: erään sotilaan ampuminen.
En tiedä, pelostako vai minkä takia he olivat lähteneet ja jättäneet asemat. Heitä oli saatu kiinni kymmenen miestä, ja heidät tuotiin meidän pataljoonan komentopaikalle. Minä olin näkemässä, kun heidät pantiin riviin. Rykmentin komentaja eversti Wahlbeck kuulusteli heitä. Hän määräsi rivissä ensimäisenä seisovan miehen ammuttavaksi.

Tämä poika, johon määräys osui, pyysi armoa. Hän sanoi, ettei hän ollut lähtenyt tahallaan. Hän sanoi, ettei hän ollut tahtonut halventaa Suomen armeijaa. Hän sanoi, että hän oli lähtenyt, koska oli väsynyt ja pelkäsi. Hän oli sotamies Moilanen. Eversti pysyi päätöksessään. Hän tahtoi, että hänen käskynsä pantaisiin heti täytäntöön. Hän kysyi ja haki katseellaan ampujia, hänen tuomionsa täytäntöön panijoita.
Kukaan ei tahtonut tehdä sitä.

(Ja ulkopuolellä ääninauhan kertoja ja hänen seurassaan olleet Vuosalmen sotilaat muistelivat, että paikalla oli upseereista ainakin pataljoonan komentaja majuri Toivio, joka kuultuaan Wahlbeckin sanat, käänsi selkänsä ja lähti pois; hän ei tahtonut sitä nähdä; hän ei tahtonut, että hänen pataljoonansa mies ammuttaisiin.)

Kun eversti näki, ettei kukaan halunnut ryhtyä ampujaksi, hän sanoi: -Jos kukaan ei ammu, minä ammun. Eversti ampui sotamiehen riviin, siihen toisten, vieressä seisovien rinnalle. Tämä näky oli minulle ja meille kaikille, jotka siinä seisoimme katsomassa masentava.

Ymmärsimme, että eversti Wahlbeck halusi näyttää näille hiippareille, että asemien jättämiseen oli tultava loppu, että oli parempi kuolla tavallisena sankarina kuin esimiehen ampumana, mutta sittenkin se oli masentava näky.

Kun eversti Wahlbeck sitten itse kaatui komentopaikkansa yläkertaan, ja kun hänen hautajaisijaan pidettiin ja niihin kerättiin seppelrahaa, miehet sanoivat: -Ennen pannaan rahaa koiran adressiin. Ja meiltä ei pannut rahaa siihen ketkään muut kuin upseerit."
Paavo Rintala Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 2. p

Esipuheeksi kappaleesta poimittua:

(Sodan ja) Rauhan ääniä varten keräsimme työryhmänä äänitteitä kylmien tilojen raivaamisesta, suon perkaamisesta, toivosta ja toivottomuudesta, maaseudun autioitumisesta sekä työttömyydestä. Työryhmä Heikki Ritavuori, Hannu Karpo ja minä (Paavo Rintala).

Koska kuitenkin olennaisin keräämästämme materiaalista esitetään toisessa yhteydessä, en halua toistaa sitä uudemman kerran tässä, pelkästään kirjallisessa esityksessä, joten rauhan äänet supistuvat lyhyehköön viittaukseen nykyhetkeen sekä työttömyystöissä Kemijoen jäällä olevien miesten ääniin. Tässä teoksessa esiintyvät sodan äänet eivät sensijaan ole mukana televisioesityksessä, koska sellainen asettaa tiukat aikarajoitukset ääni- ja kuvakerronnan pituudelle.

Kirkkonummella elokuun 21 pnä 1967
Paavo Rintala

Ruokkoamaton
Viestit: 45
Liittynyt: 29.10.09 08:47

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Ehdin jo kaivaa hyllystä "Sodan ja rauhan äänet" kysyäkseni eversti Wahlbeckin tapauksesta!

Kertojan mukaan ammuttu mies oli majuri Toivion ensimmäisestä pataljoonasta, mutta miehen ei sanota olleen omasta komppaniasta vaikka hänet mainitaankin nimeltä. Voikin olla että nimestä on erehdytty tai se on muistettu väärin. Päivämäärä lienee kohtalaisen varmasti määriteltävissä lepovuoron mukaan pataljoonan tai komppanioiden sotapäiväkirjojen avulla.

PS pikaisella haulla luulin löytäneeni mahdollisen henkilön 4. komppaniasta: "kuoli 26.6.", mutta komppanian sotapäiväkirjan mukaan vihollisen kuusi tuntia jatkuneessa tykistötulessa kaatui 7 miestä, joiden joukossa nimeltä mainittuna myös em. "kuollut".

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Ruokkoamaton kirjoitti:Ehdin jo kaivaa hyllystä "Sodan ja rauhan äänet" kysyäkseni eversti Wahlbeckin tapauksesta!

Kertojan mukaan ammuttu mies oli majuri Toivion ensimmäisestä pataljoonasta, mutta miehen ei sanota olleen omasta komppaniasta vaikka hänet mainitaankin nimeltä. Voikin olla että nimestä on erehdytty tai se on muistettu väärin. Päivämäärä lienee kohtalaisen varmasti määriteltävissä lepovuoron mukaan pataljoonan tai komppanioiden sotapäiväkirjojen avulla.

PS pikaisella haulla luulin löytäneeni mahdollisen henkilön 4. komppaniasta: "kuoli 26.6.", mutta komppanian sotapäiväkirjan mukaan vihollisen kuusi tuntia jatkuneessa tykistötulessa kaatui 7 miestä, joiden joukossa nimeltä mainittuna myös em. "kuollut".

Everstin hermot näyttää olleen aika tiukilla tästä edellisestä kertomuksesta päätellen. Nyt kertojana onkin oikein "valiosotilas" jääkärijoukkueesta. Nämä pari Rintalan kirjan kertomusta muistan jo kymmenien vuosien takaa ja siksi hämmästykseni olikin melkoinen kun mitään mainintaa ko. tapahtumasta ei näytä löytyvän yhdestäkään "uusimman tutkimuksen" kirjasta. Luultavasti käykin niin, että "kun ruumista ei ole, ei ole tapaustakaan". Tuo 26.6. mainittu mies ei kyllä ihan "pojalta" vaikuta kun näyttää olleen perheellinen mies ja 8 lasta! Toisaalta tuollainen "hyvin ikävä tapaus" olisi varmasti aika helppoa häivyttää päivän kokonaistappioiden sekaan.

Tämä enteilee koko Rintalan kirjan kertomuksen ignorointia:
Voikin olla että nimestä on erehdytty tai se on muistettu väärin.

Paavo Rintalan Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967, 2. p

16 Sotilaan katkeria ilmeitä

Kertomus 6

Kertojana alikersantti Vainio JR 49 jääk. joukkue
s. 197-198
"Parin viikon aikana, jolloin ei ollut pahoja taisteluita eikä meitä heitelty vastaiskuihin, rykmentin komentaja haravoitutti meillä takamaastoa. Meidän piti ottaa kiinni näitä, näitä ... jotka piileksi siellä taloissa. Ne löysivät aina jonkun eläimen, teurastivat, keittivät soppaa ja tästä spriibensiinistä tislasivat spriin ja joivat sen.
Me semmoisia kymmenen- kahdenkymmenen miehen porukoita saatiin kiinni harva se päivä. Ei niille yleensä mitään rangaistusta tullut. Muuta kuin kavereiden rinnalle asemiin takaisin, mikäli ne eivät olleet kauemmaksi karanneet.

Oli siellä yksi poika. Hän oli ollut pariin otteeseen kaukanakin linjoista. Ne saivat hänet kiinni ja toivat rykmentin komentajan puhutteluun Poika kieltäytyi uudelleen menemästä linjaan. Silloin rykmentin komentaja eversti Wahlbeck lähetti jääkärijoukkueelle käskyn: Yksi jääkärijoukkueen ryhmä ja ryhmänjohtaja komentopaikalle heti. Kiväärit mukaan ja kivääreihin yksi patruuna. Käsky sattui minun ryhmälleni. Kun ryhmäni pojat kuulivat käskyn, jokainen katsoi toisiaan, muttei puhunut mitään. Me arvasimme: nyt meistä tehtiin teloitusporukka.

Vein ryhmäni komentopaikalle ja tein ilmoituksen everstille, että ryhmä oli käskystä paikalla. Eversti toi sen pojan siihen komentopaikan rapulle. Minun ryhmäni oli vastapäätä poikaa. Eversti puhutteli häntä: -Tässä on teloitusryhmä. Kysyn Teiltä nyt viimeisen kerran, lähdettekö linjoihin, vai ette? Poika vastasi: -Linjoihin, asemiin, minä tulen. Se oli meille jääkärijoukkueen pojille varmasti yhtä suuri helpotus kuin everstille ja tälle karkurille itselleen."

Ruokkoamaton
Viestit: 45
Liittynyt: 29.10.09 08:47

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Niitä sun näitä kirjoitti:Nämä pari Rintalan kirjan kertomusta muistan jo kymmenien vuosien takaa ja siksi hämmästykseni olikin melkoinen kun mitään mainintaa ko. tapahtumasta ei näytä löytyvän yhdestäkään "uusimman tutkimuksen" kirjasta. Luultavasti käykin niin, että "kun ruumista ei ole, ei ole tapaustakaan". Tuo 26.6. mainittu mies ei kyllä ihan "pojalta" vaikuta kun näyttää olleen perheellinen mies ja 8 lasta! Toisaalta tuollainen "hyvin ikävä tapaus" olisi varmasti aika helppoa häivyttää päivän kokonaistappioiden sekaan.
Minulle suurin yllätys oli siinä ettei "Moilasen" tapausta ole Ylikankaankaan kirjoissa, sillä hänen kriteerinsä olisivat mahdollisesti täyttyneet jo kertomuksen perusteella. Tutkijat eivät useinkaan harrasta muun kuin varsinaisen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja etenkin kaunokirjallisuutena pidetyt tekstit voivat jäädä heille täysin tuntemattomiksi, mutta ihmettelen toki miksi Ylikankaan apulaiset tai hänen muut informaattorinsa eivät ilmeisestikään ole tapausta tunteneet.

Jos olet edes kerran keskustellut veteraanien kanssa ja kuullut heidän kertomuksiaan, tunnet hyvin merkityksen ja sävyn, jossa he sanaa "poika" käyttävät.

Jos haluat pitää kiinni kannastasi, että stm N.N. on ammuttu tai teloitettu, ei sotapäiväkirjan merkinnöillä tietenkään ole mitään merkitystä, koska voit aina väittää kirjoitettua peittelyksi ja valheeksi.

Niitä sun näitä kirjoitti: Tämä enteilee koko Rintalan kirjan kertomuksen ignorointia:
Voikin olla että nimestä on erehdytty tai se on muistettu väärin.
Minulle on yksi ja sama kirjoitatko nimellä vai nimimerkillä, mutta voisin kyllä toivoa että jos kirjottaisit nimelläsi, ajattelisit edes vähän pitempään mitä kirjoittaisit etkä olisi niin innokas vihjailemaan henkilökohtaista loukkausta lähentelevällä tavalla.

Millä halvatun tavalla tässä kukaan on mitään ignoroimassa? Jos olet joskus ollut varusmiehenä, tiedät hyvin kokemuksesta ettei muiden komppanioiden miehiä juurikaan tunneta nimeltä. On toki mahdollista, että joku sattui tuntemaan kotiseutunsa miehen ja että nimi oli oikein muistettukin, mutta lienee silti melko asiallinen ja objektiivinen huomio, että muu vaihtoehto voi silti olla todennäköisempi?

Olisi mukavaa, jos harrastaisit perusteettomien ja naljailemattomien heittojen sijaan vaikkapa pientä tutkimuspuuhailua: voisit selvittää sotapäiväkirjojen avulla kertomukseen sopivan päivämäärän molemmissa siteeraamissasi tapauksissa. unohtamatta eversti Wahlbeckin kaatumispäivää!

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 19.12.11 23:11

Re: Dokumentoimaton teloitusko?

Ruokkoamaton kirjoitti:Minulle suurin yllätys oli siinä ettei "Moilasen" tapausta ole Ylikankaankaan kirjoissa
Eikä sitä ole tietääkseni kenenkään toisenkaan kirjoissa, vain Paavo Rintalan Sodan ja rauhan äänet -kirjassa.
Tutkijat eivät useinkaan harrasta muun kuin varsinaisen tutkimuskirjallisuuden lukemista ja etenkin kaunokirjallisuutena pidetyt tekstit voivat jäädä heille täysin tuntemattomiksi, mutta ihmettelen toki miksi Ylikankaan apulaiset tai hänen muut informaattorinsa eivät ilmeisestikään ole tapausta tunteneet.
Tämä on kyllä huomattu ja pitäisinkin sitä melkoisena puutteena, koska muistelmista ja omakustannekirjoista tulee vieläkin vastaan aika erikoisia juttuja. Veteraanit haluaa pistää erikoiset kokemuksensa ja -juttunsa paperille ennen lopullista poistumistaan. Toki niiden uskottavuus asetetaan heti kyseenalaiseksi juuri sen takia, että ne ovat muistelmia.
Jos olet edes kerran keskustellut veteraanien kanssa ja kuullut heidän kertomuksiaan
Isäukko oli 28 vuotias kun lähti 1939 reissuun ja marraskuun lopulla 1944 pääsi siviiliin. Olen toki jutellut useiden kymmenien veteraanien kanssa ja pistänyt joitakin tarinoita muistiinkin. Olenpa lukenut vuosien varrella muutaman sotakirjankin. Tunnen siis käytetyn termistön kohtuullisen hyvin.
Niitä sun näitä kirjoitti:Tämä enteilee koko Rintalan kirjan kertomuksen ignorointia:
Voikin olla että nimestä on erehdytty tai se on muistettu väärin.
Tästä tulee edelleenkin mieleeni Erkki Partasen muistelmien, Vaikuttajia elämässäni, kertomus Vihmasta verrattuna Björn Alholmin Toisinajattelija suurlähettiläänä -kirjan kertomukseen. Toinen kelpasi, toinen ei.

Minulle on yksi ja sama kirjoitatko nimellä vai nimimerkillä, mutta voisin kyllä toivoa että jos kirjottaisit nimelläsi, ajattelisit edes vähän pitempään mitä kirjoittaisit etkä olisi niin innokas vihjailemaan henkilökohtaista loukkausta lähentelevällä tavalla.

Minä en ole halunnut tietoisesti ketään loukata, mutta jos joku on mielensä pahoittanut, niin sille en mitään voi. Tarkoitus ei ole ollut sellainen.
Jos olet joskus ollut varusmiehenä, tiedät hyvin kokemuksesta ettei muiden komppanioiden miehiä juurikaan tunneta nimeltä.


Olen kyllä vanha "alikeisari" ja kyllä silloin 1980 -luvulla kaikki noin 60 miestä tunnettiin nimeltä ja näöltä.
Olisi mukavaa, jos harrastaisit perusteettomien ja naljailemattomien heittojen sijaan vaikkapa pientä tutkimuspuuhailua: voisit selvittää sotapäiväkirjojen avulla kertomukseen sopivan päivämäärän molemmissa siteeraamissasi tapauksissa. unohtamatta eversti Wahlbeckin kaatumispäivää!
Sotapäiväkirjoja en tokikaan pääse oikeasti selailemaan, siis muuten kuin netistä, ihan käytännönkään syistä, mutta muuten kyllä olen aihetta harrastanut kohtuullisen pitkään pelkän "kirjaviisauden" tasolla, unohtamatta eversti Wahlbeckin kaatumispäivääkään. Sehän tietenkin on viimeisenä takarajana "Moilasen haulle".
Viimeksi muokannut Niitä sun näitä, 28.12.11 17:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Jukka Lindstedille

Heikki Ylikangas on Romahtaako rintama? -tutkimuksessaan (s. 180-186) julkistanut runsain viittein Suomen armeijan omista asiakirjoista kootun luettelon jatkosodan aikana teloitetuista tai pidätettäessä ammutuista suomalaisista sotilaista.

Ylikangas kirjoittaa luettelostaan:

“Luetteloon on kelpuutettu vain henkilöt, joiden osalta alkuperäislähteissä on selkeä merkintä teloituksesta muodossa “ammuttu”, “teloitettu” tms (viite 414). Myöskään kertovista lähteistä, tutkimuksista tai valtiollisen poliisin raporteissa mainittuja syystä tai toisesta omin asein ammuttuja ei ole otettu tähän tilastoon mukaan huolimatta siitä, että heidät on mainittu lähteessä nimeltä (Matti Aaltonen ja Otto Kyrö s.203 ja 192). Pelkästään lukumäärinä ilmoitetut on luonnollisesti jätetty ottamatta huomioon. Tämä koskee mm. 12:ta sotavankileirien tutkimuskeskuksen arkistoihin päätynyttä ilmiantoa suomalaissotilaan surmaamisesta. (Ilmiantokorteissa ei ole nimeä.) Kyseinen tutkimuskeskus on palauttanut ilmiannot oikeusministeriöön perustelulla “Ei kuulu meille” (viite 415). Tässä on jäänyt selvittämättä, mihin mahdolliset muut vastaavat ilmiannot ovat päätyneet ja minkälaisiin tutkimuksiin ne ovat ehkä johtaneet. Lyhyesti sanoen tässä on käytetty vain armeijan omia surmatun nimellä varustettuja alkuperäislähteitä.”

Viite 414. Sotavainajien Internet-tiedostossa merkinnällä “kuoli” olevia tapauksia ei ole tarkistettu, kuten ei myöskään samassa tiedostossa olevia tapauksia, joissa ei ole mitään kuolinsyytä. Näin on menetelty, vaikka tähän joukkoon tiedetään sijoitetun teloitettuja.

Viite 415. Yksi on ilmoitettu ammutuksi JR 16:ssa joulukuussa 1941, muut vetäytymisvaiheessa 1944. Useimmissa korteissa ei ole mitään aikamääriä. Joukko-osastoista mainitaan JR 16:n lisäksi radankorjausesikunta ja Pioneeripataljoona 21. Näille surmille ei löydy vastaavuuksia oheisessa tilastossa. T 16070, kortit n:ot 2076, 2654, 2840, 8025a, 8031, 8096, 8122, 8123, 81164, 8225, 8262, 8311.SA. – Vihje ao.arkiston tarkistukseen saatu dos. Lars Westerlundilta Luovutetut-projektista KA:ssa.

Onko Ylikankaan mainitsemat 12 dokumentoitua surmaa tutkittu, ja jos on, niin missä tulokset on julkaistu?

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Tapio Pelho, 28.12.11 21:54. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Vetehinen
Viestit: 2704
Liittynyt: 18.06.07 23:35

Re: Jarmo Niemiselle ja Ilmo Kekkoselle

Jarmo Nieminen kirjoitti:Tämäkin käsky osoittaa – kuin myös III ja IV armeijakunnan ohjeistus sekä myöhemmin julkaisemani Kotijoukkojen ja Merivoimien antamat tarkentavat käskyt – , että Heinrichsin käsky ei ollut kaikilta osin ymmärrettävä.
Heinrichsin käsky on todellakin epäselvä ja nimenomaan siinä kohdassa, missä on kyse karkurin käskemisestä palaamaan yksikköönsä.

Heinrichsin käsky antaa oikeastaan vapaat kädet käskeä karkuri tai sellaiseksi epäilty palaamaan yksikköönsä ja ampua karkuri tai karkuriksi epäilty ellei hän suostu palaamaan kahden käskemisen jälkeen.

II AK:n komentaja kenraalimajuri E. Mäkinen on ilmeisesti huomannut ainakin yhden Heinrichsin käskyn puutteen, koska Mäkinen tarkentaa, että karkuruudesta epäillylle on sentään sanottava, mikä on seuraus jos vastaa kieltävästi. On kohtuullista tietää seuraukset ennen ampumista.

Käskyssä ei ole varmistusta siitä, että karkuruudesta epäily on todella kieltäytynyt ja jos tuli ammutuksi, ei kukaan ole edes kertomassa kieltäytyikö vai ei.

Omien sotilaiden ampumisesta luulisi oltavan tarkkana sen prosessin suhteen, millä päätös ampumisesta tehdään, jotta voidaan todeta ja varmistua, ettei ampumista tapahdu summamutikassa ja vihastuspäissä. Heinrichsin käsky on tuolta osin hyvin puutteellinen.

Heinrichsin käskyn epätarkkuus on luonnollisesti tarkoituksenmukaista ja harkittua, ja ilmeisesti ajatuksena on ollut antaa alemmille portaille vapaat kädet toimia kuten niitä huvittaa ja mahdollisuus peittää jäljetkin, jos ne on rumat.

Käskystä tulee mieleen Mannerheimin käsky sisällissodan ajalta, joka oli myös epäselvä ja ilmeisesti tarkoituksella. Se siirsi punavankien teloituspäätökset alemmille upseereille jotka toimivat sitten miten heitä huvitti.

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Kremlin arkiston salatun Suomi-raportin suullinen käsittely Helsingin hallinto-oikeudessa

Pohdin taannoin Kremlin arkiston Suomi-aineiston venäläisten tutkijoiden vuoden 1993 raporttia koskevien Suomen viranomaisten salaamispäätösten poistamista ja raportin julkistamista Helsingin hallinto-oikeuden päätöksin.

Perusoikeusmyönteisin vaihtoehto, johon sekä Venäjän että Suomen hallitukset ovat sitoutuneet Euroopan ihmisioikeussopimuksen velvoitteet ratifioineina valtioina, luonnollisesti on, että Helsingin hallinto-oikeus järjestää asiassa suullisen julkisen käsittelyn ja kuulee Kremlin arkiston Suomi-aineistoa selvitelleitä ja tutkineita venäläistutkijoita sekä suomalaisten historiatutkijoiden näkemyksiä asiassa. Raportin Suomessa salanneet viranomaiset luonnollisesti asianosaisina tulevat haastetuiksi ja kuulluiksi.

Ilman Kremlin arkiston Suomi-aineiston ja sitä koskevan venäläisraportin suullista käsittelyä hallintotuomioistuimessa, on mahdollista, että suomalainen oikeus yhtyy poliittisesti korruptoituneiden viranomaistemme ja poliittisten johtajiemme vuosien 1992-93 salattuihin tulkintoihin, joidenka mukaan Kremlin salaista arkistoa ei ole olemassakaan saati arkiston Suomi-aineistoa.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Martti Tapio Pelho
Viestit: 322
Liittynyt: 24.12.11 16:05

Karkuruus ja teloitukset Veijo Meren ja Viljo Pölläsen kertomana.

Lukuisat kirjailijamme ovat kertoneet kaunokirjallisissa tuotteissaan sota-ajastamme ja sen tapahtumista. Niissä on käsitelty karkureiden ja kieltäytyjien lisäksi myös joukkopakoja; omavaltaisia irtaantumisia asemista. Joukkopaothan ovat edelleen tutkimuksellisesti selvittämättä.

Sotaveteraani Viljo Pölläsen teos Isänmaan pettäjät (1974) kertoo rintamakarkurin tarinan.

Veijo Meren tuotannossa on useampiakin karkuruutta sivuavia teoksia mm. Sujut (1984) ja Jääkiekkoilijan kesä (1980).

Pölläsen vuoden 1974 teoksessa karkureita on otettu kiinni ja vartiopäällikkö antaa paperit autonkuljettajalle:

“- Tässä on nimiluettelo ja muut asiaan kuuluvat paperit. Perillä on tarkistettava ovatko kaikki mukana. Osa porukasta jää Taavettiin, osa viedään Lappeenrantaan. Lappeenrantaan vietävien kohdalla nimiluettelossa on risti. Onko kysyttävää?

Karkurit keskustelevat auton lavalla. Lappeenrantalainen mies arveli, että Lappeenrannassa hän pääsisi iltalomalle ja kotona käymään. Toinen karkuri kuittasi:

-Älä usko. Mää luulen, ettei ne Lappeenrantaan vietävät käy kohta enempää ilta- kuin muillakaan lomilla. Olen vaan kuullut, että jos Lappeenrantaan viedään, niin se tietää sitä, että saa napin otsaansa.”

Veijo Meren Jääkiekkoilijan kesässä (1980) on Utin ja Illun tarinat.

Uti hankkiutuu karkurireissullaan Lappeenrantaan ilotaloa pitävän lesken luo ja päätyy talon vintille 27 muun karkurin joukkoon. Leski myy karkurit sotapoliisille. Karkurit ahdetaan kuorma-autoon ja toimitetaan takaisin rintamalle vaarallisiin erikoistehtäviin.

Luti valitti sitä, että ei saatu lämmintä ruokaa, puuttuu kantoastia.

-Täydennystä saatiin kahdeksan miestä, toivottavasti ensi yönä tulee enemmän, luti kertoi.

-Mistä te niitä saatte, Lappeenrannasta vai? Kysyin.

-Me on lakattu jo aikaa kyselemästä, mistä, me ollaan tyytyväisiä, kun saadaan, sama mistä, se sano.

-Mikä paikka tää on, missä me nyt ollaan? Kysyin. Halusin tietää.

-Mitä väliä sillä on? luutnantti kysyi.

-Ei mitään, sanoin.

Myöhemmin Uti menee sotilaspiirin esikuntaan ja haluaa tarkistaa, onko kantakorttiin merkattu, että hän osallistui Portinhoikan taisteluun.

-Täällä on ihan muuta, sano.

-Katositte yksiköstänne Vuosalmella ja palasitte takaisin kymmenen päivää myöhemmin.

-Ne kolme oli matkapäiviä. Seitsemän päivää taistelin Portinhoikassa.

Kuultuaan Utin tarinan sotilaspiirin upseerit käskevät tämän poistumaan.

Poistuessaan Uti kuulee esikunnan toimiston avoimesta ikkunasta tapaamiensa upseerien keskustelua.

-Kuinka paljon sinne tuotiin karkureita muualta, jos yhdestä vintistä niin paljon.

Uti hyppäsi ikkunalaudalle ja sanoi: Kirjoittakaa kaikki tuo mun kantakorttiin.
Yks luti tuli sulkemaan ikkunan.

Vähän myöhemmin oikaisua esikunnassa kantakorttiinsa vaatinut Uti tapetaan Lappeenrannassa hämärissa olosuhteissa. Poliisi ei tutki murhaa.

Utin hautajaisiin saapuu yllättäen, vormussa ja koppalakki päässä, lappeenrantalainen kapteeni Valdemar Kurjenmatka, Utin alokasajan kouluttaja:

"Kurjenmatka marssii haudalle saappaitaan paukutellen. Tekee asennon.
-Portinhoikan taistelijalle ja aseveljelle, joka kaatui vaikka rauha tehtiin. Miksi? Valdemar Kurjenmatka."

Kapteeni Kurjenmatkan kysymys miksi? kohdistuu armeijalle.

Meren Jääkiekkoilijan kesä-romaanissa Illu ottaa nurkasta jääkiekkomailan ja kiekon ja menee pihalle ja alkoi hakata kiekkoa parakin seinään. Pamaukset kaikuivat metsästä aukean takaa, Kuttumäestä asti, kuin siellä olisi teloitettu rikollisia lisää.

Sotiemme tuhansia rintamamiehiä haastatelleen Meren kaikkien kesän 1944 Kannaksen karkuruutta tavalla tai toisella sivuavien romaanien alkuun on ilmeisesti kustantajan vaatimuksista kirjattu: “Tämän kirjan henkilöillä ei ole esikuvia todellisuudessa. He ovat eläneet ja elävät minun ja mahdollisen lukijan tajunnassa."

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia
Viimeksi muokannut Martti Tapio Pelho, 29.12.11 11:00. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”