Johanna Niemelä
Viestit: 59
Liittynyt: 15.05.12 13:42

Uusi Suomen sisällissotaa käsittelevä kirja herättää polemiikkia


Aamulehdessä 14.8. esitelty harrastelijahistorioitsija Lauri Lepolan tuore teos Verinen Tampere on herättänyt kiivasta keskustelua lehden sivuilla. Historiantutkijat ovat tyrmänneet kirjassa esitetyt väitteet aiemmin luultua laajemmasta valkoisesta terrorista Tampereella Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918.

Muistitiedon varassa etenevän kirjan mukaan valkoiset olisivat muun muassa teloittaneet ampumalla kaikki Lindellin sairaalan potilaat ja henkilökunnan jäsenet, yhteensä yli 50 henkeä. Lisäksi Lepolan mukaan Aleksanterin kirkon puistossa sijaitsisi suuri joukkohauta, jonne olisi haudattu antautumisensa jälkeen teloitettuja punaisia.

Kirjan väitteisiin lukeutuu myös, että kaikki Tampereelta tavatut venäläiset olisi ammuttu ja että Kalevankankaalle olisi haudattu yli 4000 punaista, mikä on lähes kaksinkertainen määrä aiempaan käsitykseen verrattuna.

Aamulehteen 16.8. aiheesta kannanoton kirjoittaneiden vuoden 1918 sotaa tutkineiden historioitsijoiden Marko Tikan, Tuomas Hopun ja Kimmo Antilan mukaan teoksen väitteet perustuvat poliittisesti värittyneisiin huhupuheisiin eivätkä pidä paikkaansa.

Lepola on puolustanut kirjansa väitteitä muun muassa vetoamalla silminnäkijäkertomuksiin sekä Lindellin sairaalan teloitetuista potilaista ja henkilökunnasta otettuihin valokuviin.

Aamulehden uutinen aiheesta:
Verinen Tampere 1918 vai ei? Keskustelu jatkuu yhä kuumana (17.8.2012)

Veikko Huuska
Viestit: 193
Liittynyt: 28.09.08 15:26
Paikkakunta: Ikaalinen

Re: Uusi Suomen sisällissotaa käsittelevä kirja herättää polemiikkia

Tampereella porina jatkuu. Ainakin nämä linkit voisi liittää tähän, sillä aivan kaikki eivät välttämättä pysty/halua ihan päivittäin seurata maakuntalehtiä:

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194762 ... oksi+.html

http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/11947 ... 1918+.html

Kaisa Kylakoski
Viestit: 591
Liittynyt: 01.12.05 07:46
Paikkakunta: Helsinki
Viesti: Kotisivu

Re: Uusi Suomen sisällissotaa käsittelevä kirja herättää polemiikkia

Tampereella keskustelu jatkuu, nyt tarjolla myös äänitallenne keskiviikolta.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194763 ... itse+.html

mijäs
Viestit: 1
Liittynyt: 24.08.12 14:54

Re: Uusi Suomen sisällissotaa käsittelevä kirja herättää polemiikkia

Keskiviikon paneelikeskustelussa Lauri Lepola piti lyhyen puheenvuoron, jossa hän luki seuraavan sitaatin: "Sisällissodan aikana vuonna 1918 Aleksanterin kirkon viereen kaivettiin joukkohauta, johon haudattiin sodan taisteluihin, tauteihin ja nälkään kuolleita." Sitaatin alkuperäksi on paljastunut Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry:n Etappilehti nro 1/2011. Juttu käsittelee sitä, miten Etapin mediapajan väki on tehnyt Aleksanterinkirkolle uuden esitteen. Mutta jostain syystä Lauri Lepola piti tätä "joukkohaudan todellisuuteen viittaavana artikkelina," kuten Aamulehti asian muotoili. Lepola laittoi tämän Kirkkopuiston joukkohautaa koskevan "tiedon" Pyynikin kirkkoherran piikkiin, joka puolestaan on kommentoinut asiaa siten, että Etapin artikkelin kirjoittaja on käyttänyt wikipediaa.

Mielestäni ammattitutkijoiden haasteeksi tässä jää lähinnä se, miten säilyttää kärsivällisyys ja hyvä käytös tilanteessa, jossa kuka tahansa, millä väittämillä tahansa, voi kyseenalaistaa akateemisen historioitsijan ammattitaidon. Mutta jos jotain hyvää asiassa yrittää nähdä, niin ainakin historiantutkimus on "päässyt" otsikoihin ja julkiseen keskusteluun. Ehkä tätä kautta historiantutkimuksen metodit voisivat hiljakseen aueta myös ns. tavalliselle yleisölle.

t. Miia Ijäs, TaY

Palaa sivulle “Uutisia historiasta: arkisto”