Montako suomalaista todella kuoli vuoden 1918 kapinassa?

[Veikko Huuska]

Professori Viljo Rasila osoitti jo vuonna 1968 ilmestyneessä tutkimuksessaan ”Kansalaissodan sosiaalinen tausta”, että melko yleiseksi käsitykseksi muodostunut näkemys siitä, että vuoden 1918 sota olisi ollut nimenomaan ja erityisesti ”torpparien sota” ei perustunut missään määrin tosiasioihin. Käytännössä punakaartin miehistön ja alipäällystön muodostivat aivan muut väestöryhmät kuin torpparit. Itse asiassa on osoitettu, että vastapuolella, valkoisessa armeijassa oli likipitäen yhtä paljon torppareita kuin punakaartissa.

Emeritusprofessori jatkaa vanhoilla päivillään ”myyttien murtamista”. Hän palaa kansalaissodan henkilömenetyksiin Historiallisessa aikakauskirjassa julkaisemassaan tutkielmassa ”Sotasurmatiedostossa on ongelmia” (HAik 4/2012). Rasilan teksti on kokonaisuudessaan luettavissa; viewtopic.php?f=11&t=4885

Kuten yleisesti tiedetään, netissä on yleisön käytettävissä ollut jo vuosikausia laaja Suomen sotasurmat 1914-1922 –menehtyneitten tiedosto, jonka laatiminen sinänsä on ollut kunnioitusta herättävä ponnistus. Yhtä tunnettua ovat siinä esiintyvät valtaisat puutteet, virheet ja epätarkkuudet. http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sot ... usivu/main

Nyt emeritusprofessori Rasila ampuu järeällä tykistöllä ja onnistuu lähes ”upottamaan” koko kunnianhimoisesti ja eräänlaisena valtiollisena mammuttina valmistetun tiedoston.

Rasilan kritiikki kohdistuu moniin Sotasurma-tiedoston ongelmiin: niin sen valmistusprosessiin, ”rakennekarttaan”, tavoitteisiin, toteutukseen kuin tekniikkaankin. Tämän lisäksi hän näkee ja – osoittaa konkreettisin esimerkein ja näytöin – tukuttain käytännöllisiä ja perustavia kysymyksiä, joihin tiedosto ei anna vastausta, tai antaa ristiriitaisia, puutteellisia, mystisiä ja täysin virheellisiä tuloksia. Koko tiedostosta ei tunnu jäävän ”kiveä kiven päälle” Rasilan hyvin argumentoidun ja merkittävässä määrin hänen omiin jo 1960 yhdenmiehen urakkana suorittamiin laskelmiin perustuvan ”täyslaidallisen” jälkeen.

Rasila kirjoittaa:

”[Sotasurma-]Projektia suunniteltaessa tavoitteeksi asetettiin kaiketi lukumäärältään mahdollisimman laaja ja näyttävä henkilökortisto, mutta aineiston käyttö jäi miettimättä”.

Sitten hän kertoo omasta tutkimustyöstään:

”Tein oman tutkimukseni yli neljäkymmentä vuotta sitten yksin työn ohessa, Tampereelta käsin [arkistot lähes poikkeuksetta ovat Helsingissä, VH] ja silloisin välinein.

Kävin läpi papiston luettelon yli 26.000 nimeä.

Nyt minun [2012] on käytettävä samaa tukkimiehen kirjanpitoa yrittäessäni verrata sotasurmaprojektin tuloksia omiin lukuihini. Uudet käytettävissä olleet tietojenkäsittelymenetelmät olisivat toki antaneet mahdollisuuden laatia sellaisia ”henkilökortteja”, joita olisi voitu käsitellä vanhan kortistojärjestelmän mukaan, mutta joiden tietoja olisi voitu käsitellä ja analysoida myös suoraan tietokoneen avulla. Siihen ei olisi tarvittu mitään muuta kuin pieni irtiotto vanhoista rutiineista”.

Sotasurma-tiedoston rakenteesta Rasila toteaa:

”Tiedosto käsittää vuodet 1914 – 1922. Käsitykseni mukaan projektin pääpaino kohdistui kuitenkin vuoden 1918 sotaan, joka tiedoston päätaulukon mukaan aiheutti kaikkiaan 36.640 kuolemantapausta.

Miten juuri tähän täsmällisesti ilmaistuun lukuun on päädytty, sitä ei ole ilmoitettu enkä olse kyennyt sitä tiedoston avulla päättelemäänkään”.

”Saman päätaulukon mukaan sisällissodassa 1918 kaatui – haavoittuneena kuolleet ja jotkut muut tarkemmin märittelemättömät mukaan lukien 9.403 henkilöä, joista punaisia 5.199, valkoisia 3.414 ja osapuoleltaan tuntemattomia 790. Lukuihin sisältyvät kuitenkin myös Suomessa kaatuneet saksalaiset, ruotsalaiset, venäläiset ym. ulkomaalaiset, minkä lisäksi mukana ovat heimosodissa kaatuneet ja muutama suomalainen on kaatunut myös Neuvosto-Venäjällä, joten kyse ei ole pelkästään suomalaisista ja Suomen sisällissodasta”.

Keskeinen kysymys on ja pysyy:

Montako suomalaista menehtyi Suomessa 1918 käydyn sodan seurauksena?

Rasila toteaakin aivan oikein:

”Käsittääkseni koko projektin yksi tarkoitus oli selvittää se, kuinka paljon suomalaisia todella sai surmansa vuoden 1918 sisällissodan yhteydessä, mutta tiedosto ei anna siihen luotettavaa vastausta.

Tiedoston alkusivuilla on tosin edellä jo mainittu erittäin tarkalta vaikuttava taulukko ”Vuoden 1918 sodan sotasurmat kuolintavan ja osapuolen mukaan”, jonka loppusumma on 36.640.

Historian oppikirjoihin taulukko on kopioitu sellaisenaan ilman selityksiä ja erään (Muutosten maailma 4, 2009, s. 87) tekstiin on vielä lisätty, että ”sodassa ja sen jälkiselvittelyissä menehtyi lähes 40.000 ihmistä”. Jonkinlainen varaus olisi kuitenkin paikallaan.”

Rasila purkaa näitä ”varaumia”:

”On tunnettua, että tiedostosta puuttuu ehkä yli 200 kirkonkirjoissa mainittua punaisella puolella surmansa saanutta, minunkin kotikylästäni yksi, mutta toisaalta siinä on ”piilevät venäläiset” ja muut vaikeasti tunnistettavat mukaan lukien vähintään 1.700 ulkomaalaista, ehkä parituhatta niitä, joiden kuolema ”ei ehkä liity sotaan”, varmaan satoja yli rajan [ensisijassa Venäjälle menneitä, VH] tai muuten hengissä säilyneitä ”kadonneita” sekä joukko heimosotien uhreja.

Tiedosto ei myöskään kerro, mitä Suomen oma väestörekisteri nyt jo kaikkien varmistettujen tietojen ja kuolleeksi julistamisten jälkeen voisi ilmaista.

Käsitykseni mukaan se [väestörekisteri] olisi edelleen luotettavin Suomen kansalaisia koskeva lähde.”

Vielä Rasila viittaa erääseen ”mikrotason” tutkimukseen:

”Jari ja Jouni Eerola (Henkilötappiot Suomen sisällissodassa) ovat kadonneet mukaan lukien päätyneet lukuun 33.774.

Kaiken edellä olevan perusteella pidän itse todennäköisenä, että sisällissodan takia surmansa saaneiden suomalaisten lukumäärä oli enintään 33.000.

Toivottavasti joku nuori tutkija vielä tarttuu asiaan ja laskee mahdollisimman täsmällisen luvun.”

Tähän toivomukseen on täysi syy yhtyä.

Tietokirjojen kertomaa

Vuoden 1918 kapinan uhrien määrä on häilynyt melkoisen haarukan sisällä. Esimerkkinä siitä olkoon tähän aivan satunnaisesti ja ”epätieteellisesti” työhuoneeni hyllystä ottamani lähimmät teokset:

Spectrum, osa 11, 1980; ”Suomen sota 1918”: ”Suomen sodan 1918 henkilötappiot olivat kokonaisuudessaan huomattavasti yli 30.000:n eli ainakin 8.000 suuremmat kuin lähes yhtä kauan kestäneen talvisodan, joka kuitenkin oli monen verroin ankarampi”.

Tietojätti,1986; ”Kansalaissodassa menetti ainakin 34.000 ihmistä henkensä”. - Luvussa ei siis ole eroteltu suomalaisia ja ulkomaalaisia.

MMM-Tietosanakirja, 1991; ”Suomen vapaussota”: ”Sodassa ja sen jälkiselvittelyissä kuoli yli 25.000 suomalaista: taisteluissa kaatui n. 3.500 valkoista, n. 5.500 punaista ja 293 saksalaista, noin 4.000 ihmistä murhattiin tai teloitettiin, onnettomuuksissa kuoli n. 500 ja vankileireillä menehtyi n. 12.000. Neuvosto-Venäjälle pakeni n. 6.000 punaista.”

Omia kokemuksiani

Olen toimittaja Onni Lautasalon 1950-1990 –luvuilla suorittamien ensisijaisesti haastettelutietoihin perustuvan kartoituksen jatkoksi selvittänyt Ikaalisten pitäjässä tapahtuneita menetyksiä.

Aikalaisdokumenttien pohjalta on ollut todettavissa, että Sotasurmaprojektin tiedoista Ikaalisissa kuolleiden osalta puuttuu noin 10-15 punaista taisteluissa kaatunutta tai niiden yhteydessä surmattua ja jossain määrin epämääräisiin paikkoihin haudattuja.

Lisäksi Ikaalisten rintaman keskeisen tukikohdan, Kyröskosken murtumistaisteluihin 20.-24.3.1918 osallistui erinäinen määrä venäläisiä, joiden vahvuus rintamalla vaihteli lähes päivittäin, mutta Mannanmäen-Nuutin taistelujen ja Kyröskosken puhdistuksessa osallisena eri tavoin oli noin 80 venäläisen ryhmä. Miten monta heistä kaatui, kuoli ja surmattiin?

Ainut Venäjän kansalainen jonka netin surmatiedosto antaa noilla hakutekijöillä on upseeri Buxhoevden. http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sot ... kuid=41789 Aikalaistallenteiden mukaan hän ei suinkaan ollut ainoa venäläinen sotilasuhri Hämeenkyrössä.

Hallussani olevien materiaalien mukaan määrä olisi c. 10 henkilöä. Mutta aivan oman problematiikkansa muodostaa loppujen ehkä siis 70 venäläisen sotilaan kohtalot?

On tuskin uskottavaa olettaa heidän kaikkien selvinneen ehjin nahoin ja elävänä koko taistelevan Etelä-Suomen halki rajalle ja rajan yli. Missä ja miten heidän – tai osan heistä – kohtalot täyttyivät, jäänee ikuisiksi ajoiksi yksittäisesti selvittämättä. Joitain mieskohtaisia vaiheita sen sijaan saattaisi olla mahdollista selvittää joukkojen miehistöluetteloiden etc. avulla.

Hämeenkyrön torpparit ja torpanpojat

Viljo Rasila tutki Sotasurma –tiedostoja selvittääkseen, miten monta torpparia kaatui taisteluissa. Hän vertaa tiedoston tarjoamia lukuja omiin 1968-tietoihinsa.

”Aluksi vertailu hämmentää. Sotasurmatiedoston mukaan vuoden 1918 sodassa kaatui punaisella puolella kaikkiaan 41 torpparia, mikä on vain 0,7 promillea eli noin 1/1400 kaikista silloisista torppareista ja 0,8 prosenttia kaikista punaisella puolella kaatuneista.

Lukumäärä ei todellakaan osoita kovin suurta innostusta. Minun laskujeni mukaan punaisella puolella kaatui kuitenkin vain 24 torpparia. Luvuissa on epäilyttävän suuri ero, mutta kun sitten tutkii asiaa tarkemmin, kuva muuttuu”.

”Minun laskujeni pohjana oli ns. papiston luettelo, joka syntyi 1919, kun Tilastollinen päätoimisto pyysi vuoden 1919 väestötilastoa varten eri seurakunnilta tiedot myös tuolloin käydyn sodan takia surmansa saaneista. Tekemäni muistiinpanot ovat edelleen tallella, mutta suuren työmäärän vuoksi tein silloin henkilöluetteloita vain muutamasta aiheen kannalta keskeisestä seurakunnasta. Niiden mukaan esimerkiksi Hämeenkyröstä kaatui punaisella puolella kolme torpparia, mutta sotasurmatiedoston mukaan Hämeenkyröstä kaatui peräti kahdeksan torpparia.”

Huojuntaa ammattinimikkeissä aiheuttaa eri tiedostojen erilainen tapa ymmärtää miesten sosiaalinen asema ja työammatit. Rasila käytti seurakuntien pääkirjoihin perustuvia papiston luetteloita. Kun taas sotasurmaprojektin ammattinimikkeet punaisten osalta on otettu pääosin sosialidemokraattisen puolueen (SDP) tilastosta eli ns. terroritilastosta, jonka puolueen paikallisjärjestöt keräsivät myöhemmin paikallisten yhteyshenkilöidensä avustuksella – joten niistä ilmenevien ammattinimikkeiden voidaan uskoa vastanneen kohtuullisen tarkasti sotaa edeltänyttä tilannetta.

”Torpan poikia kaatui punaisella puolella [papiston] luettelon mukaan 240 ja sotasurmasurmatiedostosta tekemäni laskelman mukaan 229. Luvut ovat lähellä toisiaan, mutta SDP:n tilaston ammattimerkinnöissä moni papiston luettelon torpanpoika on muuttunut työmieheksi ja toisaalta mäkitupalaisten poikia on merkitty torpanpojiksi.

Hämeenkyrössä ammattinimikkeet ovat vaihtuneet runsaasti, ja papiston luettelon seitsemästä torpanpojasta vain kaksi on torpanpoikia myös SDP:n tilastossa. Muualla muutoksia on tapahtunut vähemmän”.

Eli suurtilaston muutoinkin aukollisen tiedostoon tulee vielä lisäpulmia tällaisen – sinänsä ymmärrettävän, mutta erittäin vaikeasti tarkennettavan ja yhdenmukaistettavan, - jo ensikäden lähteissä ilmenevän horjunnan seurauksena.

[nylander]

Itse asiassa on osoitettu, että vastapuolella, valkoisessa armeijassa oli likipitäen yhtä paljon torppareita kuin punakaartissa.

Tämä onkin tuttu tosiasia kaikille Rasilan Taustan aikanaan lukeneille. Sen sijaan torppariväestön osuuden koko kuva on ymmärtääkseni Rasilan (1968) itsensäkin mukaan kaukana ristiriidattomasta. Esim. prof. Pentti Virrankoski nosti 70-luvun luennoissaan Rasilan tutkimuksesta esille torpanpoikien isiinsä verrattuna paikoin kymmenkertaisenkin osuuden punaisten puolella.

Käytännössä punakaartin miehistön ja alipäällystön muodostivat aivan muut väestöryhmät kuin torpparit.

Väite ei Rasilan (1968) mukaan pidä paikkaansa:

Passiivisuuden toteaminen ei kuitenkaan oikeuta sanomaan, että torppariväestön osuus punaisissa joukoissa olisi ollut "mitättömän pieni", koska ko. väestöä sentään kaatuikin satamäärin.

Rasilan tuolloin siteeraama kohta "mitättömän pieni" oli peräisin Heikki Eskeliseltä - "oikeistointellektuellilta", käyttääkseni prof. Klingen tämänsyksyisessä päiväkirjaniteessä Sirkka ja muurahainen Eskeliselle antamaa epiteettiä. Samaisesta poliittisesta ilmansuunnasta onkin perinteisesti pyritty mitätöimään kokonaan torppariväestön osuus varmaan jo siksikin, että osoitettaisiin, kuinka "väärässä" Väinö Linna suurteoksessaan oli.

(Prof. Rasilan tuoreeseen artikkeliin en asiaa koskevien tiedollisten edellytysten puuttuessa ota sanallakaan kantaa.)

[Tapio Onnela]

Emeritusprofessori jatkaa vanhoilla päivillään ”myyttien murtamista”. Hän palaa kansalaissodan henkilömenetyksiin Historiallisessa aikakauskirjassa julkaisemassaan tutkielmassa ”Sotasurmatiedostossa on ongelmia” (HAik 4/2012).

Lars Westerlund on vastannut Rasilan kirjoitukseen. Westerlundin puheenvuoro löytyy Haikin Agricolan foorumilta: Sotasurmatiedosto on kätevä lähdepankki ja oiva hakuväline
***